Rotukoirien hinnoista (taas!)

Pohdinnoista huolimatta en ole keksinyt vastausta siihen, miksi rekisteröityjen koirien hinnat vaihtelee niin paljon riippuen rodusta.

Ymmärrän, että kääpiökoirista voi pyytää paljon koska pentueet on pieniä, synnytykset usein keisarileikkauksella ja ne ovat muodissa.

Entäpä isot/keskikokoiset koirat? Suomenajokoiran huippusukuinen pentu näyttö- ja käyttövaliovanhemmista maksaa 300-500 euroa. Dalmatiankoiran "ihan tavallinen" pentu (vanhemmilla näyttelytuloksia, ei edes muotovaliot, terveyskään ei huippuluokkaa) maksaa 800-1000 euroa. Mistä suuri hinnanero johtuu? Koirista aiheutuvat kulut ovat kai suunnilleen samaa luokkaa? Dalmatiankoira ei käsittääkseni ole edes mikään muotikoira? Vertailussa voisi käyttää muitakin rotuja, vaikkapa beagle - keskikokoiset terrierit.

Koskaan en ole omien koirieni hankintahinnasta tinkinyt, ja aina on jaloissa pyörinyt rekisteröityjä rotukoiria, rekisteröimättömiä tai sekarotuisia en ottaisi. Ymmärrän, että kasvattajan on saatava omansa pois, mutta mikä on se x-factor, joka lopulta määrää mitä pennuista kehtaa pyytää? Onko se vaan sitä, että pennuista on aina pyydetty sen verran, niin pyydetään nytkin? Laskevatko kasvattajat oikeasti kulut katteen ja muodostavat siitä hinnan?

Tähän ketjuun en halua kauhistelua rekisteröityjen koirien korkeista hinnoista, vaan keskustelua siitä mistä hintaerot rotujen välillä johtuu.
22686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Jos et ole pitkällisistäkään pohdinnoista ymmärtänyt mistä hintaerot johtuvat, niin suosittelen tutustumista yhteen vanhimmista kaupankäynnin aiheista nimeltään kysynnän ja tarjonnan laki.

Ei koirakauppa ole sen kummempaa kuin mikään muukaan. Kyseessä on markkina, jossa hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan.

Mukaan on ihan turha sekoittaa kasvattajan "tuotantokustannuksia" yms. Jos suuri joukko ihmisiä on valmis maksamaan vaaleanpunaisesta rusettiapinadoodlesta 10.000 euroa niin aivan varmasti joku niitä sillä hinnalla alkaa kasvattamaan...

Äänestä
  • olla pelkästään kysynnästä ja tarjonnasta johtuvaa. Jos rekisteröintien ykkönen ajokoira maksaa vain n. 500 e ja kakkonen sakemanni n. 1000 e, tämä logiikka ei täsmää.

    Äänestä

  • Sakemaanikko kirjoitti:

    olla pelkästään kysynnästä ja tarjonnasta johtuvaa. Jos rekisteröintien ykkönen ajokoira maksaa vain n. 500 e ja kakkonen sakemanni n. 1000 e, tämä logiikka ei täsmää.

    Eihän kysynnän ja tarjonnan lain ainoa tekijä/mittari ole MÄÄRÄ - eli mainitsemassasi tapauksessa se kuinka paljon rekisteröidään ja/tai kauppoja syntyy.

    Väitän, että jos suomenajokoiran hinta pomppaisi yhtäkkiä tuhanteen euroon niin niitä myös rekisteröitäisiin vähemmän. Ja jos laskisi sataan euroon niin rekisteröintimäärät vastaavasti kasvaisivat jonkin verran, koska silloin rekisteröidyt söisivät markkinaosuutta paperittomilta.

    Lisäksi mainitsemasi rodut ja kohderyhmä (=ostajat) on varsin erilainen.

    Esimerkki: kaiva vaikka autojen myynnistä tilastoja - löydät varmasti kaksi automerkkiä, joita myydään suomessa yhtä paljon vaikka hintaero on huomattavan suuri.

    Paljon kiinnostavampaa olisi miettiä, mitkä tekijät vaikuttavat kysyntään pelkästään mielikuvien, muotivirtausten ja muiden ei-rationaalisten tekijöiden pohjalta. Sehän on suurin taustatekijä silloin kun koiranjalostuksen ongelmista puhutaan. Se, että käyttökoiraroduilla on keskimäärin vähemmän esimerkiksi terveysongelmia, johtuu pohjimmiltaan juuri em. seikasta.

    Äänestä

  • aivan... kirjoitti:

    minut kouluttanut kaupallinen oppilaitos oli aivan väärässä... Mutta väitteesi, että jos ajokoiran hinta pomppaisi tuhanteen euroon, on minunkin mielestäni noin. Saattaa olla, ettei koko ilmiötä pysty järjellä selittämään.

    Äänestä

hinnan. Maalla asuvat metsästäjät eivät ikinä suostuisi maksamaan kovempaa hintaa ajokoirasta kun taas tyhmät kaupunkilaiset maksaa melkeenpä minkä hinnan vaan mitä kasvattajat pyytää.

Äänestä
  • maksaa esim. sakemannista se tonnin, jos haluaa rekisteröidyn takuukoiran. Enkä usko, että kaupunkilainenkaan metsästäjä joutuu pulittamaan ajokoirasta enempää, kuin maalainen.

    Äänestä

  • Sakemaanikko kirjoitti:

    maksaa esim. sakemannista se tonnin, jos haluaa rekisteröidyn takuukoiran. Enkä usko, että kaupunkilainenkaan metsästäjä joutuu pulittamaan ajokoirasta enempää, kuin maalainen.

    Itse olen miettinyt että jos koira rotua X maksaa 1000 e ja sillä on suvussa niin näyttö kuin käyttöpuolen tuloksia sen vanhemmat ovat huipputerveitä ja luonnetestattu hyvin tuloksin ja mahdollisesti sen toinen vahempi on tuonti koira .
    Kun taas samaa X rotua oleva koira joka menee rimaa hipoen terveystulokset läpi ja sen vanhemmilla ei ole mitään merittejä maksaa sen saman 1000e . Itse kyllä maksan laadusta mutta välillä näkyy niin järkyttäviä yhdistelmiä että ei voi kuin ihmetellä mitä on kasvattajan päässä liikkunut kun ei hyvällä tahdollakaan voi ymmärtää mitä kyseisellä yhdistelmällä on haettu ...muutakuin rahaa .. :P

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    joo. Näitä "kasvattajia" on, jotka pyytävät sitä tonnia, koska ne hyvätkin kennelit pyytävät ja saavat. Jokunen tietämätön sen tonnin heille ikävä kyllä maksaa ja kauppa käy ja homma jatkuu.

    Äänestä

kysymykseesi. En halua yleistää, aina on poikkeuksia, mutta esitän asiani nyt hieman kärjistettynä.

Yksi on tietenkin kysynnän ja tarjonnan laki. Vähemmän "arvostettuja" metsästysrotuja saa halvemmalla kuin esim. chihuja joiden pentueet ovat pieniä ja jotka ovat nyt huippusuosittuja. Sitten on vielä kasvatuskustannukset. Monia metsästysrotuja kasvatetaan maalla tarhoissa, ruokitaan paljon itse hankitulla riistalla, pentueet ovat suuria, eikä niiden sosiaalistamiseen (esim. eri ympäristöissä paitsi ehkä metsässä kulkemiseen) kiinnitetä paljon huomiota. Pentueiden hoito on tarhassa helppoa, ei tarvitse siivota jälkiä kuten sisällä.

Sitten on tietysti kasvattajan maine. Joillain "huippukasvattajilla" on pitkät jonot pentulistalle ja pennut "viedään käsistä" ulkomaita myöten.

Asiaan vaikuttaa myös rodun pentuekoko, tiinehtyvyys ja harvinaisuus. Esim. kääpiöbullterrierit maksavat tällä hetkellä noin 2000 euroa sillä pentuekoot ovat pieniä, rotu harvinainen sekä tiinehtyvyydessä on ilmeisesti jotain ongelmia. Sama koskee chihuja vaikka rotu ei enää olekaan harvinainen. Pentuekoko on usein vain pari pentua ja synnytys on pentujen isopäisyyden vuoksi riski.

Hintoihin vaikuttaa myös se miten ihmiset ostavat. Tällä hetkellä suuressa huudossa ovat pienet valkoiset turkkirodut, bichon-tyyppiset koirat. Ihmiset eivät malta odottaa vaan haluavat pennun heti ja usein ostavat ensimmäisestä paikasta mistä saavat hinnalla millä hyvänsä. Vaikka voisivat saada samalla hinnalla hieman myöhemmin paremmista vanhemmista ja paremmalta kasvattajalta joka on esim. tutkituttanut koiransa.

Yksi huono ilmiö tällä hetkellä on rekkaamattomat, usein jopa seropipennut, joista saatetaan pyytää jopa saman verran kuin rekisteröidyistä yksilöistä! Esim. Apulan sivuilta löytyy aina tällaisia pentueita. Ostajat eivät ilmeisesti ota selvää että voisivat samalla hinnalla saada sen rekatun...

Äänestä
  • metsästysrodun pennun vanhemmilla on taustalla kokeita ja terveystarkastuksia. Jollain pienellä muotiroduilla kokeita ei ole ja terveystarkastuksetkin voivat puuttua. Pienten rotujen pennut syövät paljon vähemmän kuin isommat. Silti hinnat ovat jopa kolminkertaiset metsästysrotuiseen verrattuna. Pentuekoossakaan ei välttämättä suurta eroa ole.

    Rekkaamattomista erittäin harvoin pyydetään vastaavan rekatun hintoja. Joku ääriesimerkki voi löytyä kaivelemalla, mutta todellisuudessa rekkaamattomat ovat paljon rekattuja halvempia. Tuon voi sieltä Apulasta selvittää halutessaan.

    Äänestä

  • monen.. kirjoitti:

    metsästysrodun pennun vanhemmilla on taustalla kokeita ja terveystarkastuksia. Jollain pienellä muotiroduilla kokeita ei ole ja terveystarkastuksetkin voivat puuttua. Pienten rotujen pennut syövät paljon vähemmän kuin isommat. Silti hinnat ovat jopa kolminkertaiset metsästysrotuiseen verrattuna. Pentuekoossakaan ei välttämättä suurta eroa ole.

    Rekkaamattomista erittäin harvoin pyydetään vastaavan rekatun hintoja. Joku ääriesimerkki voi löytyä kaivelemalla, mutta todellisuudessa rekkaamattomat ovat paljon rekattuja halvempia. Tuon voi sieltä Apulasta selvittää halutessaan.

    Kyllä nimenomaan apulassa on paljon ei rekattuja koiria joista pyydetään rotukoiran hinta .Samoin pikkukoira mikseissä hinnat 500e -900 e .

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Kyllä nimenomaan apulassa on paljon ei rekattuja koiria joista pyydetään rotukoiran hinta .Samoin pikkukoira mikseissä hinnat 500e -900 e .

    Mutta ei pyydetä vastaavan tyyppisen rotukoiran hintaa. Rotukoiran hinta kun on melko epämääräinen käsite. Se kattaa niin muutaman satasen metsästysrodut kuin 3-4 kertaa kalliimmat rodut.

    Äänestä

  • Kuten aloitusviestissäni sanoin, ymmärrän hyvin miksi kääpiökoirista pyydetään paljon. Samaten kuin muotiroduista. Mutta esimerkissäni käyttämä dalmis ei ole mikään erityinen muotirotu, pentuekoot on suuret ja synnytykset luonnollisia. Kyse oli nimentomaan keskikokoisista ja suurista koirista.

    Tässä keskustelussa on tullut paljon hyviä pointteja esille, mutta mikään ei ole vielä vakuuttanut. Itse alan kääntyä sen seikan puoleen, että kasvattajat laittavat pennuilleen vaan saman hinnan kuin muutkin saman rodun ja saman tyyppisten rotujen kasvattajat, pohtimatta sen enempää hinnan perusteita. Voisiko kasvattajia syyttää kartellista?

    Tällä palstalla välillä näkyy kasvattajia puolustelemassa hinnoitteluaan. Yleisin peruste hinnoille on korkeat kulut, mutta miten esim. juuri dalmatiankoiralla ja suomenajokoiralla voi olla niin erilaiset kulut? Käyttökoirana huippusuomenajokoiria ruokitaan laadukkaasti ja hoidetaan erittäin hyvin, käytetään niin näyttelyissä kuin käyttöpuolen kokeissakin. Silti niistä pyydetään paljon vähemmin kuin monien muiden rotujen keskivertopennuista.

    Äänestä

  • juubix kirjoitti:

    Kuten aloitusviestissäni sanoin, ymmärrän hyvin miksi kääpiökoirista pyydetään paljon. Samaten kuin muotiroduista. Mutta esimerkissäni käyttämä dalmis ei ole mikään erityinen muotirotu, pentuekoot on suuret ja synnytykset luonnollisia. Kyse oli nimentomaan keskikokoisista ja suurista koirista.

    Tässä keskustelussa on tullut paljon hyviä pointteja esille, mutta mikään ei ole vielä vakuuttanut. Itse alan kääntyä sen seikan puoleen, että kasvattajat laittavat pennuilleen vaan saman hinnan kuin muutkin saman rodun ja saman tyyppisten rotujen kasvattajat, pohtimatta sen enempää hinnan perusteita. Voisiko kasvattajia syyttää kartellista?

    Tällä palstalla välillä näkyy kasvattajia puolustelemassa hinnoitteluaan. Yleisin peruste hinnoille on korkeat kulut, mutta miten esim. juuri dalmatiankoiralla ja suomenajokoiralla voi olla niin erilaiset kulut? Käyttökoirana huippusuomenajokoiria ruokitaan laadukkaasti ja hoidetaan erittäin hyvin, käytetään niin näyttelyissä kuin käyttöpuolen kokeissakin. Silti niistä pyydetään paljon vähemmin kuin monien muiden rotujen keskivertopennuista.

    Tietenkin koiran kasvatuksessa on myös työtä joten kyllä hinnassa näkyy myös joku "palkka" . Kaikkista pentueista ei saa edes omia kulujaan takaisin ja joistan voi jäädä käteen vähän enemmän .

    Ei päätä eikä häntää minun kirjoituksessani tänä aamuna mutta pointti taisi olla että kai kasvattajat jotain ottavat myös palkaksi ... :P

    Äänestä

  • mmm. kirjoitti:

    siinä päätä ja häntää. Ja onhan se niin, että joillakin tosiaan on perusteita pyytää kunnon hinta, mutta kaikilla ei ole. Kääpiökoirien ollessa kyseessä korkeaa hintaa ei voi ainakaan kuluilla perustella, kuten isojen rotujen kohdalla, jotka saavat isoja pentueita ja jotka syövät paljon. Ruokaa, aikaa ja kaikkea mihin hampaat ylettyvät.

    Oon aina ajatellut, että porukka vaan pyytää jotain kivaa hintaa koirasta. Oma rotuni maksaa n.1200 euroa. Ja on sellanen keskikokonen. Niin ei kai siihen kummempaa syytä ole kuin että porukka suostuu siitä maksamaan sen 1200 euroa ja se on sellainen yleisesti hyväksytty hinta. En tiedä ainoatakaan kasvattajaa joka halvemmalla myisi tätä rotua.

    Mutta mitäs sitten? Pyytäkööt vaan mitä haluavat, aion ostaa toisenkin tällaisen, miksikäs ei. En itse näe siinä mitään väärää, että pyytävät vaikka 300e enemmän, kuin minkä "arvoinen" pentu oikeasti on. Jos siis lasketaan kaikki kulut ja jaetaan pentujen kesken tms.
    Jotkut housutkin maksaa vaikka 120e, vaikka oikea arvo ois lähempänä 30e. Mikäs siinä, ei minua haittaa.

    Äänestä

  • so..? kirjoitti:

    ilmaista ole.Ensin pitää olla emo rokotettu ja madotettu ja madotusta jatketaan pennutuksen jälkeenkin.sitten pitää olla pakolliset tutkimukset Pevisa.Ne maksaa rodusta riippuen ja mitkä pakollisia 200-400€.Sitten,kun uros löytynyt on hyppymaksu yleensä 100-200€/kerta ja jokaisesta terveenä syntyneestä pennusta joutuu maksaan urokselle sopimuksen mukaan myös noin keskimäärin 5 osa myyntihinnasta.Sen jälkeen kytättävä 2kk ja laitettava ilmoituksia sekä tietenkin rakattava 38e
    jos kasvattaja ja perus pulliainen 68€.Sirutus eläinlääkärin tarkistus noin 50-100€/pentu.Matokuurit ja pentupaketti pari kolemkymppiä.Siitä voi laskea mitä maksaa pelkkä rotukoiran pennuttaminen.
    8 pentua on kulut noin 2300-2700€.Jos pentu 1200€/kpl=noin 7000€ josta maksetaan verot tietenkin sillä kennelliitto ja verottaja ystäviä:=)
    Pitää muistaa jotta yleensä narttu viedään uroksen lukse ja se reissu voi olla sopivaa etsittäessa 1000km ja bensakulut ja kenties majoitus lisäksi pois tulosta.Eli ei ainakaan yhdellä nartulla kukaan elä.

    Äänestä

  • 12+23 kirjoitti:

    Ymmärrän tuon kyllä, mutta pointti oli siinä että kulut on suunnilleen samat kaikille. Miksi kuitenkin eri rotuisista, samaa kokoluokkaa olevista koirista pyydetään niin erilaisia hintoja, kun kulut on samat? Ei kai suomenajokoiriakaan kukaan kasvattaja tappiolla myy?

    Ei ne kulut välttämättä ole kaikille samat. Minulla on esimerkiksi kaksi X-rotuista uroskoiraa, joita suomessa ei ola kun noin 100 kappaletta. Omani ovat näyttelyissä pärjänneitä ja kysyntää astutukseen olisi. Astutuspalkkio urokselle on 1500 euroa, tämähän kasvattajan pitäisi kuitata jo pentujen hinnassa pois. Nyt astutukseen olisi tarjolla kaksi narttua, virosta ja hollannista ja kuten arvaatte, ei matkat tänne pohjoiseen suomeen ihan ilmaiseksi tipahda, joten taas kuluja pentujen hintaan, jotka ei vielä edes ole syntyneet. Entäpäs jos marttu jää tyhjäksi, taas uusi reissu jonnekin...

    Äänestä

  • tsappi kirjoitti:

    Juu, kyllä ymmärrän tämänkin tilanteen, ja hyväksyn, että huippukoirien ja harvinaisten rotujen jälkeläisistä pyydetään huippuhintoja. Mutta kun yleisen rodun keskivertotessun pennuista pyydetään yli tonni, samaan aikaan kun suomenajokoiran pennun käyttö- ja näyttövalio vanhemmista saa 300 eurolla. Yli tuhat euroa maksavan rotukoiran vanhemmilla ei välttämättä ole näyttelyistä tuloksena kuin H, ei minkäänlaista käyttöpuolen tulosta ja Pevisan ehdot täyttyy rimaa hipoen. Tällaisia pentuja on aiemmin mainittujen dalmatiankoirien ja saksanpaimenkoirien lisäksi monissa muissakin roduissa. Ja kulut on täysin samat kuin suomenajokoirien kasvattajillakin...

    Vaan se joka maksaa.En ymmärrä muutenkaa sitä et joku ottaa rekatun koiran joksiki seura/sohvakoiraksi helevetin kalliilla.Ymmärrän kyllä sen jos harrastaa esim.näyttelyitä sun muita kokeita misä vaaditaan rekattu koira,mutta jos puhtaasti esim mettästysharrastukseen hommaa koiran nii varmaan paremman saa ku astuttaa oman samanrotusen naapurin samanrotuseen kovaan riistaviettiseen koiraan ja loput si meneeki kaupan viidakkorummun kautta.Eihän se jänis tai hirvi siä ajos palio papereita kysele eikä varmaan ehtiskää :)

    Äänestä

  • pyytää kirjoitti:

    Niin oon kyllä ylemmän kanssa ihan samaa mieltä. Että saahan sitä pyytää aivan mitä hintaa vaan. Sehän on sitte vaan kiva, jos porukka suostuu sen hinnan vielä maksamaankin. Että miksi sen pitäisi "perustua" yhtään mihinkään :D
    Perustukoot sitte vaikka siihen, että jossain piireissä on vaan _tapana_ pyytää se 1500e ja jonkun toisen rodun kohdalla on _tapana_ pyytää 900e. Ja mikäs siinä sitten.
    Eikä niiden kasvattajien tartte mun mielestä erityisemmin selitellä, että mistä se hinta koostuu ja blaablaa. Pakkohan ei ole ostaa! Ja jos kaikki jättäis ostamatta niin aivan varmasti hinnatki tippuis. Mutta mitäs niitä hintoja tiputtamaan, kun ihmiset maksaa sen 1500e mukisematta. Taikka mutisevat sitte netissä :D
    En näe ongelmaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

juubix kirjoitti:

Pohdinnoista huolimatta en ole keksinyt vastausta siihen, miksi rekisteröityjen koirien hinnat vaihtelee niin paljon riippuen rodusta.

Ymmärrän, että kääpiökoirista voi pyytää paljon koska pentueet on pieniä, synnytykset usein keisarileikkauksella ja ne ovat muodissa.

Entäpä isot/keskikokoiset koirat? Suomenajokoiran huippusukuinen pentu näyttö- ja käyttövaliovanhemmista maksaa 300-500 euroa. Dalmatiankoiran "ihan tavallinen" pentu (vanhemmilla näyttelytuloksia, ei edes muotovaliot, terveyskään ei huippuluokkaa) maksaa 800-1000 euroa. Mistä suuri hinnanero johtuu? Koirista aiheutuvat kulut ovat kai suunnilleen samaa luokkaa? Dalmatiankoira ei käsittääkseni ole edes mikään muotikoira? Vertailussa voisi käyttää muitakin rotuja, vaikkapa beagle - keskikokoiset terrierit.

Koskaan en ole omien koirieni hankintahinnasta tinkinyt, ja aina on jaloissa pyörinyt rekisteröityjä rotukoiria, rekisteröimättömiä tai sekarotuisia en ottaisi. Ymmärrän, että kasvattajan on saatava omansa pois, mutta mikä on se x-factor, joka lopulta määrää mitä pennuista kehtaa pyytää? Onko se vaan sitä, että pennuista on aina pyydetty sen verran, niin pyydetään nytkin? Laskevatko kasvattajat oikeasti kulut katteen ja muodostavat siitä hinnan?

Tähän ketjuun en halua kauhistelua rekisteröityjen koirien korkeista hinnoista, vaan keskustelua siitä mistä hintaerot rotujen välillä johtuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu