dieettipäivä?

Pidättekö esim. yhden päivän viikossa,jolloin ette syötä kaloja ollenkaan? jostain tälläistä kuulin et ois hyväks.
5128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei voida ajatella että ko. paasto päivien pitäminen olisi jokaiselle lajille sopivaa.
Varsinkin nuoret kalat eivät kestä paasto päiviä kasvu iässä.
Itse olen sitä mieltä että vuoden ikäinen kala kyllä kestää yhden kaksikin paastopäivää viikossa, ei luontokaan anna jatkuvasti ravintoa villissä ;)
Mä pidän noille isoille ahvenille pe-su paastoa, maanantaina aina surviais päivä.
240 litraisessa pe-la, sunnuntaina surviaista
100 litrasessa akvassa on vielä niin nuoria että pidän niille satunnaisesti yhden paasto päivän silloin tällöin, voisiko sanoa, kerran kaksi kuussa.

Äänestä

Itsellä on tapana pitää vedenvaihtopäivänä dieettipäivä; olen ajatellut, että jos tuon vedenvaihdon, lähinnä siis lappoamisen, yhteydessä bakukanta pikkaisen kärsii, niin en kuormita sitä samana päivänä ruokinnalla, vaan sitten vasta seuraavana aamuna ravitseva aamiainen kaloille:)
Ja vielä ihan mielenkiinnosta; Kuinkas moni puolestaan pitää pimennyspäivää akvaariolle, kuinka usein ja miksi?!

Äänestä
  • Kalat eivät tarvitse valoa. Siis normaalin päivävalon lisäksi.
    Kasvit tarvitsee yhteyttämiseen.

    Äänestä

  • Tulipyrstö0 kirjoitti:

    Kalat eivät tarvitse valoa. Siis normaalin päivävalon lisäksi.
    Kasvit tarvitsee yhteyttämiseen.

    Kasvien kannalta tuosta pimennyksestä kysyinkin, kun olen kuullut että kasvit hyödyntävät paremmin valoa, kun joutuvat välillä kestämään päivän ilman valaistusta. Pitääköhän paikkansa?! Ja auttaa tuo ehkä leväänkin...
    ...Itse pidän välillä pimennyspäivän, ja partis on kyllä pimeinä päivinä ihan supertouhukas hössöttäjä, eli ainakin jotain iloa pimennyksestä:)

    Äänestä

  • 10+10 kirjoitti:

    Kasvien kannalta tuosta pimennyksestä kysyinkin, kun olen kuullut että kasvit hyödyntävät paremmin valoa, kun joutuvat välillä kestämään päivän ilman valaistusta. Pitääköhän paikkansa?! Ja auttaa tuo ehkä leväänkin...
    ...Itse pidän välillä pimennyspäivän, ja partis on kyllä pimeinä päivinä ihan supertouhukas hössöttäjä, eli ainakin jotain iloa pimennyksestä:)

    Mulla on kahdessa akvassa pilvinen aika päivällä klo. 13-17 välillä, toisessa akvassa on runsaasti kasvillisuutta ja toisessa ei ollenkaan (oskareita kalastona).
    Pimennys lähinnä levä vaivan takia mutta silti osku altaaseen tuppaa lasiin tulemaan piilevää jota joudun rapsimaan pois, oisko juurikin kasvittomuuden takia.
    Mitään ongelmia toisessa akvassa jossa on kasveja, ei ole esiintynyt, päin vastoin, tuntuu että kasvit nauttivat keskipäivän jälkeisestä "pilvisestä" säästä :)

    Osku altaassa taas ripsimonnit ovat päivä aktiivisiakin varjon aikaan kun lamppu on pois päältä ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalolle? kirjoitti:

Pidättekö esim. yhden päivän viikossa,jolloin ette syötä kaloja ollenkaan? jostain tälläistä kuulin et ois hyväks.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu