2v:n hirmuinen vierastus

Minun poikani oli oli todella helppo vauva. Tarkkoja aikoja en muista mutta arviolta 1 vuotiaana alkoi vierastus jota en edes tiedä oliko se vierastusta vai mitä mutta jokaiselle ihmiselle hän huusi aivan kurkku suorana. Menimme virastoihin tai kauppaan tai mihin vaan niin hän pää punasena huusi ja itki ihmisille. Kun meille tuli vieraita niin hän vain huusi, tuijotti vieraita ja seisoi heidän edessään ja vain itki ja raivos. Hänellä kun vielä ääni on keskivertoa kovempi ja huutoa kesti joskus jopa koko vierailun ajan. Ja tätä jatkui pari vuotta ja se oli kamalaa kun ei ollut enää edes kivaa että meille tuli ketään kun hän huusi jopa isovanhemmilleen ja kaikille tuli vain paha mieli kun ei saanut solmittua kunnolla suhdetta hekään lapsenlapseensa.
Lapsi kun täytti viime keväänä 3 hän hiljeni hieman, kesä oli tässä asiassa kehittymisen aikaa ja syksyllä huutaminen loppui mutta vierastaminen tai minussa kiinni oleminen vielä oli. kerhoja eikä päiväkoteja voinut ajatellakaan ja ammattilaisetkin sanoivat että on niin kiinni minussa että voi jäädä pahatkin traumat jos vain jätän hänet hoitoon tms.. joten en häntä jättänyt muuta kuin isälle kun kävin kaupassa jne...
Poika muuttui kuin seinään 3,5 vuotiaana ja irtautui minusta ja halusikin toimintaa ja päiväkodin virikkeitä ja kavereita. Päätin viedä hänet päiväkotiin ja ei ole kertaakaan huutanut kenellekään eikä kertaakaan ole itkenyt minun perääni. Nyt kun tulee vieraita meille niin hän on vain iloinen. Päiväkodista aina sanotaan että on niin iloinen poika että koko ajan on hyväntuulinen.
En tosiaan tiedä mitä ihmettä se huutaminen oli ja mikä ihmeen muutos tapahtui kun se loppui yks kaks.
olen miettinyt että minusta lapseni ymmärrys kehittyi hieman viiveellä ja huutiko hän siksi että ei oikein ymmärtänyt tapahtumia ja pelkäs siksi kaikkia tilanteita ja huuti ja vierasti kun ei tajunnut mitä tuleman pitää. Eli olisiko ns. erityispiirteenä siirtymätilanteet joita lapsi ei kestä. Minun pojallani meni aina pasmat sekaisin siitäkin jos ei menty samaa reittiä kauppaan ja muualle eli olo pysyi turvallisena kun mahdollisimman samaa kaavaa tehtiin asiat.
Pojallani on isosisko 10v ja pikkusisko 1,5v ja heillä ei ole vastaavaa ollenkaan ja toivottavasti ei pienemmällä tulekaan. Asumme pienellä paikkakunnalla jossa kaikki vieläpä tuijottaa ja se ei ole kovin kivaa kun ihmiset tuijotti ja varmasti puhui että en komenna tarpeeksi lastani. Vaikka siinä tilanteessa komentelu vain pahentaa asiaa kun toisella on jokin pelko päällä.

Onko lapsellasi puhe ja ymmärrys ikätasoistaan?