Voiko masennuksen aiheuttaa se, että on eristäytynyt muusta maailmasta? Kuten esimerkiksi, ei opiskele, vaan on kotona päivät pitkät ja kun ei vielä ole kavereita. Minulla on tainnut nuo aiheuttaa masennukseni ja pakko-oireet on myös yksi syypää. Mitä te luulette, että mikä teidän masennuksen on aiheuttanut?
Masennuksen syitä.
_^_^_
18674
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
yhtenä päivänä.
Minullakin alkoi yllättäen, muistan tarkaasti sen päivän, se oli 2.11.2009. Tuli yhtäkkiä kauhea hätä, lievä paniikki ja siitä lähti menemään päin helvettiä.
Mulla on tuossa sun tekstissä vähän jotain muuta. . .
Enkä todellakaan tiedä mitä tehdä. Kestänyt jo pari vuotta. TÄYTTÄ PASKAA!
Pitäisikö mennä nukkumaan vai istua tässä vaikka seuraava viikko ja kattoa mitä tapahtuu. Joitain ihmisiä ei vain tarvita maan päällä. Lähdetää vittuuuun jo!
Uudestisyntymään 15.5.2010 R.I.P Minä.
Mulla aika varmasti ujous on vähitellen kehittänyt masennusta..hirveesti haluais olla muuta kun mitä on ja se masentaa kun ei tosta vaan muutu.
Toinen asia on mikä on voinu tuon tehdä..oliskohan ollu eppuluokan alussa,tuli pissi housuun kun ujouteni takia en uskaltanut kysyä saako mennä vessaan..Mua ei edes kiusattu sen takia(muistaakseni ainakaan) mut silti hävettää ja masentaa kun piti niin tehdä ja kaikkea muuta tyhmää kun olin nuori ja kapinallinen.onhan noista tyhmyysvuosista jo reilusti yli 10 vuotta mutta ei kai niitä unohda..Ois pitänyt kai vaihtaa paikkakuntaa missä kukaan ei tuntis mua,täällä ajattelen vaan et kaikki tietää mitä lapsena oon tehnyt.Vaikka todellisuudessa ei kukaan varmaan niitä edes muista paitsi minä..
Ei kukaaan muista aiempia tekojasi, ainoastaa sinä itse. Kannattaa vaa mennä rohkeesti hakemaan kuten jonku harrastuksen kautta kavereita. Älä mieti vanhoja tekemiäsi, et voi muuttaa niitä. Ja me emme elä ikuisesti, joten ei kannata vain tuhlata elämää 4 seinän sisällä.
Minulla nimenomaan yksinäisyys on aiheuttanut masennuksen. Olen ollut yksinäinen vuosikausia. Yksinäisyyteeni taas on syynä ujous ja sosiaalisten tilanteiden pelko, joka kehittyi jo lapsena. Sen seurauksena olet jättänyt parit koulut kesken. Olen epäonnistunut ja turhake. En vain kestä enää. Yksinäisyys sattuu niin että pää sekoaa kohta aivan varmasti, vaikka lääkkeetkin on käytössä. Tänään esim. kävelin nyt illalla kaupungilla ja kun näkee ihmisiä kahviloiden ikkunoista ja kulkemassa niin suru tuntuu niin raskaalta, ettei melkein jaksaisi edes kävellä enää. Kotona tulee hirveä ahdistus ja tekee mieli repiä itseltä raajat irti. En vain kestä enää!
Olemassaolon turhauma, eksistentiaalinen frustraatio, herkkyys jonka vuoksi säädän päätäni - koska todelliisutta ei voi, olemisen tarkoitus on hakusessa koska -elämän ymmärrettävyys - elämän hallittavuus elämän merkityksellisyys heikentyvät, perinteet ja perinteiset hyveet (lempeys, oikeamielisyys) murtuvat...
Eristäytyminen on myös masennuksen seuraus... MInä ainakin eristäydyin pahimmassa masennusvaiheessa.
Totta kai se, ettei ole tullut hyväksytyksi ja tunnustetuksi kotona, koulussa tai työpaikalla - yksityiselämässä tai yhteiskunnassa vaikuttaa masenukseeen.
Yksinäisyyttä voi lievittää vaikka osallistumalla mielenterveysyhdistysten tai työttömien yhdistysten toimintaan tai johonkin harrastuksiin.
Oma masennukseni kehittyi hitaasti, mutta itse romahdus tuli aika nopesti.Taustalla monenlaisia asioita, mutta ei biologisen psykiatrian väittämään "aivot menivät yhtäkkiä epäkuntoon". En usko, että masennus tulee kuin kirkkaalta taivaalta, se saattaa romahduttaa yhtäkkiä, mutta se on muhinut jo kauemmin.
Minulla on kokemusta tuosta asiasta.
Masennushan hiipii täysin tiedostamatta ja voi olla myös niin, että olet ollut masentunut jo ennen kuin jäit tekemättömäksi ja näin ollen se vain lisäsi vettä myllyyn.
Mutta siis toki lisää masennusta! Kun ei tapaa ihmisiä ja päivät käyvät tylsiksi niin voiko olla muuta kuin masentunut? Myöskin sosiaaliset pelot lisääntyvät.
Suosittelen, että pidät sosiaalista elämää yllä kaikin mahdollisin keinoin ja käyt ulkona kotona olemisesi ajan niin et "syrjäydy". En kadu hetkeäkään sitä, että pakotin itseni liikkeelle vaikka minua ei kiinnostanutkaan yhtään mikään.
Oletko minkä ikäinen?
Masennusta ei kai ole olemassakaan.. ei ole olemassa mitään verikoetta, jolla voisi esim. masennuksen todeta. Jossakin on todettu sellaista että masennus voisi johtua infektioperäisestä sairaudesta, tulehdussytokiineista, että ne sotkevat joitakin välittäjäaineita. Toisaalta on olemassa samankaltainen krooninen masennus, joka ei johdu mistään.
Asia on sama esim. skitsofrenian kanssa. On olemassa syfiliksen (aivokuppa) aiheuttama skitsofrenia, ja sitten on olemassa se tavanomainen skitsofrenia joka on taas aika samanlainen kuin aivokuppa, joka ei johdu mistään.
Tämä tutkimus osoittaa että kyllä paniikkihäiriössäkin on jotakin vikaa:
Broad spectrum of cytokine abnormalities in panic disorder and posttraumatic stress disorder
http://www3.interscience.wiley.com/journal/122275539/abstract?CRETRY=1&SRETRY=0
Conclusions: These findings suggest that a generalized inflammatory state may be present in individuals with PD or PTSD.
Olis loogista funtsia, että masennustaipumus juontaa varhaislapsuuden pettymyksistä. Siitä ettei pikkuipana saa osakseen omasta mielestään rakkautta ja kannustusta.
Jos sille sanotaan erinäisistä syistä johtuen, ettei sinusta tuollaisenaan voi kukaan oikeasti pitää. Niin se pikku siiri, santtu alkaa pikku hiljaa ajattelemaan, ettei hänestä koskaan voi tulla missään hyvää.
Sen elämä käpertyy oman ittes ympärille, se alkaa tuumimaan, kumpa täältä pääsis ns. mäkee.
Kun masennus syvenee depressoiden asteeelle, siitähän on haittaa myös ympäristölleen. Tämän se piruparka oivaltaa ja kierre syvenee.
Ihmissuhteet eivät onnistu. Vaatii paljon tietoista suunnanmuutosta, että yleentä pärjää laitoselämän ulkopuolilla miten kuten.
Saattaa hyvinkin olla, että masetaipuksen omaavalla on samaa kokeneet vanhemmatkin tai toinen heistä. Putoaako se omena puusta oikeastaan kovinkaan kauas?
Minulla ei tekemättömyys ole masennusta aiheuttanut, vaan päin vastoin. Liiallinen (eli normaalitahtinen) opiskelu on syventänyt masennustani. Toki masennuksen puhkeamiseen vaikuttivat myös silloiset elämäntilanteen muutokset (lähinnä kaksi kertaa muutto ja edellisen koulun lopetus).
Voisin silti väittää, että mitä vähemmän joudun suorittamaan ja opiskelemaan/tekemään töitä pakon vallassa, sitä vähemmän masentunut olen ja paljon onnellisempi. Se vaan ei liene tässä yhteiskunnassa mahdollista, eli valitsen ilmeisesti kuoleman tai onnettomuuden väliltä?
"Kun masennus syvenee depressoiden asteeelle, siitähän on haittaa myös ympäristölleen. Tämän se piruparka oivaltaa ja kierre syvenee."
Toisaalta elämän mielekkyys tulee paljolti siitä, että voi olla jotenkin avuksi jollekin. Masentunut ihminen on mahdollisuus jollekin toiselle tuntea itsensä hyödylliseksi. Eikä masentunut yleensä aiheuta alemmuuskomplekseja kenellekään. Kaikella on tarkoituksensa Suuressa Kuviossa :)
Tai sitten edelleen...
Voisin mennä humanitäärisessä mielessä soittamaan suutani klo 02.30 nakkikioskin jonossa. Pikkupierussa olleet kamut siis ilahtuisivat, siitä kun minut nuijitaan 'pihviksi'.
Olen siis tehnyt hyvän työn - antanut katseltavaa, puheenaihetta ja ylimalkaan ollut hyvä ihminen.
Uskon edelleen, että parhaimmat elämässä menestymisen eväät ihmistaimi saa tasapainoisessa kodissa, joka voi tarjota rajoja ja rakkautta. Häiriytynyt lapsi oireilee poikkeavasti jo päiväkodissa.
voisiko tiivistää siis, että mahdollisia syitä masennukseen olisivat geenien ja varhaislapsuuden kokemusten lisäksi fyysiset vaivat, suru ja menetykset, suuret muutokset ympäröivässä arvomaailmassa, arvojen hajaannus jne jne...(tuoreen tutkimuksen mukaan esim. n. puolet briteistä "tuskin tunnistavat ympäröivää yhteiskuntaa siksi maaksi, jonka he ovat oppineet tuntemaan"...)
"auttaessaan saa enemmän kuin antaa", kuulee usein sanottavan...eli kaikella on funktionsa tässä ekosysteemissämme, myös avuntarvitsijoilla. ja osat voivat yllättävästikin vaihtua, autettava voi jossain vaiheessa antaa saamaansa apua eteenpäin.
tämä vuosihan kai on jonkinlainen syrjäytymisen estämisen teemavuosi, ja paljon on varmaan jo tehty asioiden hyväksi. karmeaa, miten todella nuoretkin saattavat kokea looseriksi leimautumista ja syrjäytymistä. meidän vanhempien kengänkuluttajien syrjäytymisen jotenkin vielä tajuaa, mutta nuorimpien epätoivo on jo ilmiö, jota vastaan täytyy tapella tosissaan.
eli mietitään ennen kuin leimataan...
... geneettiset selitykset on aika heikoilla, vaikka ovatkin muodikkaita biologisen psykiatrian vallitessa.
Se, että masentuneiden vanhempien lapset masentuvat, ei johdu niinkään geeneistä, vaan vuorovaikutuksesta. Tiedetään, että myös masentuneiden ihmisten puolisoilla on riski masentua, vaikka eivät ole läheisesti geneettisesti sukua. Myös alkoholistien ja muuten huonoa vuorovaikutusta saaneiden lapsien riski masentua on suuri.
Ja biologisen psykiatrian esittämien masennusgeenimuunnosten/alleelien puuttuminen ei mitenkään estä masennusta.
Vaikea on mennä sanomaan, mikä mulla on masiksen aiheuttanut. Pari päivää olen nyt 20 mg:n Seprameja syönyt, puolikkaan päivässä. Huomasin vain vähitellen, että ärsyynnyn kaikesta, tai lähinnä olen jatkuvassa ärsytystilanssa ja ihmettelinkin mielessäni sitä, miten esim. pyykinpesu tai koiran ruokkiminen kävi niin ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Työnteko ei kiinnosta ja jatkuvasti väsyttää. Mies on huomautellut nukkumiseni määrästä jo usean vuoden sanoen, ettei tuollainen nukkumisen määrä ole tervettä. On myös ehkä vuoden päivät sanonut mun olevan masentunut... Vihdoin tajusin itse, ettei kaikki ole niin kuin olla pitää.
Kun mietin menneitä kuutta vuotta, olen tullut tulokseen, että kaikki nämä vuodet olen saattanut olla masentunut tai vähintäänkin alakuloinen. Kuusi vuotta sitten syntyi poika... En mielestäni kärsinyt kuitenkaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Poika joutui ensimmäisenä vuotenaan viisi kertaa sairaalaan osastohoitoon vähän väliä toistuvien hengitystieongelmien takia ja ajan myötä hänellä todettiinkin astma. Nyt leikki-iässä kundilla on todettu myös "aistivamma", ns. aistialiherkkyys, joka asettaa omat haasteensa arkeen. Päällisin puolin hän on, kuin kuka tahansa ikäisensä; vilkas, nokkela, iloinen.
Meillä ei käytetä alkoholia juuri lainkaan, sanomattakin selvää, että huumeita ei ollenkaan. Ei ole perheväkivaltaa, elämämme on ihan mukavaa. Suurin huoli tietysti on rahojen riittävyys, koska elämme mun palkalla, joka on ns. provisiopalkka. Oman haasteensa eloon asettaa myös vuorotyöni ja jopa 13 tuntiset työvuorot. Työni on henkisesti aika vaativaa ja suurimmaksi osaksi yötyötä. Pääosin vapaa-ajalla olemme kolmisin kotosalla, joku käy välillä kylässä tai sitten lähden yksin koiran kanssa treenaamaan johonkin porukkaan (mutta into noita treenejäkin kohtaan on selvästi vähentynyt ja lähteminen on tosi vaikeaa)
Jos nyt lähimenneisyyttä ajatellaan, niin viime aikoina on tapahtunut jonkin verran ikäviä asioita lyhyessä ajassa. Mummoni kuoli, mutta hautajaisiin en olisi halunnut mennä. Sain oikein hysteerisiä paniikkikohtauksia (kai?), kun joku puhuikin siitä, että mun olisi hautajaisiin tultava. Harmittaa, kun en tästä muistanut lääkärille puhua. Lopulta en enää jaksanut taistella sukua vastaan, vaan alistuin kohtalooni ja menin hautajaisiin. Kuta kuinkin samoihin aikoihin mieheni sairastui, ei tosin vakavasti, sairaus on ruokavaliolla hallittavissa. Viimeinen takapakki oli äitini joutuminen sairaalaan umpisuolen tulehduksen takia. Umpparin leikkauksen yhteydessä löydettiin kasvain, josta odottelemme edelleen patologin tuloksia...
Menneisyydessä minulla on takana psykoterapiaa, jota edelsi masennus itsetuhoisin ajatuksin. Myös jonkinlainen sukurasite lienee, koska enoni sairasti skitsofreniaa ja täti äidin puolelta maanis-depressiivisyyttä (miksi lie nykyään kutsutaankin). Isän sisko on kärsinyt burn outista ja hänen tyttärensä (serkkuni siis) toipuu parhaillaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, sosiaalisten tilanteiden pelosta ja paniikkihäiriöstä.
Tästä kirjoituksesta jokainen voi itse tehdä päätelmänsä, mikä masennukseni on aiheuttanut ja mielelläni kuulisin ajatuksianne.
Masentuneet pikemminkin eristäytyvät maailmasta ja käpertyvät itseensä. Jopa kehonkielestä voi nähdä tämän käpertymisen.
Mutta kyllähän monet asiat, fyysisen sairaudet tai vammaisuus, voivat aiheuttaa (käytännön pakosta, jota pakkoa mahdollisuuksien mukaan vähentäkäämme) eristäytymistä maailmasta ja tottakai ihminen sosiaalisena olentona voi masentuakin joutuessaan sosiaalisesti eristyksiin.