Olen siis 14-vuotias tyttö. Olen 11-vuotiaasta asti omannut hieman oudon suhteen ruokaan. Eli on ollut paastoja ja laihdutusta ja pakonomaista liikuntaa. Viimevuoden alkupuolella mä oksensin ekan kerran. Mä muistan, se oli lämmin päivä ja olin syönyt paljon keksejä ja jäätelöä. Sen jälkeen vatsa turvotti ja oli kaamea olo. Mä oksensin, mä paktin itseni siihe.
Nykyään kadun sitä syvästi, koska nyt melkein puolisen vuotta on ollut oksentelua, kun olen ideoinut että voin syödä niin paljon kun haluan, kunhan vain oksennan. Päiväni joskus (n. 5 krt/ vko) menee niin, että aamupalaa en syö, koulussa vähän salaattia. Mutta kun tulen kotiin, ahmin kaikkea mikä kaapeista löytyy, keksejä, jäätelöä, marjoja, lettuja, leipää. Sitten menen ja oksennan. Eli noin viidesti viikossa. Joskus useammin, joskus harvemmin. Syömisen jälkeen vaan tulee kauhea olo, "nyt mä lihon, kohta olen valtava sotanorsu!" ja usein se sitten johtaa oksentamiseen, varsinkin jos on tullut syötyä enemmän. Pidän itseäni valtavan lihavana, ja painoni on heitellyt paljon. Olen 164,2 cm pitkä, ja paino on heitellyt 48 ja 56 kilon välillä.
Mua pelottaa ihan kauheesti että oon kohta OIKEESTI bulimikko, koska nyt en osaa ajatella että oisin sairas. Musta tuntuu että mun oma mieli on kehitellyt tämän, että pääsisin tästä helposti pois. Mutta mä pelkään lihovani jos oksentelu jää taakse. Eli olisin hyvin kiitollinen jos joku teistä kertois, onks tää totta vai jotain muuta.
Kiitos. ♥
Nykyään kadun sitä syvästi, koska nyt melkein puolisen vuotta on ollut oksentelua, kun olen ideoinut että voin syödä niin paljon kun haluan, kunhan vain oksennan. Päiväni joskus (n. 5 krt/ vko) menee niin, että aamupalaa en syö, koulussa vähän salaattia. Mutta kun tulen kotiin, ahmin kaikkea mikä kaapeista löytyy, keksejä, jäätelöä, marjoja, lettuja, leipää. Sitten menen ja oksennan. Eli noin viidesti viikossa. Joskus useammin, joskus harvemmin. Syömisen jälkeen vaan tulee kauhea olo, "nyt mä lihon, kohta olen valtava sotanorsu!" ja usein se sitten johtaa oksentamiseen, varsinkin jos on tullut syötyä enemmän. Pidän itseäni valtavan lihavana, ja painoni on heitellyt paljon. Olen 164,2 cm pitkä, ja paino on heitellyt 48 ja 56 kilon välillä.
Mua pelottaa ihan kauheesti että oon kohta OIKEESTI bulimikko, koska nyt en osaa ajatella että oisin sairas. Musta tuntuu että mun oma mieli on kehitellyt tämän, että pääsisin tästä helposti pois. Mutta mä pelkään lihovani jos oksentelu jää taakse. Eli olisin hyvin kiitollinen jos joku teistä kertois, onks tää totta vai jotain muuta.
Kiitos. ♥
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä sinulla on aivan selvästi bulimia.
Muista nämä asiat:
Aineenvaihduntasi heikkenee (itse syön harvoin ruokaa oksentamatta --> puutostiloja, väsymystä)
Lihominen (tuntuu, että en normaalisyöminen eli 1500-2000kcal tekisi musta nopeasti lihavamman)
Hampaat kärsii (se tulee viiveellä)
....jne lista haitoista on pitkä, tuossa noi fyysiset merkit.
Älä lähde tähän vaan mene jonnekkin juttelemaan, ennen kuin olet niin kuin minä.. Oksennan joka päivä, joskus harvoja välipäiviä. Ahmin itseni aina aivan täyteen...Pastaa, kääretorttua, jäätelöä tai välillä ihan mitä kaapeista vaan löytyy. Ja mä vihaan tätä niin paljon...
Jos et omin avuin pääse eroon (mä en enää edes jaksa) niin hae apua!!
Voit kokeilla ahmia jotain terveellistä, kuten kasviksia tai hedelmiä, jos on pakko ahmia. Ja et vaan mene oksentamaan. Jos sorrut oksentamaan, anna se itsellesi anteeksi ja jatka samalla linjalla..:)
Hei sinä nuori neiti olet selvästi vailla neuvoa ja ohjausta. Hae pian apua vaikka ensin koulusi kuraattorin kautta jotta pääset hoitoon. Bulimia kehittyy nimenomaan ohjaamaan mieltä ja voit vielä välttää sen ja olla oman itsesi herra hakemalla apua ja etsimällä elämääsi muuta sisältöä harrastukista, ystävistä tai jostain missä sinulla on kivaa. Jos oksentaa ruokaa muutoin kuin oksennustaudin kautta on kyse syömishäiriöstä. Hakeudu mahdollisimman pian ammattilaisten hoitoon, koska mitä pidempään odotat, sitä vaikeammaksi sairaus käy ja vie sinua pois normaalista elämästä. Nuoruus on elämän ihaninta aikaa kaikkine vastoinkäymisineenkin ja sitä ei kannata hukata keskittymällä painon tarkkailuun (olet jo nyt alipainoinen, normaali painosi alaraja olisi tuo 56 kg). Kun nuori kehittyy aikuiseksi kuuluukin hieman painon lisääntyä jotta aivot ym tärkeät elimet saavat riittävästi ravintoa kehittyäkseen.
Bulimiaa sairastavan nuoren aikuisen äitinä tiedän että tärkeintä on saada ammattilaisen apua ja ennenkaikkea omata oma halu parantua. Yritä olla ystäviesi kanssa mahdollisimman paljon äläkä tuhlaa aikaasi ruuan parissa. Harrasta jotain kivaa ja etsi siitä tyydytystä elämääsi. Harjoittele ohjaamaan mieltäsi itse ja tee voitonmerkki joka kerran kun et ole antanut oksentelun ohjata elämääsi. Olet kaunis juuri sellaisena kuin olet!!
Ymmärrän, että ilmeisesti minun pitäisi jonkunlaista apu hakea, mutta miten? En ainakaan vanhemilleni voi mennä sanomaan, että "hei mulla on bulimia pitäis päästä lääkärille". Miten? Tekiskö kouluterkka mitään asian hyväksi jos menisin hänelle puhumaan?
Toi sun tarinas kuulosti iha samalta ku mun.. Tosin mä olen nyt 15 ja bulimiaa oon sairastanu just vuoden, ja se alko samalla tavalla kuin sullakin. 2 vkoa sitten, kun täytin 15, mä lupasin itelleni ja päätin että nyt tää loppuu. Toistaseksi nää 2 vkoa on sujunu iha hyvin.. Viimeset puol vuotta tän sairauden kaa, jokasen oksennuskerran jälkee oon päättäny et nyt lopetan, mut heti seuraavana päivänä oon taas sortunu. Joteki nyt musta tuntui et tän on oikeesti loputtava. En oo kertonu sairaudestani mitään kenellekkään. Mullakin oli aluksi sellane olo, ettei mulla oikeesti oo mitää bulimiaa, et ei tää ois vielä nii paha. Mutta jos säkin viis kertaa viikossa ahmit ja oksennat, niin kyllä se on jo bulimia. Tavallaan suosittelisin että kertoisit jollekkin terkkarille/kuraattorille tosta, mutta kun en itse ees harkinnukkaan kertomista kellekkään, niin mun on vähä vaikee neuvoo. Mutta nyt ekaa kertaa tän vuoden aikana mulla on sellane olo että mä oon oikeesti terve ja tää on nyt oikesti loppu. Eli enää en laskis että sairastan bulimiaa, vaikka tuun varmaa vielä pitkää taistelee ruuan kanssa. Tiiän ettei siit tuu helppoo mut mä vaan pakotan itteni "terveeks".
Mä toivon sulle oikeesti kaikkea hyvää, ja lopeta tuo oikeasti ajoissa, jos vaan siihen vielä pystyt. Ja uskon että sulla löytyy sisua ja voimaa oksentamisen ja ahmimisen lopettamiseen. Keskity vaan syömään terveellisesti :) Vaikka toisaalta bulimian jälkeen on helvetin vaikee syyä terveellisesti, koska ennen on antanu itselleen "luvan" syyä kaikkee paskaa koska sen jälkeen on menty oksentaa. Mutta toivon et sullekkin tulee jossain vaiheessa se tunne vastaan ettet sä vaan JAKSA enää tota kierrettä.
Hei,
sä olet kyllä jo sairastunut. Bulimiaan kuuluu se, että sairastamisen alkuvaiheessa uskoo että sitä hallitsee. Tosiasiassa et pysty lopettamaan, sillä sanoit_että_pelkäät_lihovasi. Lihomisen pelko ylläpitää sairautta. Mitä aikaisemmin tautiin tarttuu ja sen hoitaa, sitä helpommin selviää. Jossain vaiheessa sairauteensa väsyy, ja siitä tahtoo eroon, on yleensä jo liian myöhäistä. Mitä kauemmin sairastat, sitä vaikeampi sun on palata takaisin arkirutiiniin ja normisyömiseen, joka on kaiken a ja o. laihduttamista sun kannattaa miettiä vasta sitten kun olet saanut bulimiasi hoidettua!
Tää on vakava sairaus, olet nuori ja sulla on koko elämä käsissäs.
Mä pyydän sua: Mene kertomaan kouluterveydenhoitajalle, mä lupaan sulle että se on paras lahja jonka voit itsellesi antaa. Elämäsi rohkein teko. Pelkäät vanhempien reaktiota, ehkä kavereidenkin, sen ymmärrän. Mut on kyse SUN ELÄMÄSTÄSI. Sun vanhempasi ei sua jätä, omaa lastaan! Tottakai huolestuvat, mutta tekemalla palveluksen itsellesi teet palveluksen myös heille.
Jos et nyt tartu ongelmaan kun se on vielä toukka-asteella, saattaa olla että joku kaunis päivä löydät itsesi aikuisena, turvonneena, hamsterinkasvoisena ja hammasvaivaisena, erakoituneena kun et kehtaa/voi/jaksa nähdä ystäviäsi. Bulimikkona. Mahdollisesti kuolleena.
Itse ajattelin hölmöyksissäni hallitsevani oksentamistani, nyt olen sairastanut 4 vuotta ja kamppailu tavallisen elämän puolelle on joka päiväistä. Mene tyttö, ole rohkea, katkase siltä siivet heti alkuun!