Yksi äärettömän lihava tuttu, jonka vasta aikuisikäisenä olen tavannut, sanoo olleensa teininä jopa sairaalahoidossa anoreksian takia. Tuntuu oudolle ajatukselle, että kukaan voisi kyseisestä sairaudesta niin hyvin "parantua". Tietääkö kukaan, että onko tosiaan mahdollista, että entiset anorektikot lihoo lopulta reilusti ylipainoisiksi? Syömishäiriö mikä syömishäiriö, niinkö? Itse oon ajatellu, että se on niin perustavanlaatuinen häiriötila, että just just ne ihmiset toipuu siitä niin, että pääsevät normaalipainon rajoihin ja siinä sitten pysyvät.
anoreksisesta ylipainoinen
saahan ihmetellä
5349
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
On itseasiassa aika yleistäkin, että syömishäiriö muuttaa muotoaan. Esim. jotkut anorektikot muuttuvat bulimikoiksi tai vuosikausien kituutuksen jälkeen alkavat ahmia ja saavat bed:n.
Itse olen ollut teininä alipainoinen ja nykyään ylipainoinen. En sairaalloisen lihava, mutta lievästi ylipainoinen. En tiedä onko minulla ollut anoreksiaa, mutta laihdutin itseni hyvin alipainoiseksi teininä ja siitä alkoi sitten jojoilu painon kanssa. Sairaalloisen kituuttamisen jälkeen aloinkin ahmia ja en jaksanut enää välittää painostani ja lihoin ja lihoin. Sen jälkeen vastapainona oli taas ääripää eli syömättömyys ja painoni onkin heilunut ylös, alas. Eli voi olla mahdollista että anorektikot lihovat ylipainoisiksi, miksi ei olisi? Kaikki syömishäiriöt ovat henkisen puolen järkkymisen ilmentymiä, niin ahmiminen kuin anoreksiakin. Yhteistä noille molemmille on vääristynyt suhde ruokaan.
Ihan loogistahan tuo onkin!
Hommahan tuo on, eikös se sanontakin ole, että nälkä porsaan kotiin ajaa. Sitä vaan ihmettelen että miksi näitä häiröitä tulee ? Monet syyttää vanhempiaan jne. mutta kyllä jokainen kohtaa milloin minkäkilaista arvostelua ja yleensä se kohdistuu ulkonäköön, kun ilmeisesti on sopimatonta arvostella luonnetta tai jotain luonteen piirrettä ? Kyllä nuortenkin pitää kestää tosiasiat, ilman että saavat syömishäiriötä, osittain syömishäiriö on vanhempienkin vika, lihavat vanhemmat palkitsevat ruoalla, hoikat vanhemmat taas muulla tavoin esim. lelulla tms. Itse olen siinä rajalla BMI 18, jonkin lähteen mukaan on normaalipaino ja toisten lähteiden mukaan normaalipaino 18,5, ota sitten niistäkin selvää. Onneksi itsellä ja lapsillani on terve suhde ruokaan, eli syödään nälkään ei muuten vaan.
Hirveän pitkä teksti, tuppaa aina essee tulemaan, mutta jos aikansa näkee nälkää (anorektikot) ja sitten pitää opetella syömään tai lähtee henki, menee helposti toiseen ääripäähän. Onneksi osa teineistäkin omaa normaalin suhteen ruokaan, eli syödään nälkään eikä ähkyyn asti.
Hmm, itse syömishäiriöistä kärsineenä vastaisin edellisen väittämiin sen verran, että esim. minua ei vanhemmat ole ruoalla palkinneet ja meillä on aina syöty terveellisesti ja vain nälkään. Kiireen vuoksi ei aina olla ehditty ruokapöytään kaikki samaan aikaan, siinä ehkä ainoa vika. Enkä syytä vanhempiani mistään, ehkä vain siitä että eivät minua hoitoon laittaneet aiemmin. Muutenkin minulla oli terve suhde ruokaan teini-ikään asti. Kärsin huonosta itsetunnosta, mitä vanhempanikin ihmettelivät ja yksi arvostelu ulkonäöstäni johti siihen, että laihdutin itseni hyvin alipainoiseksi. Tämän jälkeen tietysti vanhemmat yrittivät saada minua syömään enemmän, mutta loppupeleissä tein niinkuin itse halusin ja valehtelin jatkuvasti syömisestäni.
Olin suorittaja-ihminen muutenkin koko yläasteen. Kaikessa piti menestyä, olla hoikka, muuten minulla ei ollut ihmisarvoa omasta mielestäni. Suhteeni ruokaan oli kuin ilmentymä kaikista mielenterveyden ongelmista(masennus, huonontunut itsetunto, ylisuorittaminen), mitkä alkoivat tuolloin. Suhteeni ruokaan muuttui kokoajan sairaammaksi teini-iässä. Milloinkaan en ollut riittävä tai tarpeeksi hyvä ihminen. Kun lihoin takaisin normaalipainoon, omaksuin tavan itse palkita itseäni ruoalla ja opin tunnesyömisen. Lopulta siitä tuli tapa jaksaa masennuksessa. Ahmin piilossa. Minulla ainakin on hyvät vanhemmat, enkä syytä heitä mistään. Itsetunto on aina ollut ongelma, ja paras mitä voi tehdä, on saada lapsi tuntemaan itsensä hyväksi, riittäväksi ihmiseksi ilman suorituksia. Monella anorektikolla on tuo sama suorittajaongelma. Aina pitää olla kaikessa hyvä ja mikään ei riitä. Kirjoituksestasi kun jotenkin kumpuaa sellainen asenne, että syömishäiriöisten ihmisten vanhemmissa on jotain vikaa tai heillä on kieroutunut suhde ruokaan - asia ei ole niin välttämättä. Syömishäiriöt kun eivät ala suhteesta ruokaan vaan monesti minäkuvan häiriöistä.
mikä tarve sinulla on puuttua ystäväsi painoasioihin. On hän sitten nyt lihava, tai olisi laiha, ja sanoo olleensa laiha ennemmin taikka olisi ollut lihava. Liittyykö se sinuun ja koskjeeko omaa elämääsi paljolti? Onko sinun asiasi?
Ja jos vastauksesi on että olet huolestunut toisen "sairaalloisesta" olkootkin lihavuus tai laihuus niin puhu mieluyiten ihmiselle suoraan. Estääkö huolestumisesi aihe häntä tekemästä työtään tai olemasta ystäväsi? Harkitse tarkkaan ennen kuin mainitset asiasta..tai edes "huolestut".