Apua tuntuu olevan vaikea saada, kun pitäisi läheisen alkoholin käyttö saada loppumaan. Hän on itse todennut saman, että näin ei voi jatkua. Viimeksi tänään on kaaduttu portaissa ja lenkkeilijät löytäneet lumihangesta makaamasta.
Mistä apua kannattaa hakea? Keskussairaalassa kävimme kaksi viikkoa sitten, siellä muutaman päivän oltua "päihdeosastolla" lähetettiin pois. Tarkoitus mennä sunnuntaina, tai maanantaina takaisin. Onko muita paikkoja Keski Suomen alueella.
Mistä apua?
5
174
Vastaukset
- alkoholisti
...kunhan on oikeasti halukas lopettamaan juomisen itsensä takia.
- Aholi
hän sanoo haluavansa päästä hoitolaitokseen, mutta keskussairaalan kautta ei ole ohjeita saatu. ainakaan vielä.
kysyn vain että onko jotain, yksityistä paikkaa, tai vastaavaa johon voisi viedä edes käymään, tutustumaan? jos vaikka sitten hänellä tämä halu hoitoon pääsystä kasvaisi. - .
Aholi kirjoitti:
hän sanoo haluavansa päästä hoitolaitokseen, mutta keskussairaalan kautta ei ole ohjeita saatu. ainakaan vielä.
kysyn vain että onko jotain, yksityistä paikkaa, tai vastaavaa johon voisi viedä edes käymään, tutustumaan? jos vaikka sitten hänellä tämä halu hoitoon pääsystä kasvaisi.mahdollisuus ensin hakeutua A-klinikan kautta katkolle valvottuihin olosuhteisiin viikoksi, niin saa ainakin huikan poikki ja lootan suunnilleen kuntoon, ja sieltä voi suunnitella ja hakeutua eteenpäin.
http://www.a-klinikka.fi/yhteystiedot/kaikki.html
http://neuvoa-antavat.stakes.fi/tietokannat/hoitopaikat/ - Aholi
. kirjoitti:
mahdollisuus ensin hakeutua A-klinikan kautta katkolle valvottuihin olosuhteisiin viikoksi, niin saa ainakin huikan poikki ja lootan suunnilleen kuntoon, ja sieltä voi suunnitella ja hakeutua eteenpäin.
http://www.a-klinikka.fi/yhteystiedot/kaikki.html
http://neuvoa-antavat.stakes.fi/tietokannat/hoitopaikat/Kiitän
- Vara-omatunto
Ei tippaakaan. Yksikin keskikalja niin käsistä lähtee. Se on sen oma valinta, ja jos se ei tajua, hei hei.
Sitä ei kestä loputtomiin, eikä tarvitse kestää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi832716On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole582634Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.702594Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä962547Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu882065Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl502012Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1411866Joskus tulee niin
Yksinäinen olo. Ei ole tarpeeksi ihmisiä elämässä, jotka tuntuisivat välitttävän aidosti. Jos mä ny saisin sairaskohtauk511500Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve331459Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?161456