Yhteen muuttaminen

En muuttaisi asuntoon jossa perheellä on jo tullut omat tavat ja tottumukset. Tuntisin aina asuvani "toisen kodissa" enkä yhteisessä.
Raha-asiat onkin sitten asia erikseen. Jos mahdollista voi ostaa puolet asunnosta. Tai ottaa selvää mitä vastaavan asunnon vuokra olisi ja maksaa siitä puolet tai sitä vastaava summa ylläpitokustannuksista. Tai hankkia uusi asunto jossa aloittaa yhteiselämä "puhtaalta pöydältä". Tärkeintä on kuitenkin puhua asia selväksi ettei raha-asioita tarvitse selvitellä ensimmäisen riidan tullen.
Lapset tarvitsevat sulta tulevaisuudessa huomiota jopa enemmän kuin ennen, samoin kumppanisi lapset omalta vanhemmaltaan, eli se laatuaika kuulostaa hyvältä. Meillä ainakin kävi näin vaikka emme edes vielä asu yhdessä eikä toisella osapuolella ole lapsia. Poika oli ennen saanut jakamattoman huomion ja sopeutuminen ottaa aikansa.

Keskustelisin asiasta ,että ostaisitteko yhteisen asunnon,koska se tavallaan antaa pisteen hänen edelliselle elämälleen ja uuden alun sinun kanssasi.Olisitte kaikki samassa tilanteessa ja samassa lähtökohdassa,niin ei tulisi niitä "tämä on mun talo,mä määrään täällä" juttuja.

Ihan suoraan en osaa kirjoitukseesi vastata, mutta kerron miten meillä toimittiin.
Minä lunastin aikoinaan ex-miehen pois asunnostamme. tähän asuntoon olisi
voinut nykyinen mies muuttaa.
Kuitenkin päädyimme siihen, että minä myin vanhan asuntoni ja ostimme yhdessä uuden
kodin. Jotenkin se oli niin kuin puhtaalta pöydältä aloittamista ilman menneisyyden haamuja.

Voisitteko miettiä tuollaista vaihtoehtoa ?

Meillä on tilanne niin,että avomieheni on muuttanut minun luokseni.Olin asunut jo vuosia yksin,joten asunnon lainat oli loppusuoralla,osituslainat maksettu ym.Asumme yhdessä tietoisina siitä,että asunto ja tontti (maalla,kuuluu hiukan paltoa ja metsää) on minun,koska sen kovalla uurastuksella olen maksettua saanut.Hän osallistuu sähkö-ja lämmityskuluihin,tekee remonttia omasta vapaasta tahdostaan,ruokaa ostamme molemmat.Varsinaiset talon kulut kiinteistövero ym.haluan maksaa itse,koska talo on minun.
Meillä ei ole tullut ongelmia siitä,että asunto on minun omaisuuttani.Avomieheni on selvitellyt omalla suunnallaan omistussuhteet entisestä asunnostaa entisen puolisonsa kanssa ja se asia ei taas minulle kuulu
Emme ole naimisissa ja muutenkin kummallakin on omaa omaisuutta,joten mikään sillä tavalla tiivis yhteys meillä ei ole,että kaikki pitäisi olla yhteistä.Mitään erilleen muuttamisen tarvetta meillä ei ole,monta vuotta tässä ollaan jo asuttu.Kummallakin on myös omat lapset,yhteisiä ei ole.Molempien lapset tulevat meitä tänne katsomaan,eli tämä on kuitenkin koti meille molemmille.
Tuosta lapsiasiasta.Meidän lapset,viimeisetkin,on jo toinen jalka oven välissä lähtemässä maailmalle.Mutta lapselle on tärkeää saada sitä erityishuomiota vanhemmalta aina ajoittain,ja tämä korostuu vielä,jos on paljon lapsia.

missään nimessä muuta naisystäväsi taloon, siellä on ennen asunut naisen ex, joka on jättänyt jälkensä siihen taloon ja nämä sen ex miehen jäljet näkyy siellä ja lapset muistaa kun isä teki sen ja laittoi sen ja sen , ja huomauttaa ainaskin sun lapsillesi näistä jutuista ja ehkä sullekin.
Paljon helpompaa on ostaa yhteinen talo puoliksi se olis teidän, eikä siellä olis meneisyyden haamuja.
Se on reilua teitä kaikkia kohtaan aloitta ihan alusta.

Kyllä toisen omistamaan ja exänsä kanssa asuttamaan taloon voi sopeutua, mutta aikaa se vaatii, ja kärsivällisyyttä. Ihan kaikista ensimmäiseksi teidän aikuisten kannattaa jutella siitä, mitä kumpikin kodilta toivoo. Kerro mitä koet ja toivot!

Sitten molemmat juttelevat omien lastensa kanssa. Sinun tapauksessasi naisystävälläsi on aika ratkaiseva asema niiltä osin, että hänen on saatava omat lapsensa ymmärtämään, että elämä todella muuttuu, kun sinä ja lapsesi tulette osaksi heidän arkeaan. Toisin sanoen heidän arkensa lakkaa olemasta ja teidän yhteinen arki alkaa. Se on suuri haaste!

Ja mikäli mahdollista, remontoikaa. Vaihtakaa huonejärjestyksiä, huonekaluja, rakentakaa teidän yhteistä. Se helpottaa sopeutumista, kun on yhdessä tehtyä. Ottakaa kaikki lapset mukaan suunnitteluun; myös sinun lapsesi, jotta hekin kokevat, että ovat osa teidän (uus)perhettä.

Ehdotan, että laskette ensin onko teillä varaa muuttaa yhteen. Siis mitkä ovat tulot ja menot nyt ja mitkä ne ovat yhteenmuuton jälkeen. Ja kumpi vastaa asumisesta, kumpi ruuasta, lasten kulut ym ym.

Sitten vuokralle ja myöhemmin yhteinen asunto, jos niin haluatte.

Tuohon alkuperäisen loppupään mietintään sen verran, että ehkä tosiaan olisi ihan hyvä isän (ja äidinkin) olla lastensa kanssa välillä keskenään. Meillä vanhemmat ovat joskus pelkästään omiensa kanssa, kun toiset osapuolet ovat omissa menoissaan. Myös paljon tehdään koko porukalla, ja homma toimii.

En tiedä meneekö vähän ohi aiheen, mutta kysynpä tässä topicissa kuitenkin. Onko täällä yhtään naisihmistä, joka olisi muuttanut ja pysynyt (!) miehensä (ja tämän exän entisessä) huushollissa? Miten olette sopeutuneet? Oletteko remontoineet, laittaneet pihaa uusiksi jne.? Millä aikataululla; ennen yhteen muutoa, heti sen jälkeen vai viikkojen/ kuukausien/ vuosien kuluessa?

Ei onnistu, me kokeiltiin muutama vuosi.Toinen tuntee olonsa aina vieraaksi.Nyt asutaan omissa taloissamme muutaman sadan metrin päässä toisistamme.Taloudellisesti ei järkevää, mutta näin mennään.

Itse muutin syksyllä yhteen mieheni kanssa, meillä molemmilla edellisistä liitoista lapsia, minulla lapset vuoroviikoin ja miehelläni joka toinen viikonloppu ja yksi arkiyö viikottain. Lapset ovat melkein samanikäisiä ja tulevat hyvin toimeen keskenään, nyt kun toisiaan säännöllisesti näkevät niin jo "sisarusrakkauttakin" löytyy eli välillä suututaan ja huudetaan.. siis ihan normaalia perhe-elämää :)

Minulle tulisi ainakin ensin mieleen etkö voisi ostaa puolet naisystäväsi talosta? Näin se olisi teidän yhteinen. Exäni nykyinen avopuoliso osti minun osuuteni vanhasta asunnostamme ja on todennäköisesti uudistanut sen omin ja uusin huonekaluin, ehkä te voisitte tehdä saman - näin talo varmasti alkaisi sinullekin tuntumaan pian omalta kodilta :)

Lapset sopeutuvat tilanteeseen kun heille sen selittää ja heidät huomioi. Uusioperhe on perhe ja siinä eletään kuten ydinperheessä, kaikki jäsenet huomioiden. Toki välillä voi tehdä "irtiottoja" omien lasten kanssa, mutta peruselämä on kuitenkin se missä kaikki ollaan yhdessä. Laatuaikaa on kaikki se minkä yhdessä olette lasten kanssa, kokonaisena perheenä.

En sano että uusperheen elämä helppoa olisi, siinä on omat vaikeutensa, mutta jos puoliso on se ketä rakastaa ja kenen kanssa haluaa elämänsä jakaa ja molemmat hyväksyvät täysin toistensa lapset hyvine ja huonoine puolineen niin kyllä se paljon antaakin. Toivotan onnea ja menestystä, kärsivällisyyttäkin :)

Älä missään nimessä muuta tuohon asuntoon - se ei onnistu vaikka maalaisitte seinät punaisiksi ja asettelisitte huonekalut väärinpäin! Muistot on ja pysyy - ne eivät häviä mihinkään. Hankkikaa oma yhteinen asunto ja aloittakaa puhtaalta pöydältä. Kaikkein viisainta olisi asua jonkin aikaa erillään - eihän se yhdessäolemista estä. Uusperhe, jossa on minun lapsia ja sinun lapsia ja minun tavaroita ja sinun tavaroita, ei aina vaan toimi. Minä kokeilin ja totesin, että nythän vasta soppaan lusikkani lykkäsin. Olispa mullekin joku puhunut aikoinaan järkeä!

Hei!
Kymmenen vuotta taivalta takana - eikä helppoa. Mies muutti minun talooni tilanteessa jossa olin asuntovelkoja maksanut jo 15 v. yksin (en ole aiemmin ollut liitossa). Itselläni on 1 lapsi, miehellä mukana tuli 2 lasta - entinen koti ja yksi lapsi jäi ex-vaimolle. Itse olen pitänyt rakkauden ja rahan erillään, eli avioiduttua teimme avioehdon, koska minulla on muutakin omaisuutta - sekä tulevaa omaisuutta testamentin kautta. Mikä on minun hankkimaa, ja minun suvullani ollutta jää aikanaan lapselleni, ei "ventovieraille" ihmisille. Kovaa tekstiä varmaan jonkin mielestä, mutta mitä sitä hempeilemään. Niin ja olen itse hoitanut asuntolainani kustannukset, mieheltä en ole suostunut ottamaan senttiäkään - enkä missään nimessä olisi halunnut, että hän maksaa minun lainojani.

Luulen että mies olisi halunnut ostaa oman talon (siis lue oman), mutta itse en siitä ole koskaan innostunut, koska en ole ollut valmis luopumaan omasta omaisuudestani "yhteisen" kodin vuoksi, ja kahta asuntolainaa tuskin meidän talous olisi kestänyt. Oman asunnon maksun olen repinyt omasta selkänahkastani jo ennen miestä, enkä ymmärrä miksi hän "lahjoitti" oman talonsa ex-vaimolle, vaikka osa lapsista tuli hänen mukanaan. Mies on liittomme aikana aika ajoin vedellyt riitojen yhteydessä, ettei tämä ole hänen talonsa - mutta silti ei ole painostanut, että myydään pois ja ostetaan yhteinen. Oletan että asia on ollut hänelle itsetunto kysymys miehisenä miehenä. Molemmat olemme osallistuneet talouden ylläpitoon rahallisesti, mutta minun puolelta on rahoitettu suurimmat remontit. Asunto kuluu ihan samalla tavalla hänen, ja hänen pois muuttaneiden lastensa kohdalta, kuin myös minun ja minun pois muuttaneen lapseni kohdalta. Minusta se on ollut hänen valintansa, että hän on suostunut tähän.

Mitä sitten uusioperheeseen tulee...se on yhtä mustasukkaisuuden mylläkkää puolin ja toisin - lapset toisistaan - lapset vanhemmistaan - vanhemmat lapsistaan - vanhemmat toisistaan jne. Meidän kaksi lasta ovat mitä parhaimpia ystäviä tällä hetkellä, mutta on ollut niitä aikoja, että heidän tappelunsa meinasi saada järjiltään. Kaiken A ja O on tasapuolinen lasten huomiointi, ja vanhempien yhteiset selvät rajat - ja näistä informointi niille helvetin sukulaisillekkin! Niin se suku sitten onkin taas se yksi juttu...

Viisainta sinun olisi jutella tulevan kumppanisi kanssa avoimesti näistä asioista...vaikka se raha ja rakkaus pitäisi pitää erillään, on ne asiat puhuttava etukäteen, ettei niistä tule sitä mörköä joka kaataa liiton.

Voit ihan hyvin muuttaa yhteen, helpottaa arkista elämää kaikkien kannalta. Ja ainahan ihmiset saa asiansa sovittua niin että jokainen on kohtuullisen ok.

Itsekin vastaavassa tilanteessa, eli uusperheessä asun ja "muijan talossa". Näin ollaan menty jo useita vuosia. Oman asuntoni olen pitänyt, kun ei ole tullut pakkoa sitä myydä. Vuokrattuna sukulaiselle hoitovastikkeen ja tavanomaisten kulujen hinnalla.

Naisystäväni muutti luokseni asumaan. Olemme sopineet asumiskustannuksenjakolaskentakaavasta, jonka suhteen ei ole tullut huomauttelemista puolin eikä toisin. Siinä olemme onnistuneet.

JAAMME asumiseen liittyvät kulut: sähkö,vesi,jätteet,nuohous,tv-maksu,netti,kodinirtaimistovakuutus,molempien käyttämien autojen törmäysvakuutukset, ja varmaan jotain muutakin vielä. Ruokaa ostetaan molemmat, ja emme pidä tarkkaa kirjaa..ei ole tullut riitaa ikinä.
EMME JAA: kiinteistön rakennusten vakuutukset, henkilökohtaiset vakuutukset, asuntoon liittyvät satunnaiset huolto-ja remonttikulut, asuntoon liittyvät lainat, röökit, kännit, kännykät, omat lapset ja niistä koituvat kulut tms.

karkeasti.. asumiseen ja yhteiseloon liittyvät jaetaan, omistamiseen liittyvät on omia. Koska autoilla ajellaan sikinsokin, niin TÖRMÄYSVAKUUTUKSET maksetaan yhdessä. Näin ei tule riitaa kyseisistä maksuista eikä siitä, jos sattuu törmäämään omalla- tai toisen autolla. Autotkin ovat erityyppisiä, niin voidaan ajella tarpeen mukaan: kauppakassilla kauppaan / keskustaan ja isommalla isompiin tarpeisiin.

ASIAAN:

Kerkesin asua monta vuotta tässä ennen nykyistä muijaani, ja nyt ollaan oltu yhdessä 4vuotta tässä.
Se "tää on mun talo, ja täällä tehdään niinkuin täällä on aina tehty" -mentaliteetti on nostanut päätään lukemattomia kertoja. Ihan tasan yhtä monta kertaa on tullut käänteinen: "tää on sun talo, ja sä saat päättää kaikesta.. tunnen olevani kuin kylässä".
Jos on sellaisia lapsia, ketkä ovat syntyneet kyseiseen taloon tai asuneet niin pienestä, etteivät muuta muista, niin katastrofi uhkaa suhdetta. Aikuiset ehkä pystyvät kaiken (niistä sadastatuhannesta pikkuisesta tottumus/tapa, yksityiskohdista) sopimaan, mutta joku lapsista tulee kärsimään ihan varmasti muita enemmän. Mikäli jo asunnossa asuvat lapset ovat ihan pieniä, niin on onnistumisen mahdollisuus. Jos jo asuvat lapset on niin vanhoja, että he osaavat ajatella ja perustella asioita näkemyksiään, niin sopeutumisvaikeuksia voi tulla. Alle teini-ikäiset eivät saata millään ymmärtää vierailun ja asumisen eroa, ja teinit ovat muuten hallitsemattomia noinniinkuin yleisesti. Poikkeuksiakin onneksi on.

Nyt omia kokemuksiani viisaampana en uudelleen alkaisi samaan, vaan koittaisin keksiä jonkun paremman tien yhteiseen elämään.

Näistä neljästä vuodesta kolme viimeisintä olemme olleet yhdessä samaa mieltä siitä asiasta, että ostamme toisen asunnon, johon muutetaan yhdessä. Se tapahtunee ihan kohtapuolin, koska 2009 vuoden lopussa olemme molemmat saavuttaneet sellaiset olosuhteet, että toisen asunnon , eli yhteisen kodin , osto on mahdollista.
Tällä nykyisellä talolla teen sitten itse mitä parhaaksi näen.

ainiin: Kun olin teini, niin kaverini isä päätti, että nyt muutetaan uuteen kotiin yhteen uuden äitipuolen kanssa, jolla oli myös lapsia. Ikähaarukatkin sattui silleen mukavasti ja niinpoispäin.. Kun iskä ja "äiskä" lähti illanviettoon ja samalla sattui tietenkin niin, että sisaret/sisarpuolet oli pois tieltä, niin ei kai ole vaikeata arvata mitä uutuuskodissa tapahtui... suhinaasihinäävällynalla. välillä iskän ja äiskän viinakaapin kauttakin. Sellaista peliä jatkui melko kauan, koska sopivia tilanteitakin sai järjestettyä.
"Normaalitapaus", varmaan kaikki koko kylällä tiesi paitsi "iskä ja äiskä" ,jotka lopulta kai saivat myös tietää. Eihän siinä mitään rikollista ollut eikä muuta, mutta kai se varmaan vanhempia nolotti, ja kai se on aikuisiällä joskus nolottanut silloisia teinejäkin. Joidenkin mielestä sellainen on epäsopivaa vaikka minulle se on ihan sama.
Ainut mitä asiasta ajattelin/ajattelen, on että olin vähän kateellinen kaverilleni silloin, koska kaverini (ihan yleisellä tasolla ajateltuna) sai ja minä en saanut. en ollut kerennyt avaamaan seurustelutiliä (olin päässyt vaan pussaamaan). Lisäksi ko.tyttö oli varsin mukiinmenevän näköinen.

Anteeksi, ei ollut tarkoitus pelotella. Ostakaa uusi talo. Se on reilumpaa kaikille. Me ainakin ostetaan.

Yli 10 vuotta sitten erosin lapseni isästä ja jätin kaiken hänelle, talon ja lainat ja huonekalut, ainoa mitä mukaani halusin oli lapseni (1 kpl) ja henkilökohtaiset tavarani. Aika pian tapasin nykyisen mieheni joka myös eronnut ja lapsia kaksi. Hänellä myös huomattavasti paremmat tulot ja talo jonne aika pian muutin virallisestikin. Talo oli siis sama talo jossa hän oli asunut aiemmin lastensa äidin kanssa.

Meillä ei koskaan jääty miettimään tilannetta kovinkaan pitkään. Olimme rakastuneita, meillä vain sattui olemaan menneisyys molemmilla ja se kuului elämäämme. Lapset sopeutuivat kuin huomaamatta, jälkikäteen ajatellen kaiketi siksi kun huomasivat vanhempiensa olevan onnellisia emmekä mekään nähneet mitään ongelmia.

Me menimme naimisiin, kai talokin tuntuu enemmän omalta koska minulla on tähän avio-oikeus. Avioehtoa ei ole, testamentti sensijaan on. Testamentin mukaan kaikki lapsemme ovat tasapuolisia perijöitä. Kyllä, minun lapseni perii myös nykyisen mieheni ja mieheni lapset perivät minut. Meillä on kaikki ollut alusta lähtien yhteistä ja se on sopinut minulle. Meillä on ollut tärkeää se ettei kumpikaan meistä ole ottanut lastemme toisen vanhemman roolia - me olemme heidän isä- ja äitipuolensa. Ja kasvattajina kuitenkin toimimme molemmat ja heidän biologiset vanhempansa. Yllättävän hyvin kaikki on mennyt ihan senkin puolesta kun tulee lueskeltua netistä kaikkia kauhutarinoita. Itseasiassa lapsipuolieni äiti on nimittänyt minut "keinoemoksi" joka on minusta aika ihanaa.

Kaikein kaikkiaan kaikki taloudelliset yms kysymykset ovat olleet aika "vähäpätöisiä" sen rinnalla että olemme olleet molemmat avoimia ja halukkaita ratkaisemaan kaikki kysymykset jotka vastaan tulevat yhdessä. Ja jakamaan kaiken niin kuin se on meille sopinut. Kun jakamisesta on kysymys niin listalla viimeisenä ovat ollet taloudelliset asiat. Ehkä tämä on luonnekysymyskin. Itselleni omistaminen ei ole tärkeätä ja mieheni on myös tiennyt sen.

Ja mitä talon "omakseen ottamisesta" taas mietin, niin ei minua heidän häälahjaksi saamansa astiasto tai lakanat häirinnyt ollenkaan... Taas luonnekysymys. Uusiakaan en pihinä viitsinyt silloin ostaa, vaikka mahdollisuus olisikin ollut.

Mennyt kulkee aina mukanamme, mutta nyt on nyt.

Tässä eräs ex-anoppi katkerana tilittää: Tarkistakaa uuden vaimoehdokkaan luottotiedot. Meidän ex-miniä oli ahne ja itsekäs shoppailija, joka jäi minulle velkaa tuhansia euroja. Nyt on uusi mies kiikarissa, joku it-guru. Saapas nähdä, riittääkö rahat ja palvelu uudessa yhteenliittymässä.
Ei viitsi lähteä oikeuteen omiaan vaatimaan, joten tässä varoittelen teitä uusrakastuneita ennen kuin lyötte rahapussit yhteen.

Onpas yllättävää, että tämä ketju on pysynyt asiallisena!

Kiva lukea kaikenlaisia kokemuksia; toivottavasti myös aloittaja on saanut hyviä neuvoja. Täytyy todeta, että toisilla toimii, toisilla ei. Niinhän se elämässä yleensäkin on. Sopeutuja on sopeutunut puolison omistamaan talouteen, jossa lapsilaumaa on välillä enemmän välillä vähemmän.

Aika samanlaisia ajatuksia, kuin muillakin "sopeutujilla" - pitkälti luonekysymys siis. Tsemppiä kaikille!

Heissan ja jaksamista,olen nainen ja samassa osapuilleen ja meni mönkään 5 v.jälkeen.

Olen sitä mieltä,hankkikaa yhteinen talo ilman reviisriä jossa jokainen joutuu " uudelleen etsimään paikkasa".
Yhteinen koti,jossa lapet etsivä sijaa ja paikkaa ,ottavat huomioon muut kanssa sisaret,kellään EI OLE etulyönti-asemaa.kukaan ei sano " tää on meijan koti mee vituu täältä",sinun lapset ja hänen lapset etsivät jokainen oman revisinsa ja ns,entistä reviiriä ei ole. ikävä sanoa mutta tässä tapauksessa rimitiivisyys astuu esiin.Teillä vanhemilla on siinä raja-aita tukea jokaista lasta.Minun avioliitto kaatui tähän reviiri taistoon,mietitkää sitä rakkautenne nimissä ja lastenne hyvinvoinnin kannalta.Siunauksin,kati.

itse olen se yh joka lähti omakoti talosta joten monien vaiheiden jälkeen sanon että tee niinkuin sydän sanoo... jos siellä kaikki ok niin muuta, epäilyksen häivä nii elä muutä, sanoo yh mies joka jätti kaiken maallise jälkeen=) ja omistaminen ja raha ja omaisuus, ne saa jokainen tunkea minne lystää, kun homma luistaa niin se luistaa...älä ota paineita jos sulon VILPITÖN kumppani...

Tyypillistä että pilluun pitää sekoittaa asunnon omistussuhteita ja lässytystä lämmityskuluista. Myy oma lääväsi ja hommaa oma studio harrastuksille, se uusi muijasi kuitenkin on kierrossa ja et tule tuotakaan pankkilainaa loppuun maksamaan ennenkuin taas olet uuden asunnon ja remppakohteen orja. Että pitää olla uunoa sakkia.....

Voithan lunastaa uudelta naisystävältäsi osuuden omakotitalosta. Otat itse velan ja rahat naisystäväsi tilille. Toisaalta sinun kannattaa muistaa, että joudut aina maksamaan asumisesta. Minusta olisi kohtuullista, että maksat käypäsen vuoran asumisestanne naisystävällesi. Eihän vuoralla asumisesta sinulle paljon niitä perintöjä jää, joten tuntuu, että olet "lokittaja".

Miksi sun pitäs omistaa tosta naisystävän asunnosta jotain?Sulla oli oma talo,jonka olet antanut eksällesi, pitäisikö nykyisen naisen olla sulle kotihommista jotain velkaa, osan taloako?Pienet remonttihommat kuuluvat aina kotitöihin, joten niistä ei pidä laskuttaa. Omituista edes vaatia arkihommista jotain etua.Eikös se etu tule sullekin,kun joku paikka tulee kuntoon?Ethän sä ilmaiseksi missään asu, vai vanhemmillesiko menisit vaivoiksi,jos se olisi mahdollista?Olen varma,että naisystäväsi talossa pääset kyllä taatusti halvemmalla kuin vuokraamalla asunto!Hyötymielessäkö sä sen naisen kanssa olet, vähän semmoinen tulee tosta mieleen.Ahneus?

Pakko oli vastata tähän kyselyyn, koska meillä asia on erittäin tapetilla nyt.
Aluksi kannattaa miettiä mitä kaikkia asioita tulee vastaan kun muutetaan samankaton alle. Meillä ajateltiin perustaa ns. oikea perhe tai mikä nyt koetaan oikeaksi,mutta meillä oli usko vielä avioliittoon jne. Halusimme menä oikeasti naimisiin perustaa uusi perhe johon yhdistyy minun viisi ja mieheni kolme lasta. Menimme siis naimisiin, ostimme oman talon ja perheemme kasvoi vielä ydellä lapsella. Mitäs tässä nyt sitten ongelmia? Lapset ovat sopeutuneet tilanteeseen, koti on kaunis ja meidän perheelle sopiva. Mieheni lapset käyvät joka toinen viikonloppu meillä ja kaikille on oma peti ja jopa omat huoneet.
Taloudellinen puoli. Siihen ei suomen valtio ole ehtinyt meidän uusperheiden kohdalla mukaan.
Suomessa ei arvosteta rehellisyyttä.
Nyt kun asumme näin, niin menetin tietysti yh-lisät, miksi? Uusi miehenihän ei ole vastuussa minun lapsistani. Lapseni eivät saa kotona asuessaan opintotukea,koska mieheni tulot otetaan siinä huomioon,miksi? Miehenihän ei ole lapsiini elatusvelvollinen. En saa työttömänä toimeentulotukea lasteni menoihin,koska mieheni tulot otetaan siihen huomioon,miksi? Edelleenkään hän ei ole vastuussa lapsistani. Lapsistani saan sen lakisääteisen 139,54 e/kk, sekin loppuu yhden kohdalta pian, kahdesta en saa enää lapsilisää. Siltikään en saa mitään tukea koskien lapsiani koska mieheni asuu minun kanssa. Jokainen joka on ollut työttömänä tietää paljonko minä saan.. silläkö pystyn elättäään lapseni?
Halusimme perheen. Haluamme olla perhe. Vastaamme kaikista kuluista mielellämme yhdessä. Emme erittele laskuja tai menoja.
MUTTA.... vaikka noin monessa asiassa otetaan puolisoni tulot huomioon kun asia koskee lapsiani,nin niitä menoja ei oteta huomioon kuitenkaan kun miehelleni laskettiin elatusapu. Nyt tietysti yh äipät nousee takajaloilleen, että eihän jumalauta ole sen lapsiakaan!!! No ei ole ei,mutta kai minunkin lapsilla olisi oikeus kohtuulliseen elämään? Vai onko? En ole kakera,en sano etteikö hänen lapsistaan täytyisi kantaa elatusvastuuta. Tottakai ja imanmuuta!! Mutta tässä vaan on sellanen tilanne, että meidän elämä on ihan kusessa ja nämä toiset lapset taas saavat kaksin kertaista elatusapua minun lapsiini nähden. Omalta ex-mieheltäni en voi vaatia mitään. Hän maksaa sen minkä kykenee. Nyt on vaan kyse siitä, että milläs minä elätän lapseni, miksi valtio ei näe näitä kiemuroita? Välillä minun lasten menoihin otetaan puolisoni tulot huomioon,mutta taas kun toisinpäin mennään niin lapsia ei menoksi lasketa. Vaikkakin saavat elatusapua jo pitkästi yli ns. normimäärän.
Nyt olemme vaan tilanteessa, että työkkäritukeni muuttuu markkinatueksi johon otetaan puolisoni tulot huomioon. Minulla ei sen jäleen ole tuloja lainkaan. Milläs sitten heidät elätän? Mieheni tuloilla vai?
Jos asuisimme erillään tai vale erillään niinkuin tosi moni tekee,niin saisin yh-lisät, asumistuen, työmarkkinatuen täytenä. Lapseni saisivat asua kotona ja saisivat opintotuen täytenä.
Kannattaa siis miettiä kannattaako olla rehellinen ja haluta aito perhe....
Sinun elatuskyky paranee huomattavasti jos sinulle ei ole vuokraa tai lainaa maksettavanasi ja asumiskulutkin menee yhteistaloudessa puoliksi. Kantsii sii pohtia miten asiat järkkää.
Elämisen ilo kuitenkin täytyy säilyä. Pelkällä rakkaudella ei elätetä porukkaa...raha on välttämätön kapine kuitenkin vielä...
Mutta kysymykseesi vielä. Voi naiselle olla hankalampaa muuttaa toisen naisen entiseen kotiin. Naiset kun on niin hankalia tapaksia :) onhan se pikkulikoillakin jo riitaa jos siinä on enempi kuin kaksi likkaa :) Miehet olette niin paljon sopeutuvaisempia ettekä edes huomioi kenen kuppeja siel kaapissa on ettekä ala miettimään minkähänlaisessa hämyvalossa mistäki lasista on juotu.
Jos taloudelliseen tilanteeseesi ei tule suuria muutoksia,niin anna palaa vaan!!!

Meillä mietitään myös tätä yhteenmuuttoa ja sitä, pystyykö mies muuttamaan naisen taloon. Meidän tilanteessa uskoisin, että mies varmaan pystyy koska hän tulisi yksin. Reviirin jakaminen voisi olla lasten kesken vaikeampaa mutta nyt minun lapset saavat pitää entiset huoneensa eikä mikään varsinaisesti muuttuisi. Remonttia varmaan pitäisi tehdä ja yrittää tehdä tästä kodista sitten juuri meidän perheen näköinen. Ex:n muuton jälkeen olenkin pikkuhiljaa tehnyt kodistani oman näkköistä; muuttanut huonejärjestystä ym. Mutta uusi ihminen lisäisi varmaan muutoksen tarvetta.

Enemmän mietin kuitenkin sitä että miksi muuttaa yhteen. Mieleen on tullut ajatus, että enhän osannut pitää entistäkään liittoa kasassa niin olisinkin nyt yhtään sen viisaampi. Ja kun on elänyt vuosia lasten kanssa niin ei välttämättä enää opikaan elämään toisen aikuisen kanssa. Oma tupa, oma lupa on ollut mottoni jo pitemmän aikaan ja siitä luopuminen mietityttää tosi paljon. Suhde pysyy jotenkin "ihanampana" kun ihan sitä tylsintä arkea ei jaetakaan yhdessä. Kummallakin on oma paikka johon voi vetäytyä aina kun siltä tuntuu. Olenko valmis luopumuaan tästä kaikesta? Tällä hetkellä en ole ja se voi kaataa tämän suhteen. Olen varmaan omituinen ihminen kun arvostan itsenäisyyttä ja sitä, että pärjää itsekseen. Miten ihania ovatkaan sitten hetket kun saa olla aikuisen ihmisen lähellä ja viettää aikaa hänen kanssaan. Arjen kiireen keskellä nämä asiat useasti unohtuu mutta kun niitä ei ole aina "tarjolla" niin niitä arvostaa huomattavasti enemmän.

Mitä monenmoiset aineet keitossa on sitä sekavampi soppa. Itse en näin jälkeenpäin olisi suostunut yhdistämään mieheni entisestä liitosta olevia lapsia. Mutta äidin alkoholisoitua oli pakko. Exä sotki koko ajan perhettämme.
Ennen kuin lapset muuttivat meille, saimme yhteisiä lapsia. En kyennyt heitä ottamaan "omakseni" ja ongelmina tuli lasten tasavertaisuus. Muuttaneet lapset saaneet isän säälistä anteeksi asioitaan ja taloudellista tukea enemmän. Vaikeaa on ollut ja ajatella: nyt vasta alan vapautua kun toinen muuttaa pois kotoa.(toinen muutti jo aiemmin.9
Itselläni ja miehelläni ei ollut aikaa oikein kenellekkään lapselle, kun yritimme tehdä kaikki asiat yhdessä perheenä. Säännöt tulisi luoda hyvin tarkkaan ensin kaikille osapuolille. Ennenkuin uutuudenviehätys sopasta viilenee. Ettei vaan jää pelkkä liemi jäljelle. Kuten parisuhteessamme nyt.