Synnytyskokemuksia nuorilta?

Minäkin kaipailisin...

mulla ei itselläni ole vielä lasta, mutta olin mukana siskoni synnytyksessä tukihenkilönä. Elikäs siko oli 17v. Sillä alko supistukset n.3 viikkoa ennen h-hetkeä, tällä tarkotan, että tuli melko kipeitä supistuksia ja välillä melkosen säännöllisestikin. Tulipa näiden takia tehtyä jo pari hukkareissuakin, kun luultiin, että nyt on aika, noh eipä ollut. Sitten eräänä kauniina aamuna meni vesi ja aikun vauhdilla synnärille, matkaan meni n.tunti! noh ei muuta kuin saliin vaan ja tsekattiin tilanne ja melkosen auki oltiin en ole ihan varma mutta 4cm? noh supparit jatku rankkana ja sisko sai epiduraalin ja olo oli heti parempi, noh tämä meidän pikku kaveri päätti olla vikkelä ja tulla maailmaan, ponnistusvaihe kesti 15min. ja "koko" synnytys lapsiveden menosta vaivaiset 4 tuntia!! eli oli tosi pikainen ekaks! Systeri repes pahasti ja sitä kyllä leikeltiinkin auki, tikkejä tais tulla 21. Kipu oli kuulema helvetinmoinen, mutta unohtu välittömästi kun vauva oli rinnalla, tää oli yks ihannimmista tapahtumista koko elämässäni!

Supistukset alkoivat n. 12 tuntia ennen tyttöni syntymää. Ne olivat jo parin tunnin supistelun jälkeen niin säännölliset ja tuskalliset että lähdin sairaalaan. Äitini vei minut olin tuolloin 16 vuotias. En tiennyt miten päin olisin autossa ollut ja itkin ja auto matka tuntui todella pitkältä vaikka silloin meiltä ajoi vain 15 min sairaalaan. No kun sitten vihdoin pääsin sairaalaan niin minut pistettiin nukkumaan koska oli yö, mutta syntyyhän ne lapset yölläkin!!! Ihmettelin kun tungettiin vaan unilääke kouraan ja nukkumaan lepohuoneeseen. No eihän siitä nukkumisesta tullut lasta eikä paskaa! Joten soitin kelloa vähän väliä ja hoitaja anto jonku piikin vaikka sanoin että en halua, mutta ei se tehonnu, olikohan sekin vain nukutuslääke. No, kuitenkin alkoi oksettamaan ja tarvitsin tukea että olisin pysynyt jaloillani ja hoitaja piti musta kiinni kun oksensin. Sitten kun olin ollut sairaalan lepohuoneessa 6 tuntia, minut päästettin saliin ja soitin mieheni tukemaan mua. Huusin kuin palosireeni ja ukko yritti silitellä ja rauhotella ja tyrkyttää epiduraalia, mutta en huolinut. No sitten kun sen ponnistuksen aika koitti aloin itkemään että sattuu ihan helvetisti ja pakko oli vaan ponnistaa koska se oli niin vlatava se voima joka puski sitä lasta eteenpäin. No onneksi ponnistus vaihe oli ohi nopeasti, kätilönkin mukaan jopa ihmeellisen nopasti, hyvä ku kuulemma kissaa kerkes sanoo. No kun se vauva oli siinä sylissä ja imi rintaa aloin itkeä, että kyllä se oli ihaanaa. Haluan pian toisen!!! Vaikka viä vähä aika sitten olin ponnistellessani (ponnistin 13 min ) huutanut että jos tää sattuu näin vitusti niin saa olla kyllä viimenen kerta!!! :) Että näin meillä. No kolmen vuoden päästä itkin ihan samanlailla ihan taas luomusynnytyksessä, että oliko tämä näin kamalaa, miksi tähän piti ruveta. Mutta se vauva kruunaa kaiken. Tsemiä sullekkin synnytykseen ja ota se puudutus jos siltä tuntuu. Se nimittäin on rankkaa pakko myöntää!!! Mullkin muuten oli 32 vuotias ensisynnyttäjä huoneessa, sekin koko ajan rinkutti hoitajaa sinne. Joten onkohan jo sen ikäisiltä ensisynnyttäjiltä äidin vaistot kadonnut? No eivais ei pahalla.