itseään kutsuvat ihmiset ovat niin epärehellisiä ja pahoja?
Uskovaiset ovat mm. muuta väestöä useammin pedofiilejä (useita julkitulleita tapauksia viimeisen vuoden aikana, sekä Suomessa että ulkomailla) ja he ovat erittäin riitaisia - myös keskenään. Esim. huonoin työilmapiiri tutkimusten mukaan juuri uskonnollisten lahkojen piirissä.
Kaikissa kristinuskon eri lahkojenylläpitämissä sisäoppilaitosten kaltaisissa laitoksissa on lapsia törkeästi hyväksikäytetty, jopa kidutettu.
Ettekö te yhtään häpeä omaa käytöstänne ja taikauskoisia tapojanne?
Miksi uskovaisiksi
13
216
Vastaukset
- ...
Eivät näe niitä omia huonoja puoliaan.
Tuo työilmapiiri selittyisi varmaan sillä juur että ne(uskovaiset)tykkää enemmän seurustella kuolleiden kanssa ennemmin kuin elävien ja ajatukset ovat niissä: Paavalin sanomisissa, jeesuksessa ym.kuolleissa.
Minä itse henk.koht.olen huomannut uskovissa sen etteivät ne tajua sitä mitä niille puhutaan/kirjoitetaan.
Se raivostuttaa kaikista eniten. Sanot niille ihan mitä tahansa niin lopputulos on senkaltainen aivan kuin et olisi sanonut mitään.
Ateistisen asenteen omaavien aloitusten alla on uskovien tekstejä. Niitä kun lukee niin aina huomaan että vastaukset ovat ihan toisesta aiheesta. Ne ei vaan kertakaikkiaan tajua mitä niille puhuu.- syistä
Ylpeys oli se synti, joka sai kapinan aikaiseksi taivaassa. Kun Lusifer katseli Jumalan valtaistuinta haluten siihen istua ja koroittaa itsensä. Ja kun hän salamana joutui sitten kerran taivaasta sinkoutumaan tänne maaplaneetalle, josta Jumala aloitti kaiken korjaustyönsä Edenin puutarhalla, sen tyhjyyden ja pimeyden keskelle, jossa tuo langennut enkeli joutui karkoitettuna olemaan itsensä ylentämisen tähden alennettuna hallintoonsa annetussa todellisuudessa. Ja kun lopulta tämä kaiken todellisuus Edenin puutarhassa joutui sen tosiasian eteen, että Jumala ilmoitti ihmiselle tahtonsa sillä, että kaiken Suojelevaisena ja Varjelevaisena Jumalana Hän tahtoi ihmiselle tehdä tiettäväksi, että Hänellä oli tahto ihmisiä, kohtaan joka oli hyvä sillä, että Hän kielti ihmistä koskemasta yhteen kasviin. Niin Hän myös samalla tiettäväksi teki, että ihmisellä on vastuu Jumalan edessä ja, että sen mikäli sen rikkoo tulee ihminen tietoiseksi siitä myös sen todellisuudesta, että jo ennen ajan alkua on tapahtunut sellaista, joka on rikkonut Häntä ja Hänen tahtoaan vastaan. Ja kun ihminen sitten lopulta tuli tietoiseksi tästä todellisuuden luonteesta, niin hädissään hän yritti omilla toimillaan peittää tekosiensa seuraamukset viikunanlehteen pukeutumalla ja pensaistossa lymyämällä. Mutta eivät nämä ihmisen omat teot riittäneet Jumalan edessä, vaan Hän joutui teurastamaan oman luomansa eläimen, että Hän saisi ihmisen puettua pärjäämään siinä mikä ihmisellä olisi edessään ja josta hän kuvitteli selviävänsä viikunanlehteen pukeutuneena. Ja ajallaan Jumala lähetti erään ja parhaan liittonsa merkkinä ainoan Poikansa, että ihmiset tietäisivät ajan olevan lopullaan. Ja, että heillä olisi mahdollisuus tietää, että kaikki olisi Hänen puoleltaan jo sovitettua ja valmista ihmisille palata Hänen luokseen Hänen ainokaisen poikansa tähden, joka synnittömänä otti kaikkien synnit ja kivut kantaakseen.
On totta, että ateistien kirjoitukset ovat usein hyviä, mielenkiintoisia ja haastavia, koska ne voivat tuoda uusia ja tuoreita näkökantoja asioihin. Mutta ehkä niihinkin joskus liittyy sellainen mahdollisuus, että ennakkoasenteeltaan ne on voitu osoittaa sellaisessa hengessä, että niiden vastaanottajilta voi puuttua kykyä jäsentää Jumalan luomaa todellisuutta sen mukaan mitä siitä on esim. opiskelemisen ja tutkimisen kautta saatavilla tietoutta sen rakenteesta.
Se mitä toinen tajuaa ja tai ei on aina monimutkainen asia. Ja viestinnässä yleensäkin on monenlaisten häiriötekijöiden mahdollisuuksia. Asiat ovat yleensä aina yksioikoiset periaatteella, että niihin on perehdyttävä, mutta ihmisten ennakkoasenteet oman sisäisen todellisuuskuvansa ulkopuolisia tekijöitä kohtaan ovat kovin usein monimutkaiset. Ja pahimmassa tapauksessa ihmisen oman ylpeyden tai tiedonpuutteeseen kehitetyn kuvitelman sumuttamat siinä määrin, että todellisuuden mittarina kuvitellaankin olevan oma tietous. Eikä se kuinka sitä (todellisuutta) voidaan mahdollisesti täydentää tai kuinka olemassa olevilla tai uusilla metodeilla voidaan yleisperiaatteellisesti jäsentää erilaisia olemassa olemisen muotoja ja toisaalta myös koota olevaisuuden eri osa-alueita yhteen siten, että niiden koosteilla voidaan auttaa ihmiskuntaa, kun se peppuroi luulojensa ja itseriittoisuutensa keskellä näkemättä kuitenkaan sitä perusongelmaa, että omilla tekosillaan se on tullut siihen tilanteeseen, missä se on. syistä kirjoitti:
Ylpeys oli se synti, joka sai kapinan aikaiseksi taivaassa. Kun Lusifer katseli Jumalan valtaistuinta haluten siihen istua ja koroittaa itsensä. Ja kun hän salamana joutui sitten kerran taivaasta sinkoutumaan tänne maaplaneetalle, josta Jumala aloitti kaiken korjaustyönsä Edenin puutarhalla, sen tyhjyyden ja pimeyden keskelle, jossa tuo langennut enkeli joutui karkoitettuna olemaan itsensä ylentämisen tähden alennettuna hallintoonsa annetussa todellisuudessa. Ja kun lopulta tämä kaiken todellisuus Edenin puutarhassa joutui sen tosiasian eteen, että Jumala ilmoitti ihmiselle tahtonsa sillä, että kaiken Suojelevaisena ja Varjelevaisena Jumalana Hän tahtoi ihmiselle tehdä tiettäväksi, että Hänellä oli tahto ihmisiä, kohtaan joka oli hyvä sillä, että Hän kielti ihmistä koskemasta yhteen kasviin. Niin Hän myös samalla tiettäväksi teki, että ihmisellä on vastuu Jumalan edessä ja, että sen mikäli sen rikkoo tulee ihminen tietoiseksi siitä myös sen todellisuudesta, että jo ennen ajan alkua on tapahtunut sellaista, joka on rikkonut Häntä ja Hänen tahtoaan vastaan. Ja kun ihminen sitten lopulta tuli tietoiseksi tästä todellisuuden luonteesta, niin hädissään hän yritti omilla toimillaan peittää tekosiensa seuraamukset viikunanlehteen pukeutumalla ja pensaistossa lymyämällä. Mutta eivät nämä ihmisen omat teot riittäneet Jumalan edessä, vaan Hän joutui teurastamaan oman luomansa eläimen, että Hän saisi ihmisen puettua pärjäämään siinä mikä ihmisellä olisi edessään ja josta hän kuvitteli selviävänsä viikunanlehteen pukeutuneena. Ja ajallaan Jumala lähetti erään ja parhaan liittonsa merkkinä ainoan Poikansa, että ihmiset tietäisivät ajan olevan lopullaan. Ja, että heillä olisi mahdollisuus tietää, että kaikki olisi Hänen puoleltaan jo sovitettua ja valmista ihmisille palata Hänen luokseen Hänen ainokaisen poikansa tähden, joka synnittömänä otti kaikkien synnit ja kivut kantaakseen.
On totta, että ateistien kirjoitukset ovat usein hyviä, mielenkiintoisia ja haastavia, koska ne voivat tuoda uusia ja tuoreita näkökantoja asioihin. Mutta ehkä niihinkin joskus liittyy sellainen mahdollisuus, että ennakkoasenteeltaan ne on voitu osoittaa sellaisessa hengessä, että niiden vastaanottajilta voi puuttua kykyä jäsentää Jumalan luomaa todellisuutta sen mukaan mitä siitä on esim. opiskelemisen ja tutkimisen kautta saatavilla tietoutta sen rakenteesta.
Se mitä toinen tajuaa ja tai ei on aina monimutkainen asia. Ja viestinnässä yleensäkin on monenlaisten häiriötekijöiden mahdollisuuksia. Asiat ovat yleensä aina yksioikoiset periaatteella, että niihin on perehdyttävä, mutta ihmisten ennakkoasenteet oman sisäisen todellisuuskuvansa ulkopuolisia tekijöitä kohtaan ovat kovin usein monimutkaiset. Ja pahimmassa tapauksessa ihmisen oman ylpeyden tai tiedonpuutteeseen kehitetyn kuvitelman sumuttamat siinä määrin, että todellisuuden mittarina kuvitellaankin olevan oma tietous. Eikä se kuinka sitä (todellisuutta) voidaan mahdollisesti täydentää tai kuinka olemassa olevilla tai uusilla metodeilla voidaan yleisperiaatteellisesti jäsentää erilaisia olemassa olemisen muotoja ja toisaalta myös koota olevaisuuden eri osa-alueita yhteen siten, että niiden koosteilla voidaan auttaa ihmiskuntaa, kun se peppuroi luulojensa ja itseriittoisuutensa keskellä näkemättä kuitenkaan sitä perusongelmaa, että omilla tekosillaan se on tullut siihen tilanteeseen, missä se on.>>"Suojelevaisena ja Varjelevaisena Jumalana Hän tahtoi ihmiselle tehdä tiettäväksi, että Hänellä oli tahto ihmisiä, kohtaan joka oli hyvä sillä, että Hän kielti ihmistä koskemasta yhteen kasviin."
- "syistä"
ekivaari kirjoitti:
>>"Suojelevaisena ja Varjelevaisena Jumalana Hän tahtoi ihmiselle tehdä tiettäväksi, että Hänellä oli tahto ihmisiä, kohtaan joka oli hyvä sillä, että Hän kielti ihmistä koskemasta yhteen kasviin."
Totta syömäkielto on ehkä oikeampi käännös. Muistaakseni uudessa ja vanhassa raamatunkäännöksessä on hieman eroa siitä, millä sanoilla käärme vietteli Eevaa syömään kiellettyä hedelmää? Kiitos tarkkuudesta, se on oikein ja hyödyllistä.
- ...
syistä kirjoitti:
Ylpeys oli se synti, joka sai kapinan aikaiseksi taivaassa. Kun Lusifer katseli Jumalan valtaistuinta haluten siihen istua ja koroittaa itsensä. Ja kun hän salamana joutui sitten kerran taivaasta sinkoutumaan tänne maaplaneetalle, josta Jumala aloitti kaiken korjaustyönsä Edenin puutarhalla, sen tyhjyyden ja pimeyden keskelle, jossa tuo langennut enkeli joutui karkoitettuna olemaan itsensä ylentämisen tähden alennettuna hallintoonsa annetussa todellisuudessa. Ja kun lopulta tämä kaiken todellisuus Edenin puutarhassa joutui sen tosiasian eteen, että Jumala ilmoitti ihmiselle tahtonsa sillä, että kaiken Suojelevaisena ja Varjelevaisena Jumalana Hän tahtoi ihmiselle tehdä tiettäväksi, että Hänellä oli tahto ihmisiä, kohtaan joka oli hyvä sillä, että Hän kielti ihmistä koskemasta yhteen kasviin. Niin Hän myös samalla tiettäväksi teki, että ihmisellä on vastuu Jumalan edessä ja, että sen mikäli sen rikkoo tulee ihminen tietoiseksi siitä myös sen todellisuudesta, että jo ennen ajan alkua on tapahtunut sellaista, joka on rikkonut Häntä ja Hänen tahtoaan vastaan. Ja kun ihminen sitten lopulta tuli tietoiseksi tästä todellisuuden luonteesta, niin hädissään hän yritti omilla toimillaan peittää tekosiensa seuraamukset viikunanlehteen pukeutumalla ja pensaistossa lymyämällä. Mutta eivät nämä ihmisen omat teot riittäneet Jumalan edessä, vaan Hän joutui teurastamaan oman luomansa eläimen, että Hän saisi ihmisen puettua pärjäämään siinä mikä ihmisellä olisi edessään ja josta hän kuvitteli selviävänsä viikunanlehteen pukeutuneena. Ja ajallaan Jumala lähetti erään ja parhaan liittonsa merkkinä ainoan Poikansa, että ihmiset tietäisivät ajan olevan lopullaan. Ja, että heillä olisi mahdollisuus tietää, että kaikki olisi Hänen puoleltaan jo sovitettua ja valmista ihmisille palata Hänen luokseen Hänen ainokaisen poikansa tähden, joka synnittömänä otti kaikkien synnit ja kivut kantaakseen.
On totta, että ateistien kirjoitukset ovat usein hyviä, mielenkiintoisia ja haastavia, koska ne voivat tuoda uusia ja tuoreita näkökantoja asioihin. Mutta ehkä niihinkin joskus liittyy sellainen mahdollisuus, että ennakkoasenteeltaan ne on voitu osoittaa sellaisessa hengessä, että niiden vastaanottajilta voi puuttua kykyä jäsentää Jumalan luomaa todellisuutta sen mukaan mitä siitä on esim. opiskelemisen ja tutkimisen kautta saatavilla tietoutta sen rakenteesta.
Se mitä toinen tajuaa ja tai ei on aina monimutkainen asia. Ja viestinnässä yleensäkin on monenlaisten häiriötekijöiden mahdollisuuksia. Asiat ovat yleensä aina yksioikoiset periaatteella, että niihin on perehdyttävä, mutta ihmisten ennakkoasenteet oman sisäisen todellisuuskuvansa ulkopuolisia tekijöitä kohtaan ovat kovin usein monimutkaiset. Ja pahimmassa tapauksessa ihmisen oman ylpeyden tai tiedonpuutteeseen kehitetyn kuvitelman sumuttamat siinä määrin, että todellisuuden mittarina kuvitellaankin olevan oma tietous. Eikä se kuinka sitä (todellisuutta) voidaan mahdollisesti täydentää tai kuinka olemassa olevilla tai uusilla metodeilla voidaan yleisperiaatteellisesti jäsentää erilaisia olemassa olemisen muotoja ja toisaalta myös koota olevaisuuden eri osa-alueita yhteen siten, että niiden koosteilla voidaan auttaa ihmiskuntaa, kun se peppuroi luulojensa ja itseriittoisuutensa keskellä näkemättä kuitenkaan sitä perusongelmaa, että omilla tekosillaan se on tullut siihen tilanteeseen, missä se on.miksi uskovaiset ihmiset ovat usein niin epärehellisiä ja pahoja.
Tuo satu Aatamista ja Eevasta on niin monta kertaa kuultu että ei kiinnosta.
Mitään saatanaakaan ei ole oikeasti koskaan ollut olemassa ja on aivan turhaa alkaa vierittämään omaa vastuuutaan omasta sokeudestaan, oman itsen suhteen jollekin satuolennolle.
Ja aivan turhaan opetat minua. Päätän itse miten ateistien kirjoituksiin suhtaudun.
Kaikki mitä kirjoitit kertoo vain sinusta itsestäsi.
"On totta, että ateistien kirjoitukset ovat usein hyviä, mielenkiintoisia ja haastavia, koska ne voivat tuoda uusia ja tuoreita näkökantoja asioihin. Mutta joskus ehkä niihinkin liittyyy sellainen mahdollisuus, että ennakkoasenteeltaan ne on voitu osoittaa sellaisessa hengessä, että niiden vastaanottajilta voi puuttua kykyä jäsentää Jumalan luomaa todellisuutta sen mukaan mitä siitä on esim.opiskelemisen ja tutkimisen kautta saatavilla tietoutta sen rakenteesta."
Jumalan luoma todellisuus? Aihe oli että miksi uskovat ovat usein niin julmia jopa toisilleenkin. Niin että miksi sinusta? He on häijyjä. Vastaat että siksi koska Aatami ja Eeva koskivat kiellettyyn kasviin ja siksi koska Lucifer oli kateellinen Jumalalle. Eli toisin sanoen uskovaiset ovat luoneet itselleen satumaailman. He eivät itse ole vastuusta teoistaan... sellaisen käsityksen kirjoituksestasi saa.
Siinä tulen kyllä vastaan että myös ateisteilla on usein taka-ajatuksia ja myös ateisti voi kirjoittaa riidanhaluisen aloituksen, johon on uskovan mahdoton vastata enää asiallisesti. Sillai on ollut.
Minulla oli kerran työkaverina uskovainen nuori mies. Hän vaikutti päällisin puolin aika normaalilta, teki työnsä hyvin jne. Hän mainitsi uskostaan vaan sen että kuului helluntaiseurakuntaan. Olin sijainen ja kun tuurausvuoroni oli päättymäisillään, mies sanoi yllättäen: Nyt mä kerron sulle sen miksi mä hymyilen koko ajan: mulla on Jeesus.
Ymmärsin, että hänelle oli tärkeää kertoa tuo minulle... Ajattalepas sitä.
Hän ja useat muut harhojensa vangit ovat itse aiheuttaneet sen että ajattelen heistä kuten ajattelen. Haluaisin auttaa.... Jos ja kun itse ateistina teen aloituksen, se on mulla usein motiivi. Auttamisen halu. Sorry vaan.
Siksi suututtaa tuo mitä kirjoitit... ja se suututtaa että ei ymmärretä. Uskovaiset pitävät harhansa eivät ymmärrä mitä niille koetetaan sanua...
Mutta mutta... sinä haluat pohtia toisten virheitä ja ongelmia hengellistäen ne kaikki. On turhaa jatkaa.
Itse asiassa: tämä on viimeinen viesti koko palstalle.
- vaikea vastattavaksi
Miksi ihmiset ovat epärehellisiä ja pahoja? Ja miksi uskovaisiksi itseään kutsuvat ihmiset eivät toimi eritavalla kuin muut? Nämä molemmat ovat tietysti hyviä kysymyksiä. Mutta jälkimmäiseen voisin kommentoida sen, että ei ole sen hyväksyttävämpää olla epärehellinen ja paha uskovana kuin uskomatta olevana. Molemmat ovat väärin.
Uskovien tapauksessa voisin vain sanoa yhtenä ajatuksena sen, että ehkä siinä kohderyhmässä, jos näin voidaan kirjoittaa tai sanoa, on kuitenkin sellaiseksi tiedetyn tai epäillyn kohdalla kontrolli kuitenkin ehkä hieman suurempi, kuin sellaisen, joka ei ole? Tunteellinen usko ilman asioiden todellisen luonteen koettelemista on kuin sellaista, joka voi altistaa monille väärällä tavalla itsekkäillekin mielipiteille ja niistä kiistelemiselle.
Sitten voidaan esittää kysymys, missämäärin Suomalainen työelämä voi pahoin ja syö itsensä tuottavuutta kaikenlaisella kadehtimisellaan toisia kohtaan? Lahkon kaltaisessa tiiviissä yhteisössä varmaan käydään myös tämänluontoista yleiskamppailua siitä, kuka saa olla se, joka on oikeutettu sanomaan toiselle siitä, että hän ei toimi samalla tavalla kuin toiset? Tosin en puolusta lahkoja, vaan olen niistä kanssasi samaamieltä, ainakin mikäli pysyttäydymme sanan perinteisessä merkityksessä, erottautuvasta ihmisjoukosta, joka muodostaa omat tarkoinkin säädellyt erityiset tapansa toimia? Ja joista poikkeamien puuttuminen on jokaisen innokkaan tai kärkkään oikeus ja jopa suoranainen velvollisuus, jolla voidaan oman sielunsa haavoille hakea balsamia toimimalla väärin toisia kohtaan, luullen tekevänsä oikein, tai olematta välittämättä siitä, että tekee väärin.
Kristittyjen lahkojen sisäoppilaitoksissa on tapahtunut asioita, jotka ovat väärin. Onkin siis kristittyjen tehtävä katsoa, että sellaista ei tapahdu, joka on väärin. Kysymys on vastuusta ja siitä, että myös "kristityissä" piireissä asioista tulee ja saa olla varmuus siitä, että asioita ei saa tehdä väärin.
Itse kuitenkin olen skeptinen sen suhteen, että ihmisten muodostamissa yhteisöissä ei voisi tapahtua vääryyttä. Mutta päämääränä se silti on ns. ehdoton toiminnan edellytys.
Käytöksen häpeäminen ei yksi auta, jos jostain ei voi saada voimaa, viisautta, apua ja ymmärrystä muuttaa sitä, minkä kanssa on tilanteeseensa joutunut. Ja muutos edellyttää tiedostamista, mutta armo sitä, että ihmisellä on myös mahdollista osoittaa, että hän on päässyt siitä, mitä väärin teki.
Tietenkään ei ole oikein tai järkevää painaa asioita aina villaisella, mutta rakkautta on se, että osaa toimia oikein sen tiedon varassa, joka asiasta on olemassa niin, että tilanne voi muuttua. Olipa se sitten lääkäreiltä avunpyyntöä niiden osalta, keillä ongelmia on? Tai olipa se muuta julkiselta vallalta avunpyytämistä.
Mutta ilman armoa, ihmiset hukkaavat resursseja, koska ei niitä loputtomasti ole jos ihmisiä hylätään sen ulkopuolelle heppoisin perustein, tai tunteiden vallassa, jossa heidän kuuluisi olla.
Taikauskoa toivattavasti jokainen välttää. Ja häpeällistäkin sen tulisi olla. - HurHurHurHur
ja aloitetaan puhdistus Luterilaisesta Kirkosta, kirkot maan tasalle ettei Lespo papit ja kummajaiset
pääse enää valehtelemaan saarnastuolista.
Sitten voidaankin vetää pitkää tikkua muista Kirkoista ja lahkoista, kuka on seuraava purettava.
Töihin Poijaat, että saatte nukuttua ! - Ambrose Bierce
ja pahoja, koskapa kristitty on henkilö, joka seuraa Kristuksen opetuksia kunhan ne eivät ole yhtyeensopimattomia hänen syntisen elämänsä kanssa.
- mutta...
Ei tätä voi yleistää, mutta ainakin raamatusta voi lukea alkuseurakunnan vaiheista, joissa apostolisena aikana ihmisen ajautuivat erilaisiin tilanteisiin, joista toiset johtuivat eräiden apostoleiden ylpistymisestä, eräät toiset taas "vanhan aatun" esille tulosta ihmisten välisissä suhteissa. Ja niistä ristiriidoista, joita ne aiheuttivat. Raamattu onkin kirja siitä mitä Jumala tietää luomastaan ihmisestä ja kuinka Hän antaa ihmiselle tietoa elämään siitä, kuinka toimia oikein Jumalan tahdon mukaisesti ja siitä armosta, jonka Hän antoi meille Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden, että me kompastuessamme saamme alkaa armosta uudelleen kilvoittelun. Mutta tätä armoa me emme saa ylenkatsoa tai halventaa sillä, että me tietoisena siitä, itse välttelemme vastuuta oman mielen muutoksen tarpeeseemme nähden ja vedoten rajattomaan armoon emme tee parannnusta synneistämme.
Ongelma toki on ihmisen itselleen rakentama minun oma jumalani, joka on sellainen, ettei se voisi koskaan ...
Ja tälläisen minun oman jumalani rakentaneiden ihmisten voi olla hyvin vaikeaa nähdä Raamatun Jumalan itsestään antama kuva Isänä, joka oikeudenmukaisuudessaan on pitkämielinen ihmisiä kohtaan, mutta vihaa syntiä niin paljon, että ajallaan Hänen oikeudenmukaisuuden tähden täytyy niihin puuttua. Ja koska kaikki on Jumalan tahdon mukaista, on ihmisellä oikeus myös koetella Jumalaa niilläkin hetkillä, kun vääryys kohtaa heitä elämässään siten, että onko ihmisen elämä Jumalan tahdonmukaisessa tilanteessa, jolloin ihminen on oikeutetty erityiseen Jumalan siunaukseen ja varjelukseen. Myös Jumala voi koetella ihmistä ja antaa siinä prosessissa sitä kestävyyttä, joka puhdistetulle hopealle tai kullalle kuuluu kuonnutuksen jälkeen. Tai saviastialle kun se kuumuudessa uudelleen valamisensa jälkeen poltetaan uuteen muotoonsa. sinua ja haluaa antaa sinulle aivan yliluonnollisen ihanan ja elämisen arvoinen elämä! Kelpaako se sinulle ???
teetä itseäx uskonnollisexi ja matki ja näyttele ihmisen hahmossa uskovaisexi,,,, niin että ateistit menee lankaan ja uskoo valhellisiin ettei ole hyviä uskovaisia jotka Jumala on uudestisynnyttänyt ihan IIIIIIIIIIIIIIIIhanaxi !!! : )
Onpa ateistit yxinkertaisia ja hassuja.. : )"Miksi uskovaisiksi itseään kutsuvat ihmiset ovat niin epärehellisiä ja pahoja?"
Ovatko? Itse en ole huomannut moista seikkaa, ja tunnen sekä uskovaisia että uskomattomia.
"Uskovaiset ovat mm. muuta väestöä useammin pedofiilejä (useita julkitulleita tapauksia viimeisen vuoden aikana, sekä Suomessa että ulkomailla) ja he ovat erittäin riitaisia - myös keskenään. Esim. huonoin työilmapiiri tutkimusten mukaan juuri uskonnollisten lahkojen piirissä."
Tuollaiseten syytösten esittämisen esim.pedofiilia tueksi pitäisi ehdottomasti esittää fakta tietua. Muuten tuollainen syyttely menee jo kunnianloukkauksen puolelle.Ei julkitulleet tapaukset anna täyttä kuvaa koko totuudesta. Mediakin valikoi uutisaiheensa, se on esillä mikä myy.
"Kaikissa kristinuskon eri lahkojenylläpitämissä sisäoppilaitosten kaltaisissa laitoksissa on lapsia törkeästi hyväksikäytetty, jopa kidutettu."
Viittaan edelliseen vastukseen, meillä on nyt vain sinun mielipide asiasta. Fakta tietoa kaivataan.
"Ettekö te yhtään häpeä omaa käytöstänne ja taikauskoisia tapojanne?"
Kun tulin uskoon alkoi oma käytös hävettämään. Ja taikausko ja kristinusko ovat toisensa poissulkevia asioita. Raamattu, taikauskon määritelmä ja tieteellinen tutkimus todistavat tämän. Uskovaiset sen tietävät, tiede sen todistaa, kun ateistit sen vielä hyväksyisivät, vaikka tosi vaikeaa se tosiasian hyväksyminen näyttää olevan. Miksi lie?- merihukka
Raamatun molemmissa osioissa on valtava joukko taikauskoisia asioita. Uhri, rukous tai loitsu olivat olemassa jo kauan ennen Jeesuksen syntymää ja ennen mooseksenuskoa. Molemmissa toivotaan näennäisellä teolla saavutettavan jotain maallista hyvää. Kristittyjen taivaaseenpääsyoppi on maallisen hyvän jatkumoa. Uskon muodolla ei ole mitään sisällöllistä eroa voodoohon.
Kristinuskossa taivaaseenpääsyoppi on suuntausten sisälläkin suuren riidan aihe. Monet muutkin dogmit aiheuttavat riitoja. Oppi sinänsä tuo riitoja uskovien välille. Siitä tulee turhia vastakkainasetteluja. Oppiriidat synnyttävät aina oikeaoppisuuden nimissä vallantavoittelua ja omiensa alistamista. Kränä ja paha mieli katkeroituu ja kasvaa alistumisen (kiusatun tulee antaa anteeksi) seurauksena. Kun tähän tulevat reaalisen elämän ongelmat, malja täyttyy.
Alistetut sekä alistajat kärsivät. Luonnollinen käyttäytyminen hämärtyy uskondogmien taakse. Alistetut voivat alkaa epäillä "Jumalan" tarkoitusperiä.
Tapauskovaiset ja ateistit ovat paljuosta vailla aktiivisemman uskovan päälle asettuvia turhia pulmia.
Näin yleisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834493Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu253268Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392914Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172727- 162720
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432587Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737