Kovaosaisimpien ongelma

Kaksi vuotta kahvilan alla

Sunnuntai 5.7.2009 klo 12.10

Helsingin kaupungilta ei heru vuokra-asuntoa Elijahu Källille.

- Olen asunut vuodesta 2007 Hietaniemen rantakahvilan alla city-kettu Micke seuranani, Elijahu Källi, 38, huokaa.

Källi on käynyt turvallisuusalan koulutuksen, ollut vartijana ja sen jälkeen henkivartijana. Töitä ei ole ollut pitkään aikaan. Alamäki alkoi, kun alkoholi tuli kuvioihin mukaan.

- Kun poikani äiti lähti vuonna 1996, aloin ryyppäämään. Lensin pihalle silloisesta kämpästäni vuonna 1998 maksamattomien vuokrien takia. Sitten aloin juomaan paljon enemmän ja majailin kavereiden nurkissa.

Miten pärjäät siellä?

- En pärjääkään. Ensimmäinen talvi oli helvettiä, sillä oli niin kosteaa. Kosteus on paljon pahempaa kuin kylmyys. Viime talvena taas oli todella kylmä.

"Häpeän tilannettani"

- Saisin yösijan, vaikka joka yöksi, sillä ystäväni ovat kilttejä. En halua häiritä heitä, koska heillä on perheet ja häpeän omaa tilannettani. Istun yleensä yksin, Källi kertoo.

- Helsingin kaupungin asuntojonossa olen ollut kaksi vuotta ja hakemukseni olen uusinut kuuden kuukauden välein.

Mitä kaupungilta on vastattu sinulle?

- Helsingin kaupungilta ei sanota minulle yhtään mitään muuta kuin: "olet jonossa, uusi hakemus kuuden kuukauden välein", Eli toteaa synkkänä.

"Autan nuoria"

Hietaniemen rannalla kaikki tuntevat Källin. Kaikki haluavat auttaa.

- Uimavalvojat ovat hirveän ystävällisiä nuoria ihmisiä. Nuoria kiinnostaa ylipäätänsä tilanteeni ja he tulevat katsomaan minua usein, Källi sanoo lämpimästi.

- Autan nuoria kaikin tavoin, miten pystyn. Minulla on usein pullo suolavettä mukanani siltä varalta, jos jollain nuorella on alkoholimyrkytys. Olen tutustunut myös nuorten vanhempiin ja he pyytävät minulta usein apua.

Sympaattiselta vaikuttavan Källin elämä on päivästä toiseen samaa uuvuttavaa taistelua.

- Nukun neljä tuntia yössä. Herään aikaisin, menen aamutoimille Hietaniemen vessaan ja sen jälkeen istumaan Väinämöisen kentälle.

- Viikon kiinnekohtani on sunnuntaisin, kun pelaamme kavereiden kanssa jalkapalloa Väiskin kentällä, Källi kertoo hymyillen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200907059855607_uu.shtml


_______

Käsittääkseni tuolla on myös homeongelma.

Kuinka kaupunki auttaa?

1

461

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Källin vuodesta 1996 tiredän että hän on huijannut kaikkia mahdollisia tuttujaan vuosien varrella ketä vain pystyy niin se niistä kavereista. Itse lentänyt useammasta kämpästä pihalle vuosien varrella niin peiliin katsomisen paikka. Nuoria naisiakin ahdistellut niin se siitä nuorten auttamisesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      118
      2435
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1572
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      710
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      706
    Aihe