Opiskelut sujuvat ihan mukavasti, minulla on mukava kämppä ja voin sanoa, että elämäni on melkein täydellistä. Harrastan paljon urheilua ja voin sanoa olevani elämäni kunnossa. Minulla on asiat hyvin ja tiedän, että tässäkin maassa on paljon ihmisiä joilla asiat eivät ole läheskään niin hyvin kuin minulla. Koin syksyllä ja vieläkin ajoittain yksinäisyyttä. Minulla on vain muutama oikea kaveri, joidenka kanssa olen enemmän tekemisissä. Syksyllä tuntui, että heillä on aina jotain muuta, eikä aikaa minulle. Nyt asiat heidän kanssaan ovat ainakin vähän paremmin. Aloitin joulun tienoilla uuden mukavan harrastuksen ja siellä on muutamia ihan mukavia tyyppejä. Vielä en ole tutustunut heihin niin hyvin, että olisin ystävystynyt joidenkin kanssa.
Silti sydäntäni kalvaa lievä yksinäisyys ja kaipuu. En ole koskaan seurustellut ja haluaisin kokea läheisyyttä, rakkautta ja hellyyttä. Nämä asiat puuttuvat elämästäni. Olen ollut muutaman kerran ihastunut, mutta ihastumiset ovat olleet joko yksipuolisia tai ihastuksen kohde on osoittautunut varatuiksi. Opiskeluporukoissa on tuli sellainen vaikutelma, että alkoholi ja ylimielinen machoilu ovat ainoat asiat, jotka jotain merkitsevät. Meininki oli noissa porukoissa todella pinnallista.
Minä olen rauhallinen, sosiaalinen, mukava ja fiksu tyyppi. En tykkää liiemmälti alkoholilla läträämisestä ja machoilemisesta. Minulla ei ole tarvetta korostaa itseäni. Onko tämä suomalainen yhteiskunta todellakin näin pinnallinen? En myöskään ole mikään mallipoju ulkonäöltäni. Ovatko nämä edellä mainitsemani asiat eli alkoholi, machoilu ja ulkonäkö niin isossa roolissa sosiaalisten suhteiden luomisessa kuin kuvittelen eli ilman näitä ei ole mahdollisuuksia esim. löytää tyttöystävää?
Haluaisin uskoa siihen, että löytäisin vielä joku kaunispäivä mukavan tytön joka rakastaisi minua ulkonäöllisistä puutteistani huolimatta. Onko mahdollista löytää? Haluaisin vain olla onnellinen. Pelkään jääväni yksin ja tämä kalvaa mieltäni. En vain jaksa odottaa ja uskoa, että löytäisin jonkun.
Onneton
"MIes24"
1
629
Vastaukset
- H.S-
Mulle se oikea löyty vasta 32-vuotiaana ja kyllä kannatti odottaa. ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001713- 551123
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4381094- 1701023
- 58801
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126782- 83730
- 51698
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38675- 57671