Mä tunnen itteni koko ajan vaan huonommaksi. Mä karkaan jokaisesta ihmissuhteesta (miessuhteista) koska pelkään hetkeä jolloin se toinen osapuoli hylkää mut. Mä en kestä enää elää itteni kanssa. Mä pilaan kaiken, tuhoon kaiken mitä rakastan ja mistä välitän.
Mä en tiedä miten mä edes onnistun. Mä vaan kaipaisin läheisyyttä ja rakkautta. Sekin on liikaa pyydetty.
Muut on jonkun lähellä ja mä vaan istun yksin kotona..illasta toiseen ja suren, oon ahdistunu ja mietin, kuinka kauan tätä jaksan. Mä en vaan onnistu missään, se on jo nähty. Mä pilaan aina kaiken mihin oon ryhtyny.
Mä en tiedä miten mä edes onnistun. Mä vaan kaipaisin läheisyyttä ja rakkautta. Sekin on liikaa pyydetty.
Muut on jonkun lähellä ja mä vaan istun yksin kotona..illasta toiseen ja suren, oon ahdistunu ja mietin, kuinka kauan tätä jaksan. Mä en vaan onnistu missään, se on jo nähty. Mä pilaan aina kaiken mihin oon ryhtyny.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei!
Vaikea kuvitella, että sulla olisi joku näkömätön lasersäde, jolla pilaisit ja tuhoaisit kaiken :) Aikuiset ihmiset osaavat kyllä yleensä puolustautua (mieti vaikka kuinka yleistä exien syyttely on, esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea). Yksin tulee helposti liioitelleeksi asioita.
Olisi tärkeä voida keskustella tuntemuksistaan. Itse olen kyllä oikeastaan väärä henkilö sanomaan: En ole kovin sosiaalinen itsekään. Tuli vaan tunne, että liioittelet omaa "kauheuttasi".
Tosiaankin moni porskuttaa elämässä eteenpäin juurikin ulkoistamalla kaikki viat. Jos on muutama kohtelias kaveri, läheinen tai vaikkapa maksettu auttaja ympärillä peesailemassa ja komppailemassa ("joo", "kyyllä", "nii-in" , "mikä sika!") voi melko mukavasti tuudittautua omaan erinomaisuuteensa ja oikeassaolemiseensa.
Yksin ollessa taas helposti saattaa ajautua negatiivisiin tunnelmiin ja mielentiloihin, kun ei voi tukeutua "kainalokeppeihin". Tämän kun tiedostaa, ei ehkä vajoa aivan niin syvälle, ja säilyy kyky kommunikoida toisten kanssa, kun sen aika on.