en oikein

miksi volvo ja traktorit on pitänyt jakaa eri palstoille??? eikö ne ole vähän niinku yksi ja sama?
5387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin monta kertaa ennemminkin olen yrittänyt tuoda julki sellaista asiaa, että keksikää hyvät ihmiset jo jotakin uutta! Volvon vertaaminen traktoriin on niin kulunut juttu, ettei se enää edes hymyilytä. Eriasia on tietenkin, jos ketjun aloittaja on kuullut tuon jutun klo 15.50 ja ajatellut tuoda kyseisen asian heti meidän muidenkin nautittavaksi, mutta tähän en oikein jaksa uskoa.
Mielikuvitusta, kanssakirjoittelijani, mielikuvitusta.

Äänestä
  • Miksi esimerkiksi vanhoja 200-sarjan Mersuja ei haukuta traktoreiksi mutta ihan uusimpia 70- ja 80-sarjan Volvoja haukutaan. Kaverin -90 200 Mese kiihtyy sataseen n. 1 min ja oma 740 on huomattavasti sporttisempi vaikkei tykki olekaan!
    En ymmärrä. Ja vitsiniekat voisivat tosiaan keksiä jotain uutta. Ammattikoulussa varmaan kuultua.

    Äänestä

  • 740 kirjoitti:

    Miksi esimerkiksi vanhoja 200-sarjan Mersuja ei haukuta traktoreiksi mutta ihan uusimpia 70- ja 80-sarjan Volvoja haukutaan. Kaverin -90 200 Mese kiihtyy sataseen n. 1 min ja oma 740 on huomattavasti sporttisempi vaikkei tykki olekaan!
    En ymmärrä. Ja vitsiniekat voisivat tosiaan keksiä jotain uutta. Ammattikoulussa varmaan kuultua.

    En usko ammattikoulussa kulluksi,siellä sentään ymmärretään autoista paljon,toisin on akateemikkojen laita.

    Äänestä

  • 760 kirjoitti:

    En usko ammattikoulussa kulluksi,siellä sentään ymmärretään autoista paljon,toisin on akateemikkojen laita.

    Sis kuulluksi,niin ja koomikkojen parasta antia ei todellakaan ole tuo traktori vertaus...aika väsynyttä hörähtelyä saa aikaan =D

    Äänestä

pakettiautot ja karavaanarit.

onhan ne, mutta tartteehan volvokuskitkin nimikkopalstan itsetuntonsa kohottamiseksi. ne kun raukat luulevat, että me autoilla ajavat ollaan kateellisia niille.

karavaanarit luulevat myös, että kaikki heitä arvostelevat ovat vain kateellisia..onnettomat.

ei mene jakeluun vaikka rautalangasta vääntäisi, etten mistään hinnasta vaihtaisi mukavaa ja miellyttävää hotellimajoitusta koleaan, haisevaan ja epämiellyttävään leirintäalue-elämään.

tämä purkaus on nyt tyystin väärällä palstalla, mutta tuonne karavaanareihin jos sen kirjoittaa, niin sensuuri poistaa sen alta aikayksikön. eivät raukat kestä kritiikkiä ollenkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ymmärrä kirjoitti:

miksi volvo ja traktorit on pitänyt jakaa eri palstoille??? eikö ne ole vähän niinku yksi ja sama?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu