Lumisateessa kävelen
- metsän hiljaisuus.
silloin kuulen sen.
Se on tuttu, silti uus.
Sen vaatimattoman sävelen
olen kuullut monesti ennen.
Vaan olen melkein unohtanut
kiireisten vuosien mennen.
Se oli pikemmin kujerrus
kuin laulu tai laulun säe.
Tai kärsimyksen vaikerrus.
kivusta jota ei näe.
Varpunen
4
229
Vastaukset
Minusta kipua aika etäisellä tavalla, siinä mielessä että lukijalle jää vähän epäselväksi mistä kaikki kärsimys aiheutuu, mutta runojen ei tarvitse olla tarkkoja, ne voivat olla suurpiirteisiä. Ehkä kyse voi olla kaipauksesta tai kiireestä, mitä tahansa vaikeita asioita voi tapahtua menneisyydessä.
Minusta tämä oli ihan jännä, niminkin on vielä konkreettinen.- tee.
Teen pienen tunnustuksen. Runo olisi vaatinut ehkä neljännen, selittävän säkeistön, jota pyörittelin mielessäni. Mutta kun se ei ottanut syntyäkseen mitallisena, jollaisena runon alku tuli, jätin sen kokonaan pois. Ehkäpä runo jäi avoimeksi, mutta sellaista tämä on, virheetöntä tulee harvoin, jos koskaan.
Mukava että poikkesit ja kommentoit!
runosi on haikea kuvaus luonnosta,
linnun äänen analysoinnista ja ihmisestäkin.
Säkeissäsi kiertää kyllä sellainen herkkä
väreily ja minusta lopulta siinä on kuitenkin
osa omaa sisäistä yksinäisyyttäsi vaikka puetkin
sen melko hyvin varpusen elämään.
Eikä se mielestäni kaivannut mitään lisää,
siinä oli ihan kaikki kohdallaan. Ehkä on vain
hyvä, että jätät jotain ' ilmaan '- tee.
Hyvä jos runo sinulle kelpasi vähän vajaanakin. Mitä tulee siihen, että runo kuvaa omia tuntoja, niin niinhän se on aina, kirjoittaapa melkein mistä tahansa. Mutta kyllä tässä runossa esiintyvä varpunen on ihan oikea lintu.
Kun se on kovasti harvinaistunut, ainakin näiltä nurkilta ja tiettävästi koko Suomesta, sen tapaaminen suorastaan ilahduttaa ja yllättää . Kun muistaa takavuosien varpusparvia melkein joka talon pihalla, on jopa vaikea ymmärtää tätä nopea katoamista. Mystistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen886033Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,3085357Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk513374Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään123065Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1062739Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t111710Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.171608Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211600Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät321469Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei1821132