Keskenmenoko?

Minua on nyt vaivannut muutaman päivän, että onko minulla voinut olla keskenmeno.

Raskaustestiä en ollut ehtinyt tekemään, joten en tiedä olisinko voinut olla raskaana. Kuukautiset tullut ajallaan (hyvin niukkana tosin), vaikka itsellä oli pidempään ollut raskausoireita, mutten testiä kuitenkaan tehnyt, kun ajattelin, että jos en olekaan raskaana, kun menkat tosiaan tulleet.

Nyt sitten viikko sitten menkat alkoivat ajallaan, mutta todella kamalilla alavatsa- ja selkäkivuilla, mikä ei ole ollenkaan normaalia. Vuotokin oli todella runsasta (ei normaalia) ja kirkkaanpunaista, mutta mukana oli myös jossain vaiheessa sellaista kirkasta nestettä. Muutaman päivän päästä vuoto väheni ja muuttui aivan ruskeaksi.

Onko nämä siis voinut olla normaalit menkat vai onko voinut olla keskenmeno? Toisaalta en keskenmenoon usko, mutta toisaalta mikään tässä ei ole ollut minulle normaalia menkkojen aikana...
1406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ja siis viikko ennen vuodon alkua kaaduin aika pahasti, joten onko tämä voinut vaikuttaa?

Vuoto myös ollut jokseenkin hyvin limaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


..... kirjoitti:

Minua on nyt vaivannut muutaman päivän, että onko minulla voinut olla keskenmeno.

Raskaustestiä en ollut ehtinyt tekemään, joten en tiedä olisinko voinut olla raskaana. Kuukautiset tullut ajallaan (hyvin niukkana tosin), vaikka itsellä oli pidempään ollut raskausoireita, mutten testiä kuitenkaan tehnyt, kun ajattelin, että jos en olekaan raskaana, kun menkat tosiaan tulleet.

Nyt sitten viikko sitten menkat alkoivat ajallaan, mutta todella kamalilla alavatsa- ja selkäkivuilla, mikä ei ole ollenkaan normaalia. Vuotokin oli todella runsasta (ei normaalia) ja kirkkaanpunaista, mutta mukana oli myös jossain vaiheessa sellaista kirkasta nestettä. Muutaman päivän päästä vuoto väheni ja muuttui aivan ruskeaksi.

Onko nämä siis voinut olla normaalit menkat vai onko voinut olla keskenmeno? Toisaalta en keskenmenoon usko, mutta toisaalta mikään tässä ei ole ollut minulle normaalia menkkojen aikana...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu