Sain vihdoin varattua ajan lääkärille. Tai hoitajalle näin ensi alkuun, ja siitä jatketaan sitten lääkärille ja eteenpäin jos siltä näyttää. Huomenna olisi aika, mutta minulla on nyt sitten taas vallan loistava olo. Kuin mitään ei olisi ikinä ollutkaan. Elämä on ihanaa, ulkona paistaa aurinko ja niin pois päin. Mitä ihmettä minä siellä teen?
Viimeiset kolme kuukautta on ollut yhtä helvettiä. Tasaisin väliajoin olen puhjennut itkemään, on huvittanut jättää parisuhde, työpaikka, lemmikit ja kaikki muu mahdollinen ja mennä kotiin itkemään äidin olkaa vasten. Olen ollut jättämässä miestä ja tästä hänellekin puhunut. Töihin mennessä on ahdistanut kun ei ole jaksanut. Töissä kiukuttaa ja ärsyttää vain kaikki enkä jaksa olla niin ystävällinen kuin asiakaspalvelussa pitäisi olla. Vaivoin saan pidettyä sen kulissin yllä. Viimeiseen kolmeen kuukauteen en ole jaksanut tehdä yhtään mitään ja kuntokin on rapissut kerralla alas kun olen sisällä vain kökkinyt. Ei ole huvittanut tavata kavereita, ja silloinkin kun olen sen pari kertaa erehtynyt lähtemään juhlimaan, olen loppuillasta ollut vain vihainen, ärsyyntynyt ja ahdistunut. Elukoita en jaksa kunnolla hoitaa, hyvä kun ruoan saan niille eteen ja koiran ulkoilutuksen hoidettua, mutta mitään ylimääräistä ei sitten tulekaan tehtyä. Nukun 10-11 tuntia yössä, mikä on aivan liikaa kun aikaisemmin olen nukkunut sen 8 tuntia. Herään kyllä aina aikaisemmin, mutta en jaksa nousta ylös. Illalla en halua mennä nukkumaan koska silloin päivä on lopussa ja saa olla rauhassa, huomenna olisi taas uusi päivä.
Niin. On ollut niin paha olla että on ollut päiviä jolloin koko päivä on mennyt lähinnä itkiessä. Sitten on ollut neutraalimpia päivä. On ollut oikeasti helvettiä. Ja nyt kun vihdoin sain soitettua eteenpäin ettei tästä mitään tule, niin SITTEN minulla on hyvä olla. Elämä onkin yhtäkkiä muka selkeää.
Miten minä voin mennä ventovieraalle puhumaan pahasta olosta kun onkin yhtäkkiä hyvä olla?
Viimeiset kolme kuukautta on ollut yhtä helvettiä. Tasaisin väliajoin olen puhjennut itkemään, on huvittanut jättää parisuhde, työpaikka, lemmikit ja kaikki muu mahdollinen ja mennä kotiin itkemään äidin olkaa vasten. Olen ollut jättämässä miestä ja tästä hänellekin puhunut. Töihin mennessä on ahdistanut kun ei ole jaksanut. Töissä kiukuttaa ja ärsyttää vain kaikki enkä jaksa olla niin ystävällinen kuin asiakaspalvelussa pitäisi olla. Vaivoin saan pidettyä sen kulissin yllä. Viimeiseen kolmeen kuukauteen en ole jaksanut tehdä yhtään mitään ja kuntokin on rapissut kerralla alas kun olen sisällä vain kökkinyt. Ei ole huvittanut tavata kavereita, ja silloinkin kun olen sen pari kertaa erehtynyt lähtemään juhlimaan, olen loppuillasta ollut vain vihainen, ärsyyntynyt ja ahdistunut. Elukoita en jaksa kunnolla hoitaa, hyvä kun ruoan saan niille eteen ja koiran ulkoilutuksen hoidettua, mutta mitään ylimääräistä ei sitten tulekaan tehtyä. Nukun 10-11 tuntia yössä, mikä on aivan liikaa kun aikaisemmin olen nukkunut sen 8 tuntia. Herään kyllä aina aikaisemmin, mutta en jaksa nousta ylös. Illalla en halua mennä nukkumaan koska silloin päivä on lopussa ja saa olla rauhassa, huomenna olisi taas uusi päivä.
Niin. On ollut niin paha olla että on ollut päiviä jolloin koko päivä on mennyt lähinnä itkiessä. Sitten on ollut neutraalimpia päivä. On ollut oikeasti helvettiä. Ja nyt kun vihdoin sain soitettua eteenpäin ettei tästä mitään tule, niin SITTEN minulla on hyvä olla. Elämä onkin yhtäkkiä muka selkeää.
Miten minä voin mennä ventovieraalle puhumaan pahasta olosta kun onkin yhtäkkiä hyvä olla?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei tarvitse kun kertoa tuo sama asia. Hoitsu jos päättää ettei lääkäriin tarvetta, hoitsun nimi ylös ja lääkäriin vaikka kirjaaisesti potilasasiamiehen kautta yhtey, eiköhän se kivi siitä sun ja lääkärin välitsä potkaista pois. Toinen vaihtoehto jottei tarvi mennä vinkumaan jollekin hoitsulle ja rukoilemaan lääkäriaikaa on soittaa tai varata aika Mehiläisestä, ei oo kiviä mitä potkia edestä koska hoitoa tulee runsain mitoin.
Tsemppiä! Hoitu ei ole jumala, tosin ei se lääkärikään mutta hoitsuilla on tapana ainakin täällä leikkiä niitä jumalia jos ei pistä kovaa kovaa vasten. Periksi antaminen ei tule kyseeseen, sulla on masennuksen oireet vähintään.
No eipä tarvinnut enää tänään aamulla miettiä tätä. Eilen oli vielä loistava olo. Tänään onkin mennyt päivä suunnilleen vain itkiessä pahaa oloa. Noh, pointti tuli hoitajalle kyllä selväksi ja aika psykologille varattiin samantien. Ehkä tämä tästä.