Hei. Olen 19-vuotias miehenalku ja olen käytännössä kokonaan kadottanut kyvyn tuntea jotain. Elokuvat ja musiikki ei enää liikuta eikä anna riemua toisin kuin ennen. Olen soittanut pianoa melkein koko elämäni, eikä siitäkään, yllätys yllätys, saa minkäänlaista nautintoa irti. Tätä on jatkunut oikeastaan viime kesästä lähtien.
Minulla on melko heikko itsetunto ja olen mielestäni jossain mielessä epäonnistunut ihminen, mutten ole masentunut. Pystyn viettämään ihan normaalia elämää, minulla on kavereita ja olen kohtalaisen suosittukin, mutta olo on vähän kuin robotilla kun ei tunne mitään (ei pahemmin edes negatiivisi tuntemuksia).
Mistähän apatiani johtuu? Mitähän minun tulisi tehdä että saisin tunteeni takaisin? Tuntuu aika typerältä elää koko loppuelämänsä kuin zombi...
Minulla on melko heikko itsetunto ja olen mielestäni jossain mielessä epäonnistunut ihminen, mutten ole masentunut. Pystyn viettämään ihan normaalia elämää, minulla on kavereita ja olen kohtalaisen suosittukin, mutta olo on vähän kuin robotilla kun ei tunne mitään (ei pahemmin edes negatiivisi tuntemuksia).
Mistähän apatiani johtuu? Mitähän minun tulisi tehdä että saisin tunteeni takaisin? Tuntuu aika typerältä elää koko loppuelämänsä kuin zombi...
Vastaukset 5
Vanhimmat
oon kokenut muistaakseni samoin. ko. juttu on vaan yx läpikäytävä vaihe. kyllä se siitä.
No hyvä jos näin. Kuinka kauan sinulla kesti tämä vaihe?
Hmm. Itellä on ollut vähän samanlaisia juttuja. Tuosta soitosta vaan... Alkoi tuntua ihan samanlaiselta soittaa klassista musiikkia, kun olin opiskellut sitä monta vuotta jo. Sitten jossain vaiheessa vain aloin soittamaan omiani. Ei ollu häävin kuuloista varmaan alkuun mutta koitin olla rehellinen ja soittaa mitä mulle tuli. Kyllä mää tiedän että se on kai vieläkin ihan tyhmän kuuloista monesti, mutta joskus tuntuu kyllä todella, todella hyvältä soittaa.
En tiiä onko tuo mitä sulla on vaan jonkin äärimmäisen rehellisen elämän alkua.
Suosittelen myös Norosen Olavin kirjoja.
Pärjäile.
Aika hassua, että yllättävän moni ihminen ajattelee tuota samaa asiaa. Mun tunneherkkyyteen vaikutti kovat kokemukset, erot, läheisten kuolemat ym. Tuntuu siltä, että kaverit nalkuttaa niin pienistä ja mitättömistä asioista, ettei jaksa kuunnella. Tai sitten ne nauraa ihan päättömille asioille, ja mä oon ite että what...? vittu mitä teinejä! Muu maailma tuntuu kamalan pinnalliselta, ja kai sitä jotenkin vielä ite on kovettanu ittensä. Mutta joskus sitä saattaa tulla tippa linssiin kun vähiten odottaa. Esim. jos soi isän hautajaisvirsi jossain lasten koulunäytelmässä. Ei kai sitä kukaan nin pahasti voi itteensä kovettaa, ettei mikään kolahda.
Kuulostaa tutulta. Ehkä olet vain hiukan tylsistynyt. Vaikka nykyään aina valitetaann siitä, että aina on kiire jonnekin niin ehkä ihminen kuitenkin kaipaa sitä, että tuntee olevansa matkalla jonnekin. Mieti mitä haluat elämässäsi tehdä. tulet tuntemaan tyydytystä siitä työstä mitä teet tavoitteidesi saavuttamiseksi.