Aivan pakko yrittää avautua tänne ja kysyä, että löytyiskö täältä äitejä, joilla vastaavasta kokemusta ja/tai voisitte muuten neuvoa nuorta äidiksi haluavaa naista.
Meillä tilanne tämä: Yhteisestä päätöksestä mieheni kanssa, lopetin ehkäisyn reilu vuosi sitte, jonka jälkeen olemme puuhastelleet ilman ehkäisyä 2 - 3 kertaa viikossa, kuitenkin ilman tulosta.
Kun kuukautiskiertoni on ollut pikkaisen epäsäännöllinen, niin joulukuussa päätin kokeilla ovulaatio testejä. Kun olin tikutellut otollisen hetken, niin innoissani ja täynnä kiihkoa viettelin mieheni "petipuuhiin".
Mutta kesken leikin kuitenkin kävi niin, että hän ei kyennytkään tulemaan sisääni, vaan useista yrityksistä huolimatta, homma meni täysin kiville.
Koskaan aikaisemmin, ei viisi vuotta kestäneen yhdessäolomme aikana tämmöistä ole tapahtunut ja muutaman päivän kuluttua tuosta, kun jälleen rakastelimme, kaikki toimi taas kuten ennenkin.
Mutta jälleen tammikuussa, ovisteni aikaan sama asia toistui. Vaikka silloin olin tikuttellut mieheni tietämättä salassa, hän ilmeisesti jotenkin vaistosi tilanteeni ja panikoi jälleen.
Nyt taas noitten otollisten päivien jälkeen ei mieheni mieskunnossa ole ollut minkäänlaista vikaan, vaan päin vastoin, hän on ollut hyvinkin aloitteellinen ja vahva.
Kun yritin puhua hänen kanssaan noista suorituspaineista, hän vähäteli asiaa, mutta minusta tuntuu, että se myös vaivaa ja on jotenkin hyvin arka paikka hänelle.
Itkeskelin taas viimeyönä, kun menkat alkoivat, sillä haluaisin niin kovin äidiksi. Olen alkanut myös pelätä, että mieheni ei puheistaan huolimatta haluakkaan vielä isäksi ja nuo suorituspaineet ovat jokin alitajuinen reaktio pitkittää ja siirtää asiaa.
Voi kumpa saisin neuvoja, millä saada jotenkin mieheni edes puhumaan asiasta ja tilanteen taas normaaliksi. Vai olenko mielestänne vauvakuumeessani ja oviksia tikutellessani toiminut jotenkin väärin ja itsekkäästi miestäni kohtaan?
Kylläpä tästä tuli pitkä. Kiitos jos edes jaksoitte lukea.
Meillä tilanne tämä: Yhteisestä päätöksestä mieheni kanssa, lopetin ehkäisyn reilu vuosi sitte, jonka jälkeen olemme puuhastelleet ilman ehkäisyä 2 - 3 kertaa viikossa, kuitenkin ilman tulosta.
Kun kuukautiskiertoni on ollut pikkaisen epäsäännöllinen, niin joulukuussa päätin kokeilla ovulaatio testejä. Kun olin tikutellut otollisen hetken, niin innoissani ja täynnä kiihkoa viettelin mieheni "petipuuhiin".
Mutta kesken leikin kuitenkin kävi niin, että hän ei kyennytkään tulemaan sisääni, vaan useista yrityksistä huolimatta, homma meni täysin kiville.
Koskaan aikaisemmin, ei viisi vuotta kestäneen yhdessäolomme aikana tämmöistä ole tapahtunut ja muutaman päivän kuluttua tuosta, kun jälleen rakastelimme, kaikki toimi taas kuten ennenkin.
Mutta jälleen tammikuussa, ovisteni aikaan sama asia toistui. Vaikka silloin olin tikuttellut mieheni tietämättä salassa, hän ilmeisesti jotenkin vaistosi tilanteeni ja panikoi jälleen.
Nyt taas noitten otollisten päivien jälkeen ei mieheni mieskunnossa ole ollut minkäänlaista vikaan, vaan päin vastoin, hän on ollut hyvinkin aloitteellinen ja vahva.
Kun yritin puhua hänen kanssaan noista suorituspaineista, hän vähäteli asiaa, mutta minusta tuntuu, että se myös vaivaa ja on jotenkin hyvin arka paikka hänelle.
Itkeskelin taas viimeyönä, kun menkat alkoivat, sillä haluaisin niin kovin äidiksi. Olen alkanut myös pelätä, että mieheni ei puheistaan huolimatta haluakkaan vielä isäksi ja nuo suorituspaineet ovat jokin alitajuinen reaktio pitkittää ja siirtää asiaa.
Voi kumpa saisin neuvoja, millä saada jotenkin mieheni edes puhumaan asiasta ja tilanteen taas normaaliksi. Vai olenko mielestänne vauvakuumeessani ja oviksia tikutellessani toiminut jotenkin väärin ja itsekkäästi miestäni kohtaan?
Kylläpä tästä tuli pitkä. Kiitos jos edes jaksoitte lukea.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oma kokemukseni on, että nuo miesten miehisyyshommat on kyllä sen verran arkoja asioita, että niistä on todella vaikeaa saada miestä keskustelemaan. Todennäköisesti hän sillä hetkellä "yrittää" liikaa ja siksi menee puihin. En lähtisi spekuloimaan mitään alitajuntajuttuja. Yritä kysellä mieheltäsi asiasta, mutta jos hän on yhtään samanlainen suomalainen tuppisuu, kuin tuo minun ukkoni niin ei irtoa mitään. Silloin on ehkä varmin antaa asian vain olla. Koittakaa vain heiluttaa peittoja useasti otollisiin aikoihin ja yrittäkää olla stressaamasta liikaa, kumpikin. Vauvakuume on aivan hirveän vaativa tunne, mutta asiaa ei edesauta ollenkaan hirveä paineiden lataaminen asian tiimoille. Nauttikaa läheisyydestä ja rakastakaa toisianne kaikin tavoin, älkää pelkän ovulaation vuoksi :9!
Niinhän se kyllä taitaa olla niinkus tuossa sanot, tuon miessukupuolen kanssa. Vaikeaa on saada heitä puhumaan ja etenkin tämmöisestä asiasta.
Vähän samansuuntaisia ajatuksia olen omassa päässänikin pyöritellyt, mutta kun saa kuulla niitä myös toisilta, niin muuttuvat jotenkin selkeimmiksi ja oikeiksi, eikä näe tilanneetta enää niin kamalan mustavalkeana.
Näin jälkikäteen ajatellen taisin toimia turhan hätiköidysti, kun aloin yleensäkään touhottaa noitten tikuttelujen kanssa. Sain vain luotua enemmän stressiä niin itselleni, kuin myös miehelle...
Ilmeisesti ois parasta, jos lopettaisin kaiken asiasta stressaamisen mukaanlukien nuo tikuttelut, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Tuntuu vaan niin kurjalle, kun toisilla tuntuu onnistuvan melkein heti, kun lopettavat ehkäisyn.
Olen alkanut pelätä myös sitä, että jos mitään ei vaan ala tapahtumaan, emme voi vain loputtomasti yrittää ja toivoa. Kun siinä tapauksessa päädymme tutkimuksiin, niin miten tuo mies niihin suhtautuu?
Tiedän, aivan hulluahan tää on, alkaa nyt murehtia etukäteen, mutta minkäs nainen luonnolleen voi, kun se lapsen kaipuu iskee:)