pankissa saat seistä

Kyllä on aikoihin eletty, kun pankeilla ei ole jostain todella ihmeellisestä syystä joko varaa vai mistä johtuu, että vuoronumerolappuja ei harrasteta...ainakaan OP:n konttoreissa. Nordeassa onneksi on, sekä saarella että Karhulassa. Mummot ja vaivaiset saavat seistä tönöttää jonossa ovelle asti OP:ssa, kun vuoronumeroita ei ole. On aika käsittämätöntä, ettei pankilla olisi muka varaa moisiin paperilippuihin. EIhän tuommoinen touhu ole mistään kotoisin. Mutta tottahan se ratkeaa sillä, että vaihtaa pankkia. Tai jos huvittaa seistä, niin mikä ettei. Tavallaan osoittaa myös huonoa asiakaspalvelua tuo meininki.
4141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Toiveena on että kaikki ymmärtäisivät asioida verkkopankissa aina kun suinkin mahdollista. Ja osoittaahan se sopivasti nöyryyyttä kun seisoskelee. Tietenkin hattu otetaan heti pois päästä kun sisälle astutaan.

Äänestä
  • Se on kyllä totta. Kovasti tarjoilivat minulle nuoremmalle verkkopankki asiointia ja otin sen.
    Itse käyn nyt TODELLA harvoin pankissa voit kuvitella. Keskimäärin vuodessa alle kerran reilusti.
    Eihn se oikein ole että konttorit alkaa olla kuin kioskin luukulta hakisi valuuttaansa. No Karhulan OP hen
    olen tyytyväinen. Kannattaa antaa palautetta ja paljon. Ei nämä kioskit niin köyhiä ole.

    Äänestä

Nykypäivänä kannattaa hommata pankkikortti / suoraveloitus / Nettiyhteys. Ei Polvet
väsy eikä hermo kulu. Toki aika on muuttunut. Toki Palveluakin olisi kiva saada pankissa.
Toki palvelukin on rahaa. Toki missä rahani on?..

Äänestä
  • no oonhan miekii Karhulan oopees.. siel onkii hyvä palvelu.. :-))) muuten---paitti et joutuu sielläkii seisoskelee..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaari´'¨´´' kirjoitti:

Kyllä on aikoihin eletty, kun pankeilla ei ole jostain todella ihmeellisestä syystä joko varaa vai mistä johtuu, että vuoronumerolappuja ei harrasteta...ainakaan OP:n konttoreissa. Nordeassa onneksi on, sekä saarella että Karhulassa. Mummot ja vaivaiset saavat seistä tönöttää jonossa ovelle asti OP:ssa, kun vuoronumeroita ei ole. On aika käsittämätöntä, ettei pankilla olisi muka varaa moisiin paperilippuihin. EIhän tuommoinen touhu ole mistään kotoisin. Mutta tottahan se ratkeaa sillä, että vaihtaa pankkia. Tai jos huvittaa seistä, niin mikä ettei. Tavallaan osoittaa myös huonoa asiakaspalvelua tuo meininki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu