Rakkauselämä kusee:
Mä en saa mun ihastusta pois mielestäni vaikka meijän "jutusta" on 4 - 5kk. Se oli vaan semmonen ohimenevä, jonka sitten mun ihastus lopetti sen takia koska piti toisesta ja piti mua varalla. Mulle jäi siitä paska maku suuhun ja nyt ajattelen että jokainen ohi kävelevä poika on itteensä täynnä oleva paska ja mä oon aina kaikille vara.
Mun porukat on ollu nyt eroomisen partaalla ja nyt ne olevinaan taas rakastaa toisiaan. Miten se voi olla mahollista että eka äiti miettii pois muuttoo mutta sitten ne vähän juttelee ja nyt ne viettää niitten sanojen mukaan kuherruskuukautta. ja se että äiti ja iskä tappelee, ja äiti aina arvostelee iskää, vahvistaa vaan sitä käsitystä pojista että kaikki on semmosia. Mutta kun oon aina itekki ollu yleistämistä vastaan niin miks mä sitten ees ajattelen niin?
Ja nyt koko jutun pointti: Kaikesta tästä huolimatta, mä haluisin jo vihdoinkin alkaa kunnolla seurustella vaikka mä en tiedä itekkään pystynkö luottamaan, koska nää edeltävät jutut on vaan horjuttanu sitä. ja sitten toinen juttu että sitä sopivaa ei meinaa millään löytyä. ja kolmas juttu että miun ikäset on valitetta vasti näitä 2 vuotta jäljessä olevia kakaroita jotka hyppii vaan seinille ja haluu vaan semmosen hyvä perseisen ja vartaloisen tytön. No mun mielestä oon ihan normaali tyttö, en mikään erikoinen, mutten mitään massaakaan. Ihan tavallinen tallaaja. Mutta musta aina tuntuu siltä että kukaan ei silti halua mua. Miksei tavallinen ihminen käy, joka ei esitä mitään. Ärsyttää. Ainiin ja vika juttu. Hali ois kiva... :(
Mä en saa mun ihastusta pois mielestäni vaikka meijän "jutusta" on 4 - 5kk. Se oli vaan semmonen ohimenevä, jonka sitten mun ihastus lopetti sen takia koska piti toisesta ja piti mua varalla. Mulle jäi siitä paska maku suuhun ja nyt ajattelen että jokainen ohi kävelevä poika on itteensä täynnä oleva paska ja mä oon aina kaikille vara.
Mun porukat on ollu nyt eroomisen partaalla ja nyt ne olevinaan taas rakastaa toisiaan. Miten se voi olla mahollista että eka äiti miettii pois muuttoo mutta sitten ne vähän juttelee ja nyt ne viettää niitten sanojen mukaan kuherruskuukautta. ja se että äiti ja iskä tappelee, ja äiti aina arvostelee iskää, vahvistaa vaan sitä käsitystä pojista että kaikki on semmosia. Mutta kun oon aina itekki ollu yleistämistä vastaan niin miks mä sitten ees ajattelen niin?
Ja nyt koko jutun pointti: Kaikesta tästä huolimatta, mä haluisin jo vihdoinkin alkaa kunnolla seurustella vaikka mä en tiedä itekkään pystynkö luottamaan, koska nää edeltävät jutut on vaan horjuttanu sitä. ja sitten toinen juttu että sitä sopivaa ei meinaa millään löytyä. ja kolmas juttu että miun ikäset on valitetta vasti näitä 2 vuotta jäljessä olevia kakaroita jotka hyppii vaan seinille ja haluu vaan semmosen hyvä perseisen ja vartaloisen tytön. No mun mielestä oon ihan normaali tyttö, en mikään erikoinen, mutten mitään massaakaan. Ihan tavallinen tallaaja. Mutta musta aina tuntuu siltä että kukaan ei silti halua mua. Miksei tavallinen ihminen käy, joka ei esitä mitään. Ärsyttää. Ainiin ja vika juttu. Hali ois kiva... :(
Vastaukset 3
Vanhimmat
lepso
Tossa taas joku näyttää sen nimenomaisen kypsyytensä näköjään... ei kannata tollasista välittää.
Ei ole kiva tuo tunne ei kun tuntuu ettei kenenkään kanssa onnistu. Se on tuttu täälläkin suunnalla.
Et kertonut ikääsi mutta arvelen kuitenkin että olet ainakin alle 18? Jos minä mitenkään voin tai osaan mitään sanoa niin ainakin oma isäni meilläpäin sanoo että pojat (ja myös tytötkin) pelkää aika usein (röyhkeästi yleistän ja tiedän etteivät KAIKKI, kokemusta on) ihastua tai oikeasti seurustella sellaisen ihmisen kanssa joka on normaalisti oma itsensä eikä esitä mitään muuta mitä on. Seurustelua on joidenkin mielestä varmaan helpompi kokeilla (ainakin niillä ensimmäisillä kerroilla) tavallaan sellaisen ihmisen kanssa joka on ehkä vähän pinnallisempi tai muuten esittää muuta mitä on. Eihän seurustelu voi olla vakavaa jos oikeita puolia itsestään ei näytetä. Näin vältytään ehkä siltä oikealta rakastumiselta ja pahasti loukkaantumiselta.
Monet ihmiset ainakin omassa tuttavapiirissäni ovat tässä nuoruusvuosien varrella myöntäneet pelkäävänsä rakastumista ja sitä että olisi aivan älyttömän läheinen vielä sellaisen kanssa kenen kanssa seurustelee. Itsekin lukeudun tähän porukkaan. Pelkää todella paljon sitä että jos päästää toisen, aidon ihmisen liian lähelle ja antaa hänen näyttää itsestään kaikki puolet ja näyttää myös hänelle itsestään kaiken, niin voi myös loukkaantua ja pettyä todellatodella pahasti :)
Ehkä sinulla on jotenkin alitajunnassa se asia että kaikki pojat on ikäviä ja epäluotettavia. Se vie aikansa että pystyy taas luottamaan. Ja ei se luottamuskaan tule hetkessä. Ei kannata kuitenkaan liikaa pelätä. Ja mielestäni ei ole yhtään epänormaalia tai outoa vaikka aikaakin on kulunut "jo" se viisi kuukautta. Ihmisillä menee oma aikansa aina toipua erosta ja pettymyksistä. Ole vain rauhassa ja anna ajan kulua sen verran kuin sinusta itsestä tuntuu. Ei kannata ainakaan verrata itseään muihin. Ja kun sellainen sopiva ihminen sattuu kohdallesi niin muista ettei tarvitse kiirehtiä. Anna luottamuksen muodostua omalla painollaan, rauhassa yhteisten kokemusten ja yhteisen elämän kautta.
Tietyssä iässä pojat on tosi lapsellisia. Toki ei kaikki mutta tositosi useat. Jos olet yläasteella niin itsekin voin sanoa kokemuksesta ettei varmasti ollut ainakaan minun kanssani samassa koulussa ikäisiäni poikia jotka olisivat jotakin isompaa osanneet puhua. Ja aika monet huomautteli tyttöjen ulkonäöstä. Se on ikävää ja inhottavaa ja järjenvievää yrittää elää niiden kanssa varsinkin jos on johonkin ihastunut mutta siitä kyllä selviää vaikka koville se välillä ottaakin.
Toivon todella että olosi helpottuu :) Jos yhtään lohduttaa niin voin sanoa tietäväni aika hyvin miten pahalta se tuntuu kun kukaan ei tunnu välittävän tai huomioivan sillä lailla kuin itse haluaisi. Kuitenkin toivon että uskallat luottaa siihen että asiat muuttuvat vielä paremmiksi. Hymyile ja yritä olla positiivinen :)
Ja mitä vanhempiisi tulee niin parisuhteessa eläminen on varmaan suurimmalle osalle tämän maailman ihmisistä iso mysteeri. Itselläkin eräs tuttu jonka vanhemmat riitelevät todella usein ja silti he ovat yhdessä ja sopivat aina riitansa. Aikuisten maailma on hankala välillä ymmärtää. Ja se jos äitisi valittaa isällesi, ei välttämättä aina kuitenkaan tarkoita että isäsi olisi tehnyt aivan kauhean pahasti väärin. Vikaa voi olla myös molemmissa :)
Viestinkirjoittajana olen tällä hetkellä erittäin väsynyt ja hieman sekavahkossa mielentilassa mutta halusin vastata viestiisi koska et ollut mitään vastausta siihen saanut. Toivottavasti minusta oli edes vähän apua.
Kaikkea hyvää sinulle sinne. Muista ettet ole yksin. Ja ole onnellinen siitä mitä olet ja varsinkin siitä että osaat ja uskallat olla oma itsesi! Se on erittäin hieno ja arvokas asia (kaikki eivät sitä todellakaan osaa) :)
Kiitos vastauksesta. Kyl tuo helpotti jo oloa :)