Afganistan

rauhaa turvaamaan

on eri asia kuin Kosovot ym. aiemmat paikat, joissa suomalaiset ovat "turvanneet rauhaa"

Suomalaisista ei ole niihin olosuhteisiin, ei yksilövalintojen tai saadun koulutuksen puolesta

Afganistanissa pitäisi pystyä toimimaan toreilla

ja turuilla rauhatehtävissä eikä kokoajan lymytä panssaroidussa autossa tai tukikohdissa. Taleban on kuitenkin muun väestön keskuudessa myös eikä vain vuoristossa. Kantaväestön kannatus on kuitenkin melkoinen talebaneille ja osan heidän opeistaan he hyväksyvät sellaisenaan, siis valtaosa kansasta. Liittoituneiden joukkoihin suhtaudutaan entistä vihamielisemmin. Eli vihollinen voi olla missä vain eikä sitä voi tunnistaa ulkonäöstä.
Torilla voi siis tavata vaarattoman näköisen kaverin, kuitenkin kaavun alta voi puhua ykskas brovninki, ei luotiliiveistä tai kypärästä apua, kun taleban ampuu suoraan silmien väliin. Siksi liittouneiden joukot ovat entistä enemmän vain tukikohdissa ja sitten ajelevat panssariautoilla, ei sellaisella sodankäynnillä ole mitään virkaa.Amerikkalaisia lukuunottamatta, pääosa liittoutuneiden joukoista partioi vain panssaroiduilla ajoneuvoilla ja pysyvät visusti maanteillä. Ilman amerikkalaisia länsimainen liittoutuma romahtaisi heti ja romahtaahan se silloin, kun amerikan kansa kyllästyy tähän kulttuurinvientisotaan.
Suomalaiset rauhanturvaavat ovat varsinainen vitsi ruotsalaisiinkin nähden, lymyävät vielä enemmän tukikohdissa ja ajelevat panssariautolla turvalliseksi tiedettyjä teitä. Toreilla ja kylissä toimiminen jalkaisin on liian pelottavaa suomirauhanturvaajille.

31

6828

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samat ajatukset

      Näkehän sen uutisissakin, kun suomalaiset raasut on aina ilman kypärää. Jossakin tukikohdan sentterin vieressä muka rynkyt kourassa käveleskellään ja ollaan tekevinään rauhanturvaamista. Laittakaa nyt edes kypärät päähän niin on vähän uskottavampaa sotolasjoukkoa!!
      Me ollaan yksiä vitun pellejä me suomalaiset intin käyneet reissun kaksi Kosovoon tai Libanoniin heittäneet, jos verrataan vaikka tsekkiin tai jenkkiin tai ruottalaiseen. Ihan yksi naurettava lapsiarmeija joka otetaan vaan gruisailemaan jonnekin kun kenenkään muun oikeen sotajoukon pää ei kestä sellasta turhaa deffulla ookailua ja ilmanaikuisten asioiden raportointia! Upseerit sellaisia rihkamarillejä teoreetikkoja ja heidän alaisinaan intissä kimittäneet pätemisen tarvetta potevat reservin upseerit. Ja sitten vielä ne vitun ämmät ja neitimäiset pikkupojat siellä pohjalla paskalaarissa krapuloissaan pörräämässä muka "rauhanturvaajana". Ei hyvää päivää, missä taso?!! Hävettää saatana tämä suomalaisuus maailmalla. Parempi olisi pysyä kotomaassa ja keskittyä siihen mitä me osataan, eli luontoon ja sellaisiin maanläheisempiin asioihin.

      Täällä Suomessa keskitytään niin paljon toisten ongelmiin omien ongelmian sijaan. Toisisa mollaamalla saadaan se oma kilpi näyttämäänb kiiltävämmältä. Mutta se onkin se ongelma miksi me ei menestytä missään, muuta kuin omissa tutkimuksissa. Peiliin olisi hyvä vilkaista!

      • mari d.

        Hieman samaa mietin kuin edelliset mielipiteet. Asun itse Kanadassa ja taloni lahella kulkevalla valtatiella 401 (highway of the Heroes) tuodaan liiankin usein Afganistanista kunniakulkueessa palkkasotureita kotiin haudattavaksi. Ei mikaan leikkipaikka tuo Afganistan. Mitaan en vaita sodasta ymmartavani, mutta olenpahan huomioinut Afganistanin tilanteen. Sitten ajattelin netin kautta kurkistaa miten paljon Suomi on rauhaa turvaamassa. Afganistan tuntuu enempi sodalta kuin rauhanturvaamiselta ja sitten tuli tosiaan mieleen etta noinkohan suomen sotilaskoulutus oikeesti valmistaa tehtavaan sopivia "sotilaita" ?

      • Rauhantuhraaja
        mari d. kirjoitti:

        Vuonna 2005, kun itse olin Afganistanissa, siellä ei ollut rihkamarillejä, eikä lapsisotilaita. Jalkapartiot olivat ihan normaali osa touhua. Tilanne on tosin tuntuvasti muuttunut huonompaan suuntaan noista onnellisista ajoista, jolloin vain 131 Nato-sotilasta kuoli. Tänä vuonna on jo tähän mennessä mennyt melkein saman verran.

        Eikä kypärä tee sotilasta, vaikka se tekeekin vähän tylymmän vaikutuksen. Sen vuoksi se ei edes sovi käytettäväksi rauhanturvatehtävissä muuten kuin todellisessa tarpeessa. Käsillähän se on toki aina.

        Amerikkalaisista sotilaista 10 % heittää jalkapartioita eli taistelutehtäviä Afganistanissa. Ne ovat erikoisjoukkoja, joiden taistelutoiminta on lähinnä maalinosoitusta lentäville sotakoneille. 90 % pyörii tukikohdassaan baskeri vinossa samanlaista ympyrää kuin muutkin, aseistettuina turisteina. Sellaista on nykyinen sodankäynti. Huolto, komento, tiedustelu ja operatiivinen johto nielevät leijonanosan joukoista. Bagramin tukikohta 10 000 amerikkalaissotilaan kera on omituinen linnoitettu kaupunki, josta vain poikkeillaan operaatioissa Pakistanin rajalla.

        Läskiperseämmiä, teinejä ja rillipiruja on aivan yhtälailla muidenkin maiden joukoissa kuin Suomen, koska huippuunsa trimmattu Terminator ei välttämättä osaa järjestellä vesipullolastin kuljetusta Karachin satamasta Bolansolan, Quettan, Kandaharin ja Kabulin kautta Kundusiin. Terminator ei myöskään ehkä tiedä, kuka on Gulbuddin Hekmatyar, eikä hänen rooliaan maan historiassa. Jonkun pitää juottaa, syöttää ja opastaa Terminatoria, että se osaisi valaista oikeaa kylää laserillaan Top Gun Jimmylle.

        Amerikkalaiset eivät muuten edes Kosovossa uskaltaneet heittää jalkapartiota, vaan ajelivat kypärät päässä Hummereillaan, juuri niin kuin suomalaiset - ja muutkin - tekevät rauhanturvaamisesta sodanomaiseksi pahentuneessa tilanteessa Afganistanissa.

        Suomalainen sotilaskoulutus kestää vertailun amerikkalaiseen. Erikoisjoukot ovat erikseen ja tämä usein hämää. Amerikkalaisen kiväärikulin koulutus on puoli vuotta ennen rintamakomennusta. Myös amerikkalaiset ja britit käyttävät runsaasti reserviläisiä sekä kansalliskaartia, koska ammattiarmeijan vahvuudet eivät riitä kaikkiin nykyisin käynnissä oleviin operaatioihin ja joukkojen kiertoväli paskapaikoissa halutaan pitää pitkänä.

        Parikymppisten valmarien lisääminen suomalaisjoukoissa on muuten kyllä mielenkiintoinen piirre. Ehkä enää ei ole vanhempaa miehistöä edes lähdössä, vaikka Suomen ulkomailla olevien joukkojen määrä on pudonnut tuhannesta viiteensataan ja vielä kärsitään helvetillistä työttömyyttäkin.

        Afganistan on erilainen paikka kuin Kosovo tai Libanon. Se on jopa erilainen - pahempi - paikka kuin Irak, kuten USA:n armeija on tutkimuksissaan todennut. Taisteluissa kaatuneiden määrä kun ei ole juuri mitään reissun heittäneiden sotilaiden itsemurhalukuihin verrattuna.

      • Kosovon gona
        Rauhantuhraaja kirjoitti:

        Tiiäkkö miks jenkit ajelee Kosovossa ja muuallakin, jopa jenkkilässä, kypärät päässä Hummereilla? No, kun Hummerin käyttöoppaassa vaaditaan että sota-ajoneuvoa ajetaan kypärä päässä jotta se antaa sen luvatun suojan. Ei ne pelkonsa takia sitä kypärä päässä ajaneet
        Afgoissa kuula voi jopa hiihtää, eli kypärät päähän!! Mutta todellakin suomalaiset nyt on jotain taustajoukkoja siellä muille maille, kuten muissakin operaatioissa ollut, mutta nyt korostetusti, vaikka kuinka siellä on toivottavasti kautta aikain kovatasoisintarkoin valittu porukka rauhaa turvaamassa. Onko?

        Suomalaiset aikuisetkaan miespuoliset "sotilaat" eivät kestä koskaan vertailua muihin maailman armeijoihin. Ei edes paljon parjattuun Ruotsiin. Ja sen porukan tason näkee tehtävien tasosta. Suomalaiset häröilevät omassa leirissä perseilemässä lippikset päässä pienessä kankkusessa kun muut ovat oikeesti rauhanturvaamista suorittamassa.
        Ja suomalaiset naiset ja lapsisotilaan, älkää vittu naurattako!! :) hah hah...mitä kännisiä pellejä. On joo muillakin maillla läskiperseämmiä ja rihkamarillejä ja kaikenlaisia vitun kenoperseritä joo, kyllä jokunen varmaan. Mutta kun ne ovat kaltaistensa töissä, eli esimerkiksi keittiöllä ja huollossa yleisestikin, siis siellä leirissä piilossa. Mutta kun suomalainen haalaa mukaansa jonkun vitun sulkapäässä 145 senttisen saatanan läskiperseen vitunjakajan rehnakkeen partioonkin, niin se menee jo yli! Sai silmät päästään hävetä VITTU! Ja kaikenlaisia vitun hirnujia kans sai mukaansa ottaa turistiksi, niin meni vähän maku hommasta:) Heh..vitun urpolua

        Mutta kun on puulusikalla annettu, ei voi kauhalla vatia:)

      • 6X
        Kosovon gona kirjoitti:

        Ihmeellistä naukumista täällä, taitaa noi jotka pilkalliseen sävyyn kirjottaa olla just niitä tyyppejä ketkä on saanu sulan perseeseen ja ikuisen porttikiellon rt-tehtäviin. Mikäli sitten ikinä edes olleet reissussa. Varsinkin tuo edellinen kirjoittaja paljastaa lahjakkuutensa, ensinnäkin kirjoitustaidoillaan, niin myös kielenkäytöllään. Mutta annetaan tyypin elää unelmaansa, seulassa on aukkoja myös PV:llä josta saattaa päästä jopa tuollaiset yksilöt läpi.

      • Anonyymi
        6X kirjoitti:

        Eihän afganistalaiset ikinä lopu kun lapsia tahdään monen vaimon kanssa. Sitten valitetaan kun ei ole ruokaa. Lapsenteko katkolle niin elinolot paranee. Turha pyytää maailmalta apua kun eivät itse välitä. Yhdellä miehellä jopa tusina lapsia. Ihan käsittämätöntä.

      • Anonyymi

        Hauska juttu afganistan halutaan sulkea olympiakisoista. Miten voivat urheilla kun miehetkin kulkevat mekko päällä. On se ihme kansa ja sotahullua porukkaa. Haavisto haali näitä piruja suomeen. Miehet valittaa kun kakaroille ei ole ruokaa ja kakaroita tehdään monen vaimon toimesta. Meidänkö pitää elättää naisivat vähemmän muslimit on kovia panemaan niinkö koraani kehottaa en panis muslimia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän afganistalaiset ikinä lopu kun lapsia tahdään monen vaimon kanssa. Sitten valitetaan kun ei ole ruokaa. Lapsenteko katkolle niin elinolot paranee. Turha pyytää maailmalta apua kun eivät itse välitä. Yhdellä miehellä jopa tusina lapsia. Ihan käsittämätöntä.

        Afganistan haluaa että maailman on elätettävä heidän kakarat naivat niin pirusti. Ei meidän tehtävä ole olla elättäjänä. Kyllä muslimit on hullua kansaa.

    • tulkaa pois pellet

      Näkeehän sen telkkaristain, että suomalainen istuu pannussa ja paska housussa lähte pois kun 500m päässä räjytetään malliksi joku pieni paukku.
      Oikea sotilasjoukko menee em. tilanteisiin vastaan, eikä pakene paskathousuissa.
      Mutta me ollaankin suomalaisia, ihan turhia omaan napaansa tuijjottajia idoootteja sielläkin.
      Tämä Suomi on takapajula nykysin, ja niin on meidän paljon itsemme arvostama armeijakin!

      • Anonyymi

        Mutta kammottavia afganistani miehet myyvät 9 vuotiaan tyttärensä vanhalle miehelle. Eläinkin hoitaa poikasensa paremmin mutta muslimimiehillä ei ole mitään tapoja. Kertakaikkiaan yököttävää luettavaa

        Ja sitten näitä pitäis auttaa lopettakaa lastenteko muutamaksi vuodeksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kammottavia afganistani miehet myyvät 9 vuotiaan tyttärensä vanhalle miehelle. Eläinkin hoitaa poikasensa paremmin mutta muslimimiehillä ei ole mitään tapoja. Kertakaikkiaan yököttävää luettavaa

        Ja muslimit lähettää pakomatkalle pienet lapsensa eivät välitä huolehtia lapsestaan ei ole tasapainoisia lapsia koko elämansä aikana. Eläin huolehtii poikasistaan mutta ei muslimi siinä on ero ei muslimi ole ihminen vaan piru

    • Valoja päälle

      Kertokaahan joku mulle, että suurimman osan näistä Suomen toimintaa rauhanturvatehtävissä kritisoineista täytyy olla tahallaan trollaavia? Siis eihän kukaan voi yksinkertaisesti olla noin tyhmä? Nimittäin näyttää kovasti siltä, että ainoa (siis koskien asiaan kriittisesti suhtautuvia) jonka kanssa voisi järkevää keskustelua saada aikaan asiasta on nimim. mari d.

      Vaikka asiasta keskustellaankin anonyymisti netissä, niin jättäkää ennakkoluulot ja katkeruus pois ja ottakaa asioista kunnolla selvää ennen kuin puhutte julki omia ajatuksianne. Ja kiinnittäkää huomiota tuottamanne tekstin luettavuuteen, meikäläisenkin tekstissä on varmasti aina kieliopillisia virheitä, mutta on vaan niin ikävä lukea tekstiä ja miettiä samalla että mitäköhän helvettiä jantteri tälläkin lauseella tarkoittaa..

      • nahkaapina

        no täytyyhän sitä olla yksinkertainen ja tyhmä eli teini, jotta lähtee johki vieraille maille muka rauhaa turvaamaan.
        onhan sielä ollu suomalaisia rauhanturvaajia 70 luvulta asti ja samanlaisia juttuja niiltä vanhoilta kuulee.
        ryypätty vaan kaikenpäivää ja kökitty leirissä ja katteltu ku lasten irtopäätä lentää miinakentältä ku ne lähetetää tallaamaan miinoja pois tieltää taivaanporttien avaimet käsissään.
        mitä ttua sinne pitää mennä.
        ilman tommosia nutipäitä olis roimasti vähemmän ogelmia kaikilla.

        ja kuten sano Henry Kissinger aikoinaan:
        "SOTILAS ON TYPERÄ ELÄIN JOKA ANSAITSEE TULLA UHRATUKSI ULKOPOLITIIKASSA"

    • Kaukovalot päällä

      Ei se nyt ihan noin mene kuten tuossa ylläoleva kirjoittelee.

      Kyllä suomalaisia rauhanturvaajia mollataan tälläkin palstalla ihan aiheesta, ja ihan itse reissunsa tehneiden rt-miesten toimesta.

      Totta kai on syytä olla katkera.: Jos ihminen menee reissuun, kun kaikki kehuvat ja kusettavat kuinka vitun mahtava ja antoisa reissu oli ja hehkuttavat asiasta. Sitten joku henkilö hakeutuu toimialuelle kunse oli niin vitun antoisaaa hommaa kuulemma, eli käy Säkylässä koulutukset ja muut systeemit omakustannehintaan, niin sitten touhu onkin just sitä pelleilyä ja paskanjauhamista sekä turhaa sokkailua pääasiassa, eikä mitään näe reissun aikana. Ja penikat hyppivät kuin siivekkäät kännipäissään yötä ja päivää, kun ei ole äiti valvomassa.
      Eli eikö ole aihetta olla katkera ja avautua täällä?

      Ihmisissä vain on niin saatanasti itsensä jalustalle nostajia ja heikkoa itsetutoaan titteleillä ja saavutuksilla tukevia uunoja, että ne on tietenkin valmiita kusettamaan "saunareissuun" puolet lisää statusta saadakseen.
      Sellainen on väärin. -Miksi arvostaa itseään niin paljon korkeammalle kuin muita jonkun turhan vuoden ryyppyreissun takia?
      - Hyvä on arvostaa toki itseäänkin, mutta sitten pitäisi vielä muka olla kehumasa oman kuppikuntansa kanssa niitä omia rteissujaan jossakin Hölkkärissä tvs. itsekeskeisten piipittäjien paikassa ja Facebookissa jäädä kaveriksi kaikille niille saunakavereille ketä siellä Kosovossa tai Bosniassa oli. Miksi ihmeessä?

      Itsekritiikki olisi hyvä asia oppia ja toisten arvostus!

      Minä olen känyt itse reissun, ja en todellakaan sillä kokemuksella voi kehuskella. Olihan se hyvä kokemus ja hyvä kun tuli käytyä, mutta olisi värin pitää itseään parempana sen takia kun tuli ressuun lähdettyä. Odotin pikkuisen erilaista kokemusta ja ennenkaikkea tasoa, vaan kun ei :(

      Jos joku kysyy minulta reissusta, vastaan: Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä.

      Uusi reissukin on kuitenkin harkinnassa!

    • Kaukovalot päällä

      Niin ja vielä sellainen lisäys edelliseen: Jos ihminen on mennyt vaikka Kosovoon vuonna 2000 rakentamaan leirejä tai keittiölle, niin mitä se todellisuudessa on nähnyt ja kokenus sotatoimista?
      2000 vuonna kun kaikki Kosovoon lähtivjät olivat ammatiltaan timpureita tai kokkeja, eli porukkaa joka pystytti sen homman jotta suomalaiset voivat tulla tilanteen rauhoituttua vähän ajelemaan pannulla Kosovon maaperälle.

      Kannattaa todellakin miettiä sitä omaa henk.koht tehtävää ennen kuin alkaa elvistelemään.

      Sori nyt vaan.

    • se sama kaiffari

      Eipä mittään! ;)

      Sen kyllä myönnän, että ehkä turhan voimakkaasti edellisessä viestissäni sanoin kun haukuin tyhmäksi eli todellakaan ei tarkoitus ollut kuulostaa sellaiselta etten arvostaisi toisia. Lähinnä tarkoituksena oikeastaan koko viestillä oli kritisoida sitä tapaa millä asiat tuodaan esille: nuristaan jossain suomi24:n foorumeilla asioista ja usein nurisijoina sellaiset ihmiset, joilla kaikki tieto on lähinnä toisen käden tietoa asioista, jolloin asiasta ei voida rakentaa järkevää keskustelua. Tällöin tilanne on sama kuin joku olisi aikoinaan pyytänyt materiaalitekniikan diplomi-insinööriä rakentamaan sillan ja tämän kieltäydyttyä sitten haukutaan että kun on ne diplomi-insinöörit paskoja kun ei ne omia hommiaan osaa. Jep, kuulostaa aika päättömältä, ja sepä se pointti onkin: painellaan kuin vetohevoset laput silmillä yhteen suuntaan kunnes törmätään seinään ja yritetään läpi tai vaihetaan suuntaa jonnekin vielä järjettömämpään.

      Olen itse suorittanut aikoinaan palveluksen Valmiusjoukoissa, mutta en ole vielä lähtenyt operaatioihin. Arvostan siis sitä, että olet käynyt operaatiossa ja sitä, että olet huomannut myös ne asiat jotka ovat mielestäsi huonosti suomalaisissa kriisinhallintatehtävissä, eihän sitä voi hommat ja systeemit koskaan kehittyä ellei osata huomioida asioissa niitä vikoja ja puutteita. Ennen kaikkea kuitenkin arvostan sitä, että olet valmis lähtemään uudelleen vaikka koet monen asian olevan vastoin omia käsityksiäsi. Ja haluan myös korostaa sitä, etten todellakaan väitä että itselläni olisi valmiuksia väitellä kovinkaan syvällisesti aiheesta, koska en itse ole vielä operaatiossa ollut. Kuten edellä tuli jo mainittua, niin lähinnä tämän "keskustelun" "tyhjyyttä" kristisoin.

      Mutta se mikä meikäläistä mietityttää on se, että mitä tarkoitat sillä, ettei reissun aikana "näe" mitään..? Tarkoitatko, että reissujen pitäisi olla mielestäsi lähempänä oikeita sotatoimia, luodit viuhuu ja rpg:t paukkuu vaunujen vieressä ja kun on kuudesta kuukaudesta selvitty niin tullaan nöyränä poikana takaisin eikä pidetä yhteyttä "saunakavereihin" ja varotaan sanallakaan sanomasta mitään omasta reissusta kenellekään ettei vaan kukaan luule että "miestelee" asialla?

      Toinen asia joka mietityttää on se, että koetko siis suurimman osan rt-hommissa olleista faittereista käyneen operaatioissa vain sen takia, että voivat sitten "miestellä" tällä muille (luettelemasi "saunaporukat" ja "itsensä muita korkeammalle arvostelevat" jne.)?

      Ja en itsekään mikään pulmunen aina asioissani ole, mutta etkö sitten itse nosta itseäsi muita korkeammalle noilla kertomuksillasi, viesteistäsi kun saa sen kuvan että kaikki muut olivat siellä egoaan pönkittämässä tai ryyppäämässä tai muuten vaan dallailemassa/vitun hyödyttömiä, mutta sinä poika odotit kovaa tasoa muiltakin ja petyit siellä kaikkeen ja kaikkiin paitsi itseesi?

    • ex rt-jantter

      Kyllä reissuilla pitäisi "kuulan hiihtää", niin jäisi ne kaikki 99% turistiporukkaa pois reissulta valokuvaamasta. Siellä erottuisi jyvät akanoista muunkin kuin joukkueenjohtajan perseennuoleskelun perusteella.

    • TietoaON

      Katkerii poikii, eikö mennyt turvallisuusselvitys läpi ja jäitte rannalle ruikuttaa? Itse voin kertoa, että ruottalaiset ovat koko ajan leirissä ja suomalaiset hoitavat hommat. Sitäpaitsi suomalainen menis minne vaan partioon, mutta sen päätöksen minne pääsee tekevät ihan muut kuin suomalaiset. Ruotsalaiset kun ottivat kerran muunnoin osumia niin kesti monta kuukautta ennen kuin samalle alueelle mentiin uudelleen ja silloinkin sinne menivät suomalaiset. Tässä toimintaa seuranneena voinen sanoa, että suomalaiset ovat kohtuullisen rohkeata sakkia.

    • Fom

      Taitaa kirjoittajalla olla sbade kauha poikittain perseessä kun kirjoittaa ihan pehmosii.Partio alueet ovat sen verran pitkällä jonne liikutaan eri kalustoilla,kohde alueella suoritetaan kyllä jalkapartiota,ja mitä ruotsalaisiin tulee jääköön sanomatta-

    • rtrtrth6rh

      Ihan skitsoa touhua koko "rauhanturvaaminen".
      Jaella nyt karkkia hiekkamajojen pennuille ja vielä rynkyt kädessä.
      Nutipää onkin vajakki. Oliko kuumemittari muuten sopivan pitkä? Ei hiertänyt?

      Joo, mä olen kauhean kateellinen sun hiekkalaatikkoleikeistä. Voi kultapieni...

    • Anonyymi

      Nytpä siellä on hyvä uusi kalifaatti A kaidalle🤔

      • Anonyymi

        Miks ei afgaanissa ole syntyvyyden säännöstelyä. Miehella kaks vaimoa tusina lapsia ja nälkä kova. Maailmojenko täytyy ruokkia. Liikaa lapsia

    • Anonyymi

      Tästä ketjusta näkee, että homma oli päin peetä jo 10 vuotta sitten.

    • Anonyymi

      Nää tässä ketjussa kirjoitelleet on varmaan just sitä kokenutta porukkaa joka on Kabulissa just nyt pelastamassa evakuoitavia, hyvältä näyttää Suomi..

    • Anonyymi

      Nyt on se hetki ,oli uskovainen tai ei, kädet ristiin ja kynttilä tulille että pojat tulee hengissä kotio...Rakas Jeesus ,siunaa ja varjele meidän miehiä.

    • Anonyymi

      Annetaan niitten nyt elää rauhassa siellä, ne ovat sopeutuneet siihen maahansa ja systeemiin. Turha sinne on viedä länsimaista hapatusta. Ei tämäkään systeemi hyvä ole, liika vapaus, rikollisten paapominen täällä hyvin suuri ongelma. Vielä otetaan toisenlaisesta kulttuurista muka pakolaisia, niin mopo lähtee käsistä ihan varmaan. Huumeitten kova lähtöpaikka tämä Afganistan. Kansalaisensa pitävät sitä ihan normaalina elämänä. Haloo Suomi!

      • Anonyymi

        Mutta haavisto paapoo afgaaneja. Ihme kun ei haavisto ole mennyt auttamaan maanjäristysuhreja.

    • Anonyymi

      Vain typerysten askartelua rauhanturvaaminen .

    • Anonyymi

      Sotahullu afganistan. Kukaan ei taida haluta auttaa maanjäristysuhreja kun väki on niin sotahulluja. Minkälaisia nämä taledanit ovat. Ovatko järjissään

    • Anonyymi

      Miten nazima ei ole mennyt auttamaan maanjäristysuhreja. Ei enää välitä kun oma nahka on tärkein

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      136
      4245
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      327
      2145
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      1994
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1861
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1780
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      453
      1754
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      477
      1594
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      56
      1395
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      467
      1310
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1306
    Aihe