Ennätysmäärä romuksi

...2009

General motorssin euroopan johtaja Nick Reillyniä naurattaa suomenkiertueella. Suomen opel kantaa koostuu niinkin vanhasta kalustosta.

Reillynin mukaan viimeinen hyvää ooppeli oli kadett C 1977. Tämän jälkeen käynnistettiin salainen projekti OPEL (Olis Perkele Ees Lada). Projekti suunniteltiin kestävyyden heikentämiseen sillä pelolla, että Neuvostoliitto olisi hyödyntänyt mahdollisia varastettuja tai turisteilta hajoneita opelin koneistoa.

Projektiin sisällytettiin mm. vuotavia kannen tiivisteitä, nopeaa hapettumista ja kyvyttömyys lähteä käyntiin pakkasilla.

Opelista tuli fiatin tärkein kilpailija vioista.

Kun Neuvostoliitto hajosi, alkoi lama ja sitä jatkunut halpojen materiaalin käyttö. Esimerkiksi sylinterien katkeaminen ja etenkin v8 malleissa kampiakselien katkeileminen on yhä opelin arkipäivää.

Reillyn ei lupaa laman myötä uusia tuulia Opelille. Nyt mm. Insigniassa on sähkövikoja vähintään yhtä paljon, kuin on pahimmilla kilpailijoilla fiat, kia, hyundai.

Opelien viallisuus historia on korjaamoilla nähtävillä. Ja uuden opelin ostajia Reillyn kiittää typerästä ostoksesta. Mutta muistuttaa samalla työllistämis vaikutuksista.

5

458

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mjauri

      Kylläpä sinulla aikaa riittää mokomiin runoiluihin.Kerroppa yksikin nyky auto missä ei ole sähkövikoja.On kokemuksia monista merkeistä ja kerron sinulle.Opel on tähän astisista paras.

    • opelista

      Täältä löytyy kokemusta opelista jo n. 20v. 9 kpl aj. n. 600 tkm .Ascona c. vectra A . Vectra B. Autoista .Kaikki nämä ovat toimineet luotettavasti. Pikku vikoja on toki ollut.Joihinka olen käyttänyt rahaa yht. n. tuhat €.Itse en voi kuin ihmetellä näitä tietäjiä opelin vikasuudesta.Muista kuinka -90 luvulla kun opel oli myydyimpiä autoja Suomessa .Tojota mainosti itseään viattomuudellaan vertaamalla itseään opeliin .Tojota 3,8 vikaa aj.100tkm opel 4,1 vikaa aj.100tkm.Ei se ero sen suurempi ole tähän "maailman luotettavimpaan" verrattuna.Nythän noita vikoja tuntuu tuolla tojo puolella olevan ,että eiköhän vois siirtyä sinne "tietoineen"

      • ihmetellä täytyy

        Heh =) Kyllä varmaan joo. Olet päästäsi vialla jos et ole älynnyt vaihtaa tota roskamerkkiä parempaan.

        Oli yksi Ooppeli ja se oli 1000%:n varmuudella viimeinen. Ihan tuurilla olen enää hengissä. Kaikkien mahdollisten vikojen lisäksi (siis kaikki mahdollinen mitä autossa voi olla) oli vähemmän hauskaa kun ko. paskakasassa käväisi takajarrut yhtäkkiä lukossa talvella jäisellä tiellä 80:n vauhdissa. Ruumisauton tilaus oli enemmän kuin lähellä.


    • hoitoon.....

      "Reillynin mukaan viimeinen hyvää ooppeli oli kadett C 1977"

      ainakin meidän 1992 ja 1996 malliset Asconat olevat hyviä, ajettiin yli 200 000 km itsehuolten ja
      vieläkin on museoajoneuvoina molemmat ja jälkimmäisestä sain vielä vuoden kuluttua kehut, "kukaan ei ole nähnyt ennen niin ruosteetonta ja muutenkin hyvää autoa, oli mm alkuperäiset jarrulevyt ja palatkin.

      Samoin meidän 2001 Astrassa yli 200 000 km ja ajetaan ja annetaan monen tuttavankin ajaa kun siinä on vielä suuri käyttöarvo, vaikka jälleenmyyntiarvo onkin tonnin luokaa.

      minkähän laisia hyviä autoja on aloittajalla,
      meillä on varsinaiset ajoautot vielä heikommin arvostettuja kuin nuo maisnitsemani,
      vai mitä samot kun on kolme Primera farkkua, ei kai ne Opelia parempia ole, silmissäsi.

      • ompas outo malli

        Mielestäni -88 oli viimeisiä Asconoita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      34
      2649
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2551
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2544
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      92
      1996
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      34
      1880
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      312
      1708
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1516
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1368
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1138
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      27
      1103
    Aihe