Kohta on venemessut

ja taas saa päivitellä niitä isoja perämoottorikokoja, mitä veneiden perään pitää pultata. Kohta ei alle sadan hevosvoiman koneet ole venemyyjien mielestä yhtään mitään. Kyllä viisikymppinen kone on sopiva suureenkin veneeseen.
14697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Myös veneiden koko kasvaa ja paino lisääntyy myös verrattunan vanhempiin samankokoisiin veneisiin varustelu- ja viimeistelytason noustua.
Meillä on yhteysveneenä vanha (kuin taivas) Bella 560 HT. Siinä oli ostettaessa 60 heppanen, joka osoittautui alitehoiseksi. Vaihdettiin tilalle 80 heppanen, mutta ei se paljoa auttanut. 5 hengen kuormalla viikonlopun kamat kyydissä ei oikein tahtonut nousta liukuun
Nyt on 140 heppanen ja se jo riittää. Mitä sitä itseään kiusaamaan alitehoisella koneella, kun isossa on reserviä silloin kun sitä tarvitaan. Eikä sitä venettä enää tarvitse ajaa "kahva edessä" niin kuin ennen.

Äänestä
  • Onneksi tekevät noita pienempäkin veneitä. Konetehot ovat kasvaneet samassa suhteessa kun ostovoima muutenhan noita suuria tehoja tarvitsevia veneitä ei tehtäisi. Katselin päivänä muutamana lehdestä mukavan näköistä venettä ja sitten sen hintaa. Vajaan yhdeksänmetrisen veneen ostaminen maksaisi osakkeeni hinnan ja lisälainan ottamista että unelma toteutiusi :) . Kyllä markkinat tietää mitä mallia pitää tehdä.
    Ajan jatkossakin vanhalla hartopillani tyytyväisenä pienistä puutteista huolimatta ja useita tunteja tavallisen uppoumarunkoisen vauhtia noin 5 s, ehdimme perille sitäkin vauhtia koska aika ei kulu vaan sitä tulee lisää kokoajan.
    Mikä on määrännyt etteikö ht:ssa voisi olla perässä vain 8 hv kone, perille vie varmasti.

    Äänestä

  • Pettymys...... kirjoitti:

    Onneksi tekevät noita pienempäkin veneitä. Konetehot ovat kasvaneet samassa suhteessa kun ostovoima muutenhan noita suuria tehoja tarvitsevia veneitä ei tehtäisi. Katselin päivänä muutamana lehdestä mukavan näköistä venettä ja sitten sen hintaa. Vajaan yhdeksänmetrisen veneen ostaminen maksaisi osakkeeni hinnan ja lisälainan ottamista että unelma toteutiusi :) . Kyllä markkinat tietää mitä mallia pitää tehdä.
    Ajan jatkossakin vanhalla hartopillani tyytyväisenä pienistä puutteista huolimatta ja useita tunteja tavallisen uppoumarunkoisen vauhtia noin 5 s, ehdimme perille sitäkin vauhtia koska aika ei kulu vaan sitä tulee lisää kokoajan.
    Mikä on määrännyt etteikö ht:ssa voisi olla perässä vain 8 hv kone, perille vie varmasti.

    Itseasiassa meillä on tuossa kyseisessä vanhassa HT:ssä perässä toisena koneena 5 heppanen tohatsu. Sillä ajellaan kun ei ole kiire. Se on lukittu suoraan ja ohjaaminen onnistuu ihan ratista kääntelemällä, kun se isompi pääkone on vedessä ja toimii peräsimenä.
    Alunperinhan tuo pikkukone on ollut uistelukäytössä, mutta yhä useammin sillä ajetaan myös vaan matkaa... siis silloin kun ei ole kiire.... ja perille pääöstään niinkin...

    Äänestä

Isojen perämoottorikokojen lisäksi kannattaa päivitellä, yleisesti veneiden hintoja ja sitä, että jossakin veneessä on kaksi vessaa tai että myyjät eivät tiedä edes moottorin ahtopaineen suuruutta 3250 rpm kohdalla.

Aina sopivaa on myös kertoa, että messuilla ei tunnu olevan tavallisille ihmisille mitään.

Äänestä
  • Kuuluuko sitten "tavallisen" ihmisen liikkua veneellä? Ovatko kauppiaat pahaa pahuuttaan laittanut esille vain sinun ulottumattomissa olevia veneitä? "tavallisen" ihmisen veneitä on järvien rannat täynnä, siis näitä 20v vanhoja pulpettiveneitä. Niitäkö heluat kansan pällisteltäväksi?

    Venemessut ovat messut eivätkä kauppa josta olisi ostettava jotain. Nauti veneiden tuomista unelmista äläkä katkeroidu vittumaisuuttasi. Ei kukaan jaksa kuunnella ruikutusta omasta "tavallisuudesta" ja kuinka ei ole varaa messujen suurimpaan veneeseen.

    Ilmeisesti tavallinen ihmisen vene on sinusta juuri tämä vanha pulpettivene tai kuidutettu puufiskari itsemarinisoidulla hiacen koneella. Nämä kun ovat niin saitoja ettei heille kannata mitään järjestää. Veneily maksaa jonkun verran ja se kannattaa hyväksyä.

    Äänestä

  • knkll kirjoitti:

    Kuuluuko sitten "tavallisen" ihmisen liikkua veneellä? Ovatko kauppiaat pahaa pahuuttaan laittanut esille vain sinun ulottumattomissa olevia veneitä? "tavallisen" ihmisen veneitä on järvien rannat täynnä, siis näitä 20v vanhoja pulpettiveneitä. Niitäkö heluat kansan pällisteltäväksi?

    Venemessut ovat messut eivätkä kauppa josta olisi ostettava jotain. Nauti veneiden tuomista unelmista äläkä katkeroidu vittumaisuuttasi. Ei kukaan jaksa kuunnella ruikutusta omasta "tavallisuudesta" ja kuinka ei ole varaa messujen suurimpaan veneeseen.

    Ilmeisesti tavallinen ihmisen vene on sinusta juuri tämä vanha pulpettivene tai kuidutettu puufiskari itsemarinisoidulla hiacen koneella. Nämä kun ovat niin saitoja ettei heille kannata mitään järjestää. Veneily maksaa jonkun verran ja se kannattaa hyväksyä.

    Täysin samaa mieltä.
    Hauskaa lukea kun jengi valittaa kauheista hinnoista ja kulutuksesta heti jos on isompi kone kun niillä on ja väittävät että pienempi riitäisi. No kun ei riitä yhtälailla isolla voi ajaa taloudeliseti ja jos huvittaa niin voi vetää reilua 40kn.
    Onhan autoissa sama juttu jollekin kelpaa lada ja toiselle jagge ja kolmas ostaa maseratin.
    NÄIN

    Äänestä

  • MERIMÖKKI kirjoitti:

    Myös eukoissa se on sama...

    Äänestä

  • S.Ama kirjoitti:

    Myös eukoissa se on sama...

    Aivan
    Osuit asian ytimeen
    Jotkut eukot ei anna ostaa ja jotkut antaa (myös ostaa)

    Äänestä

  • MERIMÖKKI kirjoitti:

    Täysin samaa mieltä.
    Hauskaa lukea kun jengi valittaa kauheista hinnoista ja kulutuksesta heti jos on isompi kone kun niillä on ja väittävät että pienempi riitäisi. No kun ei riitä yhtälailla isolla voi ajaa taloudeliseti ja jos huvittaa niin voi vetää reilua 40kn.
    Onhan autoissa sama juttu jollekin kelpaa lada ja toiselle jagge ja kolmas ostaa maseratin.
    NÄIN

    Jos ostaisin uuden veneen, niin laittaisin siihen tarpeeksi tehokkaan moottorin, veneen ominaisuudet huomioiden (ainahan järkeä on hyvä käyttää). Olen elämäni aikana ajanut niin monia asiakkaiden veneitä, joissa "säästösyistä" on ollut alitehoiset moottorit, ja sitten samaa venemallia tehokkaalla moottorilla, arvaa kummalla vaihtoehdolla varustetun veneen ajaminen otti päähän ;)

    Samasta syystä arvon tällä hetkellä kahden käytetyn veneen välillä (olen pari kesää ollut ilman venettä, kun työ on vienyt kaiken ajan). Molemmat ovat nettiveneessä myytävinä, toinen liukuva 19 jalkainen klassikko johon on asennettu Volvon AQAD 30 moottori, jota pidän kyseiseen veneeseen aika raskaana suhteutettuna tehoon. Toinen on 9-metrinen kuidutettu fiskari, todella hyvälinjaisella rungolla (fiskarissa, kuten naisessa, pitää olla "kurvit kohdallaan"), ja ikiliikkuja moottorilla.. Vaikea päättää, olen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta aina omistanut merikelpoisia liukuvia veneitä, mutta kyllä kymmen solmua varmaan riittäisi matkanopeudeksi näin hiljalleen aikuiseksi varttuvalle (kohta 35 v) miehelle :D

    Äänestä

Niin siellä myydään iloisesti nykyaikaisia veneitä liian pienellä moottorikoolla, kun se mukamas on just siihen passattu. Ihan omakohtaista kokemusta on tästä on eli kyllä hyvä, turvallinen ja nykyaikainen lujitemuovivene on paljon raskaampi kuin vastaavat kipot vuosia sitten. Ei niitä enää voi ajella samanlaisilla tehoilla, usein vielä 4-tahtisella, kuin vanhoja ajeltiin. Tulee kalliimmaksi vaihtaa se oikeankokoinen moottori veneeseen jälkikäteen.

Äänestä
  • 500 kg painava vene liikkuu 50 hv koneella ihan hyvin, on meinaan kokemusta. Sitä vain liioitellaan, että ei mukamas kulje.

    Äänestä

  • kalkafg kirjoitti:

    500 kg painava vene liikkuu 50 hv koneella ihan hyvin, on meinaan kokemusta. Sitä vain liioitellaan, että ei mukamas kulje.

    Kyllä kai se tyhjänä kulkee. Mutta lataappas kyytiin 4 henkeä ja viikonlopun kamat. Täysliukuva ei nouse edes liukuun noilla tehoilla. Aikansa tappelin Bella 560 HT:n kanssa 60 - 80 heppasien kanssa, on sitten meinaan kokemusta. Nyt nousee liukuun kuormallakin, kun on se 140 heppanen siinä tuuppaamassa...

    Kyse ei siis olekaan huippunopeudesta tai edes marssivauhdista, vaan siitä, että millä kuormalla plaanaavan veneen saa vielä liukuun...

    Äänestä

  • -Mika- kirjoitti:

    täydellä kuormallakin hyvin. 50 hv ja 500 kg vene. Kokemusta on meinaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

khg kirjoitti:

ja taas saa päivitellä niitä isoja perämoottorikokoja, mitä veneiden perään pitää pultata. Kohta ei alle sadan hevosvoiman koneet ole venemyyjien mielestä yhtään mitään. Kyllä viisikymppinen kone on sopiva suureenkin veneeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu