Enää ei ole syntymässä mitään uusia eriseuroja. Ajat ovat kovasti muuttuneet muinaisista ajoista.
Nykyään ilmiönä on joko kokonaan uskon jättäminen, tai ekumeenisuus.
Useimmiten ihmiset kuitenkin jättävät uskon aivan kokonaan, koska tänä aikana ei tunnu enää olevan oikein tilaa uskoille, joka on mielestäni valitettava asia.
Vanhoillislestadiolaisuuden keskellä on paljon ja on aina ollut niinsanottuja mätiä kaloja. He eivät ole eriseurasia, vaan pikemminkin epäuskoisia. Emme voi kuitenkaan tietää, ketkä ovat mätiäkaloja ja ketkä eivät. Sen tietää vain ja ainoastaan Jumala. Pelkkien ulkoisten merkkien mukaan emme voi tuomita toisia epäuskoisiksi. Miehellä voi olla pitkä ponihännälle laitettu tukka, mutta tällainenkin mies voi olla aidosti uskomassa. Sen sijaan kiltiltä näyttävä perinteinen mies on saattanut joutua uskosta ulos, mutta esiintyy uskovaisena.
Yleensä mädät kalat ennemmin tai myöhemmin jättävät uskon. Uskonkieltäminen ratkaisuna ei kenelläkään synny hetkessä. Useimmat pohtivat pitkään, milloin kannattaa tuoda ilmi se, ettei enää kykene uskomaan. On olemassa pieniä joukkoja, jotka tietävät olevansa epäuskoisia, mutteivät rohkene ottaa sitä puheeksi isomman joukon kanssa. Itsekin olen aikoinani lukeutunut tällaiseen ryhmään. Ryhmässä tiesimme, ettemme ole uskovaisia, mutta muut eivät sitä tienneet.
Itse sain kuitenkin myöhemmin parannuksen armon, kun taas moni tuossa ryhmässä ollut on jättänyt uskon kokonaan.
Eriseuroja ei enää synny, vaan pikemminkin eksymisiä. Osa vain jättää uskomiset ja osa jatkaa kilvoitteluaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.