ja jäin yksin. Näin se on vaan oikeasti pakko myöntää. 4 kk sitten muutin omaan asuntoon,sitä ennen asuin kimpassa kaverini kanssa. Samalla kun muutin omaan asuntoon, jätin kaveriporukkani,joka koostui lähinnä alkoholisteista,työttömistä ja rikosrekisterin omaavista. Siinä porukassa oli sama kuin olisi ollut yksin, kukaan ei välittänyt tai ollut kiinnostunut sun ajatuksistas tai pahasta olosta. Ei ollut väliä oliko hauskaa vai ei,kunhan pää vaan saatiin sekaisin. Joka toisella masennuslääkkeet ja viinariippuvuus mihin purattiin oma kärsimys,ettei tarvinnut puhua kenellekään.
Muutin lokakuussa tosiaan omaan asuntoon. Sen jälkeen kaikki on mennyt todellista alamäkeä. Syy miksi muutin aikoinani kotoa suoraan kaverini kanssa yhteen,oli pelko yksinäisyydestä. Tiesin,että sekoaisin jos muuttaisin yksin asumaan. Niin muutinkin yksin ja niin sekosinkin. Psyyke on heitelly sen jälkee helvetisti. Yleinen ahdistuneisuushäiriö todettu. Lääkkeet annettu mitä söin tasan kolme päivää ja lopetin,kun luulin oikeasti kuolevani sivuoireisiin ja tulevani vielä enemmän hulluksi. En vain pysty asumaan yksin,en pysty olemaan yksin hetkeäkään. En halua olla!
Kavereita ei ole, ehkä pari ja nekin haluavat vain pitää hauskaa. Ei niitä ongelmat kiinnosta. Jos puhun asioista, he vaihtavat puheenaihetta saman tien. Perhe ei ymmärrä,eikä mulla sitä oikein edes ole. Ottoperheessä olen kasvanut,koska alkoholistiäiti jätti kun olin 9-vuotias.
Viimeinen pisara oli kun poikaystäväni jätti minut viime viikolla.Ei jaksanut enää masentuneisuutta ja itkuisuuttani. Nyt on ollu kamala tajuta,että mulla ei ole ketään. EI YHTÄÄN ketään kenelle puhua. Kaks päivää olen valvonut,en ole saanut unta törkeän ahdistuneisuuden takia, olen koko ajan varma että pian lähtee henki ja olen peloissani 24/7.
Minä,joka ennen olin sosiaalinen ja jolla oli kavereita..Mulla ei ole enää ketään. Näin tarkemmin kun ajattelee. Aika harvassa on ihmiset,jotka on välittänyt musta mun elämäni aikana. Saman tien kun ongelmistaan on halunnut puhua,niin porukka on lähtenyt. Tätä suomalaista meininkiä,että älä näytä tunteitas.
Mä en tiedä miten tästä jaksan,olen aina ollut sitä mieltä että ihminen jolla ei ole ihmisiä ympärillä,voi yhtä hyvin olla kuollut. Mulla ei mitään hajua mitä teen yksin ja ahdistuneena tässä maailmassa :( Koulukin kesken mitä en pysty käymää,perhesuhteita ei ole,kavereita ei ole, mies lähti.
Olen vaan yksinkertaisesti loppu :(
Muutin lokakuussa tosiaan omaan asuntoon. Sen jälkeen kaikki on mennyt todellista alamäkeä. Syy miksi muutin aikoinani kotoa suoraan kaverini kanssa yhteen,oli pelko yksinäisyydestä. Tiesin,että sekoaisin jos muuttaisin yksin asumaan. Niin muutinkin yksin ja niin sekosinkin. Psyyke on heitelly sen jälkee helvetisti. Yleinen ahdistuneisuushäiriö todettu. Lääkkeet annettu mitä söin tasan kolme päivää ja lopetin,kun luulin oikeasti kuolevani sivuoireisiin ja tulevani vielä enemmän hulluksi. En vain pysty asumaan yksin,en pysty olemaan yksin hetkeäkään. En halua olla!
Kavereita ei ole, ehkä pari ja nekin haluavat vain pitää hauskaa. Ei niitä ongelmat kiinnosta. Jos puhun asioista, he vaihtavat puheenaihetta saman tien. Perhe ei ymmärrä,eikä mulla sitä oikein edes ole. Ottoperheessä olen kasvanut,koska alkoholistiäiti jätti kun olin 9-vuotias.
Viimeinen pisara oli kun poikaystäväni jätti minut viime viikolla.Ei jaksanut enää masentuneisuutta ja itkuisuuttani. Nyt on ollu kamala tajuta,että mulla ei ole ketään. EI YHTÄÄN ketään kenelle puhua. Kaks päivää olen valvonut,en ole saanut unta törkeän ahdistuneisuuden takia, olen koko ajan varma että pian lähtee henki ja olen peloissani 24/7.
Minä,joka ennen olin sosiaalinen ja jolla oli kavereita..Mulla ei ole enää ketään. Näin tarkemmin kun ajattelee. Aika harvassa on ihmiset,jotka on välittänyt musta mun elämäni aikana. Saman tien kun ongelmistaan on halunnut puhua,niin porukka on lähtenyt. Tätä suomalaista meininkiä,että älä näytä tunteitas.
Mä en tiedä miten tästä jaksan,olen aina ollut sitä mieltä että ihminen jolla ei ole ihmisiä ympärillä,voi yhtä hyvin olla kuollut. Mulla ei mitään hajua mitä teen yksin ja ahdistuneena tässä maailmassa :( Koulukin kesken mitä en pysty käymää,perhesuhteita ei ole,kavereita ei ole, mies lähti.
Olen vaan yksinkertaisesti loppu :(
Vastaukset 11
Vanhimmat
Suorita koulusi loppuun ja mene kouluterveydenhoitajalle tai kuraattorille. Sieltä saat apua ja koulusta myös kavereita..
Toimettomuus on pahinta tilanteessaasi. Koulusta saat sopivasti sisältöä ja apua tilanteeseesi.
Jos haluat jutella, niin mailini on [email protected]
Olen vähän samassa tilanteessa.
Ja pohjalla on jokaisen hyvä joskus käydä. Vaikka sattuu, pelottaa, ahdistaa. Olet kriisissä oman elämäsi ja itsesi kanssa.
Kiinan kielessä sana kriisi tarkoittaa kahta asiaa, toinen merkitys samaa kuin meillä, mutta toinen merkitys mahdollisuutta. Eli jokaisessa kriisissä piilee myös mahdollisuus. Mahdollisuus muuttaa elämäänsä, ottaa se haltuun tavalla, joka vastaa eniten sinua. Mahdollisuutta lopettaa ajelehtiminen, toisista ihmisistä liiallinen riippuvuus. Mahdollisuutta löytää omat jalkasi ja opetella seisomaan niillä.
Keskivertoihminen "hyvässä" elämässään ajelehtii usein vuosikausia virran mukana. Pysähtymättä miettimään sen kummemmin omia tuntemuksiaan, toiveitaan, halujaan, päämääriään ja tavoitteitaan. Usein ikä tms kriisi laukaisee piilossa olevat ajatukset, ja sellaisessa kriisissä voi sitten mennä pahimmillaan perhe, työ ym.
Olet nyt omassa kriisissäsi yksin. Et loukkaa muita muutoksellasi, sillä mitä ilmeisemmin haluat ja tarvitset muutoksen. Pienin, äärettömän pienin askelin pääsee myös eteenpäin. Avun pyytäminen esim ammattilaisita on jo iso askel. Ensimmäinen askel voisi olla unesta, ravinnosta ja ulkoilusta huolehtiminen. Itsestäsi huolehtiminen. Nukahtamislääkkeet auttavat ilman sivuvaikutuksia, herätyskellon voi laittaa soimaan joka aamu samaan aikaan ja rakentaa hyvää unirytmiä. Voisit valmistaa itsellesi joka päivä lämpimän ruuan. Tehdä tiettynä kellonaikana kävelylenkin vaikka sataisi, olisi kylmä tai muuten vain vituttaisi.
Rytmit ja pienet päätökset itsensä hyväksi auttavat. Usko pois. Lipsumiset, takapakit ja pettymykset kuuluvat asiaan samalla tavalla.
Vaikutat kirjoituksesi perusteella älykkäältä ihmiseltä. Kykenevältä katsomaan itseäsi. Jo nyt.
Seisot nyt risteyksessä. Oikealle tai vasemmalle. Sinä valitset. Kukaan ei tule ulkopuolelta ja tee sinua onnelliseksi. Vasta kun löydät itsestäsi rauhan, voit tulla onnelliseksi toisen kanssa. Pelastaja katsoo sinua nyt peilistä. Katso sitä ja päätä pitää siitä ihmisestä.
Kyllä se pian siitä. Valitse uusi poikaystävä, niin ei tarvitse yksin olla. Ja pahimpaan ahdistukseen saattaisit saada apua mm. venlafaksiinista. Se panee lentämään korkealla!!!
Voisit varata ajan seurakuntasi diakonin tai pastorin luokse. Siellä on hyvä puhua läheisriippuvuusongelmasta ja yksinäisyyden ahdistavuudesta. Näistä asioista minäkin olen aina puhunut seurakuntasisaren kaa.
On olemassa myös erilaisia tukiryhmiä, joissa voi puhua vertaistuettuna läheisriippuvuudesta.
Olen samaa mieltä. Sinun kannattaa ehdottomasti hakeutua paikkakunnallasi olevien seurakuntien pariin. Siellä on paljon ihmisiä joiden kanssa voit puhua, ja ystävystyäkin, he voivat olla samanlaisista tilanteista tulleita. Kun seurakunnassa joku rukoilee puolestasi, se auttaa ahdistuneisuuteesi.
Toinen asia: kannattaisiko sinun ottaa yhteyttä äitiisi?
Rukoilin apua infernaaliseen ahdistukseen, ensin ei siitä tuntunut olevan mitään apua. Nyt voin kuitenkin sanoa, että ehkäpä Herra oli sen takana, että lääkärit viimein tajusivat antaa minulle tujumpia aineita kuten venlafaksiinia. Kiitos herra! Kiitos herra psykiatri!
Vielä kun löytäisi sellaisen kiltin, uskovaisen nuoren sinkkunaisen kumppaniksi. Oma uskoni on sellaista, että on luottamus Korkeampaan olemassa.
Huomenna käyn diakonin luona puhumassa yksinäisyydestä. Se on minulle vaikea asia, koska olen heikko ja tarvitseva.
Tekstis oli hyvin kirjoitettu, on tuntunut aika samalta mitä sä tunnet. Oon 23-vuotias, muutin viime toukokuussa omaan kämppään (lähelle omia vanhempiani tosin) mutta tuntuu et mulla kans pahin pelko oli olla yksin vaikka toisaalta, miten hullunkuriselta se tuntuukin, oon hakeutunut yksinäisyyteen mut omat ajatukset on samalla hajottaneet päätä. Käyn päivisin koulussa ja mulla on tälläkin hetkellä miedohko mielialalääkitys mut en tiedä onko lääkitys nytkään kohillaan...
Ois kiva jutella lisää, kirjotit hyvin/fiksusti
mun s.posti on [email protected] , MEILAA IHMEESSÄ!
..mulla ontarina kerrottavana..toiselta kantilta, , vaikeuksista, näkökulmaa.... [email protected]
kannattaa, uskon niin
Koita jaksaa! Älä jää itsesäälin loukkuun, sinne jää makaamaan kuin mato maan alle. Olet todella tehnyt ihailtavan teon, kun olet irroittautunut niistä "hyvistä ystävistä" joilla ei ollut sinulle mitään muuta tarjottavaa kuin entistä pahempaa kierrettä. Se on ensimmäinen askel omaan elämään. Ihminen ilman ystäviä ei ole kuollut, vaan hänen on opeteltava tulemaan toimeen itsensä kanssa, seisomaan omilla tolpillaan. Lähde siitä. Sinulla on vahvuus, jota kukaan ei voi ottaa pois mutta ei myöskään antaa, se sinun on löydettävä itse. Kurkistat jo oven raosta. Ensiksikin: lähde liikkeelle. Aloita harrastus, kurssi, terapia, mene mukaan auttamaan toisia, joilla on samoja ongelmia, mutta älä jää loukkuun kotiin. Muuten, kai käyt päiväkävelyillä nyt, aurinko alkaa pilkistellä? Itselleni oli pitkistä (yksinäisistä) kävelyistä uskomaton hyöty kun olin samassa jamassa kuin sinä. Syö lääkkeitäsi niin kauan kuin tilanne tasaantuu, lopeta sitten. Mene joka päivä aamiaisen jälkeen pitkälle kävelylle, käy kirjastossa, aloita päiväkirja, piirtele ajatuksiasi paperille, kirjoita hyviä muistoja (tallenna ne hetket jolloin olit onnellinen). Älä unohda ruokaa. Kuuntele pikkulintuja, pian ne alkavat laulaa. Itselleni oli asioiden suhteuttamisesta suuri hyöty. Nyt ovat hommat pielessä, mutta voisi olla pahemminkin. Voisin olla syöpäpotilas ilman tulevaisuutta. Tai asua Haitissa. Tai olla vammautunut. Pohdi elämääsi, mutta ilman itsesääliä. Totea (kuten jo olet tehnyt, hyvä, hyvä!) että ystävistäsi ei ollut paljon mihinkään, ei myös miehestäsi. Se ei ole sinun syysi. Sukulaisia ei voi valita, mutta ystävät voit valita. Yksinäinen ei ole vahva, mutta on hyvä rakentaa uutta elämää ilman huonojen kavereiden painolastia. Muista myös: elämä kantaa. Et ollenkaan tiedä mikä tai kuka odottaa nurkan takana. Jos pohjaat omaan itseesi tulet hankkimaan uusia ystäviä ja monta uutta rikasta päivää. Onnea matkalle!
Juu, tosi sosiaalinen ja kaveritkin olivat sieltä parhaasta päästä näemmä..hehe. Alkoholisteja ja rikosrekisterin omaavia luusereita. Mutta hei, ethän sä yksin ole. Ollaanhan me muut yksinäiset täällä jutustelemassa sun kanssa. Kunhan et mykäksi heittäydy, kuten monilla tänne kirjoittaneilla on tapana. Se on se tyypillinen. Ensin valitusvirsi, sen jälkeen karkuun juoksu.