Kuntaliitos

Huittinen on on kuin pinei tuppykylä ja eikä s-marketilla pärjätä mutta Loimaalle tulee citymarket, ja muuta hyviä kauppoja ja kaupunki ku se kasvaa vaan forssan mukana mutta huittinen on on vaan pinei kylä vammalan ja porin rinnalla. Minun milestäni Huittinen saisi liittyä loimaan kanssa yhteen ja tehdä suur Loimaan vaikka huittinen häviäisiki kartalta mutta kaupat senku suurenis Huittisissaki.
21575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

meillä Loimaalla on myös tällaisia "ajatuksen Loimijokia", keskustellaan vaan liitoksesta mutta hyvässä hengessä, yhdessä pärjäämme tulevaisuudessa.

Äänestä
  • Turulla on omat ympäristökunnat. loimaa ei kuulu niihin. Tampereella on omat ympätistökunnat, sastamala eikä kuulu niihin. Porilla on omat ympäristökunnat kokemäki ei kuulu niihin. Ainoa järkevä kuntaliitos on huittinen, loimaa, sastamala, punkalaidun, kokemäki, säkylä, köyliö. Ehkä eura, harjavalta ja oripää mukaan myös. Tällöin tulisi reippaasti yli 65-80 tuhannen ihmisen kunta, joka olisi jo maanlaajuisesti näkyvillä. Nimeksi voisi tulla vaikka satahäme.

    Äänestä

  • Kuntaliitos kirjoitti:

    Turulla on omat ympäristökunnat. loimaa ei kuulu niihin. Tampereella on omat ympätistökunnat, sastamala eikä kuulu niihin. Porilla on omat ympäristökunnat kokemäki ei kuulu niihin. Ainoa järkevä kuntaliitos on huittinen, loimaa, sastamala, punkalaidun, kokemäki, säkylä, köyliö. Ehkä eura, harjavalta ja oripää mukaan myös. Tällöin tulisi reippaasti yli 65-80 tuhannen ihmisen kunta, joka olisi jo maanlaajuisesti näkyvillä. Nimeksi voisi tulla vaikka satahäme.

    miksi pienen pitäisi aina alistua suuren tahtoon? Miksi monta pientä ei voisi lyöttäytyä yhteen ja laittaa isommileen kampoihin? Erittäin kannatettava on mainitsemasi ehdotus.

    Äänestä

kenenkään kanssa, ennenkuin muutkin saavat taloutensa samanlaiseen kuntoon kuin meillä. Vampulan myötäjäiset auttoi porkkanoiden kanssa meidät oikein nousukiitoon, yhteisvaikutus liki 10 miljoonaa. Tosin kaikki ei taida täälläkään käsittää kuinka hyvässä mallissa meitin asiat oikeesti on. Toivottavasti tätä hyvää hypeä ei pilata jatkossa yhtätyhmillä päätöksillä, kuten esim. yhteispuhdistamohanke oli. Nyt täytyis vaan päättäjien tehdä rohkeita päätöksiä ja tukea tällä hetkellä huonosti meneviä osa-alueita, kuten nuorisotyöttömyys. Rahaa meillä on, ollaan komiasti plussalla.

Äänestä
  • Rahaa pitää nyt säästää kun puhdistamo vie tulevaisuudessa ison määrän huittisten rahoja

    Äänestä

  • jp kirjoitti:

    Rahaa pitää nyt säästää kun puhdistamo vie tulevaisuudessa ison määrän huittisten rahoja

    vie Huittisten rahoja, vaan piiloverona jäteveden tuottajien rahat ylimääräisenä maksuna.

    Äänestä

  • ajattelua tuokin että nyt ei kannata liittyä kun meillä on rahaakin. Tarkoitat varmaan että hassataan rahat ensin turhuuteen ja liitytään sitten kun ei enää massia ole.

    Äänestä

  • Vemppu5 kirjoitti:

    ajattelua tuokin että nyt ei kannata liittyä kun meillä on rahaakin. Tarkoitat varmaan että hassataan rahat ensin turhuuteen ja liitytään sitten kun ei enää massia ole.

    Nyt huittista ollaan pikku hiljaa ajamassa toisen kunnan syrjäkyläksi, josta kaikki hyödynnettävissä olevat asiat lypsetään pois. Jos kuntia olisi enemmän, niin kukaan yksittäinen kunta ei pääse vaikuttamaan niin paljon asioihin. Tuskimpa tulevista kunppaneista yksinään esim sastamala tai loimaa löytyy paljoa sympatioita huittista kohtaan

    Äänestä

  • Vemppu5 kirjoitti:

    ajattelua tuokin että nyt ei kannata liittyä kun meillä on rahaakin. Tarkoitat varmaan että hassataan rahat ensin turhuuteen ja liitytään sitten kun ei enää massia ole.

    mitä kirjoitinkin, eli ei hassata rahoja turhuuteen, vaan ongelmiin. tällä tavoin etulyöntiasemamme muihin taloudelliselta kantilta katsottuna vain kasvaa. Tämä taas poistaa liitostarpeen. Toisaalta jos ajatellaan monikuntaliitosta on edessä todennäköisesti enemmän ongelmia kuin hyötyjä, mikäli liitoskumppanit ovat naapurikuntiemme kaltaisia(Loimaa, Sastamala ja Kokemäki) Toisaalta ajateltuna esim Köyliö, Punkalaidun ja Säkylä ovat ihannekumppaneita. Vampula liitos osoittaa sen, kun liitetään pienen kunnan tuloresurssit pienellä henkilökunnalla saadaan liitoksesta hyötyjä. Kun esim liitettäisiin Sastamala Huittisiin tulisi jo henkilökunnasta ongelmia ainakin taloudellisesti.

    Äänestä

  • juuri sitä kirjoitti:

    nyt pyyhkisi hyvin niin mitä sitten kun rahat ovat loppu? Miten houkutella yrityksiä, lapsiperheitä, ehkä paluumuuttajiakin? Nurkkapatriotismi ei ole hyväksi. Valtiokin ajaa kuntia liitoksiin, entä sitten kun on pakko liittyä? Pori, Tampere? Ei prkle liian suuria keskuksia aivan liian kaukana.
    Vai pelkäätkö huittislaisen identiteetin menetystä?
    Olet oikeassa siinä että henkilöresurssit ovat korkeat kun kaksi, esim Huittinen ja Sastamala, yhdistyisivät mutta uskon kuitenkin että saavutettavat hyödyt peittoavat haitat.

    OIKEITA päätöksiä tekemällä.!!

    Äänestä

  • rahat lopu kirjoitti:

    OIKEITA päätöksiä tekemällä.!!

    kunpa niitä oikeita päätöksiä tehtäisiin jokapuolella niin ei olisi ongelmia ja rahaa olisi riittämiin kaikilla, eikö niin?

    Äänestä

  • Vemppu5 kirjoitti:

    kunpa niitä oikeita päätöksiä tehtäisiin jokapuolella niin ei olisi ongelmia ja rahaa olisi riittämiin kaikilla, eikö niin?

    Vemppu5

    Huittinen ja sastamala. Muodostetaanko huittisiin sitten huittisten kyläyhdistys

    Äänestä

  • kuntaliitos kirjoitti:

    Vemppu5

    Huittinen ja sastamala. Muodostetaanko huittisiin sitten huittisten kyläyhdistys

    Mitä hyötyä on jos huittinen liittyy sastamalaan vemppu5.

    Äänestä

  • kuntaliitos kirjoitti:

    Mitä hyötyä on jos huittinen liittyy sastamalaan vemppu5.

    satamalalle

    Äänestä

  • Vemppu5 kirjoitti:

    kunpa niitä oikeita päätöksiä tehtäisiin jokapuolella niin ei olisi ongelmia ja rahaa olisi riittämiin kaikilla, eikö niin?

    huittislaisten ongelma jos Sastamalalaiset on valinnut Kokoomuksen johtaan heitä Satosen johdolla. Meillä on sentään ajatteleva valtuusto nykyään ja tulevakin valtuusto on varmaan entistä mielenkiintoisempi kunhan saadaan pari vihertävää. Sääli vaan sastamalan kokoomuksen vaikutus näkyi myös putsari homman läpimenossa meilläkin, Sastamala säästi vähintään 5milliä

    Äänestä

  • meidän kirjoitti:

    Ainoa järkevä kuntaliitos on, että huittinen saa kaikki ympäryskunnat mukaan liitokseen. Tällöin kenelläkään nykyisellä kunnalla ei olisi ehdotonta määräysvaltaa, vaan elämä lutviutuu eteenpäin niin kuin nytkin.

    Säkylä ja köyliö on menossa nyt euraan vaikka niiden kuntaliitos nyt peruuntuikin. Punkalaidun en menossa vaikka silmät ummessa sastamalaan niin kuin keikyä. Punkalaitumellakin niin kuin keikyälläkin on yhteinen historia huittisten kanssa ennen kuin kunnat itsenäistyivät. Takaisin tulo samaan kuntaan on liian ison kynnyksen takana.

    Huittinen on kuin Raisio, tienristeys jolle on annettu kaupunkioikeudet.Huittinen ei voi liityä loimaaseen koska a)Loimaa kuuluu Varsinais-suomeen eikä me haluta tänne kepulaisten aiheuttamaa kurjuutta lisää b)eikä Sastamalaan koska se sijaitsee Pirkanmaalla ja kokoomus enemmistöinen joten ainut mahdollinen vaihtoehto on Kokemäki jonne Korkeaoja on siirtänyt kaikki Huittinen palvelut.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Kun Kokemäki ja Harjavalta joskus yhdistyvät niin siinä vaiheessa voisi Kauvatsa tulla takaisin jos eivät ole siellä tyytyväisiä.

    Äänestä

  • ehkä. kirjoitti:

    Kun Kokemäki ja Harjavalta joskus yhdistyvät niin siinä vaiheessa voisi Kauvatsa tulla takaisin jos eivät ole siellä tyytyväisiä.

    Pitää muistaa, että poliitikot tulee ja menne välillä tehden kotikuntaansa edunmukaisia päätöksiä. toiset kuihtuu ja toiset kuolee aika näyttää

    Äänestä

Loimaan väkiluku kyllä väheni vuonna 2009 yli sadalla hengellä kun Huittisten miinus oli vaan muutama. Sastamalan miinus oli 40 ja Kokemäen yli 70. Ja mitä tulee Citymarkettiin niin luultavasti sen tulo aiheuttaa Loimaalla erikoisliikkeiden lopetuksia. Toivottavasti saamme kuitenkin Sahkoon uusia ja monipuolisia liikkeitä nopealla aikataululla. Ei Huittisissa asiat nyt ihan huonosti ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

H J kirjoitti:

Huittinen on on kuin pinei tuppykylä ja eikä s-marketilla pärjätä mutta Loimaalle tulee citymarket, ja muuta hyviä kauppoja ja kaupunki ku se kasvaa vaan forssan mukana mutta huittinen on on vaan pinei kylä vammalan ja porin rinnalla. Minun milestäni Huittinen saisi liittyä loimaan kanssa yhteen ja tehdä suur Loimaan vaikka huittinen häviäisiki kartalta mutta kaupat senku suurenis Huittisissaki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu