jompikumpi vanhemmista haluaa eron jälkeen ruveta seurustelemaan uuden kumppanin kanssa? Kysynpähän vain, että miksi? Minun elämästäni on kyse eikä heidän.
Näissä amerikkalaisissa perhe-elokuvissa/sarjoissa tuodaan usein esiin kuinka lapset vastustavat jomman kumman uutta liittoa ja sitä sitten puidaan koko elokuvan tai sarjan ajan.
Onko se todellisuudessa näin?
Näissä amerikkalaisissa perhe-elokuvissa/sarjoissa tuodaan usein esiin kuinka lapset vastustavat jomman kumman uutta liittoa ja sitä sitten puidaan koko elokuvan tai sarjan ajan.
Onko se todellisuudessa näin?
Vastaukset 13
Vanhimmat
livenäkin. Ihan täällä kotimaassa. Eräs erittäin varakas rouva roudasi kotiinsa työttömän linnakundin, joka oli luvannut lopettaa dokaamisen ja mennä töihin. Molemmat pojat katkaisivat välit äitiinsä, koska tämä ei suostunut potkimaan loisijaa ulos. Kun rektu lopulta heivattiin pellolle, välit paranivat poikien ja äidin kanssa normaaleiksi.
kundi mitä sanoi ja meni töihin? Taisi pojilla olla perintö vain mielessään eikä äitinsä mahdollinen uusrakkaus. Varakas osaa kyllä suojata omaisuutensa niin ettei niihin varoihin loisijat suurta lovea tee. No, ääritapauksia löytyy.
loisi aikansa, kunnes rouva sai tarpeekseen ja ukko joutui lähtemään. Näillä pojilla ei ollut perintö mielessä, sillä molemmat tulevat hyvin toimeen omillaan, mutta heitä suretti se, että äiti haksahti mitättömään aarteenetsijään.
sitten poijilla ollut osaa eikä arpaa äidin päätökseen jos hän itse sai tarpeeksi. Pysy nyt asiassa äläkä vääristele niitä. Vaikka kuinka jollain olisi itsellään varallisuutta niin kyllä siellä taustalla on kuinka toisen rahoille käy, juurihan sen todistit sanomalla aarteenetsijäksi.
Aloituksen tarkoitus ei kyllä ollut keskustella jonkun varakkaan henkilön rahoista vaan pitääkö lupa kysyä lapsilta jne.
en kyllä kyselisi mitään. Minunhan se elämä on eikä lapsieni. Enkä usko että todellisuudessa siellä amerikoissakaan ihan noin ne asiat sujuu.
En osaa vastata kysymykseesi, että onko todellisuudessa näin. Tai onko enemmän tai vähemmän sellaisia, jotka vastustavat vanhemman seurustelua. Tuskin sitä kukaan tietää.
Myös se, onko vanhemmat eronneet tai onko jompikumpi vanhemmista kuollut, vaikuttaa myös, millä tavalla lapsi tavallaan käsittelee tätä asiaa omassa päässään.
Myös se, kuinka keskusteluhalukkaita lapset ovat ja se, että keskustellaanko siitä ollenkaan.
Omalla kohdallani, kun lasteni isä oli kuollut, tuotti miettimistä, että millä tavalla tuon esille sen, että olen löytänyt rinnalleni toisen ihmisen ja josta välitin. Kumpainenkin poika suhtautui asiaan hyvin eri tavalla.
En ala sitä tässä selittelemään tämän enempää.
Lasten iät vaikuttavat tietysti suhtautumiseen.
Jos kyse on aikuisista lapsista, niin minusta aikuinen lapsi on aika kypsymätön, jos hän olettaa, että häneltä pitäisi kysyä Lupa. On itsekästä ajattelua, jos ajattelee asioita (vanhemman seurustelua) vain ja ainoastaan omalta kantiltaan. Olisin pettynyt, jos omat lapset ajattelisivat niin yksipuolisesti asioita.
Jonkinlainen merkitys kasvatuksella lienee.
Jos ajattelen ihan lähipiirini eronneita pariskuntia ja heidän uusia seurustelujaan, niin heidän lapsensa ovat suhtautuneet hyvin vanhempien uusiin kumppaneihin, mikä on tosi hieno juttu.
sillä ole merkitystä miten jompikumpi on poistunut yhteisestä pöydästä. Itse katsoisin ettei lasten iälläkään ole merkitystä siihen mitä vanhempi tekee. Ihan oikeasti.
Viimeiseen lauseeseesi taas ei oikein voi ottaa kantaa koska se ei ole sinun omakohtainen. Et meinaan voi tietää mitä seinien sisällä on tapahtunut.
Ei olisi tarvinnut mielipiteesi jälkeen laittaa "Ihan oikeesti" kommenttia. Kyllä uskon, jos sanot mielipiteesi.
Mitä tuohon mielipiteeseesi tulee, niin itse olen eri mieltä. Tämäkin osoittaa, että ihmiset ajattelevat niin eri tavalla asioista.
Olen sitä mieltä, että sillä on merkitystä, että millä tavalla toinen osapuoli on poistunut yhteisestä pöydästä.
Jos toinen kuolee, niin se on kuoleman kautta tapahtuva ero. Ei itse valittu. Jos taas eroaa, niin se on kahden ihmisen yhteinen päätös erota.
Ja mitä lasten ikiin tulee, niin sillä on aivan Valtava merkitys. Siinä mielessä, että millä tavoilla eri-ikäisten lasten kanssa asioita käsittelee. Miettiminen, mikä olisi se oikea tapa keskustella, että se tuottaisi hyvän lopputuloksen molemmille.
Onhan suuri asia aikuiselle jos oma puoliso kuolee. Ihminen, jonka kanssa on pitkään elänyt. Sitä käsittelee eri tavalla, kuin esimerkiksi lapsi, jonka isä/äiti on kuollut.
Kun yksi ihminen kuolee, se tuo erilaisia suruja hyvin Monelle ihmiselle. Niissä suhteissa, missä ne ovat olleet. Esim. äiti-poika/tytär suhde, jos poika/tytär kuolee, lasten suhde omaan isään/äitiin, Aviopuolison suhde.
Kun on kyse tunteista ja välittämisestä ja sen kaltaisista asioista, niin ne on miettimisen arvoisia asioita.
Ne ovat vaikeita asioita.
Suhteet ovat molemminpuolisia. Eli mielestäni ei voi yksistään ajatella, että sen lapsen Pitäisi hyväksyä heti ja oitis kaikki vanhemman puolelta, mutta se ei pelaisikaan toisinpäin. Asiaa on vähän vaikea selittää. Tarkoitan, että täytyy ottaa Huomioon toinen ihminen, tehdessään sellaisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat molempiin osapuoliin.
Vastaukseni jää kovin vajavaiseksi ja huonoksi. Syynä on vähän väliä kelloon katselu, koska tässä ei ole kauaa aikaa, kun täytyy lähteä töihin.
Takanani on nyt kuolemasta johtuva eroaminen ja myöskin ihan normaali ero. Ja näillä omakohtaisilla tapahtumilla ja kokemuksilla ja aikaavievillä käsittelemisillä perustelen tämän oman mielipiteeni. Tällä tavalla olen itse asiat kokenut.
Jess!! Ihan samoilla linjoilla Friidukin Heikkiksen kanssa...Ei yksinkertaista vastausta eikä yleispätevää voi edes antaa...kyllä minustakin on tärkeää huomioida myös lasten ja nuorten mielipide...jos, sitä yhteistä uutta suhdetta vakavalla mielellä aikuiset alkavat rakentamaan niin on oltava rehellinen tuo päätös kun koskee kyllä aina myös lapsia/nuoria....muuten saattaa tulla ylitspääsemättömiä esteitä....jotka rasittavat tuota uutta suhdetta....Kuihtuu kokoon...helposti;) Se dymamiikka...niin joskus hän käy onnellisesti että, kaikki vaan loksattaa....luonnostaan....mutta, jos vähänkin jotain "kitkaa" niin kandee selvittää...ja itselle myös tehdä selväksi...että, voisiko suhde sitten onnistua....Tätä mieltä olen....jokaisessa meissä tämänikäisissä jo vahva itsetuntemus kuitenkin elämänkokemusta kun itse kullakin siis luulisin näin olevan;))) niin kuunnelkaa sitä ensimmäistä tunnetta....usein niin että, se on oikea...jos, vähänkin tulee tunne siinä alussa että, nyt tulee olemaan jostain syystä vaikeaa...niin kandee miettiä kaksikin kertaa asioita että, kandeeko? lähteä tähän uuteen suhteeseen ja jos, sitte lähteekin niin miten? Omalle itselleen kun on rehellinen ja tunnistaa myös tosiasiat...niin...siinä vähän rakennuspuita kumminkin...tehdä päätös...ei kukaan ei edes alan ammattilainen (näitähän riittää näitä ihmissuhdekouluttajia) pysty antaamaan niin hyvä neuvoa kuin SINÄ itse...siinä päätöksenteossa...käytä omaa elämänkokemustasi rohkestasi hyödyksesi...sisäinen minä kun monta kertaa osuu oikeaan;))) tälläisen ohjeen antaisi Friidu itse ja siltikin voi tulla niinsanotusti huti arviointi;)) Ihminen kun Rakastuu niin useimiten on myös sokea..;)) ei näe, ei kuule, saati että, ymmärtäisi....
tsau:Friidu
jos lapset vielä asuvat kotona, pitäisi mun mielestä neuvotella asiasta, keskustella ja kuunnella. Pitäähän heidänkin elää sen asian kanssa.
Saattaa se olla lapsille vaikeaa niellä uutta kumppania, tai ainakin meillä menee niin, ja eiköhän se ihan normaali reaktio ole. Exän suhtautuminen painaa paljon tässä, lapset tuntee että heidän pitää valita puolta, ei voi pitää uudesta ihmisisestä koska exällä on vaikeaa. Toiveet siitä että isä ja äiti palaa yhteen menee romukoppaan, mua joutuvat he joutuvat yhtäkkiä jakaamaan toisen ihmisen kanssa kun tähän asti olen suunnilleen elänyt heitä varten.
Toinen juttu on jos lapset on jo omillaan. Siitä mulla ei ole kokemusta. Vielä :)
nittamixsikin epäili näitä annettuja käsityksiä amerillaisista perheistä, - olen samaa mieltä, mutta toisaalta uskoisin että Yhdysvalloissa on kiinteämpi perheyhteys kuin Suomessa, se voisi vaikuttaa tähän kys. asiaankin..eli nämäkin päätökset tehdään perheen sisällä demokraattisemmin - luulisin..
P.s. omasta mielestäni lastenkin mielipide pitäisi ottaa huomioon, jos he ovat vielä alaikäisiä..ei kai aikuisten ellei nyt vanhemman pää ole ihan sekaisin ja valinta jostain muulta planeetalta..niinkuin teon esimerkissä..
todella määräävät kenen kanssa seurustelet? Ei ihme että on eripuraisia vanhempia ja kiukuttelevia lapsia koulut täynnä, kun asiat ei mene niinkuin itse halutaan. Ehei se niin voi mennä, että kersat eivät kunnioita vanhemman itsenäisiä tekoja taikka valintoja.
Olen kasvattanut lapsiani sen verran fiksuiksi että heidän mielipiteitään kannattaa kuunnella ;))
Jos tämä vastaus oli tarkoitettu mulle eikä itsellesi, siinä ei tosiaan lukenut että että lapset määrävät. Enkä määrää minäkään. Eikö perhe tarkoita sitä että yhdessä puhalletaan samaan hiileen, että kaikilla on hyvä olla. Tottakai lasten pitää kunnioittaa minua, mutta minun myös heitä. He kun eivät tee niin kuin opetamme, vaan ottavat mallia meidän käyttäytymisestä. Jos sä et kunnioita heitä, kuinka voit odottaa sitä heiltä?
Itse en ole koskaan vaatinut lapsilta että tottelevat sumeilematta. Jos ne kysyy miksi pitää tehdä mitäkin, olen sen perustellut enkä sanonut "koska mä käsken". Siihen on syykin, haluan että he ajattelevat itse. Luin kerran tarinaa missä poliisiksi tekeytynyt mies houkutteli lapsia autoonsa, sillä verukkeella että isä tai äiti oli pyytänyt poliisia hakemaan. Kaikki muut menivät paitsi yksi. Jälkeenpäin tältä yhdeltä ipanalta kysyttiin miksei hän lähtenyt mukaan, ja hän vastasi että häntä on opetettu käyttämään omaa päätään.