Joku

kertoi,että Sukevan vankilan valaistu latu ei ole kunnossa. Sukevan vankilaan on laitostunut joukko joka käytännössä tulisi edullisemmaksi pitää samassa häkissä. Työtätekevät veronmaksajat voisivat sivutoimenaan raotella häkkejä tarpeen mukaan.

Vetämätöntä joukkiota, valot palavat kaikkialla yötä päivää ja työntekeminen ei kiinnosta kumpaakaan osapuolta.
4223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tehdä juttu tosi TV:n

Äänestä
  • mukaan vankilan toimintaa on tarkasteltava kannattavuusvaatimuksen näkökulmasta
    Toisten perseellä tuleen istumisen sijasta ns. vankiloina pidetyille täysihoitoloille on asetettava kannattavuusvaatimus.
    Eli tuotoilla tulee kattaa vähintään toiminnasta aiheutuvat kustannukset ja toimintaan sijoitetulle pääomalle on asetettava tuottovaade. Säilömiseen totutetun henkilökunnan on pelkän kahvinkeittämisen sijasta sopeuduttava reaalimaailman periaatteisiin, tuotteistamiseen ja toiminnassa on otettava huomioon myös tuotettujen suoritteiden kysyntä kilpailutilanteessa.

    Äänestä

gangsterin ja laitostuneen pampun hiilijalanjälki?

Äänestä
  • Tuotos- kulutus. Saattaa mennä kulutuksen puolelle vahvasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kales kirjoitti:

kertoi,että Sukevan vankilan valaistu latu ei ole kunnossa. Sukevan vankilaan on laitostunut joukko joka käytännössä tulisi edullisemmaksi pitää samassa häkissä. Työtätekevät veronmaksajat voisivat sivutoimenaan raotella häkkejä tarpeen mukaan.

Vetämätöntä joukkiota, valot palavat kaikkialla yötä päivää ja työntekeminen ei kiinnosta kumpaakaan osapuolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu