Minä olen huomannut, että olen yksinäinen, henkisesti aikalailla omillani. Tuntuu kuin kukaan ei oikeasti ymmärtäisi minua tai edes pitäisi minusta juurikaan. Olen tällainen hiukan boheemi taiteilijaluonne, ja tuntuu kuin olisin ainoa tällainen. Kaikki muut vaikuttavat niin onnellisilta, ja vaikka joku olisikin masentunut, ajatuksemme eivät silti kohtaa. Minulla on yksi hyvänhyvä ystävä, jonka kanssa voin jakaa kaiken, mutta muuten tunnen olevani aivan yksin. Tosin, onhan minulla perhe ja suku, mutta siihen yhteen ystävään ja sukulaisiin se sitten jääkin. Kirjoittaminen on hetkireikäni, ilman sitä minua ei varmaankaan enää olisi. Tuntuu pahalta herätä aamuisin, kun ei näe mitään merkitystä elämälle. Olen sairastanut jotakin mielenterveyden häiriötä jo monta vuotta... masennusta ja sen sellaista. Mutta olisi hyvä jos voisi kokea olevansa kaivattu, rakastettu. Kai se on sitten liikaa vaadittu *huokaus*
Olen 23v. nainen... Joka ei osaa elää. Kyyneleet pyrkivät silmiin nytkin... Jos voisi edes hetken olla onnellinen, se olisi luksusta.
Samoja tuntemuksia kellään?
Kaunista keväänalkua kaikille!
(jos haluat kirjoitella ja jakaa hiukan ajatuksia kanssani, saa toki antaa meiliosoitteita)
Olen 23v. nainen... Joka ei osaa elää. Kyyneleet pyrkivät silmiin nytkin... Jos voisi edes hetken olla onnellinen, se olisi luksusta.
Samoja tuntemuksia kellään?
Kaunista keväänalkua kaikille!
(jos haluat kirjoitella ja jakaa hiukan ajatuksia kanssani, saa toki antaa meiliosoitteita)
Vastaukset 8
Vanhimmat
tuon janon jonkun rakastavan sinua?
Vuosi kymmeniä tuntemani ihmiset ovat kuolleet, yksi toisensa jälkeen. Asun yksin enkä voi siis vaihtaa ajatuksia esim. radion kautta tulevasta tai TV ohjelmista. En kaipaa ymmärrystä pikemminkin keskusteluja joissa muut toisivat eri näkökulmia keskustelun kohteena olevaan asiaan..
Kukaan tai mikään ei kaipaa minua siten vaikka en lähtisi mihinkään asunnostani viikko kaupalla ei kukaan perään kyselesi..
On. On minulla harrastuksia ja niissä muutama ystävä. Monia osallistumisia jää väliin, koska taloudellisesti en kykene osallistumaan.
Lapseni ovat aikuisia yli kolme kymmentä, mutta heillä on se kuuluisa omaelämä johon ei köyhä äiti kuulu.
Olet vielä kyllä nuori, saamaan uusia ystäviäkin, tuohon yksinäisyyteen. Vaikka elän parisuhteessa ja minullakin on ystäviä, tai aika vähän kylläkin, olen myös hyvin yksinäinen. Monen vuoden ajan olen kärsinyt yksinäisyydestä. Johtuu ehkä siitä, että aikoinani muutin tänne pääkaupunkiseudulle miehen perässä ja meillä ei ole kovin paljoa yhteisiä ystäviä. Ja ne vähäisetkin pariskunnat ovat vuosien aikana eronneet. Me olemme jotenkin porskutelleet yhdessä, lapsettomuudet ja kaikki... välillä tuntuu, että todellakin oma elämä on tullut uhrattua.
meissä boheemiluonteissa tällaista aiheuttaa? Olen 24v mies ja samaa tuntemusta pitkän aikaa. Olisi mukava kyllä kirjoitella :)
Mistä päin teitä boheemeja löytää?
Tampereelta ainakin tämä.
Olla armollinen, lempeä ja hyvä itselleen, eikä ruoskia itseään tunteilla, siinä voisi olla kokeilemisen arvoista puuhaa ?
Oletko ajatellut uusia harrastuksia? Kokeilla jotain ihan uutta.. Käyn itse erilaisissa tapahtumissa ja välillä juttu seurakin kelpaisi.. Voit kirjoitella maililla: [email protected]
Tervehdys.
Kaikki muut voivat vaikuttaa onnellisilta, mutta todellisuudessa se onnellisuus voi olla osalla vain pinnallista.
Monesti me ajattelemme onnellisuuden kasaantuvan aina muille, meidän saamatta itse siitä ripaustakaan.
Joskus ihminen kokee olevansa tarpeeton ja elävänsä täällä kaikkien muiden keskellä yksin mitättömänä.
Joku saattaa tulla jopa rehvakkaasti sanomaan, että "ota itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäydy", ymmärtämättä sitä, miten loukkaavalta ja julmalta se saattaa yksinäisestä ja ehkä masentuneestakin ihmisestä tuntua. Jos yksinäisyyden poisto sujuisi vain kauniisti pyytämällä tai käskemälläkään, eläisimme paratiisissa emmekä tässä vaivojen maailmassa.
Elämässä olen itse opetellut ajattelemaan niin, ettei koskaan asiat ole niin huonosti, etteivät ne voisi olla vielä huonommin. Joskus tuo ajatelma on antanut henkilökohtaisesti itselleni voimaa ja kannustanut eri tilanteissa positiiviseen ajatteluun ja pyrkimykseen kaivaa elämästä niitä pieniltä tuntuvia onnen murusia.
Monesti on saanut huomata, että nuo omat pienet vaatimattomilta tuntuvat onnen muruset ovatkin jollekkin toiselle saavuttamattomilta tuntuvia suuria riemuja.
Perhe, suku ja yksi hyvänhyvä ystävä tuntuvat sinusta kovin riittämättömiltä, mutta ne voivat olla jollekkin toiselle yksinäiselle vain unelma .
Et maininnut kirjoituksessasi siitä, oletko opiskelija, työtön tai työelämässä. Onko mainitsemasi kirjoittaminen sinulle mahdollisesti harrastus, vai kuuluuko elämääsi harrastuksia lainkaan.
23 vuotias ihminen on vasta nuori aikuinen, sinulla on toivottavasti perheesi/sukusi tuki ja hyvänhyvä ystäväsi kuuntelijana; olenko väärässä jos sanon että olet ainakin heidän kaikkien tahoilta kaivattu ja rakastettu.
Meidän kaikkien lukijoiden kannalta olet kaivattu kirjoittaja.
ter. R.R.
Heips.
En tiedä onko minulla mitään sanottavaa, mutta voin lähetellä välittäviä ja kaipaavia läsnäolollisia viboja sinun suuntaasi mailin välityksellä.
[email protected]