Kun katson vanhoja ihmisiä, en halua koskaan olla sellainen. Aika tuntuu kuluvan hirvittävää vauhtia, olen jo kohta 22-vuotias. Henkisesti mielestäni olen samalla tasolla kuin mitä olin 18-vuotiaana. Loukkaa kun kassalla ei aina enää kysytä papereita, kun kassaneiti sanoo "moi":n sijastsa "hei" - olenko niin vanhan näköinen että täytyy sanoa muodollisemmin hei kuin että moikkaisi. Haluan olla nuori enkä aikuinen. Nuo ovat ihan hölmöjä ajatuksia, tiedän. Tunnen itseni aikuiseksi, vanhaksi ja kömpelöksi, pelkään etten ehdi saamaan kaikkea irti nuoruudesta. Kadehdin nuorempia, hui kamala millaista se sitten kolmikymppisenä tulee olemaan. Olen 8 vuoden päästä 30!! Mitä ihmettä? Pelkään että vanhempana masennun ryppyjen takia. Ainoa pelastus tähän on että saan ihanan miehen joka pitää minua kauniina ja ihanana. Minulla on huono itsetunto, kyllä, ja tottakai yritän sitä parantaa. Olen melko ujo ja pelottaa kun aikuiselta odotetaan enemmän - olen tottunut olemaan se hoidettava ja "alemmalla" tasolla, ettei itse tarvitse tehdä paljon mitään. En voisi kuvitellakaan olevani jonkun ison firman pomo jolla alaisia.
Välillä katselen peiliin ja mietin, minkä ikäiseltä näytän. Olenko kenties sokea omalle ulkonäölleni, näytänkö omissa silmissäni aina siltä 18-vuotiaalta vaikka muut näkevät minut nuorena aikuisena? Pelottavaa. Tuntuu että olen vanhus jo, nuorella ja aralla luonteella varustettuna.
Kauneus on minulle niin kovin tärkeää, tuntuu että se on tällä hetkellä ainut asia esim. minkä takia miehet minusta kiinnostuvat. Rauhallista, hiljaista luonnetta kun ei kovin paljoa yhteiskunnassa arvosteta vaan pitäisi olla niin rento ja letkeä aina. Siksi pelkään, että näiden kauneimpien vuosien päästä minulla ei ole enää mitään arvoa. Olen kyllä tehnyt listoja hyvistä puolistani ja kyllä niitä löytyy, mutta ei auta poistamaan kaikkea epävarmuutta.
Tämä menee luultavasti ohi.. Muistan kun lapsena ajattelin etten koskaan halua tulla tähänkään ikään kun pitää huolehtia omasta itsestään mutta tällä hetkellä todella nautin elämästäni kun saa tulla ja mennä miten haluaa. Olen kuitenkin niin nuori ja tälläiset pelot kai kuuluvat nuoren aikuisenkin elämään.
Olen nähnyt helpottavaksi ajattelutavaksi sen, että elän vuosi kerrallaan eikä tulevaisuudesta tarvitse murehtia. Ja kaikki vanhenevat, jopa ne tällä hetkellä 15-vuotiaat ovat joskus vanhoja ja vanhenevat arvokkaasti. Miksen siis minäkin.
Tälläisiä ajatuksia vaan, olisi kiva kuulla jos joku toinenkin olisi ajatellut samankaltaisesti.:)
Välillä katselen peiliin ja mietin, minkä ikäiseltä näytän. Olenko kenties sokea omalle ulkonäölleni, näytänkö omissa silmissäni aina siltä 18-vuotiaalta vaikka muut näkevät minut nuorena aikuisena? Pelottavaa. Tuntuu että olen vanhus jo, nuorella ja aralla luonteella varustettuna.
Kauneus on minulle niin kovin tärkeää, tuntuu että se on tällä hetkellä ainut asia esim. minkä takia miehet minusta kiinnostuvat. Rauhallista, hiljaista luonnetta kun ei kovin paljoa yhteiskunnassa arvosteta vaan pitäisi olla niin rento ja letkeä aina. Siksi pelkään, että näiden kauneimpien vuosien päästä minulla ei ole enää mitään arvoa. Olen kyllä tehnyt listoja hyvistä puolistani ja kyllä niitä löytyy, mutta ei auta poistamaan kaikkea epävarmuutta.
Tämä menee luultavasti ohi.. Muistan kun lapsena ajattelin etten koskaan halua tulla tähänkään ikään kun pitää huolehtia omasta itsestään mutta tällä hetkellä todella nautin elämästäni kun saa tulla ja mennä miten haluaa. Olen kuitenkin niin nuori ja tälläiset pelot kai kuuluvat nuoren aikuisenkin elämään.
Olen nähnyt helpottavaksi ajattelutavaksi sen, että elän vuosi kerrallaan eikä tulevaisuudesta tarvitse murehtia. Ja kaikki vanhenevat, jopa ne tällä hetkellä 15-vuotiaat ovat joskus vanhoja ja vanhenevat arvokkaasti. Miksen siis minäkin.
Tälläisiä ajatuksia vaan, olisi kiva kuulla jos joku toinenkin olisi ajatellut samankaltaisesti.:)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vanhetessaan miehet kyllä huomaavat ettei ulkonäkö ole tärkeintä naisissa. Nuorina ollaan niin pinnallisia, mutta ajan myötä myös luonne alkaa kiinnostaa enemmän.
Mutta minäkin kamppailen tuon vanhenemisen pelon kanssa. Olen jo 22-vuotias ja valmistun kohta vanhustenhoitajaksi!! :/ Tässä koulussa minua juuri alkoi pelottaa vanheneminen. Olenko minäkin joskus heikko ja halvaantunut, täysin kiireellisten, vihaisten hoitajien armoilla oleva raasu, jota ei arvosta enää kukaan?
Ja ulkonäkö sitten. Se muuttuu koko ajan. Koko ajan vanhetaan. Mutta täytyy jossain vaiheessa vain huomata, ettei ulkonäkö ole tärkeintä maailmassa. Esim. kolmekymppisenä, kun olet 8vuotta nykyistä vanhempi, voit olla elämäsi onnellisimmassa vaiheessa :) Ehkä olet löytänyt puolison ja sinulla on jo perhettä, rakennat oman ihanan kodin, olet jossain mukavassa työpaikassa ja elät täyttä elämää... Ja kun taas vanhenet lisää, alat saada lapsenlapsia... Arvostat lapsenlapsiasi paljon enemmän kuin ulkonäköä :) Tietysti jokaisella on omanlaisensa arvomaailma, mutta tällaisilla ajatuksilla olen ainakin itseäni saanut rauhoiteltua kun vanhenemiskammo on hiipinyt mieleen :-)
Vanheneminen on vaan osa elämää ja nielestäni nyt kun olen 50 jo niin olen huomannut että naisetkin ovat paljon enemmän naisia kun on ns kilometrejä takana ja osaavat nauttia niistä oikeista asioista.
Nainen voi olla erittän puoleensa vetävä vielä pitkälle yli 50:n ja moni onkin sanonut että kun olisivat tienneet nuorena sen minkä tietävät 45vuotiaana niin olisi elämä ollut paljon laadukkaampaa.
Toisekseen on turha pelätä semmosta mikä on väistämätöntä .....
... tuohon vaivaan on aika.