mielestäni te olette miten sen nyt sanoisi ettei joudu syytetyn penkille, niin teillä ei taida olla kaikki ihan kotona? olette pari vanhaa höpsöä muoria jotka vähän ennen kuolemaansa sai idean ette, hei me voitais perustaa eläinkoti kissarutosta yms taudeista viis. ja ymmärtää sen ettei kaupunki tähän leikkiin halunnut lähteä mukaan. tai kaikki muut ymmärtää mutta te ette.
eikö olisi aika jo rauhoittua ja alkaa istumaan kiikkustuolissa sukkia kudoten samalla nauttien lokoisista eläkepäivistä. tiedän että eläinkoti olisi tuonut teille taloudellista helpotusta mutta ei sitä ihan pystymetsästä aleta eläimiä hoivaamaan. kyllä teille riittää ne omat kissat. olette tähän astisen elämänne uhranneet valittamiselle ja toisten kiusaamiselle niin eikö kannattaisi tehdä sovinto jumalan kanssa ja viettää loppuelämä vaikka nieleskellen.
kaikkea hyvää teille½
eikö olisi aika jo rauhoittua ja alkaa istumaan kiikkustuolissa sukkia kudoten samalla nauttien lokoisista eläkepäivistä. tiedän että eläinkoti olisi tuonut teille taloudellista helpotusta mutta ei sitä ihan pystymetsästä aleta eläimiä hoivaamaan. kyllä teille riittää ne omat kissat. olette tähän astisen elämänne uhranneet valittamiselle ja toisten kiusaamiselle niin eikö kannattaisi tehdä sovinto jumalan kanssa ja viettää loppuelämä vaikka nieleskellen.
kaikkea hyvää teille½
Vastaukset 22
Vanhimmat
eukko, joka mulle kortinkin lähetti.Jumalasta horisee.Eikö mene jakeluun, olen ateisti ja Eunukki sanoi että laita sinne, mää olen myös.
Tarvitsetko sinä sukkia, minkä kokoiset? Nyt olen Seiskarin kintaita kutonut iso-äitini mallikirjan mukaan ja seuraavaksi ajattelin nyplätä taas.
Kudon toki sukat, jos tarvitset, etkä pysty niitä itse ostamaan .Osoite?
Tämä netti on siitä pirullinen, etten voi kuin korkeintaan laulaa samalla, eikä se ole hyödyllistä.Vaikka en usko mihinkään, en edes itseeni, niin minulla on luterilainen työmoraali.Pitäisi saada tehtyä ainakin kahta asiaa kerralla. Osaatko sinä sen taidon?
Mitä sinä minun tähänastisesta elämästäni tiedät? Noin kun kirjoitat voin kertoa, et mitään.
Vietä itse lokoisia eläkepäiviä, jos sellaisesta lepsuilusta pidät.
Tuntuu tuo kirjoituksesi tulevan sieltä Euran aroilta , klinikkaolosuhteet vaan puuttuu.
Rahaa jos tarvittaisiin, myytäisiin pari taloa, että se siitä rahan tarpeesta.
Ja se ettei meillä ole kaikki kotona, ei olekkaan.Jälkikasvumme ovat olleet jo vuosia pois kotoa.
Ei muuten näytä sinullakaan olevan kaikki kotona, kun viitsit ,vanha ihminen tänne kirjoittaa, hoida niitä hoitajia vailla olevia eläimiä vaan.Onko taas ollut kotona vaikeaa? Ei Eunukilla mitään eläinhoitolaa ole.
Sinullahan on lapsia? Toivottavasti olet ollut koulutukseltasi ainakin apu -eli lähihoitaja.Jos et ole, miten helvetissä sinä olet ikinä voinut ilman lastenhoitajan tai apuhoitajan koulutusta lapsia kasvattaa? Miettikää nyt vähän ja asettakaa asiat johonkin tärkeysjärjestykseen.
Täysin sekaisin nämä kaksi mummoa.
Iskikö eilinen juttuni liian lähelle? Kenties suoraan asian ytimeen?
"Kodinvaihtajat"? Eiks olekin "hieno juttu", kun on sitä lisätilaa, ja eikun lisää pelastamaan eläimiä. Eihän ole kuin yksi, joka osaa hoitaa eläimiä ja jolla on sitä tilaa, niin on viranomaisten helppo tehdä päätöksiä eläinten huostaanotosta; ihan vaan lainatakseni yhden eläinsuojeluvalvojan sanoja.
Joko loppui tila sieltä saunan takaa, vai miksi vikiset?
Mikä saatanan eilinen juttusi, ei sun juttujas kukaan seuraa, ei siis osunut mihinkään. Mielevikaista luulla kirjoittajia joiksikin tietyiksi henkilöiksi, täällä käy pikkasen muutki kuin sinä ja niinsanotut kaverisi.
tiällä muitannii?
"ei sun juttujas kukaan seuraa," "täällä käy pikkasen muutki kuin sinä ja niinsanotut kaverisi."
Päätä jo, seuraako vai ei?
Vastauksia 9 Lukukertoja 142
Ovathan ne ärsyttäviä jankkaajia, samaa asiaa jauhetaan maailman tappiin..................
kuullut sanontaa:Kertaus on opintojen äiti?
Jos sinua ärsyttää, eikö sinulta löydy nappia, mistä sammutat koneesi, olethan sen päällekin saanut?
Nappi löytyy, jatka vaan........
Luin tarkempaan tuon kohdan jossa mainitsit, ettei sitä ihan pystymetsästä aleta eläimiä hoivaamaan.
Nekö ovat kaikki koulutettuja eläintenhoitajiksi, joiden eläimet löytöeläiminä kiikutetaan Ehylle tai Kirpun eläinkotiin?
Miten niillä on saanut olla eläimiä?
Sinut haluaisin tavata nokikkain, on sinulla niin merkilliset neuvot.
Onko mielestäsi 65 vuotinen ,ajassa vähän ennen kuolemaansa? Mitä ne 80:ppiset sitten ovat, vainajia vai?
Naapurin minua nuorempi isäntä ilahdutti minua sanomalla, sitten kun tulet vanhaksi.Mies on minua nuorempi.Niiasin kaksi kertaa ja kerroin mitä mieltä netissä ollaan meikäläisestä?
Hän sentään näki livenä minut.
ja varmaan nuorempi isäntä arvasi, että sellaista et usein kuule. Sinusta ollaan jotain mieltä "netissä" kirjoitustesi perusteella ja täytyy sanoa, että niistä saa kuvan tietämättömästä ja katkerasta, jos ei peräti kateellisesta ihmisestä. Mitään asiantuntemusta löytöeläimistä, löytöeläinkotien käytännöstä Suomessa, Suomen laista tai viranomaistoiminnasta EI ole merkkiä.
Sinun kirjoitustaitosi on ontuvaa.
Tietämätön, katkera ja kateellinen ihminen, älä nyt hyvä ihminen tuollaisia väitä kenestäkään.
Siunausta sinulle myös, siellä portilla sitten syynätään jokaisen teot, vai mitä.
JK en tarkoita Kirpun eläinkodin porttia. Ken tästä portista käy saa kaiken toivon menettää, tai jotain siihen suuntaa, ainakin jos on kissa.
ei ollut kuin vuoden nuorempi, revi siitä.
Kyllä hän minun ikäni tietää. Oletkin nyt varmaan sitä mieltä, ettei halunut itseäänkään vanhaksi kutsuttavan.
Täällähän ikä on se johon tuijotetaan. Meitä 65 :tosia on moneksi, sekä raihnaisuuden mittarilla, että ulkonäön perusteella mitattuna.
Jos löytöeläinkotien hoidon taso on 15 vrk ja saunantaakse, on korkea aika ollut tämän porukan joka täällä kirjoittelee avittaa asiaa, että se muuttuisi.
Nyt samainen yrittäjä kerää säälipisteitä haalittuaan eläimiä, joita ei saa markkinoitua.
Oletko huomannut vanhustenhoidossa on sama asia?Tasoa ei muuteta ,koska kaikille on helpompaa sulkea silmänsä ja unohtaa asia?
Kirjoituksesi on alta arvostelun.Jos olet se poliisin tytär olet takuulla ollut viranomaisten kanssa tekemisissä useammin kuin minä 5 poliisia mukana 3 käyntiä 9:n päivän sisällä eläinsuojeluasiassa.Taitaapi olla Suomen ennätys.Jos et ole ,olen taatusti ollut tekemisissä viranomaisten kanssa enemmän kuin keskivertokansalainen . Avustaessani ihmisiä on pakko ollut käydä viranomaisten kanssa keskusteluja, että se siitä.
Minua ei heilauta mitä mieltä joku on minusta, kunhan itse tiedän millainen olen?
Yksikään luonnehdintasi minusta ei osunut oikeaan.
Jos naapurissa asuu vanha ämmä, niin paras keino on sanoa sitä nuoreksi, vaikka se näyttäisi seinästä revityltä pirulta. Jos se naapurin ämmä on vielä riidanhaluinen korppi, niin parasta on sitä sillointällöin mielistellä.
Uskon että olet ollut viranomaisten kanssa tekemisissä, mutta se ei aina ole hyvä merkki, päinvastoin.
Yksikään tekstisi, ei ole antanut kuvaa, että eläinsuojelusta Suomessa mitään tietäisit, päinvastoin. Noin suurta tietämättömyyttä, asioiden oikeasta laidasta, en ole missään nähnyt, paitsi sen pellen kirjoituksissa, joka katsoo asiakseen vastata, vaikkei kukaan ole hänen mitättömästä mielipiteestään kiinnostunut.
Ilmeisesti paasaamisesi tulokset ovat yhtä mitättömiä, vai mitä olet saanut aikaan asiassa? Viranomaisten turhaa työllistämistä ei sellaiseksi lasketa.
virkamies, olteko noin taukki?
tonttia joka paikassa, ettei yksi hehtaari riitä.
Ei siinä paljoa naapureiden kanssa tule oltua tekemisissä, kun ei ole näköetäisyydelläkään.
Toista se on pitää löytöeläinhoitolaa postimerkin kokoisella tontilla.
Kantsis hiukan ajatella ennenkuin sen hoitolan pykää melkein toisen klasin alle.
Täällä mailla ne ihmiset on naapureita, vaikka asuisivat 2-3 kilometrin päässä.Etkö sitä tiennyt???
Sulla on joku ikäongelma, ei minulla vaan ole?
Nähtävästi sulla on myös ulkonäköongelma. Kyllä tähän pläsiin jo olen tottunut 65:den vuoden aikana.Älä sure, kyllä sinäkin totut.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Viranomaiset
naapureidensa kanssa, toiset nyt tappelevat mistä vain, riidanhaluisia kun ovat. Kannattaisi tosiaan sinunkin perehtyä aiheeseen; Eläinten hoito, ennenkuin lähdet leikkimään asiantuntijaa, julkisesti.
Sori vaan, mää putosin totaalisesti kärryiltä.
Onneksi en ole eläimiä julkisesti hoitanutkaan,TK on.
Julkisestihan sinäkin itsesi täällä pöllöine ajatuksinesi nolaat.
Se on saanut kaikki eläimensäkin lopetettua vissiin?
Miten sillä nyt niin hyvät markkinat olis muutaman päivän sisällä olleet, että KAIKKI MÄNT?
Ihmeiden aika ei ole ohi.Onkohan palkannut erikoismarkkinointi ihmisen, mutta miten,kun rahat on loppu?
Myisi sen kuljetusauton, kun ei enää eläimiäkään mukamas hoida.
Sehän on ostettu joskus loka-joulukuussa 2008 Satakunnan Kansan uutisen mukaan.
Kyllä siitä hiukan euroja heltiää.
Lapset usein leikkiessään rikkovat ennen lelunsa, kuin antavat toisen leikkiä.Tässä taisi käydä samalla tavalla noiden eläimien kanssa..
21 kaniakin oli vasta hetki sitten ja nyt on enää 3. Kuka helkutti kaneja talvella ostaa sisälle kotiin, tai jos ne ei mennytkään lemmikeiksi?
Huomenaamulla saamme varmaan kuulla taas Sataklunnan Radiosta kanavalla 948 luottotoimittajansa haastattelussa hänet.Ei Ei Ei , hän onkin päättänyt jatkaa hostaanottoja ja Kirpun eläinkotihan on koko ajan olluttoiminnassa, ettekö sitä tienneet????????? Härpiti hää.
lisää vaan
Vieläkö muorit on kunnossa?
Eivät ole, eivätkä ole koskaan olleetkaan.