Raakin tie.
Noin 12-13v iässä aloin lukemaan fantasia kirjoja. 15–16-vuotiaana alkoi kiinnostaa vetäytyminen virtuaalisiin maailmoihin enemmän, kuin kavereiden kanssa liikkeelle lähteminen. 18-vuotiaana sille vaihtoehdoksi kehittyi tämän todellisuuden sumentaminen alkoholilla. Siinä sitten oltiinkin 24-vuotiaaksi asti joko päissään tai jossain vitun Narniassa.
Kun alkoi olla 25v lähellä, alkoi ilmeisesti pelottaa. Katsoi vähän mitä on tässä elämässä tullut saavutettua ja mitä tällä menolla voi elämältä odottaa. Ehkä vastassa on pian raja, jonka jälkeen voi lopettaa paremmasta haaveilemisen ja liittyä tenun tinttaajien remmiin joen penkalle. Elämä oli jymähtänyt paikoilleen, eikä mitään saanut aikaan...
No onneksi vissiin pelotti tarpeeksi. Loppui nimittäin juominen, rööki vaihtui nikotiini purkkaan ja lihaskunto jumppailu tuli kuvioon. Projekti 28v alkoi. Siinä tovi riippuvuutta parannettiin toisella riippuvuudella... Joo kaikkein helpointa on vain korvata riippuvuus toisella riippuvuudella. Ja hetki tulikin tykitettyä WoWia silmät ristissä jonkun HC killan riveissä, mutta pysyipähän suu kuivana. Ei peliriippuvuus ole kyllä paljoa parempi kuin alkoholi. No fysiikkaa se ei tuhoa ihan yhtä tehokkaasti. Onneksi sitä WoWi farmauksen väleissä sai välillä käytyä työkkärissä... Jee...
Sai myös havaita että ei ole ihan hirveästi ovia auki tuon ikäisellä kortittomalla hulttiolla, kun ei ole ammattia eikä työkokemustakaan oikein kerry pubissa tai Blackwing Lairissa...
Otti sitten askeleen ja pisti hakemuksen kouluun. Pääsi kouluun kolmannelta varasijalta. On käynyt koulua ja oikeastaan vain loppusuora edessä. Valmistua pitäisi ensi syyskuussa. Projekti on mennyt siis suhteellisen hyvin. Mitä nyt viime syksynä alkoi tupakointi uudelleen. Lopettaa on kyllä tässä taas tarkoitus. Se on nyt vähän joustanut se lopetus, mutta ny ensi maanantai on asetettu päiväksi
Edistystä siis tullut, mutta silti tuntuu jotenkin yhä samalta. Enkä mä ole oikein päässä eroon siitä halusta ryömiä johonkin omaan koloon... ja jäädä sinne. Jotenkin sitä ajatteli, kun alkoi uskaltaa tulevaisuuden suunnitelmiaan tehdä, että tässä kohtaa uskaltaisi jo elää. No persoonallisuus nyt ei muutu hetkessä. Ja jos joku on sitä mieltä että ei koskaan, niin sallin esittää vastalauseen. Kyllä sitä voi hienosäätää.
Annan itselleni nyt sitten vielä aikaa. 27 - vuotta tulee hetken päästä täyteen, eli on tässä nyt vuosi vielä saavuttaa tavoitteensa. Niin mitä ne tavoitteet sitten oli… Eli ammatti pitäisi saada ja… Niin itsensä sellaiseen kuntoon ylipäätään, että voisi ajatella altistavansa jonkun muun tälle mun elämälle.
Kai nuo ovat ne päätavoitteet.
Mulla on profiilikin yhdessä treffimestassa, ihan kuvan ja tietojen kanssa. Hmm. Ja mulle on tullut siellä viestejä. Ne tietävät miltä mä näytän, ne tietää että mä olen perseaukinen opiskelija. Ja silti kiinnostusta löytyy. Eli ulkopuolisen silmissä olen kelvollinen, mitä siis voivat sen profiilin perusteella olettaa. En tunne itseäni kelvolliseksi vielä tänäkään päivänä… Enkä siksi käytä näitä tilaisuuksia elää... Heräisi nyt joku aamu ja tuntisi sen. Sen tunteen että … No onhan tässä vielä vuosi aikaa…
Itsestä se kimmoke muuttua tulee. Ihan vain kaikille teille, joilla tie yksinoloon on käynyt vähän samaan tapaan kuin minulla, teidän täytyy muuttaa itseänne. No enpä tiedä kuinka moni teistä on riippuvuuksien, kouluttamattomuuden ja työttömyyden kera vaihtoehtotodellisuuksiin vetoa tuntevia…
Noin 12-13v iässä aloin lukemaan fantasia kirjoja. 15–16-vuotiaana alkoi kiinnostaa vetäytyminen virtuaalisiin maailmoihin enemmän, kuin kavereiden kanssa liikkeelle lähteminen. 18-vuotiaana sille vaihtoehdoksi kehittyi tämän todellisuuden sumentaminen alkoholilla. Siinä sitten oltiinkin 24-vuotiaaksi asti joko päissään tai jossain vitun Narniassa.
Kun alkoi olla 25v lähellä, alkoi ilmeisesti pelottaa. Katsoi vähän mitä on tässä elämässä tullut saavutettua ja mitä tällä menolla voi elämältä odottaa. Ehkä vastassa on pian raja, jonka jälkeen voi lopettaa paremmasta haaveilemisen ja liittyä tenun tinttaajien remmiin joen penkalle. Elämä oli jymähtänyt paikoilleen, eikä mitään saanut aikaan...
No onneksi vissiin pelotti tarpeeksi. Loppui nimittäin juominen, rööki vaihtui nikotiini purkkaan ja lihaskunto jumppailu tuli kuvioon. Projekti 28v alkoi. Siinä tovi riippuvuutta parannettiin toisella riippuvuudella... Joo kaikkein helpointa on vain korvata riippuvuus toisella riippuvuudella. Ja hetki tulikin tykitettyä WoWia silmät ristissä jonkun HC killan riveissä, mutta pysyipähän suu kuivana. Ei peliriippuvuus ole kyllä paljoa parempi kuin alkoholi. No fysiikkaa se ei tuhoa ihan yhtä tehokkaasti. Onneksi sitä WoWi farmauksen väleissä sai välillä käytyä työkkärissä... Jee...
Sai myös havaita että ei ole ihan hirveästi ovia auki tuon ikäisellä kortittomalla hulttiolla, kun ei ole ammattia eikä työkokemustakaan oikein kerry pubissa tai Blackwing Lairissa...
Otti sitten askeleen ja pisti hakemuksen kouluun. Pääsi kouluun kolmannelta varasijalta. On käynyt koulua ja oikeastaan vain loppusuora edessä. Valmistua pitäisi ensi syyskuussa. Projekti on mennyt siis suhteellisen hyvin. Mitä nyt viime syksynä alkoi tupakointi uudelleen. Lopettaa on kyllä tässä taas tarkoitus. Se on nyt vähän joustanut se lopetus, mutta ny ensi maanantai on asetettu päiväksi
Edistystä siis tullut, mutta silti tuntuu jotenkin yhä samalta. Enkä mä ole oikein päässä eroon siitä halusta ryömiä johonkin omaan koloon... ja jäädä sinne. Jotenkin sitä ajatteli, kun alkoi uskaltaa tulevaisuuden suunnitelmiaan tehdä, että tässä kohtaa uskaltaisi jo elää. No persoonallisuus nyt ei muutu hetkessä. Ja jos joku on sitä mieltä että ei koskaan, niin sallin esittää vastalauseen. Kyllä sitä voi hienosäätää.
Annan itselleni nyt sitten vielä aikaa. 27 - vuotta tulee hetken päästä täyteen, eli on tässä nyt vuosi vielä saavuttaa tavoitteensa. Niin mitä ne tavoitteet sitten oli… Eli ammatti pitäisi saada ja… Niin itsensä sellaiseen kuntoon ylipäätään, että voisi ajatella altistavansa jonkun muun tälle mun elämälle.
Kai nuo ovat ne päätavoitteet.
Mulla on profiilikin yhdessä treffimestassa, ihan kuvan ja tietojen kanssa. Hmm. Ja mulle on tullut siellä viestejä. Ne tietävät miltä mä näytän, ne tietää että mä olen perseaukinen opiskelija. Ja silti kiinnostusta löytyy. Eli ulkopuolisen silmissä olen kelvollinen, mitä siis voivat sen profiilin perusteella olettaa. En tunne itseäni kelvolliseksi vielä tänäkään päivänä… Enkä siksi käytä näitä tilaisuuksia elää... Heräisi nyt joku aamu ja tuntisi sen. Sen tunteen että … No onhan tässä vielä vuosi aikaa…
Itsestä se kimmoke muuttua tulee. Ihan vain kaikille teille, joilla tie yksinoloon on käynyt vähän samaan tapaan kuin minulla, teidän täytyy muuttaa itseänne. No enpä tiedä kuinka moni teistä on riippuvuuksien, kouluttamattomuuden ja työttömyyden kera vaihtoehtotodellisuuksiin vetoa tuntevia…
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen itse samanikäinnen ja tuntuu että olen jossain määrin samassa tilanteessa.
Jotain kouluja/kursseja yms. on tullut käytyä ja parissa työpaikassa olin jonkin aikaa, olin joitain kuukausia lehdenjakajana mutta yötyö alko sekoittaa päätä niin lopetin sen. Sitten olin työttömänä ja lopulta pääsin yhteen pikkufirmaan töihin muutamaksi kuukaudeksi, sielä oli todella huono työilmapiiri ja palkanmaksussa oli paljon ongelmia, yritin kuitenkin tehdä parhaani ja tein sitkeästi hommia siellä - siihen asti kun taloustilanne heikkeni ja tilaukset loppu sieltä... sitten pääsin jonkun ajan päästä toiseen firmaan, missä ehdin olla vaan pari kuukautta kun sitten tilaukset loppu ja tuli lomautuksia ja multa loppu työt kun olin vasta koeajalla.
Nyt oon ollu noin vuoden työttömänä, välillä tuntuu että osaakohan sitä enää mitään tehdäkään, eikä oikein edes jaksa yrittää hakea töitä.
Wowwia on tullu kokeiltua ja montaa muutakin verkkopeliä - pääasiassa fps pelejä, välillä ne on täyttä shittiä kun on teamkillereitä, bottien käyttäjiä ja idiootteja jotka haukkuu ja valittaa kaikesta.
Jotku pelien virtuaalimaailmat on kyllä houkuttelevia, mutta välillä todellisuus iskee lekalla päähän kun miettii että onko mun elämän saavutus se että on jossain v***** pelissä saanu zyx levelin ukon jolla on artifact varusteet, tai saanu fps pelissä eniten fragsseja.
Luulen että virtuaalimaailmojen houkutus on siinä että niissä annetaan pelaajalle jatkuvasti tavoitteita ja haasteita joihin on aina olemassa ratkaisu ja mahdollisuus saavuttaa ne, eli pitää saada vaikka hengiltä vastustaja tiimin pelaajia tai tappaa pahassa luolassa oleva mörkö - ja kun tämän onnistuu niin saa valheellista onnistumisentunnetta ja "kunniaa" muiden pelaajien silmissä, tai jotain virtuaaliesineitä/kokemuspisteitä... millä ei todellisessa elämässä ole yhtään mitään merkitystä.
Alkoholin kanssa tuli kanssa läträttyä varsinkin työttömäksi jäämisen jälkeen, mutta viimeaikoina se alkoi jo käymään terveyden päälle joten oon koettanu vähentää.
Omissa tavoitteissa on että yritän pitää itseni jonkinlaisessa kunnossa, pyrin syömään kahdesti päivässä järkevän aterian(ettei vaan pelkällä kahvilla ja voileivillä), ja käyn uimassa pari kertaa viikossa.
Ehkä tarttis enemmän olla sukulaisten, ystävien kanssa - käydä kylässä yms. ei vaan ole niin kauheasti sellasia ihmisiä jotka ehtis kovasti harrastaan kanssani jotain, monet kaverit on jo naimisissa, muuttanu kauas tms.
Hienoa että sinulla on tavoitteita joihin pyrit! Yritetään mennä eteenpäin...
on täysin samanlainen tarina, olen ollut oikea superhulttio nyt ikää ruvennut
kertymään joten ammattia myös yritän hankkia. saa nähdä onnistunko, olen todella ulkona ja pihalla kaikesta.
ihme kun on 24 v synttärit koettu.