kun täällä kerrottiin Jeesuksesta jaikalin Psalmin ja Il-Marin voimin. Mutta kas kummaa, nyt kun he ovat jostain syystä jääneet pois, niin tilalle on tullut joku simsonni ja jutut ovat menneet ihan henkilökohtaisuuksii. Simson kertoo jonkun olleen mielisairaalassa ym. Eli aivan henkilökohtaisista asioista puhutaan. Sellainen ei mielestäni ole Helluntailaisuutta, eikä se ainakaan minua kiinnosta missä kukin on ollut.
Eli kun hyvät evankelistat ovat jääneet pois, niin mitäs tällä palstalla enää viitsii käydä? Ei täältä muuta saa kuin mieliharmii, kun joutuu lukemaan toisten tulikiven katkuisia kirjoituksia toisistaan kirjoittelevilta. Seriffistä ei ole mitään hyötyä palstalla! Kaikki tuollaiset henkilökohtaisuuksiin menevät kirjoituksethan pitäisi poistaa välittömästi, mutta mitä serifi sellaisiin viitsii puuttua, vaikka pitäisikin.
minä jätän nyt tämän palstan, kun täältä ei saa Helluntailaisuuteen liittyvää eikä Jeesukseen liittyvää enää. Huomaan että tämämn palstan anti oli vallan jaikalin Il-Marin ja Psalimin käsissä. Heillä oli sanomaa jota oli kiva lukea ja niistä sai voimaa ja johdatusta uskossa. Nyt palsta on kuollut ja vihollinen on tilalle tullut, riitaa kaunaa ym. on palstan vallannut.
Siunausta kaikille jotka haluavat ottaa sen vastaan!
Ps. Joskus voin poiketa vierailulla, mutta nyt tällä erää lähden pois.
Terveisin Pete..
Tällä palstalla oli kiva olla
17
340
Vastaukset
- leahim
Hei Pete...
Mie toivon ettet sinä poistuisi....:=((((
Sim.sonni on entinen Eroe.Juhani origin.,ja vielä jotain muuta.
Kuitenkin sama kuin Eroe.
Hän on evankelista,kastaa ihmisiä ja tarjoilee ehtoollista....
En tiedä mikä nyt on,tuulena tuli palstalle,
turbiinina lähti..huoh.
Jäisit sinä..... kukaan jaksa alvariinsa olla ja itseänsä polttaa. Päiväunet on otettava ja välillä livenäkin keskusteltava ihmisten kanssa.
`- ...
Harmi. Tältä palstalta kun on poistunut jo monta asiallista kirjoittajaa juuri tuon ihmisen ansiosta.
Voi hyvin mennä omalle palstalle jos huvittaa !! Kyllä me sinne sitten sua tullaan kalastamaan !! : )
- Pete..
minä ateisti mielestäsi? Olen uskossa Jeesukseen Kristukseen ja olen Helluntaiseurakunnan jäsen. Mutta sinä saatu uskoa minusta mitä lystäät, ei se minun uskoani mihinkään horjuta. Toivoisin sitä, että myöskin sinä ottaisit Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi. Kirjoituksistasi päätellen et vielä niin ole tehnyt?
- leahim
Pete.. kirjoitti:
minä ateisti mielestäsi? Olen uskossa Jeesukseen Kristukseen ja olen Helluntaiseurakunnan jäsen. Mutta sinä saatu uskoa minusta mitä lystäät, ei se minun uskoani mihinkään horjuta. Toivoisin sitä, että myöskin sinä ottaisit Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi. Kirjoituksistasi päätellen et vielä niin ole tehnyt?
Pete!
Elä hänestä välitä......
Siunaus ja hyvää yötä sinulle.
T.leahim
Kivittäjät olleet koko ajan liikkeellä!HUOH!!!! - R.yssä
ketäkin kalastat ja kenenkä herraa kumartamaan. Va!?
Vastata asiallisesti sopii. - analiinea
Pete.. kirjoitti:
minä ateisti mielestäsi? Olen uskossa Jeesukseen Kristukseen ja olen Helluntaiseurakunnan jäsen. Mutta sinä saatu uskoa minusta mitä lystäät, ei se minun uskoani mihinkään horjuta. Toivoisin sitä, että myöskin sinä ottaisit Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi. Kirjoituksistasi päätellen et vielä niin ole tehnyt?
Tässä toinen outo ja jumalaton!Savis....
- Veli herrassa/5
Pete hyvä,et ole aikoihin ollut palstalla.Ethän välitä simsonnista,hän on aiemminkin ajanut herkkiä ihmisiä tavoillaan palstalta.Tule rohkeesti takaisin.Simsonnilla ei ole homma hanskassa oikeesti,mut meitähän on moneksi.Täällä eräs joka kaipaisi sua palstalle!
Veli herrassa Turusta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663382Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463202Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1232738- 442553
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871505- 391330
- 821199