Hei! Pyydän mielipiteitä monimutkaiseen tilanteeseen, tai todennäköisesti asiasta kirjoittaminenkin jo helpottaa. Olin 8 vuotta suhteessa, joka oli pari viimeistä vuotta kuollut. Ihastuin suhteeni loppupuolella mieheen, joka ihastui myös minuun. En ollut vielä täysin valmis suhteeseen, koska ei eronikaan pitkäaikaisesta suhteestani ollut ihan vielä selvä. Harrastimme, ja teimme ihastukseni kanssa päivittäin yhdessä asioita, joista molemmat pitävät. Kyse ei ollut pettämisestä, pitkäaikainen kumppanini hyväksyi toisen kanssa harrastamisen, kun ei itse ollut mistään minun kanssa kiinnostunut.
Tunteemme ihastuksen kanssa syvenivät päivä päivältä, ja juttelimme yhteisestä tulevaisuudesta. Sanoin olevani valmis suhteeseen hänen kanssaan, heti kun asiat entisen kanssa on saatu kuntoon.
Jossain vaiheessa ihastukseni, tai tässä vaiheessa voisin sanoa uusi rakkauteni ei enää lähetellyt kuin harvakseltaan viestejä, tai vastasi puhelimeen/soitti. Tiesin jonkin olevan pielessä, ja selvisikin että hän oli ihastunut työkaveriinsa! Olin todella rikki, ja tuntui etten kestäisi.
Mies sanoo, ettei tiedä kumman haluaa. Joku aika sitten vakuutteli haluavansa vain minut, mutta oli kuitenkin viettänyt yön työkaverinsa kanssa, jonka jälkeen ei taas pitänyt minuun yhteyttä. Minä ja tämä mies harrastamme yhdessä, olemme muuten viettäneet elämää kuten rakastuneet, mutta sängyssä emme ole olleet. Vastaavasti työkaverinsa kanssa mies on viettänyt useamman yön. Mitä pitäisi tehdä? Meinaa järki lähteä, kun ei tiedä mitä pitäisi tilanteessa ajatella tai tehdä? Järki sanoo toki että unohda, mutta en pysty, koska tämä mies on kolahtanut niin syvälle sydämeeni!
Miehen työkaveri ei tietääkseni tiedä minusta. Miten minun täytyisi olla ollessani tämän miehen seurassa? En pysty olemaan puhumatta hänelle tästä "toisesta naisesta", ja kyselemään tilanteesta. Mies monesti suuttuu aiheesta, eikä halua puhua, toteaa vain että pitää molemmista. Pitäisikö minun yrittää laittaa kaikkeni likoon, jotta saisin hänet? Vai kitua itsekseen, ja luovuttaa mies, johon olen todella voimakkaasti ihastunut/rakastunut, sille työkaverille?

Vastaukset 1
Vanhimmat
voimia laittaa asia katkolle siihen asti kunnes mies tekee päätöksensä vai onko hänestä siihen koskaan ?
Laittaa mies valitsemaan joko sinä tai työkaveri.
Tuohon nykyiseen tilanteeseen voimasi tuskin kauaa riittävät.
Voimia kuitenkin !