ihme temppuilija

Tää palsta muuttunut kummalliseksi, kun kaikkiin aloituksiin en voi vastata lainkaan, en nimimerkillä eikä ilman. Mutta kuitenkin saman aloituksen alla oleviin keskusteluihin voin vastata silti nimmarilla ja ilman. Olenkohan jossain osittaisessa bannassa. Minulla olisi ollut asiaa aloitukseen "Idiootit töissä".

Kokeilin omaa aloitusta ja se sentään onnistui.

9

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Suolessa on meneillään suuri "keskustelujen uudistus". Mikä lie uudistus, mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, keskustelut toimivat miten sattuu ainakin pari seuraavaa kuukautta. Uudistus tulee myös meileihin. Ja siinä on sitten odotettavissa, että joskus meilejä voi lukea, joskus lähettää, eikä ikinä ole varmuutta, minne mikäkin meili päätyy. Osoitekirja ja viestiarkistot oikein luvattiin, että säilyvät. Parempi siis rientää siirtämään niitä tiedostoja ja tietoja jonnekin muuhun meiliin.

      Niin, tämä on siis mun skenaario, mitä tulee tapahtumaan. Mitäkö uudistukset sitten on, kuka sen tietää. Ehkä tulee jotain valmishymiötä käyttöön ja graafinen ulkoasuineen vieläkin sotkuisemmaksi.

      Have a nice day.

      =DW=

      • Kyllä voi ottaa aivoon, kun justsa olisin ollut samaa mieltä kirjoittajan kanssa ja ei pysty vastaamaan. Mur mur, täytyy varmaan avata kohta siideri tölkki, et kiukuttaisi vähemmän...


    • Meriläinen

      Temppuilee, temppuilee.
      Siksi nykyään ne vähäiset viestit jotka tänne heitän kopioin ensin kun muutamat häipyivät kuin tuhka tuuleen.
      Heittää "oudoille oville ja vieraille poluille".
      Ei ollenkaan hyvä enää nämä suomen sivustot.

    • GreenBean

      ollut mitään ongelmia, kaikki toimii ihan hyvin.
      Joskus takkuaa muuten, ei sivut aukene tai on ruuhkaa etten pääse galleriaan.

      • Meriläinen

        Sulla on joku outo kone :((
        Tai sitte mua vaan häädetään pois täältä.
        Viikon verran on heitellyt ja hyppinyt ja vain suomen sivuilla, muilla toimii kun enkuli.
        Ihan outoja sivuja tullut eteen, en tykkää.


      • dididyy
        Meriläinen kirjoitti:

        Sulla on joku outo kone :((
        Tai sitte mua vaan häädetään pois täältä.
        Viikon verran on heitellyt ja hyppinyt ja vain suomen sivuilla, muilla toimii kun enkuli.
        Ihan outoja sivuja tullut eteen, en tykkää.

        ja sama tullut mieleen: "Tai sitte mua vaan häädetään pois täältä." :))


      • Meriläinen
        dididyy kirjoitti:

        ja sama tullut mieleen: "Tai sitte mua vaan häädetään pois täältä." :))

        No kohta taas väheneekin mun koneilla olo eli pääsenevät tahdossaan perille.


      • -viivatiina

        ainut on mikä takkuaa niin galleria.


    • ...

      oma koneko juonittelee, mutta minulla pätkii koko ajan, ei päässä, vaan kone jumii, täällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5495
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2396
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1890
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      146
      1773
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1615
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      34
      1575
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1408
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1125
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1088
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      228
      1059
    Aihe