Onkohan Haukiputaalla kukaan tutkinut tarkemmin kunnallispolitiikan ja virkanimitysten puoluepoliittista yhteyttä. Onko kunnassa ns. mandaattipaikkoja? Tämä hyvä veli verkostohan on yksi yleisimpiä korruption muotoja, joita kunnissa näkee.
korruptiota
DeFacto
3274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Saattaa olla sopivuuden määrittelyssä painava punnus samanlainen aatetausta kuin arvioitsijalla. Inhimillistä totta vie.
Ei tietenkään voida tutkia. Kunnan johdossa on keskusta-kokoomus enemmistö ja jos heitä siitä epäillään (tietenkin turhaan) on kyseessä ajojahti.
ole vielä näkynyt vaalien 2008 rahoituksiakaan kunnan sivuilla. Monella kunnalla Oulun ympäristössä löytyy valtuutettujen ja varavaltuutettujen vaalirahoitusilmoitukset kunnan sivuilta. Meillä lienee keskusvaalilautakunta saamaton asian suhteen. Onkohan edes kaikki valtuutetut todella haukiputaalaisia?