Kohtalotovereita?

keskustella, a) vaimon kans, b) terapeutin kans, c) yhdessä perheterapeutin kans. Mitä tapahtuu, tai uskot / kuvittelet tapahtuvan, jos otat asian puheeksi vaimon kans ? Ehkä hänellä voi olla samoja ajatuksia ? Tuskin on niin, ettei hän ole huomannut mitään. Puuttuuko sinulta rohkeus ottaa asia puheeksi ? Voithan kysellä vaimosi fiiliksiä onko hän tyytyväinen " henkiseen yhteyteenne."

18 vuotta on pitkä aika, pitää sisällään toteutumattomia toiveita. Pian voi olla edessä " lumipalloefekti", ellet vähitellen ala purkamaan vyyhtiä.

Kiitos viestistäsi. Nuo muut kirjoittajat pitivät minua vähän tyhmänä, kun kaikki muut asiat perheessä toimivat. Paitsi rakkaus, hellyys, läheisyys, romantiikka (muutakin kuin seksiä) ja se muiden parjaama henkinen yhteys. Henkinen yhteys tuntui monille olevan täyttä hepreaa, ihana että löytyi kuitenkin yksi kohtalotoveri, vaikka oletkin eri sukupuolta. En usko kuitenkaan hukkaan heitettyihin vuosiin.

Nuo muut ovat oikeassa siinä, että menetettävää on paljon. Lapsien hyvinvointi on ensisijaista, oman onnen tavoittelu on jo toisenlaista. En usko myöskään, että enää voisi löytyä juuri sitä omaa rakasta - olen höpsö ja parantumaton romantikko ja "markkinat" ovat vieneet parhaat päältä. Niin se vain on. Ihan hyvin kehotettu viettämään aikaa kavereiden ja harrastusten parissa. Niin teenkin. Avioliitto on minulle sopimus ja puoliso on kuin työkaveri, jonka kanssa kasvatetaan lapset. Ei enempää eikä vähempää. Erilleen muutan heti kun lapset lähtevät ja asun ihan iloisesti yksin tuon jälkeen. Olemme vaimoni kanssa täysin eri tyyppisiä ihmisiä. Uskon kasvavani paremmin omaksi itsekseni eron jälkeen, kun ei tarvitse pinnistellä elämänsä kanssa päivittäin. Tuo oli hyvä kuulla, että pärjäät hyvin eron jälkeen.

Noiden muiden kommenttien pohjalta pitää vähän oikoa, en ole ihan tuommoinen kuin kirjoitukset väittää.
Alkoholia en muuten käytä ja olen hyvinkin urheilullinen. Harrastan monipuolista urheilua ja voimailua päivittäin - niin jaksaa paremmin, korviketta nk. hölmölle henkiselle yhteydelle. Ja ulkopuolisia seksisuhteita olisi tarjoilla - varmaankin aseman ja rahan takia sekä ulkonäön. En harrasta syrjähyppyjä, yritän olla rehellinen. Ainoa huono puoleni on vaatimattomuus ;)

Niin totta nämä tekstit ovat kuitenkin, kiitos teille muillekin vastanneille. Oli ihan piristävää lukea noita kommentteja. Mielenkiintoisia elämäntarinoita noiden takana. Loppujen lopuksi minulla on kaikki hyvin. Välillä auttaa kun narisee niin jaksaa taas arkea.

Uskon myös, että teit oman hyvän ratkaisun nimimerkillä Hyvä niin. Vaatii rohkeutta ja päättäväisyyttä. Kiitos vielä osaanottavasta tekstistä.

lapset etusijalla kirjoitti:

Kiitos viestistäsi. Nuo muut kirjoittajat pitivät minua vähän tyhmänä, kun kaikki muut asiat perheessä toimivat. Paitsi rakkaus, hellyys, läheisyys, romantiikka (muutakin kuin seksiä) ja se muiden parjaama henkinen yhteys. Henkinen yhteys tuntui monille olevan täyttä hepreaa, ihana että löytyi kuitenkin yksi kohtalotoveri, vaikka oletkin eri sukupuolta. En usko kuitenkaan hukkaan heitettyihin vuosiin.

Nuo muut ovat oikeassa siinä, että menetettävää on paljon. Lapsien hyvinvointi on ensisijaista, oman onnen tavoittelu on jo toisenlaista. En usko myöskään, että enää voisi löytyä juuri sitä omaa rakasta - olen höpsö ja parantumaton romantikko ja "markkinat" ovat vieneet parhaat päältä. Niin se vain on. Ihan hyvin kehotettu viettämään aikaa kavereiden ja harrastusten parissa. Niin teenkin. Avioliitto on minulle sopimus ja puoliso on kuin työkaveri, jonka kanssa kasvatetaan lapset. Ei enempää eikä vähempää. Erilleen muutan heti kun lapset lähtevät ja asun ihan iloisesti yksin tuon jälkeen. Olemme vaimoni kanssa täysin eri tyyppisiä ihmisiä. Uskon kasvavani paremmin omaksi itsekseni eron jälkeen, kun ei tarvitse pinnistellä elämänsä kanssa päivittäin. Tuo oli hyvä kuulla, että pärjäät hyvin eron jälkeen.

Noiden muiden kommenttien pohjalta pitää vähän oikoa, en ole ihan tuommoinen kuin kirjoitukset väittää.
Alkoholia en muuten käytä ja olen hyvinkin urheilullinen. Harrastan monipuolista urheilua ja voimailua päivittäin - niin jaksaa paremmin, korviketta nk. hölmölle henkiselle yhteydelle. Ja ulkopuolisia seksisuhteita olisi tarjoilla - varmaankin aseman ja rahan takia sekä ulkonäön. En harrasta syrjähyppyjä, yritän olla rehellinen. Ainoa huono puoleni on vaatimattomuus ;)

Niin totta nämä tekstit ovat kuitenkin, kiitos teille muillekin vastanneille. Oli ihan piristävää lukea noita kommentteja. Mielenkiintoisia elämäntarinoita noiden takana. Loppujen lopuksi minulla on kaikki hyvin. Välillä auttaa kun narisee niin jaksaa taas arkea.

Uskon myös, että teit oman hyvän ratkaisun nimimerkillä Hyvä niin. Vaatii rohkeutta ja päättäväisyyttä. Kiitos vielä osaanottavasta tekstistä.

Lue lisää

Kun aina vouhkataan siitä, että lapsen onni on ensin ja sitten vasta oma. Ja mun niskakarvat nousee pystyyn kun kuulenkin sanottavan "lasten takia pysytään yhdessä vaikka ei mitään muuta olekaan". Ja sitten samat(?) henkilöt käyvät vouhkaamassa tuolla uskottomuus palstalla, miten moraalittomia ihmiset ovat. (Anteeksi, mutta tämä tosiaan nyppii minua.)
Näistä väkisinkin miettii, että LASTEN EDUN MUKAISTA on:
a) Antaa huonon parisuhteen malli
b) Tulla katkeraksi, kiukkuiseksi ihmiseksi (ja siitä kärsivät juurikin lapset)
c) Näyttää että elämä on kärsimystä
d) Osoittaa lapsille rakkautta siten kuinka paljon äiti/isä on teidän vuoksi menettänyt
jne, jne...

Loppuviimein jos löydät itsesi ja onnellisuutesi eroamalla, niin tottakai lapsille se on kriisin paikka, samoin kuin aikuisille. Mutta jos aikuiset eivät ala tappelemaan lasten välityksellä, niin lapset kyllä siitä selviävät. Ja usko tai älä (näitä esimerkkejä on useita) niin lapset heijastavat juuri sinun tunteita. Kun olet onnellinen ja tasapainoinen, niin niin ovat lapsetkin. Sillä vanhempien onnellisuudella on paljon suurempi merkitys lasten omaan tunne-elämään kuin sillä missä vanhemmat asuvat.

tttt_ kirjoitti:

Kun aina vouhkataan siitä, että lapsen onni on ensin ja sitten vasta oma. Ja mun niskakarvat nousee pystyyn kun kuulenkin sanottavan "lasten takia pysytään yhdessä vaikka ei mitään muuta olekaan". Ja sitten samat(?) henkilöt käyvät vouhkaamassa tuolla uskottomuus palstalla, miten moraalittomia ihmiset ovat. (Anteeksi, mutta tämä tosiaan nyppii minua.)
Näistä väkisinkin miettii, että LASTEN EDUN MUKAISTA on:
a) Antaa huonon parisuhteen malli
b) Tulla katkeraksi, kiukkuiseksi ihmiseksi (ja siitä kärsivät juurikin lapset)
c) Näyttää että elämä on kärsimystä
d) Osoittaa lapsille rakkautta siten kuinka paljon äiti/isä on teidän vuoksi menettänyt
jne, jne...

Loppuviimein jos löydät itsesi ja onnellisuutesi eroamalla, niin tottakai lapsille se on kriisin paikka, samoin kuin aikuisille. Mutta jos aikuiset eivät ala tappelemaan lasten välityksellä, niin lapset kyllä siitä selviävät. Ja usko tai älä (näitä esimerkkejä on useita) niin lapset heijastavat juuri sinun tunteita. Kun olet onnellinen ja tasapainoinen, niin niin ovat lapsetkin. Sillä vanhempien onnellisuudella on paljon suurempi merkitys lasten omaan tunne-elämään kuin sillä missä vanhemmat asuvat.

Lue lisää

Ja samaan omakohtaiseen näkemykseen on tullut myös nimimerkki "lapsen silmin". Toivottavasti tämän edes joku tajuaisi...

tttt_ kirjoitti:

Ja samaan omakohtaiseen näkemykseen on tullut myös nimimerkki "lapsen silmin". Toivottavasti tämän edes joku tajuaisi...

kyllä noin mene useinkaan. Esim itse olen nimenomaan ns. avioerolapsi ja toivoin lapsena aina vanhempieni palaavan yhteen. Nykyisin olen itse ihan vastaavassa tilanteessa kuin aloittaja ja ymmärrän hyvin hänen pähkäilynsä. Kyllä hänen lapsillaan on ollut ja on edelleen varmaan paremmat edellytykset normaaliin lapsen kehitykseen, kuin lapsilla on yleensäkään.
Itse näen myös ihmisen elämän jakautuvan eri kehitysvaiheisiin ja naimisiin meno ja lasten hankkiminen kuuluu sellaiseen vaiheeseen, että silloin kun lapsi/lapset on saatu, eletään lasten ehdoilla ja luovutaan sellaisista itsekeskeisistä ajatuksista, jotka haittaisivat lapsen kehitystä kuten avioero yleensä sen tekee. On tietysti tilanteita joissa avioero on lapseselle pienempi paha, esim. väkivalta ja päihteet.
Viestin aloittajan tekstistä jo näkee tyhmempikin, että juuri lapset ovat selvinneet voittajana.
Tietysti tilanne olisi vielä parempi, jos vanhemmat ihan oikeasti rakastaisivat toisiaan.

XYZ.fi kirjoitti:

kyllä noin mene useinkaan. Esim itse olen nimenomaan ns. avioerolapsi ja toivoin lapsena aina vanhempieni palaavan yhteen. Nykyisin olen itse ihan vastaavassa tilanteessa kuin aloittaja ja ymmärrän hyvin hänen pähkäilynsä. Kyllä hänen lapsillaan on ollut ja on edelleen varmaan paremmat edellytykset normaaliin lapsen kehitykseen, kuin lapsilla on yleensäkään.
Itse näen myös ihmisen elämän jakautuvan eri kehitysvaiheisiin ja naimisiin meno ja lasten hankkiminen kuuluu sellaiseen vaiheeseen, että silloin kun lapsi/lapset on saatu, eletään lasten ehdoilla ja luovutaan sellaisista itsekeskeisistä ajatuksista, jotka haittaisivat lapsen kehitystä kuten avioero yleensä sen tekee. On tietysti tilanteita joissa avioero on lapseselle pienempi paha, esim. väkivalta ja päihteet.
Viestin aloittajan tekstistä jo näkee tyhmempikin, että juuri lapset ovat selvinneet voittajana.
Tietysti tilanne olisi vielä parempi, jos vanhemmat ihan oikeasti rakastaisivat toisiaan.

Lue lisää

Kiitos hyvästä viestistä. Tuli parempi olo. Noin juuri ajattelen. Ilman lapsiani minulla ei olisi elämänsisältöä, en "kärsi" lasten takia vaan päinvastoin. Nautin joka päivästä kun saan viettää lasteni kanssa ihanaa perhe elämää. Yritän olla onnellinen näillä eväillä mitä minulla on. Koen olevani melko onnellinen (jos sitä pitää määritellä).

Faktat pitää silti tunnustaa, silloin ei tarvitse enää riidellä. Osaan välttää riitoja ja neuvotella paremmin asioista tämän aviokoulun ansiosta... ei tarvitse rakastaa puolisoaan, jos ei pysty. Silti tarvitsee tulla toimeen. Viha ja katkeruus vahingoittaa lapsia, niitä vältän. Puoliso on hyvä työkaveri ilman syvempiä tunteita. Meillä on yhteiset lapset ja yhteinen omaisuus - ja lasten kautta yhteinen tulevaisuuskin, nyt ja aina. Vaikka asummekin joskus tulevaisuudessa eri osoitteessa. Minulla ei ole mitään valittamista, vaikka narina ja keskustelu anonyyminä on silti joskus kivaa. Omalla nimellä en tämmöistä tekisi, enkä kasvotusten kenenkään kanssa.

Mukava kuulla, että on meitä muitakin.

lapset etusijalla kirjoitti:

Kiitos viestistäsi. Nuo muut kirjoittajat pitivät minua vähän tyhmänä, kun kaikki muut asiat perheessä toimivat. Paitsi rakkaus, hellyys, läheisyys, romantiikka (muutakin kuin seksiä) ja se muiden parjaama henkinen yhteys. Henkinen yhteys tuntui monille olevan täyttä hepreaa, ihana että löytyi kuitenkin yksi kohtalotoveri, vaikka oletkin eri sukupuolta. En usko kuitenkaan hukkaan heitettyihin vuosiin.

Nuo muut ovat oikeassa siinä, että menetettävää on paljon. Lapsien hyvinvointi on ensisijaista, oman onnen tavoittelu on jo toisenlaista. En usko myöskään, että enää voisi löytyä juuri sitä omaa rakasta - olen höpsö ja parantumaton romantikko ja "markkinat" ovat vieneet parhaat päältä. Niin se vain on. Ihan hyvin kehotettu viettämään aikaa kavereiden ja harrastusten parissa. Niin teenkin. Avioliitto on minulle sopimus ja puoliso on kuin työkaveri, jonka kanssa kasvatetaan lapset. Ei enempää eikä vähempää. Erilleen muutan heti kun lapset lähtevät ja asun ihan iloisesti yksin tuon jälkeen. Olemme vaimoni kanssa täysin eri tyyppisiä ihmisiä. Uskon kasvavani paremmin omaksi itsekseni eron jälkeen, kun ei tarvitse pinnistellä elämänsä kanssa päivittäin. Tuo oli hyvä kuulla, että pärjäät hyvin eron jälkeen.

Noiden muiden kommenttien pohjalta pitää vähän oikoa, en ole ihan tuommoinen kuin kirjoitukset väittää.
Alkoholia en muuten käytä ja olen hyvinkin urheilullinen. Harrastan monipuolista urheilua ja voimailua päivittäin - niin jaksaa paremmin, korviketta nk. hölmölle henkiselle yhteydelle. Ja ulkopuolisia seksisuhteita olisi tarjoilla - varmaankin aseman ja rahan takia sekä ulkonäön. En harrasta syrjähyppyjä, yritän olla rehellinen. Ainoa huono puoleni on vaatimattomuus ;)

Niin totta nämä tekstit ovat kuitenkin, kiitos teille muillekin vastanneille. Oli ihan piristävää lukea noita kommentteja. Mielenkiintoisia elämäntarinoita noiden takana. Loppujen lopuksi minulla on kaikki hyvin. Välillä auttaa kun narisee niin jaksaa taas arkea.

Uskon myös, että teit oman hyvän ratkaisun nimimerkillä Hyvä niin. Vaatii rohkeutta ja päättäväisyyttä. Kiitos vielä osaanottavasta tekstistä.

Lue lisää

Jos lapset on tärkeintä kerran, suosittelisin jo pikkuhiljaa hoitamaan liittoa sille mallille, että rakastutte toisiinne!

Tuo "lapset tärkeintä" on monesti jopa syy sille, miksi avioliitto kariutuu. Jostain kumman syystä se puoliso ei tule edes kakkosena lasten jälkeen.

Oikeasti puoliso on se tärkein. Tätä mieltä ovat ainakin tohtorismiehet avioliittoneuvonnan leirissä.

On tärkeää olla rakastunut ja pitää rakastuneisuudesta huolta koska:
- puolisot ovat onnellisia
- ainakin toinen kuolee onnellisena
- puolisot ovat terveempiä
ja sokerina pohjalla:
- LAPSET voivat tutkimusten mukaan myös paremmin, kun puolisot ovat rakastuneita

kohtalotovereita kirjoitti:

Kiitos hyvästä viestistä. Tuli parempi olo. Noin juuri ajattelen. Ilman lapsiani minulla ei olisi elämänsisältöä, en "kärsi" lasten takia vaan päinvastoin. Nautin joka päivästä kun saan viettää lasteni kanssa ihanaa perhe elämää. Yritän olla onnellinen näillä eväillä mitä minulla on. Koen olevani melko onnellinen (jos sitä pitää määritellä).

Faktat pitää silti tunnustaa, silloin ei tarvitse enää riidellä. Osaan välttää riitoja ja neuvotella paremmin asioista tämän aviokoulun ansiosta... ei tarvitse rakastaa puolisoaan, jos ei pysty. Silti tarvitsee tulla toimeen. Viha ja katkeruus vahingoittaa lapsia, niitä vältän. Puoliso on hyvä työkaveri ilman syvempiä tunteita. Meillä on yhteiset lapset ja yhteinen omaisuus - ja lasten kautta yhteinen tulevaisuuskin, nyt ja aina. Vaikka asummekin joskus tulevaisuudessa eri osoitteessa. Minulla ei ole mitään valittamista, vaikka narina ja keskustelu anonyyminä on silti joskus kivaa. Omalla nimellä en tämmöistä tekisi, enkä kasvotusten kenenkään kanssa.

Mukava kuulla, että on meitä muitakin.

Lue lisää

.... nimimerkin suojassa voi todellakin kirjoitella vapaasti niistä ajatuksista joita mielessä pyörii ja joita ei todellakaan haluaisi puolison tietoon tulevan, siitäkään huolimatta vaikka vastapuoli tuntisi samoin. Yhteiselo olisi taatusti entistä vaikeampaa sellaisen tuuletuksen jälkeen.
Eli onhan elämän tärkein vaihe juuri jälkikasvun saaminen ja itsenäiseen elämään kasvattaminen, eihän meitä muuten olisi ketään olemassa. Joten voit juuri sen takia pitää liittoasi onnistuneena, vaikka rakkauselämäsi ei ole mennyt siten kuin olisit toivonut sen menevän.
Itse olen hyvin samanlaisessa tilanteessa, mutta iloitsen silti suuresti isän roolista edelleen, vaikka aikaa on mennyt ne samat 20v.
Aiemmin olin aika varma siitä, että menisin uudestaan naimisiin tai perustaisin ainakin kunnon parisuhteen, mahdollisen eron jälkeen, mutta nykyisin on alkanut tuntua siltä, että sekin vaihe on menossa jo ohi, eli keskittyisin eron jälkeen todennäköisesti joihinkin harrastuksiin, jotka ovat jääneet taustalle tai kokonaan vaimenneet perheelämän myötä.
Tsemppiä sinulle jatkoon.

XYZ.fi kirjoitti:

.... nimimerkin suojassa voi todellakin kirjoitella vapaasti niistä ajatuksista joita mielessä pyörii ja joita ei todellakaan haluaisi puolison tietoon tulevan, siitäkään huolimatta vaikka vastapuoli tuntisi samoin. Yhteiselo olisi taatusti entistä vaikeampaa sellaisen tuuletuksen jälkeen.
Eli onhan elämän tärkein vaihe juuri jälkikasvun saaminen ja itsenäiseen elämään kasvattaminen, eihän meitä muuten olisi ketään olemassa. Joten voit juuri sen takia pitää liittoasi onnistuneena, vaikka rakkauselämäsi ei ole mennyt siten kuin olisit toivonut sen menevän.
Itse olen hyvin samanlaisessa tilanteessa, mutta iloitsen silti suuresti isän roolista edelleen, vaikka aikaa on mennyt ne samat 20v.
Aiemmin olin aika varma siitä, että menisin uudestaan naimisiin tai perustaisin ainakin kunnon parisuhteen, mahdollisen eron jälkeen, mutta nykyisin on alkanut tuntua siltä, että sekin vaihe on menossa jo ohi, eli keskittyisin eron jälkeen todennäköisesti joihinkin harrastuksiin, jotka ovat jääneet taustalle tai kokonaan vaimenneet perheelämän myötä.
Tsemppiä sinulle jatkoon.

Lue lisää

Ja ajatukset samanmoiset! Itsekkin ajattelin vielä muutama vuosi sitten, että heti kun lapset on tarpeeksi vanhoja lähden tästä liitosta ja pariudun heti sen oikean kanssa!!
Hah hah hah!! Naurattaa tuo lapsellisuus..ehkä,jos olisin siihen ihmeellisyyteen joskus aikaisemmin törmännyt, olisin sen voinutkin tehdä! Mutta en törmännyt..
No nyt on kohta sen lähdön aika..nuorempi päättää koulunsa keväällä..mutta..vaikka lähtöä suunnittelen ja oikein odotan uutta asunnon ja elinympäristön vaihtoa (muutan lähelle lapsiani..)
niin uutta kumppania en kaipaa enää ollenkaan!
Sänkykin tulee olemaan puolet pienempi entistä ja muutenkin teen asuntoni itseni näköiseksi ja että lapset voivat aina halutessaan siellä olla!
Mutta mies! Ei kiitos enään!! Se vaihe on tosiaan ainakin minulla nyt ohi! Olen kohta viisikymppinen, enkä usko enää, että kukaan mies osaisi minulle hellyyttä antaa niin paljon kuin tarvitsisin! Otan koiran hellittäväksi, eiköhän siltä lämpöa heru!
Jos joskus miellyttävän miesystävän kuitenkin tapaan,seksi hoidetaan sitten hänen luonaan ja muutenkin pidän kuitenkin kunnon hajuraon!

kevät tulee,vihdoin! kirjoitti:

Ja ajatukset samanmoiset! Itsekkin ajattelin vielä muutama vuosi sitten, että heti kun lapset on tarpeeksi vanhoja lähden tästä liitosta ja pariudun heti sen oikean kanssa!!
Hah hah hah!! Naurattaa tuo lapsellisuus..ehkä,jos olisin siihen ihmeellisyyteen joskus aikaisemmin törmännyt, olisin sen voinutkin tehdä! Mutta en törmännyt..
No nyt on kohta sen lähdön aika..nuorempi päättää koulunsa keväällä..mutta..vaikka lähtöä suunnittelen ja oikein odotan uutta asunnon ja elinympäristön vaihtoa (muutan lähelle lapsiani..)
niin uutta kumppania en kaipaa enää ollenkaan!
Sänkykin tulee olemaan puolet pienempi entistä ja muutenkin teen asuntoni itseni näköiseksi ja että lapset voivat aina halutessaan siellä olla!
Mutta mies! Ei kiitos enään!! Se vaihe on tosiaan ainakin minulla nyt ohi! Olen kohta viisikymppinen, enkä usko enää, että kukaan mies osaisi minulle hellyyttä antaa niin paljon kuin tarvitsisin! Otan koiran hellittäväksi, eiköhän siltä lämpöa heru!
Jos joskus miellyttävän miesystävän kuitenkin tapaan,seksi hoidetaan sitten hänen luonaan ja muutenkin pidän kuitenkin kunnon hajuraon!

Lue lisää

...samoinkokevia taitaa olla aika paljon, mutta pidämme asian yleesä omana tietona.

Tsemppiä sinullekin jatkoon.

XYZ.fi kirjoitti:

...samoinkokevia taitaa olla aika paljon, mutta pidämme asian yleesä omana tietona.

Tsemppiä sinullekin jatkoon.

Minä en ehkä vaan ymmärrä asian kaikkia puolia, mutta kun tuo kuulostaa niin surulliselta...

Minä olen sillä "20-vuoden" alkupäässä, eli reilu 30-kymppinen. Ja tietysti minun tulee ajatella asioita vielä tietyllä ihanteella, mutta silti... Haluaisin kuulla nyt teiltä, jotka ovat tuon kokeneet, että olisko sen voinut jollain välttää? Onko se - että parisuhde on vaan siinä sivussa ja kun lapset lentävät pois kotoa, niin sitten erotaan - minkä "syytä"? Onko ihmiset vaan väärät toisilleen? Unohtuiko jossain vaiheessa parisuhteen huoltaminen? Loppuiko oma tahto huolehtia parisuhteesta? Vai heräsikö vaan joku päivä huomaamaan, että näin on tapahtunut? Jos nyt analysoitte noita vuosia, niin mitä antaisitte tänne neuvoksi?

sanniannak kirjoitti:

Minä en ehkä vaan ymmärrä asian kaikkia puolia, mutta kun tuo kuulostaa niin surulliselta...

Minä olen sillä "20-vuoden" alkupäässä, eli reilu 30-kymppinen. Ja tietysti minun tulee ajatella asioita vielä tietyllä ihanteella, mutta silti... Haluaisin kuulla nyt teiltä, jotka ovat tuon kokeneet, että olisko sen voinut jollain välttää? Onko se - että parisuhde on vaan siinä sivussa ja kun lapset lentävät pois kotoa, niin sitten erotaan - minkä "syytä"? Onko ihmiset vaan väärät toisilleen? Unohtuiko jossain vaiheessa parisuhteen huoltaminen? Loppuiko oma tahto huolehtia parisuhteesta? Vai heräsikö vaan joku päivä huomaamaan, että näin on tapahtunut? Jos nyt analysoitte noita vuosia, niin mitä antaisitte tänne neuvoksi?

Lue lisää

Älä sinä surullisesti mitään ajattele!! Elämä vain joillakin menee niin..ei yleistetä!!
Minäkin olin ikäisenäsi hyvin onnellinen! Tein lapset juuri ikäisenäsi ja talo laitettiin ja oltiin onnellisia ja kaikki tuntui hyvältä! Elämän parasta aikaa..!!
Lapset ja se kaikki hulina vaan vei niin paljon voimia,ettei tainnu jäädä sille parisuhteelle sit kuitenkaan tarpeeksi sitä aikaa..Kyllä muistan vielä lasten ollessa pieniä,että miehen kanssa puhuttiin ja yhdessä tehtiin kaikkee kivaa ja lasten kanssa reissailtiin..
MUTTA...Se 40v. rajapyykin tietämillä jotain tapahtui..sitä ruvettiin vaan hiljaa erkaneen..kapakoissa emme olleet koskaan pahemmin kulkeneet, mutta mies ylennyksen johdosta alkoi olemaan enempi ja enempi omissa menoissaan ja mulle jäi vastuu lapsien menoista,harrastuksista ja kodista..
Kapinoinkin..sanoin,etten tykkää tallaisesta, mutta mies sanoi sen olevan välttämätön paha,jos meinasi työssään menestyä..siitä se meillä alkoi, miehen ylenemisestä..
Vuosi vuodelta mies muuttui,varmaan minäkin miehen silmissä..
Seksissä en tuntenut enää sitä ihanaa yhteyttä...pikkuhiljaa sekin kaikkosi ja alkoi olemaan panot kerran viikossa pakkopullaa.. Ja lapset kasvoi ja niille tuli omat menot..
Yritin kyllä asiasta puhua,kun huomasin vieraantumisen muuttaneen kotiimme,mutta emme osanneet asiaa enää käsitellä..miehen mielestä minä olin vain mustasukkainen kotona liikaa pyöriny hullu! Miten olisin jotakin muuta voinut olla, kun pakkohan jonkun oli UHRAUTUA ja hoitaa se arkikin..Että herra pystyi menemään mielensä mukaan..
Tässä tuli se meidän liiton tuho..yhteistä kieltä ei enään ollut..
Miehen mielestä se työ oli ykkösenä, sieltähän se kaikkein tärkein toimeen tulo tuli..minä ja muu tuli sit kakkosena..tai joskus..
Meillä kuvioihin tuli myös miehen viinankäyttö ja ravintolamenot ja naispuoliset työkaverit..itse olen sellainen koti-ihminen ja luulin ensimmäiset 10 vuotta miehenikin olevan,erehdyin.
Mutta älä sinä "Sanniannak." tästä masennu..tämä oli vain minun tarinani ja vaikka itkenyt olen varmasti 5 vuotta putkeen yöt..enää ei sureta!
En tunne miestäni kohtaan enää mitään..annoin periksi vuosia sitten..en tunne edes tätä ihmistä kodissani..Emme ole nukkuneet enää pitkään aikaan yhdessä,enkä enää vuosiin ole kaivannut häntä mihinkään..Riidelleet emme ole aikoihin,eikä ole mitään riideltävääkään..lapset ovat hyvin koulussa menestyneet ja jatkosuunnitelmat ovat selvillä. Itse odotan vain kevättä ja uutta elämääni!
Yhden neuvon kuitenkin annan..pidä se keskusteluyhteys mieheesi!! Se on varmaan se tärkein pointti! Älä anna koskaan minkään tulla väliinne! Minä annoin miehen työn mennä itseni edelle,mieheni vaatimuksesta..Olen kuitenkin ihan tyytyväinen NYT!

sanniannak kirjoitti:

Minä en ehkä vaan ymmärrä asian kaikkia puolia, mutta kun tuo kuulostaa niin surulliselta...

Minä olen sillä "20-vuoden" alkupäässä, eli reilu 30-kymppinen. Ja tietysti minun tulee ajatella asioita vielä tietyllä ihanteella, mutta silti... Haluaisin kuulla nyt teiltä, jotka ovat tuon kokeneet, että olisko sen voinut jollain välttää? Onko se - että parisuhde on vaan siinä sivussa ja kun lapset lentävät pois kotoa, niin sitten erotaan - minkä "syytä"? Onko ihmiset vaan väärät toisilleen? Unohtuiko jossain vaiheessa parisuhteen huoltaminen? Loppuiko oma tahto huolehtia parisuhteesta? Vai heräsikö vaan joku päivä huomaamaan, että näin on tapahtunut? Jos nyt analysoitte noita vuosia, niin mitä antaisitte tänne neuvoksi?

Lue lisää

... minun tapaus saattaa poiketa yleisestä linjasta, tai poikkeaa ainakin tuosta aiemmasta tilanteesta.
Olin itseasiassa varsin tyytyväinen parisuhteeseni muutamat ensimmäiset vuodet, sillä kuvittelin vaimon olevan samoilla linjoilla, mutta kun aloimme tosissaan yrittämään saada jälkikasvua, minusta alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, kuin olisin vaimolle vain sopiva "isä hänen lapselleen", eli mikäli lasta ei saataisi aikaan ja se johtuisi minusta hän etsisi oitis sellaisen miehen jolta se onnistuu. No meiltä se kyllä onnistui monen vuoden yrittämisen jälkeen, eli tarvittiin keinohedelmöitystä. Ongelma ei johtunut minusta vaan vaimosta.
Itse olin jo asennoitunut lopulta siihen, että ellei se viimeinen yritys olisi onnistunut olisimme varmaan eronneen kohta sen jälkeen, mutta se kuitenkin onnistui. Elin silloin aika ristiriitaisissa tunnelmissa jonkun aikaa, eli iloitsin lapsesta, mutta koin silti itseni vain sopivaksi isäksi lapselle. Silloin toki toivoin pääseväni siitä tuneesta eroon ajan myötä, mutta se vain pikkuhiljaa vahvistui, ilmeisesti sen vuoksi, että se pitää oikeasti paikkansa. Yritimme keskustella parisuhteesta ja sen toimimattomuudesta, mutta se vain pahensi tilannetta joka kerta entisestään.
Olen kuitenkin pitänyt isänä olemisesta, enkä kadu ettei tullut erottua aikoinaan, sillä pidän kokemaani isyyttä tärkeimpänä vaiheena elämässäni. Eli en todellakaan osaa sanoa mitään erityistä neuvoa tulevaisuuden varalle niille joilla on näitä mietteitä parisuhteen alkupäässä. Ehkä ainoastaan sen, että oltaisiin rehellisiä ja avoimia suhteen alkuvaiheessa, eikä yritetä antaa toiselle väärää kuvaa itsestään, sen pelossa, että pelätään sen huonontavan parisuhteen muodostumista. Sillä se totuus tulee kuitenkin esille jastaan.

sanniannak kirjoitti:

Minä en ehkä vaan ymmärrä asian kaikkia puolia, mutta kun tuo kuulostaa niin surulliselta...

Minä olen sillä "20-vuoden" alkupäässä, eli reilu 30-kymppinen. Ja tietysti minun tulee ajatella asioita vielä tietyllä ihanteella, mutta silti... Haluaisin kuulla nyt teiltä, jotka ovat tuon kokeneet, että olisko sen voinut jollain välttää? Onko se - että parisuhde on vaan siinä sivussa ja kun lapset lentävät pois kotoa, niin sitten erotaan - minkä "syytä"? Onko ihmiset vaan väärät toisilleen? Unohtuiko jossain vaiheessa parisuhteen huoltaminen? Loppuiko oma tahto huolehtia parisuhteesta? Vai heräsikö vaan joku päivä huomaamaan, että näin on tapahtunut? Jos nyt analysoitte noita vuosia, niin mitä antaisitte tänne neuvoksi?

Lue lisää

En usko, että asioihin voi paljon tietoisesti vaikuttaa. On vain eri elämänvaiheita: lapsuus, parisuhde, vanhemmuus, vanhuus. Eläman tarkoitus ei ole tehdä sinua onnelliseksi vaan turvata suvun jatkuminen.

Neuvoni on tämä: kun elämä alkaa painaa, älä muutu rasitukseksi muille äläkä syytä puolisoasi siitä, mikä oikeasti ei ole hänen vikansa.

Kevät tulee vihdoin kirjoitti:

Älä sinä surullisesti mitään ajattele!! Elämä vain joillakin menee niin..ei yleistetä!!
Minäkin olin ikäisenäsi hyvin onnellinen! Tein lapset juuri ikäisenäsi ja talo laitettiin ja oltiin onnellisia ja kaikki tuntui hyvältä! Elämän parasta aikaa..!!
Lapset ja se kaikki hulina vaan vei niin paljon voimia,ettei tainnu jäädä sille parisuhteelle sit kuitenkaan tarpeeksi sitä aikaa..Kyllä muistan vielä lasten ollessa pieniä,että miehen kanssa puhuttiin ja yhdessä tehtiin kaikkee kivaa ja lasten kanssa reissailtiin..
MUTTA...Se 40v. rajapyykin tietämillä jotain tapahtui..sitä ruvettiin vaan hiljaa erkaneen..kapakoissa emme olleet koskaan pahemmin kulkeneet, mutta mies ylennyksen johdosta alkoi olemaan enempi ja enempi omissa menoissaan ja mulle jäi vastuu lapsien menoista,harrastuksista ja kodista..
Kapinoinkin..sanoin,etten tykkää tallaisesta, mutta mies sanoi sen olevan välttämätön paha,jos meinasi työssään menestyä..siitä se meillä alkoi, miehen ylenemisestä..
Vuosi vuodelta mies muuttui,varmaan minäkin miehen silmissä..
Seksissä en tuntenut enää sitä ihanaa yhteyttä...pikkuhiljaa sekin kaikkosi ja alkoi olemaan panot kerran viikossa pakkopullaa.. Ja lapset kasvoi ja niille tuli omat menot..
Yritin kyllä asiasta puhua,kun huomasin vieraantumisen muuttaneen kotiimme,mutta emme osanneet asiaa enää käsitellä..miehen mielestä minä olin vain mustasukkainen kotona liikaa pyöriny hullu! Miten olisin jotakin muuta voinut olla, kun pakkohan jonkun oli UHRAUTUA ja hoitaa se arkikin..Että herra pystyi menemään mielensä mukaan..
Tässä tuli se meidän liiton tuho..yhteistä kieltä ei enään ollut..
Miehen mielestä se työ oli ykkösenä, sieltähän se kaikkein tärkein toimeen tulo tuli..minä ja muu tuli sit kakkosena..tai joskus..
Meillä kuvioihin tuli myös miehen viinankäyttö ja ravintolamenot ja naispuoliset työkaverit..itse olen sellainen koti-ihminen ja luulin ensimmäiset 10 vuotta miehenikin olevan,erehdyin.
Mutta älä sinä "Sanniannak." tästä masennu..tämä oli vain minun tarinani ja vaikka itkenyt olen varmasti 5 vuotta putkeen yöt..enää ei sureta!
En tunne miestäni kohtaan enää mitään..annoin periksi vuosia sitten..en tunne edes tätä ihmistä kodissani..Emme ole nukkuneet enää pitkään aikaan yhdessä,enkä enää vuosiin ole kaivannut häntä mihinkään..Riidelleet emme ole aikoihin,eikä ole mitään riideltävääkään..lapset ovat hyvin koulussa menestyneet ja jatkosuunnitelmat ovat selvillä. Itse odotan vain kevättä ja uutta elämääni!
Yhden neuvon kuitenkin annan..pidä se keskusteluyhteys mieheesi!! Se on varmaan se tärkein pointti! Älä anna koskaan minkään tulla väliinne! Minä annoin miehen työn mennä itseni edelle,mieheni vaatimuksesta..Olen kuitenkin ihan tyytyväinen NYT!

Lue lisää

En tiedä lohduttaako, mutta sama kaari suhteelle olisi arvattavasti tullut, vaikkei olisi ollut menoja, naisia, viinaa ja arjen uhrautumista. Parisuhteen onni on väliaikaista hormonihuumaa. Kun kemikaalieritys tasaantuu, laskeudutaan uuteen latenssivaiheeseen.

sanniannak kirjoitti:

Minä en ehkä vaan ymmärrä asian kaikkia puolia, mutta kun tuo kuulostaa niin surulliselta...

Minä olen sillä "20-vuoden" alkupäässä, eli reilu 30-kymppinen. Ja tietysti minun tulee ajatella asioita vielä tietyllä ihanteella, mutta silti... Haluaisin kuulla nyt teiltä, jotka ovat tuon kokeneet, että olisko sen voinut jollain välttää? Onko se - että parisuhde on vaan siinä sivussa ja kun lapset lentävät pois kotoa, niin sitten erotaan - minkä "syytä"? Onko ihmiset vaan väärät toisilleen? Unohtuiko jossain vaiheessa parisuhteen huoltaminen? Loppuiko oma tahto huolehtia parisuhteesta? Vai heräsikö vaan joku päivä huomaamaan, että näin on tapahtunut? Jos nyt analysoitte noita vuosia, niin mitä antaisitte tänne neuvoksi?

Lue lisää

Hmmm, vai neuvoja. Olen tosiaan epäonnistunut suhteessamme pahemman kerran. Menin naimisiin väärän ihmisen kanssa, joka on elämäni suurin virhe. Rakkauden huuma kestää ehkä puolitoista vuotta (omalla kohdalla) ja vasta sen jälkeen alkaa näkemään niitä oikeita puolia puolisossaan - arki kolahtaa ja niinpäinpois.

Jos jo olet naimisissa, niin niitä neuvoja. Jokaisella on omat mielipiteet asioista, mutta kun kerran kysyit...

- Keskustele kaikista asioista ja ole valmis kompromisseihin.
- ole läsnä ja kiinnostunut puolisosi elämästä(kuuntele ja anna positiivista palautetta)
- Anna itsellesi aikaa ... harrastuksia, ystäviä
- Anna eritysitä aikaa (Rahaa säästämättä- hmm..ehkä miehelle) parisuhteelle viikottain ja jotain erityistä vähintään kerran vuodessa (esim. yhteinen romanttinen matka etelään).
- suosittelen myös avioliittoleirejä, niissä on hyviä teemoja ja keskustelunaiheita parisuhteiden hoitoon.
- Anna puolisolle anteeksi epätäydellisyys ja itsellesi myös - päivittäin

On paljon pareja, jotka ovat onnellisia, mutta suuri osa lienee päästänyt avioliittonsa enemmän tai vähemmän kamalaan pisteeseen. Hyvä parisuhde on parasta perheelle... sen avulla kaikki sujuu... ilman sitä on aika rankkaa, vaikka ihan kivaa ja hyvää elämää näinkin.

lapset etusijalla kirjoitti:

Hmmm, vai neuvoja. Olen tosiaan epäonnistunut suhteessamme pahemman kerran. Menin naimisiin väärän ihmisen kanssa, joka on elämäni suurin virhe. Rakkauden huuma kestää ehkä puolitoista vuotta (omalla kohdalla) ja vasta sen jälkeen alkaa näkemään niitä oikeita puolia puolisossaan - arki kolahtaa ja niinpäinpois.

Jos jo olet naimisissa, niin niitä neuvoja. Jokaisella on omat mielipiteet asioista, mutta kun kerran kysyit...

- Keskustele kaikista asioista ja ole valmis kompromisseihin.
- ole läsnä ja kiinnostunut puolisosi elämästä(kuuntele ja anna positiivista palautetta)
- Anna itsellesi aikaa ... harrastuksia, ystäviä
- Anna eritysitä aikaa (Rahaa säästämättä- hmm..ehkä miehelle) parisuhteelle viikottain ja jotain erityistä vähintään kerran vuodessa (esim. yhteinen romanttinen matka etelään).
- suosittelen myös avioliittoleirejä, niissä on hyviä teemoja ja keskustelunaiheita parisuhteiden hoitoon.
- Anna puolisolle anteeksi epätäydellisyys ja itsellesi myös - päivittäin

On paljon pareja, jotka ovat onnellisia, mutta suuri osa lienee päästänyt avioliittonsa enemmän tai vähemmän kamalaan pisteeseen. Hyvä parisuhde on parasta perheelle... sen avulla kaikki sujuu... ilman sitä on aika rankkaa, vaikka ihan kivaa ja hyvää elämää näinkin.

Lue lisää

Enää ei ahdista ihan niin paljoa. Kun en todellakaan aio uskoa siihen, että elämä vaan menee vaiheissa, eikä minulla ole mitään otetta omaan elämään =)

Ja minusta tuntuu, että te jotka osaatte analysoida menneisyyttä noin, niin te olette oivaltaneet jotain mitä monet eivät uskalla tai osaa. Ja varmasti - oli seuraavat toimenpiteenne mitä tahansa - tulette onnellisemmiksi ja tyytyväismmiksi elämäänne.

Minä kiteytän omaan mieleeni nuo neuvot niin, ettei toista saa koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Vaan pitää tosiaan kysellä, kuunnella ja arvostaa. Näillä eväillä eteenpäin. Ja kiitos vielä kerran!

sanniannak kirjoitti:

Enää ei ahdista ihan niin paljoa. Kun en todellakaan aio uskoa siihen, että elämä vaan menee vaiheissa, eikä minulla ole mitään otetta omaan elämään =)

Ja minusta tuntuu, että te jotka osaatte analysoida menneisyyttä noin, niin te olette oivaltaneet jotain mitä monet eivät uskalla tai osaa. Ja varmasti - oli seuraavat toimenpiteenne mitä tahansa - tulette onnellisemmiksi ja tyytyväismmiksi elämäänne.

Minä kiteytän omaan mieleeni nuo neuvot niin, ettei toista saa koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Vaan pitää tosiaan kysellä, kuunnella ja arvostaa. Näillä eväillä eteenpäin. Ja kiitos vielä kerran!

Lue lisää

Hei,

Ottakaa opiksi noista neuvoista molemmat etkä vain sinä. Kummankin puolison pitää muistaa ettei pidä toista itsestäänselvyytenä. Tärkeää on todella huomata toinen, olla kiinnostunut hänestä ja häntä kiinnostavista asioista, jutella ja kuunnella. Toiselle pitää näyttää sanoin ja teoin miten rakastaa, välittää, arvostaa ja kunnioittaa toista. Toinen pitää hyväksyä hyvine ja huonoine puolineen. Yrittäkää löytää aina kompromissi, jos riitelette, äläkä itsepintaisesti pidä päätäsi. Älä anna mustasukkaisuudelle valtaa. Älä epäile toista ilman syytä. Uskaltakaa näyttää tunteenne ja puhua niistä ja kaikista mahdollisista ajatuksistanne. Älkää haukkuko toisianne muiden edessä, ei saa nolata tai alistaa toista - varsinkaan muiden nähden. Näyttäkää miten kunnioitatte ja rakastatte toisianne. Tälläiset asiat olen ottanut opiksi. Yritämme pelastaa liittoamme...

Ei nimimerkkiä kirjoitti:

En tiedä lohduttaako, mutta sama kaari suhteelle olisi arvattavasti tullut, vaikkei olisi ollut menoja, naisia, viinaa ja arjen uhrautumista. Parisuhteen onni on väliaikaista hormonihuumaa. Kun kemikaalieritys tasaantuu, laskeudutaan uuteen latenssivaiheeseen.

Lue lisää

samaa mieltä! Näin se menee..

Ei nimimerkkiä kirjoitti:

En tiedä lohduttaako, mutta sama kaari suhteelle olisi arvattavasti tullut, vaikkei olisi ollut menoja, naisia, viinaa ja arjen uhrautumista. Parisuhteen onni on väliaikaista hormonihuumaa. Kun kemikaalieritys tasaantuu, laskeudutaan uuteen latenssivaiheeseen.

Lue lisää

Siksihän tämä liittokin on ollut niin helppo lopettaa..
huomasin tuon itsekkin jo aikaa sitten, niin se menee..itkut on itketty..
Olen armollinen viimein itsellenikin..ainakin yritin kaikkeni.
Se ei tarkoita kuitenkaan elämän loppumista!!
Vaan sen alkamista uusilla eväillä!

18 vuotta yhdessä kirjoitti:

Hei,

Ottakaa opiksi noista neuvoista molemmat etkä vain sinä. Kummankin puolison pitää muistaa ettei pidä toista itsestäänselvyytenä. Tärkeää on todella huomata toinen, olla kiinnostunut hänestä ja häntä kiinnostavista asioista, jutella ja kuunnella. Toiselle pitää näyttää sanoin ja teoin miten rakastaa, välittää, arvostaa ja kunnioittaa toista. Toinen pitää hyväksyä hyvine ja huonoine puolineen. Yrittäkää löytää aina kompromissi, jos riitelette, äläkä itsepintaisesti pidä päätäsi. Älä anna mustasukkaisuudelle valtaa. Älä epäile toista ilman syytä. Uskaltakaa näyttää tunteenne ja puhua niistä ja kaikista mahdollisista ajatuksistanne. Älkää haukkuko toisianne muiden edessä, ei saa nolata tai alistaa toista - varsinkaan muiden nähden. Näyttäkää miten kunnioitatte ja rakastatte toisianne. Tälläiset asiat olen ottanut opiksi. Yritämme pelastaa liittoamme...

Lue lisää

Onnee teille!!

sanniannak kirjoitti:

Minä en ehkä vaan ymmärrä asian kaikkia puolia, mutta kun tuo kuulostaa niin surulliselta...

Minä olen sillä "20-vuoden" alkupäässä, eli reilu 30-kymppinen. Ja tietysti minun tulee ajatella asioita vielä tietyllä ihanteella, mutta silti... Haluaisin kuulla nyt teiltä, jotka ovat tuon kokeneet, että olisko sen voinut jollain välttää? Onko se - että parisuhde on vaan siinä sivussa ja kun lapset lentävät pois kotoa, niin sitten erotaan - minkä "syytä"? Onko ihmiset vaan väärät toisilleen? Unohtuiko jossain vaiheessa parisuhteen huoltaminen? Loppuiko oma tahto huolehtia parisuhteesta? Vai heräsikö vaan joku päivä huomaamaan, että näin on tapahtunut? Jos nyt analysoitte noita vuosia, niin mitä antaisitte tänne neuvoksi?

Lue lisää

arjen keskellä hoida..ei se kauaa kestä kunnes tunteet väljenee.

Mutta,miten saada mies tajuamaan se?

Millä saada mies ymmärtämään että kun on liian pitkään ollut riitaa...(mies moittii lapsiani,kuin myös minua, ihan joka päivä..kuitenkin,hänen lapsensa ovat niitä joista ei saa sanoa mitään negatiivista..ei edes asiasta saa sanoa)..ne riitaisat asiat ,jotka mielipahan aiheuttavat pitäisi edes kerran käsitellä kunnolla,selvittää jotta voi jatkaa puhtaalta pöydältä.Mies ei pyydä anteeksi,ei näe tekevänsä mitään väärää..ei koskaan.

Hellyyttä hän ei anna,kun ei ole kuulema aikaa..ja kaikki muka vaatii häneltä jotakin...siis kuka ihme mitään vaatii?Herra saa kaiken valmiina eteensä.

Olen jo muutaman kuukauden ollut siinä tilanteessa että koska en saa minkäänlaista hyväksyntää olemassaololleni mieheltäni..olen alkanut vihata miestäni.En tiedä rakastanko häntä enää lainkaan..jotakin hyvää on minusta tapettu.
Onneksi minulla on lapseni,ja tiedän että selviän elämässä yksinhuoltajana vastasuudessakin.

Kun menin mieheni kanssa yhteen,ajattelin että nyt tämä kestää..sillä kuvittelin miehen ajattelevan samankaltaisesti parisuhteesta ja sen hoitamisesta..mutta olen alkanut ymmärtämään sen että yksin en voi suhteeseen sitoutua..enkä saa miestä tajuamaan että arjesta on vain löydettävä aikaa parisuhteellekin, ei vain hänen työlleen ja harrastuksilleen.Muuten tämä kaikki loppuu..viimeksi oltiin yhdessä(ilman mun jaa sun-lapsia) 9 kuukautta sitten.

Paljonko oikeesti vaatii se että halaa tai hellii toista,omaa puolisoa?Itse en enää aloitetta tee,koska mies torjunut liian monta kertaa..

kevät tulee,vihdoin! kirjoitti:

Ja ajatukset samanmoiset! Itsekkin ajattelin vielä muutama vuosi sitten, että heti kun lapset on tarpeeksi vanhoja lähden tästä liitosta ja pariudun heti sen oikean kanssa!!
Hah hah hah!! Naurattaa tuo lapsellisuus..ehkä,jos olisin siihen ihmeellisyyteen joskus aikaisemmin törmännyt, olisin sen voinutkin tehdä! Mutta en törmännyt..
No nyt on kohta sen lähdön aika..nuorempi päättää koulunsa keväällä..mutta..vaikka lähtöä suunnittelen ja oikein odotan uutta asunnon ja elinympäristön vaihtoa (muutan lähelle lapsiani..)
niin uutta kumppania en kaipaa enää ollenkaan!
Sänkykin tulee olemaan puolet pienempi entistä ja muutenkin teen asuntoni itseni näköiseksi ja että lapset voivat aina halutessaan siellä olla!
Mutta mies! Ei kiitos enään!! Se vaihe on tosiaan ainakin minulla nyt ohi! Olen kohta viisikymppinen, enkä usko enää, että kukaan mies osaisi minulle hellyyttä antaa niin paljon kuin tarvitsisin! Otan koiran hellittäväksi, eiköhän siltä lämpöa heru!
Jos joskus miellyttävän miesystävän kuitenkin tapaan,seksi hoidetaan sitten hänen luonaan ja muutenkin pidän kuitenkin kunnon hajuraon!

Lue lisää

nieltä koira on ihmisen paras kaveri, aina iloinen kun tulet kotiin ja lähtee lenkille tosi innostuneena ja on sulle uskollinen ja kiitollinen, mutta yksi piirre koiralla on sama kun miehellä, molemmat pelkäävät pölynimuria hirveesti.

Samaa mieltä! Vielä seksiikin saat ihan tarpeeksi..Miehet on sitten torveja!
Mitähän sullakin olis vielä muka jollekkin naiselle antaa!!
Käyppä kattoon noillakin"senssi"sivustoilla tarjontaa!! Hohhoijaa!!
Hyvän liiton oot valmis paneen päreeksi,kun on tylsää,eikä HENKISTÄ yhteyttä!!
Rupee uskovaiseksi,jos henkien kans haluut seurustella!
Ite siirsin ukon petivaatteet vierashuoneeseen,kun rupes vinkuun paremmasta seksistä"nuorien" naisten kanssa..kone täynnä tyttösten kuvia..sanoin,että herra on hyvä ja yrittää!! Jos luulee tuollakin kropalla jonku neidon vielä saavansa!! Baareissa kulki aikansa,ensin hyvinkin polleena,kyllä mua nauratti!!
Nyt on viime ajat ollu niiiiiin koti-ihmistä ja niiiin nöyränä..kärvistelkööt vielä jonkin aikaa..!!
Tiesin tämän ajankin tulevan,isälläni oli aikanaan sama "minä minä"-vaihe ja äidin kanssa naureskeltiin silloinkin sen uhoiluja..Ulkomaillakin kävi yksinänsä uutta" rakasta "katselemassa..nöyränä tuli sekin sieltä takaisin..Kaikkea me naiset saadaan kestää..
Kyllä se kuule liitto muuttuu ajan kuluessa ja se himo ja halu laimenee..no,luonto on kyllä siinäkin tulossa kohdallasi apuun,alkaa kohta ne erektio-ongelmat sullakin..oot sitte tyytyväinen,että tuttu kumppani on seksiä kanssasi harrastamassa,niin surkeeksi se menee..
Mutta jos kumppanisi on yhtä avaramielinen kuin minä,niin käyppä vähän katsastamassa,olisko sulla ees mitään saumaa muitten naisten parissa..siis parempien,kuin vaimosi..mitäs luulet,onko niitä!

murrosikäset ukot! kirjoitti:

Samaa mieltä! Vielä seksiikin saat ihan tarpeeksi..Miehet on sitten torveja!
Mitähän sullakin olis vielä muka jollekkin naiselle antaa!!
Käyppä kattoon noillakin"senssi"sivustoilla tarjontaa!! Hohhoijaa!!
Hyvän liiton oot valmis paneen päreeksi,kun on tylsää,eikä HENKISTÄ yhteyttä!!
Rupee uskovaiseksi,jos henkien kans haluut seurustella!
Ite siirsin ukon petivaatteet vierashuoneeseen,kun rupes vinkuun paremmasta seksistä"nuorien" naisten kanssa..kone täynnä tyttösten kuvia..sanoin,että herra on hyvä ja yrittää!! Jos luulee tuollakin kropalla jonku neidon vielä saavansa!! Baareissa kulki aikansa,ensin hyvinkin polleena,kyllä mua nauratti!!
Nyt on viime ajat ollu niiiiiin koti-ihmistä ja niiiin nöyränä..kärvistelkööt vielä jonkin aikaa..!!
Tiesin tämän ajankin tulevan,isälläni oli aikanaan sama "minä minä"-vaihe ja äidin kanssa naureskeltiin silloinkin sen uhoiluja..Ulkomaillakin kävi yksinänsä uutta" rakasta "katselemassa..nöyränä tuli sekin sieltä takaisin..Kaikkea me naiset saadaan kestää..
Kyllä se kuule liitto muuttuu ajan kuluessa ja se himo ja halu laimenee..no,luonto on kyllä siinäkin tulossa kohdallasi apuun,alkaa kohta ne erektio-ongelmat sullakin..oot sitte tyytyväinen,että tuttu kumppani on seksiä kanssasi harrastamassa,niin surkeeksi se menee..
Mutta jos kumppanisi on yhtä avaramielinen kuin minä,niin käyppä vähän katsastamassa,olisko sulla ees mitään saumaa muitten naisten parissa..siis parempien,kuin vaimosi..mitäs luulet,onko niitä!

Lue lisää

Vitsi,et oli niin hulvatonta tekstii,et silmistä vesi valu..
Mutta vakavasti ottaen..noinhan se menee..kun olis vaan se kumppani tosiaan niin suvaitseva,että ottais vielä takasin,kun ensin ovet paukkuen toinen siitä lähtee..
Mua ei ottanut enää takasin ja meinaa harmittaa! Uuden ukon otti ja myönnän,että mä möhläsin!
Olin kans kurkkuu myöten täynnä sitä arkee ja luulin, että ihanamman naisen löytäisin,joka olis niin kuuma misu sängyssäkin,että!! Riideltiin ja lähdin ja jätin kaiken,lapsia tietenkin aioin tavata..
Alkuun näyttikin hyvältä..baareissa ramppasin ja naisia tapasin..mutta..nuoret naiset ei olleet kiinnostuneita kuin paukuista ja vanhemmat naiset oli..vanhoja..
Muutaman sain jallitettua kämpillekkin,mutta ei sen kummempaa..ei kukaan ollut oikein mieleen sittenkään..Seksi oli..vain seksiä..Ei mitään hullaannuttavaa..tavallista baariseksiä.
Nyt on ollut aikaa miettiä ja tunnen toimineeni tosi typerästi..
Ikävä on lapsia,joita kyllä tapailen..mutta tahtoo olla ikävä vaimookin..siis exää..
Luulin lähtiessäni,että raisu poikamies elämä alkaisi,mutta jatkuva baarissa käynti väsyttää ja käy kukkarolle..naisia ei oo tarjolla seurustelusuhteeksi asti..eikä ne helposti muutenkaan enää lähde messiin..ja kortonkien kanssa vehtailu meinaa vanhemmalle miehelle tuottaa ongelmia..mut ei uskalla ilman ketään panna..vaimon kans sai kuiteski paljaaltaan..
En suosittele sulle kuiteskaan noin vain perheestä lähtemistä..se todellisuus on aivan muuta kuin mitä sitä luulee..
Sitä on tullut vanhaksi!! Vaikka ite piti itseä ikinuorena..minäkin kuitenkin vasta 45 vuotias!

Katsotaanpa alkuperäisen kahta kirjettä tarkemmin. Niiden perusteella vaikuttaa siltä, että hän on vakavasti irrottamassa otteensa. Ja mihin perusuu väite: siihen että lähes jokainen hänen virkkeensä sisälsi paremman tulevaisuuden toiveen joko implisiittisesti (piilevästi) tai eksplisiittisesti (suoraan sanottuna). Hän vaikuttaa olevan voimakkaan lähtöaltis.

Samalla hänessä on voimakasta pelkoa ennustamatonta tulevaisuutta kohtaan (naismarkkinat heikot yms). Ja varmasti osa peloista pitää paikkansa.

Oma käsitykseni: alkuperäisen kirjoittajan ongelma ei ole parisuhde vaan se, että hän hakee nyt kasvuaan ihmisenä sellaiseksi, jollainen haluaa olla. Tuon toiveen ja (h)aaveen rinnalla usein muu saa mennä. Hän hakee kysymystä vastaukseen "onko aavoille ulapoille luotu mies sopiva Suomenlinnan lautan laivuriksi"?

Häntä ahdistaa kysymyksensä luoma etiikka ja/tai moraali. Ja sitä hän pakenee nimimerkin Lapset ensin taakse. Hyvä alkuperäinen: olet sellaisessa suossa, että vain sinä pystyt yksin lävistämään sen.

Everstiluutnantti kirjoitti:

Katsotaanpa alkuperäisen kahta kirjettä tarkemmin. Niiden perusteella vaikuttaa siltä, että hän on vakavasti irrottamassa otteensa. Ja mihin perusuu väite: siihen että lähes jokainen hänen virkkeensä sisälsi paremman tulevaisuuden toiveen joko implisiittisesti (piilevästi) tai eksplisiittisesti (suoraan sanottuna). Hän vaikuttaa olevan voimakkaan lähtöaltis.

Samalla hänessä on voimakasta pelkoa ennustamatonta tulevaisuutta kohtaan (naismarkkinat heikot yms). Ja varmasti osa peloista pitää paikkansa.

Oma käsitykseni: alkuperäisen kirjoittajan ongelma ei ole parisuhde vaan se, että hän hakee nyt kasvuaan ihmisenä sellaiseksi, jollainen haluaa olla. Tuon toiveen ja (h)aaveen rinnalla usein muu saa mennä. Hän hakee kysymystä vastaukseen "onko aavoille ulapoille luotu mies sopiva Suomenlinnan lautan laivuriksi"?

Häntä ahdistaa kysymyksensä luoma etiikka ja/tai moraali. Ja sitä hän pakenee nimimerkin Lapset ensin taakse. Hyvä alkuperäinen: olet sellaisessa suossa, että vain sinä pystyt yksin lävistämään sen.

Lue lisää

Hyvä everstiluutnantti,

onpa ihmeellisiä väitteitä. Olen sitoutunut suhteeseeni ja ennenkaikkea lapsiini. Yritän olla onnellinen myös ihmisen kanssa, jota en rakasta. Elän tässä ja nyt, en tulevaisuudessa. Hyväksyn sen, että en saa romanttista rakkautta osakseni. Kunnioitan silti puolisoani ja pyrin antamaan hänelle kaiken, mitä hän tarvitsee (onkin saanut). Paitsi rakkautta, sitä en pysty antamaan.

Olenko suossa? Olen epätyydyttävässä suhteessa. Koen, että lasten ja perheen paras on että suhde jatkuu. Ilman riitoja ja tappelua, kaverisuhteessa - vaan ei kylmässä kaveruus suhteessa. En pakene lasten taakse vaan ajattelen lapsiani ja elän lapsilleni. Antaisin elämäni lasteni vuoksi koska tahansa ja tekisin mitä tahansa heidän eteensä. Ihan mitä tahansa. En pelkää tulevaisuutta, itseasiassa hyväksyn faktat. En aio etsiä uutta naista, olen saanut jo tarpeekseni. Seksisuhteet on erikseen, niitä voi harrastaa jos on sinkku, mutta ei suhteessa eikä edes "suhteessa". En odota sinkkuuden tuomaa auvoisuutta, siinä on hyvät ja huonot puolensa. Elän tässä ja nyt ja nautin elämästä sellaisena kuin se on.

En usko, että lapseni kärsivät. Talous toimii kaikinpuolin. Lapsilla on hyvä ja turvallinen elämä. Ero olisi liian suuri kriisi kaikille, sekä taloudellisesti että henkisesti ( esim. muutto ihanasta kodista yms.). Rakkautta ja hellyyttä on lasten kanssa - emmekä vihaa vaimon kassa toisiamme, emme vain rakasta ja olemme erilaisia ihmisiä. Järkiavioliitto, niinhän ne melkein kaikki on. Omaa ahdistuneisuuttani olen vain purkanut, huono päivä tänään. Huh huh noita kommentteja.

Tuota..Miksi ne vanhemmat eivät teitä rakastaneet??..Vaikka meilläkään ei enää tunteet roihua,eikä viitsitä mitään ruveta esittään,niin lapsia on aina rakastettu ja halattu!
Toinen on vielä työn puolesta jatkuvasti menossakin,joten se hellyyspuoli on jäänyt enempi äitin harteille..
Lapset ovat onnellisia ja halailevat itsekkin vanhempia usein!
En ymmärrä, miksi vanhemmat teihinkin kylmyytensä siirsivät?
Meillä eivät ole koskaan asiasta millään lailla kärsineet..

Lapset ensin kirjoitti:

Hyvä everstiluutnantti,

onpa ihmeellisiä väitteitä. Olen sitoutunut suhteeseeni ja ennenkaikkea lapsiini. Yritän olla onnellinen myös ihmisen kanssa, jota en rakasta. Elän tässä ja nyt, en tulevaisuudessa. Hyväksyn sen, että en saa romanttista rakkautta osakseni. Kunnioitan silti puolisoani ja pyrin antamaan hänelle kaiken, mitä hän tarvitsee (onkin saanut). Paitsi rakkautta, sitä en pysty antamaan.

Olenko suossa? Olen epätyydyttävässä suhteessa. Koen, että lasten ja perheen paras on että suhde jatkuu. Ilman riitoja ja tappelua, kaverisuhteessa - vaan ei kylmässä kaveruus suhteessa. En pakene lasten taakse vaan ajattelen lapsiani ja elän lapsilleni. Antaisin elämäni lasteni vuoksi koska tahansa ja tekisin mitä tahansa heidän eteensä. Ihan mitä tahansa. En pelkää tulevaisuutta, itseasiassa hyväksyn faktat. En aio etsiä uutta naista, olen saanut jo tarpeekseni. Seksisuhteet on erikseen, niitä voi harrastaa jos on sinkku, mutta ei suhteessa eikä edes "suhteessa". En odota sinkkuuden tuomaa auvoisuutta, siinä on hyvät ja huonot puolensa. Elän tässä ja nyt ja nautin elämästä sellaisena kuin se on.

En usko, että lapseni kärsivät. Talous toimii kaikinpuolin. Lapsilla on hyvä ja turvallinen elämä. Ero olisi liian suuri kriisi kaikille, sekä taloudellisesti että henkisesti ( esim. muutto ihanasta kodista yms.). Rakkautta ja hellyyttä on lasten kanssa - emmekä vihaa vaimon kassa toisiamme, emme vain rakasta ja olemme erilaisia ihmisiä. Järkiavioliitto, niinhän ne melkein kaikki on. Omaa ahdistuneisuuttani olen vain purkanut, huono päivä tänään. Huh huh noita kommentteja.

Lue lisää

Puhetapasi viestii pelästymisestä. Älä pelästy. Olet uskaltautunut kysymään "oletko suomenlinnan rannikkolaivuri vai aavojen ulapoiden mies, jossa voi tulla myös noutaja vastaan"! Kaikista tärkeintä on, että haet itsellesi oikean ratkaisun ja sen määrität vain sinä,

Minusta nuo sinun selityksesi kuulostivat köykäisiltä. Toisaalta kovin moni ihminen olisi onnellinen asemassasi. Joten sinun ongelmasi on eksistentiaalinen: oletko mies joka kertoo leiritulilla muiden miesten tekemisistä vai haluatko olla mies, josta kerrotaan. Vaihtoehtoja on kaksi. Kumpikin oikea.

Kylmyyttä lapsiin?? kirjoitti:

Tuota..Miksi ne vanhemmat eivät teitä rakastaneet??..Vaikka meilläkään ei enää tunteet roihua,eikä viitsitä mitään ruveta esittään,niin lapsia on aina rakastettu ja halattu!
Toinen on vielä työn puolesta jatkuvasti menossakin,joten se hellyyspuoli on jäänyt enempi äitin harteille..
Lapset ovat onnellisia ja halailevat itsekkin vanhempia usein!
En ymmärrä, miksi vanhemmat teihinkin kylmyytensä siirsivät?
Meillä eivät ole koskaan asiasta millään lailla kärsineet..

Lue lisää

Varmaan rakastivatkin, omalla tavallaan.

Mutta kun ilmapiiri haisee, niin ei se halaus tai huolenpito siinä paljoa auta. Jatkuva epävarmuus ja turvattomuuden tunne, painostavuus, aikuisten huolet ja murheet tihkuu sen kulissin läpi. Aikuiset eivät enää muista, kuinka lapsena vaistosivat sellaisia asioita, mitä aikuiset eivät edes huomanneet.

Olisivat eronneet. Moni asia olisi nyt paremmin. Minä olisin halunnut nähdä molemmat vanhempani onnellisesena. En tiedä, pääsenkö siitä koskaan yli. Mun omat parisuhteeni noudattavat samaa sairasta kaavaa, en osaa muuta mallia. Kovasti olen opetellut, ja välillä jotain oppinutkin. Mutta olisin halunnut oppia noita juttuja jo lapsena. Että huonosta suhteesta pitää lähteä pois, ei elämän tarvitse olla sellaista!

Oli aika raju juttu käydä uudella kaverilla kylässä, ja todeta että niillä oli aivan erilaista kuin meillä. Niillä oli hyvä ja vapaa ilmapiiri, niillä vanhemmat rakastivat toisiaan oikeasti ja niillä keskusteltiin (!!) ongelmista avoimesti, ja ne myös ratkaistiin. Muistan vieläkin sen kouraisun kun tajusin että voi olla noinkin, melkein itku tuli. Ja melkein tulee vieläkin.

vaikka minun vanhemmat eivät rakastaneet toisiaan niin ne rakastivat meitä lapsia, ja kasvattivat ja kouluttivat meidät, meillä oli rajat ja rakkautta sekä meistä välitettiin ja huolehdittiin ja meillä turvallinen koti, ja me lapset rakastetaan vanhempiamme, jotka ovat edelleen yhdessä kaksi 80 vuotiasta vanhusta ja huolehtivat toisistaan. No tämmöistä oli viisi- kuusikymmetä luvuilla, sillon ero oli häpeä ja ihmiset kanto vastuunsa ja parisuhde oli monelle enempi ystävyyttä kun rakkautta.

Lapsen silmin kirjoitti:

Varmaan rakastivatkin, omalla tavallaan.

Mutta kun ilmapiiri haisee, niin ei se halaus tai huolenpito siinä paljoa auta. Jatkuva epävarmuus ja turvattomuuden tunne, painostavuus, aikuisten huolet ja murheet tihkuu sen kulissin läpi. Aikuiset eivät enää muista, kuinka lapsena vaistosivat sellaisia asioita, mitä aikuiset eivät edes huomanneet.

Olisivat eronneet. Moni asia olisi nyt paremmin. Minä olisin halunnut nähdä molemmat vanhempani onnellisesena. En tiedä, pääsenkö siitä koskaan yli. Mun omat parisuhteeni noudattavat samaa sairasta kaavaa, en osaa muuta mallia. Kovasti olen opetellut, ja välillä jotain oppinutkin. Mutta olisin halunnut oppia noita juttuja jo lapsena. Että huonosta suhteesta pitää lähteä pois, ei elämän tarvitse olla sellaista!

Oli aika raju juttu käydä uudella kaverilla kylässä, ja todeta että niillä oli aivan erilaista kuin meillä. Niillä oli hyvä ja vapaa ilmapiiri, niillä vanhemmat rakastivat toisiaan oikeasti ja niillä keskusteltiin (!!) ongelmista avoimesti, ja ne myös ratkaistiin. Muistan vieläkin sen kouraisun kun tajusin että voi olla noinkin, melkein itku tuli. Ja melkein tulee vieläkin.

Lue lisää

katkera omille vanhemmillesi, häpeä ne on kuiteskin sinut elättäny, kouluttanu ja huolehtinut, ja sulla oli koti voisit olla kiitollinen, että sulla on molemmat vanhemmat.
Kaikilla lapsilla ei ole edes kunnollista kotia saatikka vanhempia.

Siis......rakastaa myötä ja vastoinkäymisessä. Tunnustaa tosiasiat, että avioliitossakin menee välillä huonosti.
Pa haluaisi romanttisen, rakastavan ja hellän parisuhteen.Henkinen yhteenkuuluvuus pitänee sisällään esim. syvällisiä keskusteluja, yhteisiä mielenkiinnon kohteita, viihtymistä toisen seurassa.
Kyllä mahdollista on, uudistaa myös aviosuhdetta em. suuntaan. Ainakin oma katolinen avioliittoni on kehittynyt eri kriisien kautta suotuisampaan suuntaan, uskoisimpa jopa, parhaimmaksi mitä näillä resusseilla on mahdollista saada.
Avioero on iso asia. Itse paikallasi miettisin josko avioliittoleireistä löytyisi sitä puuttuvaa kipinää.

tuumintaa... kirjoitti:

Siis......rakastaa myötä ja vastoinkäymisessä. Tunnustaa tosiasiat, että avioliitossakin menee välillä huonosti.
Pa haluaisi romanttisen, rakastavan ja hellän parisuhteen.Henkinen yhteenkuuluvuus pitänee sisällään esim. syvällisiä keskusteluja, yhteisiä mielenkiinnon kohteita, viihtymistä toisen seurassa.
Kyllä mahdollista on, uudistaa myös aviosuhdetta em. suuntaan. Ainakin oma katolinen avioliittoni on kehittynyt eri kriisien kautta suotuisampaan suuntaan, uskoisimpa jopa, parhaimmaksi mitä näillä resusseilla on mahdollista saada.
Avioero on iso asia. Itse paikallasi miettisin josko avioliittoleireistä löytyisi sitä puuttuvaa kipinää.

Lue lisää

Jokainen aviopari päättää itse oman liittonsa jatkon..
Joka liitossa haluaa olla lasten lähtöön asti, on sen asian niin aatellut..romanttiset höppänät saa niitä kukertavia tulevaisuuden kuvia maalailla kuin paljon haluaa..se elämä silti siinä liitossa voi olla siedettävää.
Joka taas ei jaksa arkeaan jatkaa, liiton lopettaa..
Kyllä jokainen itse tietää parhaiten, miten jatkaa..
Keski-ikäisillä on aina sellainen mietinnän paikka!
Mitään harhakuvitelmia nuoruuden aikaisiin paloihin on turha maalailla,niitä ei enää voi tavoittaa!
Keski-ikäinen on keski-ikäinen,on aika miettiä loppuelämää, sitä varmaan AP.kin tässä pohtii..
Rajalliset on jo mahdollisuudet kaikkeen sen ikäisellä..yhden asian voi tehdä:olla kiitollinen
jo elämälleen elämälle..siellä se on se paras aika elämästä ja lapset on muistutus tästä!

mietiskelijä.. kirjoitti:

Jokainen aviopari päättää itse oman liittonsa jatkon..
Joka liitossa haluaa olla lasten lähtöön asti, on sen asian niin aatellut..romanttiset höppänät saa niitä kukertavia tulevaisuuden kuvia maalailla kuin paljon haluaa..se elämä silti siinä liitossa voi olla siedettävää.
Joka taas ei jaksa arkeaan jatkaa, liiton lopettaa..
Kyllä jokainen itse tietää parhaiten, miten jatkaa..
Keski-ikäisillä on aina sellainen mietinnän paikka!
Mitään harhakuvitelmia nuoruuden aikaisiin paloihin on turha maalailla,niitä ei enää voi tavoittaa!
Keski-ikäinen on keski-ikäinen,on aika miettiä loppuelämää, sitä varmaan AP.kin tässä pohtii..
Rajalliset on jo mahdollisuudet kaikkeen sen ikäisellä..yhden asian voi tehdä:olla kiitollinen
jo elämälleen elämälle..siellä se on se paras aika elämästä ja lapset on muistutus tästä!

Lue lisää

Tuosta rakkaudesta keski-iän pareilla sanoisin,ettei sitä kyllä enää pitkissä liitoissa ole!!
Ja naurettavaa lasten muka syyttää vanhempiaan sen puutteesta! Se on eri asia,jos lapsille ei ole hellyyttä riittäny,se on aina väärin! Mutta sanokaapa rehellisesti,kenen kotona muka vanhemmat keski-iän ylittäneenä muka toisiaan pussailee ja halailee..höpöhöpö!!
Ikinä en muista isäni muuta kuin urahtaneen joskus äitille,paljon eivät porissu muutenkaan keskenään,mutta aina oli ainakin äidin syli lapsille avoin ja naurua riitti meillä keskenään,vaikka isä sellainen jurottaja olikin ikänsä. Äidin muistan nukkuneen yksinään pienessä kamarissa, isän perähuoneessa ja me muksut vintillä. Mukavia muistoja on lapsuudesta ja pääasia oli,ettei tarvinnut riitoja kuunnella! Isän ja äidin välit eivät lasta kiinnostaneet..isää näkyi harvoin muutenkaan reissutyön takia..Vanhemmat erosivat myöhemmin, kun emme enää asuneet kotona.Äiti löysi uuden miehen.
Jossain muussa on vika,kuin vanhempien väleissä,jos lapset tuntevat olonsa laiminlyötyiksi!


Vanhempani erosivat myöhemmin, kun lapset olivat jo muuttaneet aikoja sitten pois.

tuumintaa... kirjoitti:

Siis......rakastaa myötä ja vastoinkäymisessä. Tunnustaa tosiasiat, että avioliitossakin menee välillä huonosti.
Pa haluaisi romanttisen, rakastavan ja hellän parisuhteen.Henkinen yhteenkuuluvuus pitänee sisällään esim. syvällisiä keskusteluja, yhteisiä mielenkiinnon kohteita, viihtymistä toisen seurassa.
Kyllä mahdollista on, uudistaa myös aviosuhdetta em. suuntaan. Ainakin oma katolinen avioliittoni on kehittynyt eri kriisien kautta suotuisampaan suuntaan, uskoisimpa jopa, parhaimmaksi mitä näillä resusseilla on mahdollista saada.
Avioero on iso asia. Itse paikallasi miettisin josko avioliittoleireistä löytyisi sitä puuttuvaa kipinää.

Lue lisää

Mutta jospa vaan avioliitto ei toimi, vaikka kaikkensa yrittää... Kun on koettu yhdessä paljon, uskottu yhteiseen tulevaisuuteen, on uudistettu liittoa, keskusteltu jne., mutta yhtäkkiä huomaa, että on ihan vieras toiselle. Suhdetta on hoidettu, mutta joskus voi käydä niin, että kasvaa erilleen. Kysyn vain itseltäni, miksi piti edes mennä naimisiin, koska nyt olemme eroamassa. Uskoin avioliittoon ja hoidin sitä, mutta näinpä vain kävi. Katkeraa itkua itken, koska minulle ei pitänyt käydä näin. Minun piti elää mieheni kanssa onnellisena elämän loppuun saakka eikä erota kolmen avioliittovuoden jälkeen. Ennen ajattelin, että avioliitosta ei lähdetä muulloin kuin silloin, jos on väkivaltaa tms. Mutta hyvä syy on lähteä, jos kumpikaan ei ole onnellinen eikä voi toisen kanssa saada sitä, mitä oikeasti haluaa.

ihan hyvä ihminen kirjoitti:

Tuosta rakkaudesta keski-iän pareilla sanoisin,ettei sitä kyllä enää pitkissä liitoissa ole!!
Ja naurettavaa lasten muka syyttää vanhempiaan sen puutteesta! Se on eri asia,jos lapsille ei ole hellyyttä riittäny,se on aina väärin! Mutta sanokaapa rehellisesti,kenen kotona muka vanhemmat keski-iän ylittäneenä muka toisiaan pussailee ja halailee..höpöhöpö!!
Ikinä en muista isäni muuta kuin urahtaneen joskus äitille,paljon eivät porissu muutenkaan keskenään,mutta aina oli ainakin äidin syli lapsille avoin ja naurua riitti meillä keskenään,vaikka isä sellainen jurottaja olikin ikänsä. Äidin muistan nukkuneen yksinään pienessä kamarissa, isän perähuoneessa ja me muksut vintillä. Mukavia muistoja on lapsuudesta ja pääasia oli,ettei tarvinnut riitoja kuunnella! Isän ja äidin välit eivät lasta kiinnostaneet..isää näkyi harvoin muutenkaan reissutyön takia..Vanhemmat erosivat myöhemmin, kun emme enää asuneet kotona.Äiti löysi uuden miehen.
Jossain muussa on vika,kuin vanhempien väleissä,jos lapset tuntevat olonsa laiminlyötyiksi!


Vanhempani erosivat myöhemmin, kun lapset olivat jo muuttaneet aikoja sitten pois.

Lue lisää

ihminen. Vai ei oo pitkissä liitoissa rakkautta? Mistäs tiedät? Onnettomien tai liittoonsa tyytymättömien kirjoituksia vaan sattuu näkemään useammin. Ja varmaan on niitäkin, jotka kärsii hiljaa purkautumatta edes kirjoittamalla puhumattakaan, että hakisivat apua. Mutta kuule, on myös piiiitkiä liittoja, joissa rakastetaan ja osoitetaan hellyyttä kuten nuorenakin. Itelläkin yli 30 vuotta liittoa takana. On seksiä, halauksia ja kaikenlaista hellyyttä molemminpuolin ja vapaaehtoisesti. Nyt joku voi tietenkin sanoo, että puolisoni on voinu pettää mua tai pilvilinnani voi romahtaa.Niin on voinutkin tai voi käydä, mutta entä sitten? En minä häntä omista. Mutta rakastan häntä, en vaadi enkä pakota häntä rakastamaan itseäni. Kaikki lähtee vapaaehtoisuudesta. Ja vaikka vanhemmat kuinka rakastavat lapsiaan, mut aito kiintymys puuttuisi vanhempien väliltä , sen näkee silmistä ja kuulee äänensävystä, niin kyl lapset sen huomaa, kumma jos et ymmärrä tätä. Mut meitähän on moneen junaan.

eroedessä kirjoitti:

Mutta jospa vaan avioliitto ei toimi, vaikka kaikkensa yrittää... Kun on koettu yhdessä paljon, uskottu yhteiseen tulevaisuuteen, on uudistettu liittoa, keskusteltu jne., mutta yhtäkkiä huomaa, että on ihan vieras toiselle. Suhdetta on hoidettu, mutta joskus voi käydä niin, että kasvaa erilleen. Kysyn vain itseltäni, miksi piti edes mennä naimisiin, koska nyt olemme eroamassa. Uskoin avioliittoon ja hoidin sitä, mutta näinpä vain kävi. Katkeraa itkua itken, koska minulle ei pitänyt käydä näin. Minun piti elää mieheni kanssa onnellisena elämän loppuun saakka eikä erota kolmen avioliittovuoden jälkeen. Ennen ajattelin, että avioliitosta ei lähdetä muulloin kuin silloin, jos on väkivaltaa tms. Mutta hyvä syy on lähteä, jos kumpikaan ei ole onnellinen eikä voi toisen kanssa saada sitä, mitä oikeasti haluaa.

Lue lisää

Onneksi huomasit ajoissa! Minä olen 23 vuotta ollut jo yhdessä miehen kanssa,jonka kanssa en ole ollut onnellinen kuin vuoden verran..mietin itsemurhaa tälläkin hetkellä..olen turha ihminen..lähde sinä ajoissa pois..

tyhjää kaikki,, kirjoitti:

Onneksi huomasit ajoissa! Minä olen 23 vuotta ollut jo yhdessä miehen kanssa,jonka kanssa en ole ollut onnellinen kuin vuoden verran..mietin itsemurhaa tälläkin hetkellä..olen turha ihminen..lähde sinä ajoissa pois..

Lue lisää

tyhjää kaikki .
Täällä mietin aivan samaa juttua.Jotenkin tuntuu että tämä on joku umpisolmu josta ei pääse minnekään.
Olen ajatellut,että eihän sitä 17 vuotiaana tiennyt elämästä mitään....varsinkaan siitä millaisen miehen haluaisi.SItä vaan on kasvettu yhteen,elämää menty eteenpäin..entä jos kumpikin ajattelee näin.
Mykkäkoulua mykkäkoulun jälkeen....
loukkaannutaan jo ihan vaan varmuuden vuoksi,että saa olla se ensimäinen ja saa odottaa anteeksi pyyntöä.

Ihanaa oli lukea...ettei se liitto ole kaikilla muillakaan sitä miltä saattaa näyttää.

Olen ajatellut että minä pärjään....lapset pärjää...mutta pärjääkö mies.
vai onko tässä joku 50 villitys miehellä meneillään....että hän etsii jotain....
seksi kuihtunut hänen osaltaan pois.(syy ei kuulema minun)


Hoh hoijaa...

ehkä huomenna jo parempi päivä.
Elämä on kovaa....(taistelua päivällä leivästä ja yöllä lihasta)

tsemppiä.

eroedessä kirjoitti:

Mutta jospa vaan avioliitto ei toimi, vaikka kaikkensa yrittää... Kun on koettu yhdessä paljon, uskottu yhteiseen tulevaisuuteen, on uudistettu liittoa, keskusteltu jne., mutta yhtäkkiä huomaa, että on ihan vieras toiselle. Suhdetta on hoidettu, mutta joskus voi käydä niin, että kasvaa erilleen. Kysyn vain itseltäni, miksi piti edes mennä naimisiin, koska nyt olemme eroamassa. Uskoin avioliittoon ja hoidin sitä, mutta näinpä vain kävi. Katkeraa itkua itken, koska minulle ei pitänyt käydä näin. Minun piti elää mieheni kanssa onnellisena elämän loppuun saakka eikä erota kolmen avioliittovuoden jälkeen. Ennen ajattelin, että avioliitosta ei lähdetä muulloin kuin silloin, jos on väkivaltaa tms. Mutta hyvä syy on lähteä, jos kumpikaan ei ole onnellinen eikä voi toisen kanssa saada sitä, mitä oikeasti haluaa.

Lue lisää

HAH! Anteeksi... en tarkoita nauraa tilanteellesi, mutta naurettavaa on ajatuskin, että hoidetaan liittoa yhdessä mutta silti kasvetaan erilleen KOLMESSA avioliittovuodessa.

Kuulostaa siltä, että avioliittoa on yritetty hoitaa vasta, kun puu on kasvanut kieroon jo pari vuotta. Tai sitten sinä hoidit vain yksin mutta puolios ei.

Jos avioliittoa hoidetaan, ei toinen yksinkertaisesti voi jäädä toiselle vieraaksi. Vaikka toinen muuttuisikin niin jokaisen muutoksen huomaa, sillä yhdessä avioliittoa hoidettaessa kasvetaan yhdessä. Silloin, vaikka jotkut puun oksat kasvaisivatkin eri ilmansuuntiin, löytyy aina niitäkin oksia jotka kasvavat samaan suuntaan väkisinkin.

Jos avioliittoa hoidetaan ja toista rakastetaan, silloin toiselle annetaan rakkaudesta sitä, mitä toinen haluaa ja toisaalta kypsänä ihmisenä osataan lakata haluamasta ihan kuuta taivaalta. Tarpeet täytetään silloin kun avioliittoa hoidetaan - puolin ja toisin.

Mitä sinun mielestäsi tuo avioliiton hoitaminen sitten oli?

Niin..ehkä..mutta todennäköisemmin ei..ei rakkautta ole kuin nuorten höppänissä mietteissä..

opittu on.. kirjoitti:

Niin..ehkä..mutta todennäköisemmin ei..ei rakkautta ole kuin nuorten höppänissä mietteissä..

mitä se rakkaus on, se tuntuu kaikilla olevan ihan erilaista, toiset pitää hellimisestä ja pusuttelusta ja toisilla taas vähän etäänpää rakkautta vähän niinkö persoonallisuuksien mukaan ja pariskuntien mukaan.
Toisille se on enempi ystävyyttä ja kumppanuutta ylipäänsä,ja toisilla vastuuta ja huolehtimista...ja...
Kuiteski ihminen on erittäin itsekäs olento, jollei sillä ole itellä hyvä olla niin sitte kiukutellaan, toisista ei niin väliä kunhan itellä vaan on hyvin.
Kuiteskin toisen kunnioittaminen ja arvostaminen on erittäin tärkeää myös, sekä kohdellaan muita siten kun toivotaan itseämme kohdeltavan.

Täytyy kirjoittaa nyt teille periksi antajat, että on vielä toivoakin..
Itse olisin vielä viikko sitten ollut kaltaisenne..luovuttaja..nyt on selvä muutos ilmassa :)
Olemme olleet yli 20 vuotta naimisissa ja lapset ovat teinejä..Viime vuodet ovat menneet huonosti ja erosta on puhuttu ja odoteltu lasten takia..
Nukuttu on eri huoneissa jo kauan ja puhumiset puhuttu..yksinmiettimistä on joutunut kumpikin harrastamaan ja omat puutteensa tunnustamaan..
Ollaan kuitenkin opittu elämään riitelemättä ja kohteliaisuus on tullut vuosien jälkeen takaisin..
Nyt olemme kuukausien ajan joutuneet seuraamaan ystäväperheessä tapahtunutta eroa ja nähneet läheltä sen tuomaa surua ja sellaisia asioita on tullut esiin, jotka kolahtavat minuun ja mieheenikin..olemme joutuneet esim.kuulemaan sellaisia ilkeyksiä eronneen parin välillä, joita ei sitten ole kuitenkaan oikeasti tarkoitettukkaan ja huomanneet itsekkin sitä tehneemme keskenämme..
Paljon pahaa on tullut sanottua yhtään ajattelematta,että toinen osapuoli on ottanut sen paljon raskaammasti kuin sanoja itse..Ja ilkeitä tekojakin..ei ihan pettämisiä kuitenkaan..
Mieheni on nyt sitten yrittänyt viimeaikoina lähentyä kanssani ja olen ollut vähän ihmeissäni..luulin tunteittemme kuolleen jo kokonaan aikoja sitten..
Yhtenä yönä hän sitten tuosta noin vain kömpikin viereeni tyynynsä kanssa ja sanoi kaivanneensa minua..
ja harrastimme seksiä ja se oli ihanaa..pitkästä aikaa..
Sen jälkeen olemme nukkuneet yhdessä..seksiä harrastaneet toisinaan..mutta tärkeämpää on se,että kätemme hakeutuvat yhteen ennen nukahtamista..mitään suuria rakkaudentunnustuksia emme ole uskaltaneet vielä sanoa..tämä on nyt jotakin tunnustelemista ja toisen kokeilemista..uskaltaako enää..kannattaako enään yrittää..jos pettyykin taas..?
Mutta..hymyilyttää kuitenkin taas niinkuin joskus muinoin..hymy meinaa tulla väkisinkin,kun katson töistä tulevaa miestäni..käsi koskee "vahingossa" toiseen ohi mennessä..mahassa "perhoilee"..
Olen kuitenkin jo kohta viisikymppinen nainen, enkä ole moista kokenut kuin nuorena, enkä tiedä, miten pitäisi suhtautua..olen yrittänyt jarrutella ja suojella itseäni,jos petynkin..mutta ei sille voi mitään..luulen rakastuvani mieheeni uudestaan..
Kaikki tulevaisuuden suunnitelmani alkavatkin muuttaa muotoaan..huomaan miettiväni yhteisiä juttuja mieheni kanssa ja ne tuntuvatkin nyt hyvältä..
En vielä tiedä, miten tässä käy, mutta olen pitkästä aikaa onnellinen ja ystäväperheemme surullinen ero on aukaissut ainakin meidät näkemään jotakin, jota emme osanneet aikaisemmin ajatella..
Sen olen kuitenkin päättänyt, etten mäkätä, mollaa ,nollaa, tuomitse, arvostele,enkä työnnä miestäni enää koskaan luotani pois, jos hän vain uskaltaa jatkaa yrittämistä liitossamme..sen olen oppinut.
Olisiko teillä joillakin muillakin tuhoon tuomitulla parilla mahdollisuus vielä kuitenkin tarkastella liittoa..?
Kannattaisiko yrittää kuitenkin vaikka jotain avioliittoleiriä, jossa olisi mahdollisuus omaa elämää tarkastella?
Itse en olisi ikinä uskonut, että rakkaus oli sittenkin vielä siellä piilossa odottamassa..meitä..

perhosia vatsassa! kirjoitti:

Täytyy kirjoittaa nyt teille periksi antajat, että on vielä toivoakin..
Itse olisin vielä viikko sitten ollut kaltaisenne..luovuttaja..nyt on selvä muutos ilmassa :)
Olemme olleet yli 20 vuotta naimisissa ja lapset ovat teinejä..Viime vuodet ovat menneet huonosti ja erosta on puhuttu ja odoteltu lasten takia..
Nukuttu on eri huoneissa jo kauan ja puhumiset puhuttu..yksinmiettimistä on joutunut kumpikin harrastamaan ja omat puutteensa tunnustamaan..
Ollaan kuitenkin opittu elämään riitelemättä ja kohteliaisuus on tullut vuosien jälkeen takaisin..
Nyt olemme kuukausien ajan joutuneet seuraamaan ystäväperheessä tapahtunutta eroa ja nähneet läheltä sen tuomaa surua ja sellaisia asioita on tullut esiin, jotka kolahtavat minuun ja mieheenikin..olemme joutuneet esim.kuulemaan sellaisia ilkeyksiä eronneen parin välillä, joita ei sitten ole kuitenkaan oikeasti tarkoitettukkaan ja huomanneet itsekkin sitä tehneemme keskenämme..
Paljon pahaa on tullut sanottua yhtään ajattelematta,että toinen osapuoli on ottanut sen paljon raskaammasti kuin sanoja itse..Ja ilkeitä tekojakin..ei ihan pettämisiä kuitenkaan..
Mieheni on nyt sitten yrittänyt viimeaikoina lähentyä kanssani ja olen ollut vähän ihmeissäni..luulin tunteittemme kuolleen jo kokonaan aikoja sitten..
Yhtenä yönä hän sitten tuosta noin vain kömpikin viereeni tyynynsä kanssa ja sanoi kaivanneensa minua..
ja harrastimme seksiä ja se oli ihanaa..pitkästä aikaa..
Sen jälkeen olemme nukkuneet yhdessä..seksiä harrastaneet toisinaan..mutta tärkeämpää on se,että kätemme hakeutuvat yhteen ennen nukahtamista..mitään suuria rakkaudentunnustuksia emme ole uskaltaneet vielä sanoa..tämä on nyt jotakin tunnustelemista ja toisen kokeilemista..uskaltaako enää..kannattaako enään yrittää..jos pettyykin taas..?
Mutta..hymyilyttää kuitenkin taas niinkuin joskus muinoin..hymy meinaa tulla väkisinkin,kun katson töistä tulevaa miestäni..käsi koskee "vahingossa" toiseen ohi mennessä..mahassa "perhoilee"..
Olen kuitenkin jo kohta viisikymppinen nainen, enkä ole moista kokenut kuin nuorena, enkä tiedä, miten pitäisi suhtautua..olen yrittänyt jarrutella ja suojella itseäni,jos petynkin..mutta ei sille voi mitään..luulen rakastuvani mieheeni uudestaan..
Kaikki tulevaisuuden suunnitelmani alkavatkin muuttaa muotoaan..huomaan miettiväni yhteisiä juttuja mieheni kanssa ja ne tuntuvatkin nyt hyvältä..
En vielä tiedä, miten tässä käy, mutta olen pitkästä aikaa onnellinen ja ystäväperheemme surullinen ero on aukaissut ainakin meidät näkemään jotakin, jota emme osanneet aikaisemmin ajatella..
Sen olen kuitenkin päättänyt, etten mäkätä, mollaa ,nollaa, tuomitse, arvostele,enkä työnnä miestäni enää koskaan luotani pois, jos hän vain uskaltaa jatkaa yrittämistä liitossamme..sen olen oppinut.
Olisiko teillä joillakin muillakin tuhoon tuomitulla parilla mahdollisuus vielä kuitenkin tarkastella liittoa..?
Kannattaisiko yrittää kuitenkin vaikka jotain avioliittoleiriä, jossa olisi mahdollisuus omaa elämää tarkastella?
Itse en olisi ikinä uskonut, että rakkaus oli sittenkin vielä siellä piilossa odottamassa..meitä..

Lue lisää

Ja onnea. Älä suotta jarruttele. Samanlaisia epäilyksiä sitä tulee vaikka ihastuisit johonkin uuteen ihmiseen. Sulla on vaan käynyt mahtava säkä jos se ihastumisen kohde on oma aviomies. Anna mennä ja nauti!

Edellisen kirjoittajan teksti on todella hyvä kuvaus asioista, juuri noin minä myös näen aloittajan tilanteen, mutta edellinen kirjoitti sen tavalla, johon en olisi osannut! Mieti kunnolla, aina asiat eivät ole aina valintoja vaan on myös virta, vain aivan virran alussa pystyy valitsemaan...

Everstiluutnantti kirjoitti:

Edellisen kirjoittajan teksti on todella hyvä kuvaus asioista, juuri noin minä myös näen aloittajan tilanteen, mutta edellinen kirjoitti sen tavalla, johon en olisi osannut! Mieti kunnolla, aina asiat eivät ole aina valintoja vaan on myös virta, vain aivan virran alussa pystyy valitsemaan...

Lue lisää

Tuo "perhosia vatsassa" Sen osoittaa taas, että jos liitto aikanaan on oikeille perustuksille tehty, se saadaan kukoistamaan jos vaan halua löytyy..ehkä joku tuollainen läheltä seurattava kokemus saakin sen oman kipukohdan avautumaan..tuosta herrojen sipulijutusta sen verran,että vettä ne kukatkin tarvitsevat kasvaakseen,joten kyllä sitä suhdettakin täytyy hoitaa, mikään suhde ei hoitamatta kukoista!
Ihanaa oli taas kuitenkin näidenkin eroja miettivien juttujen keskellä kuulla jotakin rakkauden huminaa joillakin olevan ihan oikeasti!
Tsemppiä sinulle "perhosia vatsassa!" Olet oivaltanut jotakin miehesi kanssa!

Sinä mies ?!? Onko omakohtaista kokemusta..
Olen itse eronnut ja ei vaan kolahda sitten kenenkään kanssa. Missäs ne "sielunystävät" näin aikuisiällä oikein piilottelevat..ettei vaan siellä omassa pääkopassasi..
Jotkut eronneet kaverini ovat jonkun rinnalleen löytäneet, mutta yhtään kovinkaan onnellista miestä ei ole akan vaihdonkaan myötä tullut..samat mäkätykset vaan ensi huuman haihduttua..
Kauniitakaan naiset eivät ole kuin nuorina..katkeruus näkyy siellä "sieluissakin",kun ikää tulee..
Luin tuon "perhosia vatsassa" kirjoituksen ja itsestä on tuntunut jo kauan aikaa, että olisi sittenkin pitänyt yrittää edes selvittää exän kanssa, mihin se rakkaus katosi..ikävä meinää olla vieläkin toisinaan..
En ainakaan itse aio loppuelämää ootella jotain "sielunkumppania" löytyväksi..kupla koko unelma..
Aionkin tehdä sen, mitä olen jo kauan aikaa miettinyt..aion soittaa exälle ja kysyä sitä treffeille uudestaan..eihän se mitään ota jos ei annakkaan.. :)
Se mun "sielunkumppani" oli kuiteskin se mun exä! Ja se tosiasia on pitkin hampain myönnettävä..
Meilläkin liittoa kesti kuitenkin 15 vuotta..

Everstiluutnantti kirjoitti:

Edellisen kirjoittajan teksti on todella hyvä kuvaus asioista, juuri noin minä myös näen aloittajan tilanteen, mutta edellinen kirjoitti sen tavalla, johon en olisi osannut! Mieti kunnolla, aina asiat eivät ole aina valintoja vaan on myös virta, vain aivan virran alussa pystyy valitsemaan...

Lue lisää

Mielenkiintoisia viestejä näin pääsääntöisesti. Olen lukenut nämä kaikki moneenkertaan läpi ja täytyy sanoa, että tuntuu paljon paremmalta. Monet viestit ovat toivekkaita, kohtalouskoisen positiivisia.

Ei silti. En usko enää rakkauteen, en ainakaan nyt - nuorten hömpötyksiä, todella. En usko kohtalon johdatukseen.

Mutta kuitenkin, todella kiva ja mukaa ajateltavaa näistä teksteistä on tullut. Ennenkaikkea on mukavaa, että ihmiset vaikuttavat empaattisilta ja jakavat kokemuksiaan. On oikeasti mukava tietää, että meitä huonossa suhteessa olevia on muitakin. Ja että monet muutkin pystyvät laittamaan katkeruutensa syrjään ja hoitamaan sen oman tehtävänsä - rakentamaan perhettään.

Vähän sitten itsensä ylentämistä....uskon, että miehen tehtävä on olla perheensä johtaja, hoitaa niin että kaikilla on hyvä olla. Ei äidillisesti vaan isällisesti. Tuohon hommaan kuuluu vastuu, siitä huolimatta, että tunteet eivät ole aina niin mukavia. Tuota ikävää vastuuta on mukavampi kantaa kun saa vertaistukea ja empatiaa. Kiitos teille kaikille, minua nämä tekstit ovat auttaneet.

Hmm... pointtisi on ihan hyvä. Ruikutus on se asia mitä tällä palstalla tehdään, ei näitä voi valittaa tutuille eikä kavereille. Kavereille ehkä rajatusti ja vähän. Auttaa kummasti ainakin minua, olemme erilaisia. Elämä menisi hukkaan, ellei vähän päästelisi höyryjä joskus... tämä on ihan hyvä konsti. Kontekstisi on aika hurja, ymmärrän olevani etuoikeutettu kaikesta huolimatta. Elän suomessa ja olen terve ja kaikki on kunnossa... niin on asia. Se saa riittää tällä hetkellä.

Uusiopennut ja sussut ei todellakaan kiinnosta. Ei pätkääkään, en etsi avioliiton ulkopuolista suhdetta. Etpä tainnut kovin pitkällisesti näitä lukea... näitä selittelin, mutta jäi narinat päällimmäiseksi... meitä on moneksi.

Minulla on asiat hyvin - ja rasvaprosentti on alta 15, joten en enää laihduttele ;). Nostelen kyllä punttia. Ryhtikin on aika hyvä ja olen melko aktiivinen elämässä muutenkin. Vaimoa kohtelen hyvin (niin hyvin kuin pystyn) ja haluan hänelle hyvää... narina täälä auttaa jakasamaan arkista aherrusta myös suhteessa vaimoon. Avioliittoleirejä en enää tilaile, ei niistä ole minulle hyötyä. Kiitos kuitenkin viestistäsi, joka oli ehkä että... elä elämääsi ja nauti joka päivästä (terveydestä)... elämä on liian lyhyt vihalle ja katkeruudelle. Näinhän se on.

lapset ensin kirjoitti:

Hmm... pointtisi on ihan hyvä. Ruikutus on se asia mitä tällä palstalla tehdään, ei näitä voi valittaa tutuille eikä kavereille. Kavereille ehkä rajatusti ja vähän. Auttaa kummasti ainakin minua, olemme erilaisia. Elämä menisi hukkaan, ellei vähän päästelisi höyryjä joskus... tämä on ihan hyvä konsti. Kontekstisi on aika hurja, ymmärrän olevani etuoikeutettu kaikesta huolimatta. Elän suomessa ja olen terve ja kaikki on kunnossa... niin on asia. Se saa riittää tällä hetkellä.

Uusiopennut ja sussut ei todellakaan kiinnosta. Ei pätkääkään, en etsi avioliiton ulkopuolista suhdetta. Etpä tainnut kovin pitkällisesti näitä lukea... näitä selittelin, mutta jäi narinat päällimmäiseksi... meitä on moneksi.

Minulla on asiat hyvin - ja rasvaprosentti on alta 15, joten en enää laihduttele ;). Nostelen kyllä punttia. Ryhtikin on aika hyvä ja olen melko aktiivinen elämässä muutenkin. Vaimoa kohtelen hyvin (niin hyvin kuin pystyn) ja haluan hänelle hyvää... narina täälä auttaa jakasamaan arkista aherrusta myös suhteessa vaimoon. Avioliittoleirejä en enää tilaile, ei niistä ole minulle hyötyä. Kiitos kuitenkin viestistäsi, joka oli ehkä että... elä elämääsi ja nauti joka päivästä (terveydestä)... elämä on liian lyhyt vihalle ja katkeruudelle. Näinhän se on.

Lue lisää

Tämä palsta on just hyvä keino purkaa tuntojaan, eli narise ja valita vain!
Näin anonyyminä se onnistuu parhaiten, ja parempi on täällä pettymystään purkaa, kuin kotona..
Se avioliitto on aina hyvää ja huonoa..elämää silti!
Alku on ihanaa ja hyvää..jatko vähemmän ihanaa ja välillä huonoa..
Asiantuntijatkin sen myöntävät, että rakkaus muuttuu pitkässä suhteessa joksikin muuksi..kumppanuudeksi ja kummankin uudelleen itsenäistymiseksi..kiintymys jää..
On ihmisestä itsestä kiinni, miten se suhde jatkuu..
Voi elää ihan hyvää elämää perheenä, vaikka sitä ihanaa intohimoa ei tunnu enää olevan..
MUTTA.. jos elämä menee riitelyksi ja toisen piikittelyksi, ei eloa kannata jatkaa yhdessä..valintoja kaikki..
Jotkut lähtee uuden rakkauden perään ja aluksi onkin varmaan mahtavaa taas rakastaa, se tunne kuitenkin taas himmenee ajan myötä ja sama arki pukkaa tulemaan tylsyyksineen..
Jos sua helpottaa, niin yli viiskymppisenä ajatukset tasoittuu..alkaa arvostamaan ihan tavallisia tuttuja asioita ja tuollaiset sinun mietteet eivät enää täytä päätä kokonaan..niin se menee..

3 kertaa liitossa kirjoitti:

Tämä palsta on just hyvä keino purkaa tuntojaan, eli narise ja valita vain!
Näin anonyyminä se onnistuu parhaiten, ja parempi on täällä pettymystään purkaa, kuin kotona..
Se avioliitto on aina hyvää ja huonoa..elämää silti!
Alku on ihanaa ja hyvää..jatko vähemmän ihanaa ja välillä huonoa..
Asiantuntijatkin sen myöntävät, että rakkaus muuttuu pitkässä suhteessa joksikin muuksi..kumppanuudeksi ja kummankin uudelleen itsenäistymiseksi..kiintymys jää..
On ihmisestä itsestä kiinni, miten se suhde jatkuu..
Voi elää ihan hyvää elämää perheenä, vaikka sitä ihanaa intohimoa ei tunnu enää olevan..
MUTTA.. jos elämä menee riitelyksi ja toisen piikittelyksi, ei eloa kannata jatkaa yhdessä..valintoja kaikki..
Jotkut lähtee uuden rakkauden perään ja aluksi onkin varmaan mahtavaa taas rakastaa, se tunne kuitenkin taas himmenee ajan myötä ja sama arki pukkaa tulemaan tylsyyksineen..
Jos sua helpottaa, niin yli viiskymppisenä ajatukset tasoittuu..alkaa arvostamaan ihan tavallisia tuttuja asioita ja tuollaiset sinun mietteet eivät enää täytä päätä kokonaan..niin se menee..

Lue lisää

Erikoista, näin pitkä ketju, eikä juuri kukaan puhu mitään oikeasta rakkaudesta? Siihenhän kaiken piti perustua, eikö sen niin pitänyt olla? Ilman sitä ihminen on vain "kilisevä kulkunen ja helisevä symbaali". Kyllä maailmassa oikeaa rakkautta koskaan kokemattomia toimittajia, psykologeja, pastoreita, huijareita ja muita konsultteja rahastamaan riittää. Jokainen, joka sitä etsii, ei voi sitä löytää. Miksi? Siksi, että aivot ovat jo etsimään lähdettäessä off-asennossa, jossa korkeampi voima ei pääse läpi.

Henkinen tyhjyys on lopulta ankara taakka, koska ihminen alkaa kokea tietyssä pisteessä = tässäkö tämä nyt sitten oli? Kuka nyt vajaata epäaitoa suoritushumpuukia aina tahtoo? Se on ikävä tilanne. Kuinka se avioliitto alkaa kukoistaa, kun se perustuu vain siihen, että on pantu nimiä paperiin jne...? Moni odottaa ikänsä, koska tämän puolison kanssa alkuräjähdys tapahtuu, mutta ei sitä tapahdu. Sehän tapahtuu heti, tai ei ollenkaan. Se joko on tai ei ole. Välimuotoja ei oikeasti ole olemassa. Oikea rakkaus putoaa kuin meteoriitti Kaalin kraateriin täysin yllättäen, aivojen kuorikerrosten läpi sielun syvyyteen, molemmille. Ihminen piirteli kalliomaalauksiin vaginan kuvia jo 35000 vuotta sitten ja nyt me suoritamme noin 2000 vuotta nuorta uskontoa, senkin usein väärin ymmärtäen. Rakkaus vaatii kolmiyhteyden, jota ei voi mitenkään hammasta purren itse rakentaa. Jos joku on niin etevä, että väittää voivansa, hakekoon asialle heti patentin. Tässäpä globaalibusiness? Vaan ei ole. Patenttia ei saa.

-- Emme puhu tietyistä asioista, kun niistä tulee paha mieli. Voi, voi. Kun nainen lässyttää miehelleen "ota miehen paikkasi", miksei mies kiroa vastaan ja sano "ota naisen paikkasi". Makaa sängyssä selällään kikkeli velttona silmät kiinni odottamassa ihmettä. Kamoon konsultit, näyttäkää nyt miten sitä parisuhdetta oikeasti hoidetaan, femukoitten opein? Eläinmaailmassa naaraan on aina ensin noustava kiimaan, siis juuri päinvastoin kuin meillä, ennen kuin homma lähtee liikkeelle. Kyllä se uros perässä tulee, jos mieli on avoin ja saa olla oma vajavainen itsensä. Naisen on kuitenkin oltava nöyrä miehen edessä, muuten mies ei voi mitenkään päästä päästä sisään. Mitenkähän mahtoi olla idänfilosofioissa ja esim. tantraseksissä, tuhansia vuosia ennen meidän ajanlaskumme alkua? Juuri erilailla, kuin nyt meillä.

Rukoilin vuosia, että parisuhde korjaantuisi, siis juuri siten, että saisin vaimooni yhteyden. Lakkasin yrittämästä, kun kaikista asioista ei saanut puhua. Tässä tulee se niitti, joka tappaa yhteyden. Niin kovasti "rakastava" puoliso sulkee päänsä.Avioliitosta tulee Jumalainen näytelmä, ilman sitä Jumalaa. Kuinka murtautua sängyssäkään alasti toisen pään sisään, kun ei ole mitään työkaluja ja toinen on kietonut Aushwitsin verran piikkilankaa päänsä ympärille. Tähän on vielä kytketty sähköt! Vasta sitten, kun lakataan suorittamasta, voidaan ehkä alkaa elää edes vähän täydempää elämää. Sitä, jossa saa puhua asiosta niiden oikeilla nimillä ja olla vain oma itsensä. Jos parisuhdetta pitää suorittaa ja olla joku toinen kuin oikeasti on, niin kertokaa nyt viisaammat, kuinka siinä lopulta käy? Taitaa tulla pitkä loppuiän näytelmä, ilman väliaikoja. Järjetöntä touhua.

Ja juuri tähän se sitten tulee, se oikea rakkaus. Se jossa ollaan omana itsenä. Toinen ihminen ei hyväksy sinua kuin omana itsenäsi, sillä vain tähän mieheen/naiseen hän hullaantui. Meni sinun kanssasi avaamaan taivaasta pudotetun lahjapaketin. Sen josta pölähti kasvoille näkymätön hullaannuttava rakkaudenkokemus. Pakettia ei voi enää lähettää takaisin, kun ei ole postimerkkejä eikä kuljetuksia. On vain löytynyt ystävä matkalle mukaan. Sellainen, joka on sinussa ja sinä hänessä. Prosessi kestää ja koulii. Lopulta on pakko tunnustaa korkeamman voiman mukana olo. Ja sen jälkeen tosiasiat. Niitä nimittäin kysellään niin kauan, että on pakko myöntyä. Ainakin siihen, että annettu lahja kelpaa. Kuinka lopettaa parisuhde, joka on annettu? Olen myöhemmin miettinyt, että lopettakoon suhteen Se, joka tämän lähettikin. Yksinkertaista, mutta erittäin monitahoista prosessia, joka etenee horisontaalisesti ja vertikaalisesti moneen suuntaan. Mutta se etenee, kun se liikkeelle lähtee ja lähetetään. Mitään ei itse voi. Se vain tapahtuu.

Mies?!? kirjoitti:

Erikoista, näin pitkä ketju, eikä juuri kukaan puhu mitään oikeasta rakkaudesta? Siihenhän kaiken piti perustua, eikö sen niin pitänyt olla? Ilman sitä ihminen on vain "kilisevä kulkunen ja helisevä symbaali". Kyllä maailmassa oikeaa rakkautta koskaan kokemattomia toimittajia, psykologeja, pastoreita, huijareita ja muita konsultteja rahastamaan riittää. Jokainen, joka sitä etsii, ei voi sitä löytää. Miksi? Siksi, että aivot ovat jo etsimään lähdettäessä off-asennossa, jossa korkeampi voima ei pääse läpi.

Henkinen tyhjyys on lopulta ankara taakka, koska ihminen alkaa kokea tietyssä pisteessä = tässäkö tämä nyt sitten oli? Kuka nyt vajaata epäaitoa suoritushumpuukia aina tahtoo? Se on ikävä tilanne. Kuinka se avioliitto alkaa kukoistaa, kun se perustuu vain siihen, että on pantu nimiä paperiin jne...? Moni odottaa ikänsä, koska tämän puolison kanssa alkuräjähdys tapahtuu, mutta ei sitä tapahdu. Sehän tapahtuu heti, tai ei ollenkaan. Se joko on tai ei ole. Välimuotoja ei oikeasti ole olemassa. Oikea rakkaus putoaa kuin meteoriitti Kaalin kraateriin täysin yllättäen, aivojen kuorikerrosten läpi sielun syvyyteen, molemmille. Ihminen piirteli kalliomaalauksiin vaginan kuvia jo 35000 vuotta sitten ja nyt me suoritamme noin 2000 vuotta nuorta uskontoa, senkin usein väärin ymmärtäen. Rakkaus vaatii kolmiyhteyden, jota ei voi mitenkään hammasta purren itse rakentaa. Jos joku on niin etevä, että väittää voivansa, hakekoon asialle heti patentin. Tässäpä globaalibusiness? Vaan ei ole. Patenttia ei saa.

-- Emme puhu tietyistä asioista, kun niistä tulee paha mieli. Voi, voi. Kun nainen lässyttää miehelleen "ota miehen paikkasi", miksei mies kiroa vastaan ja sano "ota naisen paikkasi". Makaa sängyssä selällään kikkeli velttona silmät kiinni odottamassa ihmettä. Kamoon konsultit, näyttäkää nyt miten sitä parisuhdetta oikeasti hoidetaan, femukoitten opein? Eläinmaailmassa naaraan on aina ensin noustava kiimaan, siis juuri päinvastoin kuin meillä, ennen kuin homma lähtee liikkeelle. Kyllä se uros perässä tulee, jos mieli on avoin ja saa olla oma vajavainen itsensä. Naisen on kuitenkin oltava nöyrä miehen edessä, muuten mies ei voi mitenkään päästä päästä sisään. Mitenkähän mahtoi olla idänfilosofioissa ja esim. tantraseksissä, tuhansia vuosia ennen meidän ajanlaskumme alkua? Juuri erilailla, kuin nyt meillä.

Rukoilin vuosia, että parisuhde korjaantuisi, siis juuri siten, että saisin vaimooni yhteyden. Lakkasin yrittämästä, kun kaikista asioista ei saanut puhua. Tässä tulee se niitti, joka tappaa yhteyden. Niin kovasti "rakastava" puoliso sulkee päänsä.Avioliitosta tulee Jumalainen näytelmä, ilman sitä Jumalaa. Kuinka murtautua sängyssäkään alasti toisen pään sisään, kun ei ole mitään työkaluja ja toinen on kietonut Aushwitsin verran piikkilankaa päänsä ympärille. Tähän on vielä kytketty sähköt! Vasta sitten, kun lakataan suorittamasta, voidaan ehkä alkaa elää edes vähän täydempää elämää. Sitä, jossa saa puhua asiosta niiden oikeilla nimillä ja olla vain oma itsensä. Jos parisuhdetta pitää suorittaa ja olla joku toinen kuin oikeasti on, niin kertokaa nyt viisaammat, kuinka siinä lopulta käy? Taitaa tulla pitkä loppuiän näytelmä, ilman väliaikoja. Järjetöntä touhua.

Ja juuri tähän se sitten tulee, se oikea rakkaus. Se jossa ollaan omana itsenä. Toinen ihminen ei hyväksy sinua kuin omana itsenäsi, sillä vain tähän mieheen/naiseen hän hullaantui. Meni sinun kanssasi avaamaan taivaasta pudotetun lahjapaketin. Sen josta pölähti kasvoille näkymätön hullaannuttava rakkaudenkokemus. Pakettia ei voi enää lähettää takaisin, kun ei ole postimerkkejä eikä kuljetuksia. On vain löytynyt ystävä matkalle mukaan. Sellainen, joka on sinussa ja sinä hänessä. Prosessi kestää ja koulii. Lopulta on pakko tunnustaa korkeamman voiman mukana olo. Ja sen jälkeen tosiasiat. Niitä nimittäin kysellään niin kauan, että on pakko myöntyä. Ainakin siihen, että annettu lahja kelpaa. Kuinka lopettaa parisuhde, joka on annettu? Olen myöhemmin miettinyt, että lopettakoon suhteen Se, joka tämän lähettikin. Yksinkertaista, mutta erittäin monitahoista prosessia, joka etenee horisontaalisesti ja vertikaalisesti moneen suuntaan. Mutta se etenee, kun se liikkeelle lähtee ja lähetetään. Mitään ei itse voi. Se vain tapahtuu.

Lue lisää

Eli onko sulla itellä ees mitään omakoht.kokemusta..vai onko pää vaan täynnä niin yli-ylilennokkaita "päivien viemää.." -sepitelmiä, millä ei ole oikean elämän kanssa sitten juurikaan mitään yhteistä?
Käydäänkö sun siirappimaisessa "rakkausfantasiasuurempielämää"-maailmassa edes paskalla..?

Mies?!? kirjoitti:

Erikoista, näin pitkä ketju, eikä juuri kukaan puhu mitään oikeasta rakkaudesta? Siihenhän kaiken piti perustua, eikö sen niin pitänyt olla? Ilman sitä ihminen on vain "kilisevä kulkunen ja helisevä symbaali". Kyllä maailmassa oikeaa rakkautta koskaan kokemattomia toimittajia, psykologeja, pastoreita, huijareita ja muita konsultteja rahastamaan riittää. Jokainen, joka sitä etsii, ei voi sitä löytää. Miksi? Siksi, että aivot ovat jo etsimään lähdettäessä off-asennossa, jossa korkeampi voima ei pääse läpi.

Henkinen tyhjyys on lopulta ankara taakka, koska ihminen alkaa kokea tietyssä pisteessä = tässäkö tämä nyt sitten oli? Kuka nyt vajaata epäaitoa suoritushumpuukia aina tahtoo? Se on ikävä tilanne. Kuinka se avioliitto alkaa kukoistaa, kun se perustuu vain siihen, että on pantu nimiä paperiin jne...? Moni odottaa ikänsä, koska tämän puolison kanssa alkuräjähdys tapahtuu, mutta ei sitä tapahdu. Sehän tapahtuu heti, tai ei ollenkaan. Se joko on tai ei ole. Välimuotoja ei oikeasti ole olemassa. Oikea rakkaus putoaa kuin meteoriitti Kaalin kraateriin täysin yllättäen, aivojen kuorikerrosten läpi sielun syvyyteen, molemmille. Ihminen piirteli kalliomaalauksiin vaginan kuvia jo 35000 vuotta sitten ja nyt me suoritamme noin 2000 vuotta nuorta uskontoa, senkin usein väärin ymmärtäen. Rakkaus vaatii kolmiyhteyden, jota ei voi mitenkään hammasta purren itse rakentaa. Jos joku on niin etevä, että väittää voivansa, hakekoon asialle heti patentin. Tässäpä globaalibusiness? Vaan ei ole. Patenttia ei saa.

-- Emme puhu tietyistä asioista, kun niistä tulee paha mieli. Voi, voi. Kun nainen lässyttää miehelleen "ota miehen paikkasi", miksei mies kiroa vastaan ja sano "ota naisen paikkasi". Makaa sängyssä selällään kikkeli velttona silmät kiinni odottamassa ihmettä. Kamoon konsultit, näyttäkää nyt miten sitä parisuhdetta oikeasti hoidetaan, femukoitten opein? Eläinmaailmassa naaraan on aina ensin noustava kiimaan, siis juuri päinvastoin kuin meillä, ennen kuin homma lähtee liikkeelle. Kyllä se uros perässä tulee, jos mieli on avoin ja saa olla oma vajavainen itsensä. Naisen on kuitenkin oltava nöyrä miehen edessä, muuten mies ei voi mitenkään päästä päästä sisään. Mitenkähän mahtoi olla idänfilosofioissa ja esim. tantraseksissä, tuhansia vuosia ennen meidän ajanlaskumme alkua? Juuri erilailla, kuin nyt meillä.

Rukoilin vuosia, että parisuhde korjaantuisi, siis juuri siten, että saisin vaimooni yhteyden. Lakkasin yrittämästä, kun kaikista asioista ei saanut puhua. Tässä tulee se niitti, joka tappaa yhteyden. Niin kovasti "rakastava" puoliso sulkee päänsä.Avioliitosta tulee Jumalainen näytelmä, ilman sitä Jumalaa. Kuinka murtautua sängyssäkään alasti toisen pään sisään, kun ei ole mitään työkaluja ja toinen on kietonut Aushwitsin verran piikkilankaa päänsä ympärille. Tähän on vielä kytketty sähköt! Vasta sitten, kun lakataan suorittamasta, voidaan ehkä alkaa elää edes vähän täydempää elämää. Sitä, jossa saa puhua asiosta niiden oikeilla nimillä ja olla vain oma itsensä. Jos parisuhdetta pitää suorittaa ja olla joku toinen kuin oikeasti on, niin kertokaa nyt viisaammat, kuinka siinä lopulta käy? Taitaa tulla pitkä loppuiän näytelmä, ilman väliaikoja. Järjetöntä touhua.

Ja juuri tähän se sitten tulee, se oikea rakkaus. Se jossa ollaan omana itsenä. Toinen ihminen ei hyväksy sinua kuin omana itsenäsi, sillä vain tähän mieheen/naiseen hän hullaantui. Meni sinun kanssasi avaamaan taivaasta pudotetun lahjapaketin. Sen josta pölähti kasvoille näkymätön hullaannuttava rakkaudenkokemus. Pakettia ei voi enää lähettää takaisin, kun ei ole postimerkkejä eikä kuljetuksia. On vain löytynyt ystävä matkalle mukaan. Sellainen, joka on sinussa ja sinä hänessä. Prosessi kestää ja koulii. Lopulta on pakko tunnustaa korkeamman voiman mukana olo. Ja sen jälkeen tosiasiat. Niitä nimittäin kysellään niin kauan, että on pakko myöntyä. Ainakin siihen, että annettu lahja kelpaa. Kuinka lopettaa parisuhde, joka on annettu? Olen myöhemmin miettinyt, että lopettakoon suhteen Se, joka tämän lähettikin. Yksinkertaista, mutta erittäin monitahoista prosessia, joka etenee horisontaalisesti ja vertikaalisesti moneen suuntaan. Mutta se etenee, kun se liikkeelle lähtee ja lähetetään. Mitään ei itse voi. Se vain tapahtuu.

Lue lisää

Kiitos kirjoituksistasi! Niin se rakkaus. Kovin sitä tässä ketjussa vähätellään, eivät kaikki, mutta suurin osa. Tuntuu todella oudolta. Itse uskon kuitenkin ymmärtäväni täysin, mitä tarkoitat. Olen nimittäin kokenut juuri tuon, mistä kirjoitat. Olen nainen, eronnut kauan sitten. Lapsille en moittinut heidän isäänsä, eikä hän minua, joten siinä suhteessa kaikki oli hyvin. Minulla oli pari muutaman vuoden kestänyttä miessuhdetta, joista ei sitten kehittynyt kumminkaan mitään. Ensimmäinen loppui miehen viihtyessä aina vain enemmän kapakassa, jätin hänet, ja toinen suhde hiipui ihastuksen loputtua tylsyyteen. Yritin saada vastakaikua ja olla hellä, mutta kuin vastassa olisi ollut seinä, toisen pään sisälle ei todellakaan näe. Olin surullinen ja yksinäinen. Rukoilin myös, että saisin vielä rakastaa joskus. Ja rukoukseni kuultiin. Mitä epätodennäköisimmällä hetkellä kohtasin HÄNET! Puhuimme, että näin suurta rakkautta eivät kaikki kohtaa koko elämässään. Tästä jo vuosia ja yhä tunnemme samoin. Ja yhä kiitän hänestä.

Rakkautta ON kirjoitti:

Kiitos kirjoituksistasi! Niin se rakkaus. Kovin sitä tässä ketjussa vähätellään, eivät kaikki, mutta suurin osa. Tuntuu todella oudolta. Itse uskon kuitenkin ymmärtäväni täysin, mitä tarkoitat. Olen nimittäin kokenut juuri tuon, mistä kirjoitat. Olen nainen, eronnut kauan sitten. Lapsille en moittinut heidän isäänsä, eikä hän minua, joten siinä suhteessa kaikki oli hyvin. Minulla oli pari muutaman vuoden kestänyttä miessuhdetta, joista ei sitten kehittynyt kumminkaan mitään. Ensimmäinen loppui miehen viihtyessä aina vain enemmän kapakassa, jätin hänet, ja toinen suhde hiipui ihastuksen loputtua tylsyyteen. Yritin saada vastakaikua ja olla hellä, mutta kuin vastassa olisi ollut seinä, toisen pään sisälle ei todellakaan näe. Olin surullinen ja yksinäinen. Rukoilin myös, että saisin vielä rakastaa joskus. Ja rukoukseni kuultiin. Mitä epätodennäköisimmällä hetkellä kohtasin HÄNET! Puhuimme, että näin suurta rakkautta eivät kaikki kohtaa koko elämässään. Tästä jo vuosia ja yhä tunnemme samoin. Ja yhä kiitän hänestä.

Lue lisää

kaikille ei käy noin onnekkaasti kun sulle, eron jälkeen ei ole mitään kunnollista löytynyt, taitaa jo 50v olla vanha sinkkuna ja parhaat ovat jo parisuhteessa vain surkeet, alkoholisoituneet, ja katkerat paskat jääneet...

Rakkautta ON kirjoitti:

Kiitos kirjoituksistasi! Niin se rakkaus. Kovin sitä tässä ketjussa vähätellään, eivät kaikki, mutta suurin osa. Tuntuu todella oudolta. Itse uskon kuitenkin ymmärtäväni täysin, mitä tarkoitat. Olen nimittäin kokenut juuri tuon, mistä kirjoitat. Olen nainen, eronnut kauan sitten. Lapsille en moittinut heidän isäänsä, eikä hän minua, joten siinä suhteessa kaikki oli hyvin. Minulla oli pari muutaman vuoden kestänyttä miessuhdetta, joista ei sitten kehittynyt kumminkaan mitään. Ensimmäinen loppui miehen viihtyessä aina vain enemmän kapakassa, jätin hänet, ja toinen suhde hiipui ihastuksen loputtua tylsyyteen. Yritin saada vastakaikua ja olla hellä, mutta kuin vastassa olisi ollut seinä, toisen pään sisälle ei todellakaan näe. Olin surullinen ja yksinäinen. Rukoilin myös, että saisin vielä rakastaa joskus. Ja rukoukseni kuultiin. Mitä epätodennäköisimmällä hetkellä kohtasin HÄNET! Puhuimme, että näin suurta rakkautta eivät kaikki kohtaa koko elämässään. Tästä jo vuosia ja yhä tunnemme samoin. Ja yhä kiitän hänestä.

Lue lisää

Tulipa tästä pitkä ketju, kiitos edelleen kaikille. Oikeasti helpottaa kun kuulee näitä kommentteja. Niin rakkaudesta, en usko enää omalta kohdaltani. En usko että voin kaiken tämän jälkeen rakastua enää, vaikken ikäloppu olekkaan. Olen todella skeptinen naisia kohtaan - ja kääntynyt sovinistiksi. Omat kriteerit ovat hirmu korkeat, liiankin. Ennemmin olen yksin ja harrastan seksiä toisten yksinäisten (naisten) kanssa - sitten kun jään yksin. Tällähetkellä olen vielä tässä liitossani ja olen onnellinen. Aikuisen yksinäisyys on kuitenkin pieni asia verrattuna vaikka terveyteen tai omiin lapsiin.... ja näin kaikki toimii taloudellisesti hyvin. Lapset saa mitä lapset tarvitsee ja itse saan hyvän perheen ja taloudellisesti mitä haluan, vaimo on tyytyväinen ja lapset myös niin mitä tässä. Valittelen sekä narisen, iso mies. Silti.... tosiaan omat ongelmat pienenee ja jaksaa taas arkea ihan hyvin. Onneksi meitä on muitakin.

Täytyy muistaa olla vaimolle hyvä ja kehua kovasti - imelää mutta toimii- niin se vaimokin on vähän inhimillisempi. Kokeilkaa muutkin miehet ;) mutta kehukaa aiheesta. Vaikka sitten hellyys ja läheisyys puuttuukin ikuisesti. Koira ja lapset riittää minulle. Sinun puolestasi "rakkautta on" olen onnellinen, mukavaa että noinkin voi käydä. Olet onnen tyttö. Toivon pitkää pinnaa ja voimia parisuhteen hoitoon ... ja paljon onnellisia vuosia.

lapset etusijalla kirjoitti:

Tulipa tästä pitkä ketju, kiitos edelleen kaikille. Oikeasti helpottaa kun kuulee näitä kommentteja. Niin rakkaudesta, en usko enää omalta kohdaltani. En usko että voin kaiken tämän jälkeen rakastua enää, vaikken ikäloppu olekkaan. Olen todella skeptinen naisia kohtaan - ja kääntynyt sovinistiksi. Omat kriteerit ovat hirmu korkeat, liiankin. Ennemmin olen yksin ja harrastan seksiä toisten yksinäisten (naisten) kanssa - sitten kun jään yksin. Tällähetkellä olen vielä tässä liitossani ja olen onnellinen. Aikuisen yksinäisyys on kuitenkin pieni asia verrattuna vaikka terveyteen tai omiin lapsiin.... ja näin kaikki toimii taloudellisesti hyvin. Lapset saa mitä lapset tarvitsee ja itse saan hyvän perheen ja taloudellisesti mitä haluan, vaimo on tyytyväinen ja lapset myös niin mitä tässä. Valittelen sekä narisen, iso mies. Silti.... tosiaan omat ongelmat pienenee ja jaksaa taas arkea ihan hyvin. Onneksi meitä on muitakin.

Täytyy muistaa olla vaimolle hyvä ja kehua kovasti - imelää mutta toimii- niin se vaimokin on vähän inhimillisempi. Kokeilkaa muutkin miehet ;) mutta kehukaa aiheesta. Vaikka sitten hellyys ja läheisyys puuttuukin ikuisesti. Koira ja lapset riittää minulle. Sinun puolestasi "rakkautta on" olen onnellinen, mukavaa että noinkin voi käydä. Olet onnen tyttö. Toivon pitkää pinnaa ja voimia parisuhteen hoitoon ... ja paljon onnellisia vuosia.

Lue lisää

se sunkin eukko on ihan tunteva ihminen..älä viitti tuollai pilkata..onhan se sun lapsetkin synnyttänyt..tuskin tulee muut enään elämän tärkeimpiä asioita sulle synnyttään..vähän arvostusta eukolles, pliis?

Jos kiinnostaa enään liittoansa edes pelastaa..Itse n. 30 vuoden liiton jälkeen haluan oikeastaan olla vain rauhassa..hommailla omia hommia ja elää tasaista elämää..jos kumppani muuta haluaa, niin siitä vaan..itse en kuitenkaan enään edes jaksa kiinnostua hänen toiveistaan..
Nuorten ehkä kannattaa leirille mennä..on vielä toivoa ja halua puuhailla yhdessä.

Ei sitä enää paljon yli viiskymppisenä yksinkertaisesti viitsi lähteä uutta yritteleen..sitä laiskistuu..
Se suuri rakkaus ei oikein enää kiehdokkaan..onhan tuon nuorena kokenut..eikä kyllä enää samoja kotkotuksia jaksaiskaan kuin nuorena..
Ja jos kumppanilla ei nyt suurempia paheitakaan ole, niin miksi sitä enää eroomaankaan..
Joku poikkeus kylläkin törmää vielä tässä iässäkin siihen uuteen rakkauteen ja mikäs siinä!
Silloinhan on hyvä syy lähteä vielä lemmenpoluille kokeilemaan ehkä viimeistä kertaa..
Mutta yleisempää on varmaan, että sitä ajan myötä elämänhalu niin tasaantuu, ettei se niin tympeältä enään tunnu..ja kuka sitä nyt kovin herkästi kotoaan lähtis..ainakaan tylsistymisen vuoksi..
Juopottelu ja toisen jatkuva mäkätys ajaa varmaan kuitenkin parit tässä iässäkin erilleen..