SE alkaa jo aamulla, sen tuntee...tänään taas mennään. Niinä päivinä en ajattele muuta kuin mitä söisin seuraavaksi...makea, suolainen ja suolainen, makea. Illalla sammun sohvalle kipeän vatsan kehoni kanssa.
Huomiselle valmistamani kasvisborskeitto tuoksuu keittiössä ja saa pahanoloni vaan jatkumaan. Huomenna on uusi päivä, huomenna syön taas kevyesti ja hallitusti.
Miksi se hallinta häviää näinä päivinä kokonaan??
Miksei kukaan huomaa?...siksi, että huijaan muitten lisäksi myös itseni niin nerokkaasti. Peitän syntini jäljet...vien roskat ja kadotan tähteeni...mutta niitä ei jää.
Katukuvassa et tunnista minua, töissä et tunnista minua...olen normaalipainoinen rokkari. Valvon syömistäni tarkkaan...saan kaikki vitamiinit, kuidut, kivennäisaineet....tummaa leipää, kasviksia, proteiinin lähteet. Ja tottakai saan, teenhän tätä työkseni...neuvon ihmisiä koostamaan ruokavalionsa oikein ja valmistan ihmisille terveellistä ja ravitsevaa ruokaa.
Mutta eihän niin ollut aina, eihän?! Nuoresta asti olen taistellut ylipainon kanssa...pilkkaa ja ivaa sain kuulla päivittäin. Sitten riitti!...painonpudotus alkoi päättäväisesti. Pääsin normaali-, ihannepainoon...ihanaa.
Kuin huomaamatta hiipi ahmimismörkö elämääni...nyt se on joka nurkantakana. Vihaan vierailuja, vihaan niitä selityksiä ja huutoja: sinähän olet kaunis ja normaali, mitä sinä enää laihdutat? En minä laihdutakkaan rakas ystävä, minä hallitsenpainoa. Vihaan niitä kaikkia kakkuja, keksejä ja piirakoita joita pöytään pitää raahata...töissä se on eriasia, minä voin koota itse oman ateriani. Ennen kaikkea, vihaan omaa hallitsematonta itseäni!
Enhän minä mitään muuta riko kuin itseni tässä...paitsi jos ei lasketa noita rikkoutuneita astioita, joita pudottelen kömpelyyksissäni.
Huomiselle valmistamani kasvisborskeitto tuoksuu keittiössä ja saa pahanoloni vaan jatkumaan. Huomenna on uusi päivä, huomenna syön taas kevyesti ja hallitusti.
Miksi se hallinta häviää näinä päivinä kokonaan??
Miksei kukaan huomaa?...siksi, että huijaan muitten lisäksi myös itseni niin nerokkaasti. Peitän syntini jäljet...vien roskat ja kadotan tähteeni...mutta niitä ei jää.
Katukuvassa et tunnista minua, töissä et tunnista minua...olen normaalipainoinen rokkari. Valvon syömistäni tarkkaan...saan kaikki vitamiinit, kuidut, kivennäisaineet....tummaa leipää, kasviksia, proteiinin lähteet. Ja tottakai saan, teenhän tätä työkseni...neuvon ihmisiä koostamaan ruokavalionsa oikein ja valmistan ihmisille terveellistä ja ravitsevaa ruokaa.
Mutta eihän niin ollut aina, eihän?! Nuoresta asti olen taistellut ylipainon kanssa...pilkkaa ja ivaa sain kuulla päivittäin. Sitten riitti!...painonpudotus alkoi päättäväisesti. Pääsin normaali-, ihannepainoon...ihanaa.
Kuin huomaamatta hiipi ahmimismörkö elämääni...nyt se on joka nurkantakana. Vihaan vierailuja, vihaan niitä selityksiä ja huutoja: sinähän olet kaunis ja normaali, mitä sinä enää laihdutat? En minä laihdutakkaan rakas ystävä, minä hallitsenpainoa. Vihaan niitä kaikkia kakkuja, keksejä ja piirakoita joita pöytään pitää raahata...töissä se on eriasia, minä voin koota itse oman ateriani. Ennen kaikkea, vihaan omaa hallitsematonta itseäni!
Enhän minä mitään muuta riko kuin itseni tässä...paitsi jos ei lasketa noita rikkoutuneita astioita, joita pudottelen kömpelyyksissäni.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.