Meille tuli kolmas kissa!

kolmen mami

Eli tänään joukkomme jatkoksi tuli nuori uros, arviolta 2-4vuotias, kastroitu on juuri.
Ennestään meillä 2,5v uros, leikattu myös, sekä naaras 1,5v ja tietysti leikattu hänkin.

Muutaman tunnin jälkeen tilanne on nyt se, että meillä entuudestaan ollut uros kyräilee koko ajan tämän uuden perässä, pitää ihmeellistä murisevaa ääntä joka välillä äityy oikein kunnon "laulamiseksi". Niska kyrmyssä se kulkee uuden kollin perässä, sähisee minkä kerkiää ja yrittää näyttää oikein uhmakkaalta. Uusi uros ei juurikaan korviaan lotkauta, vähän olen kuullut senkin murahtelevan, mutta ei muuten oikeastaan mitään. Sen ihmeempää tappelua ei ole ollut, eli eivät toistensa päälle ole käyneet. Katselevat vaan ja kyräilevät, kiertävät toinen toistensa perässä.
Tyttökissa puolestaan on "paskajäykkänä" sängyn alla, ei ole hievahtanutkaan, paniikissa lymyilee. Sain kannettua sen poloisen omaan lempipaikkaansa nukkumaan, ja sinne se jäi jähmettyneenä. Uusi tulokas kävi lähempänä katselemassa ja naaras sähisi kuin viimeistä päivää ja murisi myös. Jopa meidän vanhalle urokselle sähisi ja murisi kun se meni lähelle, vaikka on aina ollut kovin tykästynyt tähän! Tiedä sitten sekoittiko se keskenään uuden ja vanhan uroksen, sillä ovat saman värisiä, musta-valkoisia..??

Kuinkahan tilanne tästä etenee..? Onko luvassa mitään ilmapiirin lämpenemistä?
Vaikuttaako tällainen alku huolestuttavalta, vai voivatko kissat vielä ystävystyä?

Kuinka ensimmäisenä yönä tulisi toimia? Pitääkö uusi tulokas ottaa meidän makuuhuoneeseen yöksi jotta vältytään kauhealta tappelulta?

8

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • H

      Onnea kolmannen johdosta! Kissoilla saattaa mennä tutustuessa muutamia viikkojakin, kärsivällisyyttä:)
      Kissat kannattaisi pitää pari ensimmäistä päivää (tai ainakin yötä!) erillään (siis uusi tulokas omassa huoneessaan), että saavat tottua toistensa hajuihin ja tilanteeseen rauhassa. Rapsuttele kaikkia, ja etenkin "vanhoja" kissoja paljon ja vuoronperään, että tottuvat uuden tulokkaan tuoksuun ja vähän sulattelevat tilannetta. En jättäisi "vanhoja" kissoja makuuhuoneen ulkopuolelle, jos ovat siellä tottuneet nukkumaan, ja muutenkin huomioisin heitä nyt tosi ruhtinaallisesti, etteivät tule mustasukkaiseksi uudelle, ja luule että olet vanhat perheenjäsenet unhoittanut;) Feliway-haihdutin voisi myös vähän lievittää stressiä. Yritä myöhemmin leikittää ja syöttää kissoja (vaikka nameilla) niin, että ovat samassa tilassa ja saavat tutustua toisiinsa ikäänkuin vaivihkaa. Kannattaa yrittää kiinnittää kissojen huomiota johonkin esim. mielenkiintoiseen liikkuvaan leluun, jota sitten yhdessä tarkkailevat ja samalla vähän tekevät tuttavuutta keskenään. Toivottavaa uuden kannalta toki olisi, että toinen poika ei käyttäytyisi ihan noin tunkeilevasti uutta kohtaan, vaan saisit kiinnitettyä hänen huomionsa vaikka jonnekin toisaalle. Siis lahjontaa peliin; huomiota, herkkuja, kissanminttua, uusia leluja vaikka;)

      • kolmen mami

        kissat ovat lepäileet sopivan välimatkan päässä toisistaan samassa huoneessa ikäänkuin ringissä..vaan tuijotelleet.. tyttökin uskaltautui liikekannalle ja jäi tuijottamaan uutta kollia..jonkin ajan kuluttua kuin salama kirkaalta taivaalta uusi kolli syöksyi sanan varsinaisessa merkityksessä tyttö kissaa jahtaamaan kuin yleinen syyttäjä, ne juoksi täsyillä koko asunnon halki kunnes sain kollin pois tytön kimpusta yhdestä nurkasta.. :(

        ei tästä taida tulla mitään..
        en halua että ketään sattuu..

      • Fazerin Sininen
        kolmen mami kirjoitti:

        Saattaa todellakin mennä useita viikkoja, ennenkuin kissat tottuvat toisiinsa eli kärsivällisyttä, kärsivällisyyttä. Itselläni on kolme kissaa, ja kaikki on otettu eri aikaan ja ovat eri-ikäisiä. Samoja ongelmia joka kerta, kunnes sitten vihdoin ovat tottuneet uuteen kissaan. Saattaa olla helpompi, jos saavat rauhassa tutustua toisiinsa, joskus omistajan läsnäolo saattaa häiritä kissoja. Toivottavasti ei tule pahempia kissatappeluja! Kissat eivät todellakaan ole mitään laimaeläimiä, joten tottuminen uuteen kaveriin vie oman aikansa. Tosiaan tuo yhdessä leikkiminen tms puuhailu saattaa helpottaa tutustumista eli keksi jotain, millä saat kaikkien kissojen huomion kiinnittymään johonkin yhteiseen hauskaan ja kiinostavaan asiaa. Tulee sitä yhdessä tekemisen meininkiä. Ja kannattaa myös huomioida kaikkia samalla. kertaa, ei tule sitä mustasukkaisuus-dilemmaa, varsinkin jos nykyiset kissasi ovat hyvin leimautuneet emäntäänsä.

      • Fazerin Sininen
        kolmen mami kirjoitti:

        kissat ovat lepäileet sopivan välimatkan päässä toisistaan samassa huoneessa ikäänkuin ringissä..vaan tuijotelleet.. tyttökin uskaltautui liikekannalle ja jäi tuijottamaan uutta kollia..jonkin ajan kuluttua kuin salama kirkaalta taivaalta uusi kolli syöksyi sanan varsinaisessa merkityksessä tyttö kissaa jahtaamaan kuin yleinen syyttäjä, ne juoksi täsyillä koko asunnon halki kunnes sain kollin pois tytön kimpusta yhdestä nurkasta.. :(

        ei tästä taida tulla mitään..
        en halua että ketään sattuu..

        Hei! Kuinka teillä sujuu tutustuminen?

    • kissanomistaja

      saat esim. Feliwaysta. Sen saa apteekista, voi rauhoittaa tilannetta noin alkuun.

      • kolmen mami

        Feliway on ollut seinässä jo hyvissä ajoin ennen kolmanne kissan saapumista.

        Mutta siis tilanne tällä hetkellä se, että kollit ovat ottaneet lähempää kontaktia toisiinsa, vanha kolli murisee ja ulvoo vielä jos liian lähekkäin joutuvat. Molemmat uskaltavat käydä syömässä ja vadilla normaalisti. Vanhempaa kollia kiinnostaa uusi tulokas, ja tloisinpäin. Silti vielä pitää murista jos nenäkkäin ollaan.

        Murheenkryyni onki sitten tämä 1,5v neitikissa..:( se on linnoittautunut milloin minnekin piiloon, siellä se on liikkumattomana. Syömässä ja vadilla se ei käy. Oli jopa kakkinut omaan petipaikkaansa. :(

        Nyt onkin tehty sitten niin, että viime yön tyttö oli mun kanssa makkarissa, ja siellä uskaltautui vihdoin ja viimein pitkän suostuttelun jälkeen käymään vadilla pissalla. Syönyt on, ja tullut mahan päälle rapsuteltavaksi ja puskemaan kovasti! Silti aamulla löysin sängyn jalkopäästä kovan kakkapapanan..

        Kollit viettivät ekaa kertaa yön yhetisissä tiloissa, ja hyvin oli mennyt. Puolisoni nukkui sohvalla olkkarissa. Kollit nukkuivat eri huoneissa, mutta niin että vanhemmalla oli koko ajan näköyhteys uuteen.

        Nyt päivällä on makkarin ovikin auki, ja uusi tulokas meni sängyn alla majailevan naaraan tykö, mutta sai sähinä ja murina vastaanoton.

        En tiedä mitä tästä tulee..poikien kohalla olen vielä toiveikas, mutta tyttö huolestuttaa.. :'(

        että tää uusi kollipoika meni naaraan luo sängyn alle taas..ja sitten jo vähän tassut nousi puolin ja toisin, naaras pitio kauheeta murinaa ja sähinää ja olin ihan kauhuissaan ja..samaan aikaan kakkasi koko ajan sinne sängyn alle!!! :O

        oon aika huolissani ja suruissani..mitähän pitäis tehdä..? :(

        ei uskalla edes kiintyä uuteen kissaan, koska kokoajan pelkään että joudutaankin luopumaan hänestä.. :'(

        ja naaraan kohdalla pelottaa sekin että sairastuu tosi pahasti vielä, koska joutuu pelkäämään kokoajan..
        :(

        nyt taas laitettiin makkarin ovi kiinni jotta tyttö saa hengähtää rauhassa..heti nousi sängyn alta nuuhkimaan paikkoja ja kävi syömässäkin ja minua puskemassa..

      • kissa__

        Enpä noihin edellisiin osaa lisätä sen enempää. Aikaa se ottaa ja joskus monia hurjia taisteluitakin. Tuohon kakkaamiseen, se voi olla ihan paniikkikakka. Jotkut kissat kakkaavat jos joutuvat paniikkiin tai ahdistetuksi nurkkaan. Ehkä on ihan hyvä jos tyttö saa olla makkarissa yksinään, vaikka ovi kiinni, jonkun aikaa. Tai jos mahdollista rakenna joku verkko oveen niin, että kissoilla on näköyhteys, mutta uusi kissa ei pääse makkariin. Kunhan tuoksut sekottuvat asunnossa ja tyttö niihin tottuu voi uteliaisuus viedä muuallekin asuntoon. En lähtisi muutaman päivän jälkeen tuomitsemaan hommaa epäonnistuneeksi, katsele viikko pari ja anna tytölle rauha tutustua. Tyttö voi murista ja sähistä tälle vanhemmallekin poikakaverilleen (joka siis oli teillä jo ennen) ihan vain sekavien tuoksujen takia. Jos pojat ovat suht ok, anna heidän olla yhdessä ja jätä tytölle oma tilansa ja aikansa sopeutua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      252
      2308
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1694
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      48
      1367
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1045
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      15
      827
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      778
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      776
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe