pc+tv LAKKASI toimimasta.

Täysin yllättynyt.

Läppäri hd-ready tv, hdmi-piuha.

Vielä toissapäivänä kaikki toimi kuten pitääkin, eli kun piuhan liittää liittää kahden laitteen välille, läppärin kuvaruutu pimenee ja näkyy vain telkkarissa. Eilen kävikin niin, että kuva näkyi telkkarissa vain puoliksi ja epämääräisenä mössönä, ruudussa näkyy että 480p. Yritän liittää johdot uudestaan mutta ongelma ei häviä.

Kun käynnistän koneen uudestaan kuvat tulevat näkyviin molemmissa näytöissä, kunnes vista saa ladattua itsensä desktoppiin asti, jolloin kuva häviää teeveestä. En ole tämän jälkeen saanut kuvaa toimimaan televisioruudussa millään tavalla. hdmi-piuhan liittäminen uudelleen saa aikaiseksi vain sen, että läppärin näyttö käy mustana, ja tulee uudestaan tähän samaan näkymään, televisiossa ei tapahdu mitään.

Mitään muutoksia ei ole tehty laitteistopuolella, ei telkkarissa eikä läppärissä, piuhan testasin että toimii kaverilla. Ohjelmistopuolellakaan ei ole tehty minkäänlaisia muutoksia. Ainoastaan vian korjaamiseksi latasin uudestaan bs.playerin ja päivitin kodekit mutta ei toimi eikä aiheuta muutoksia.

Kysymyksiä:
- mistä vika voi johtua? ja miten korjata?
- miten tälläisiä toiminnan muutoksia voi tulla, kun mitään ei ole muutettu?
- vittuileeko vista tekemällä itse jotain suuria muutoksia, että tälläisiä ongelmia tulee?
- mistä näyttöasetuksia pääsee muuttamaan? en löydä noista vistan näyttöasetuksista mitään missä pääsisin määrittämään toisen näytön ominaisuuksia, en sitten mistään.
- voiko läppärin hdmi-asetuksia jostain säätää, niistäkään kun en tästä visvasta löydä mitään omaa säätöpaikkaansa.

5

789

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rautavika

      kuulostaa ihan siltä, että olet noita näyttöjohtojasi
      kytkenyt/irroittanut niin että virta on päällä tietsikassa
      ja/tai telkkarissa?
      Siitä seuraa hyvin herkästi jonkun piirin kärähtäminen.
      USB on ainoa joka on suunniteltu liitettäväksi
      "lennossa" ja tämä on tuudittanut nykykäyttäjät valheelliseen
      luuloon että näin voi tehdä yleensäkin.

      • aloittaja.

        olen kyllä juuri näin tehnyt, eli virta päällä kummassakin mutta sain nyt tuon kuvan toimimaan taas telkkarissa kun näytönohjaimen omalla asetusohjelmalla pystyy muuttamaan toisen näytön asetuksia.

        otin siis laajennetun työtilan käyttöön ja siirsin tuonne telkkarin puolelle video-ohjelman, ja onnellisena laitoin jo videon kokonäyttötilaan. harmistuminen oli kuitenkin suuri, kun laitoin läppärin kannen kiinni, kuva telkkarissa meni hetkeksi mustaksi ja sitten palasi tuohon vanhaan kunnon puolikkaaseen mössötilaan ja ruutuun tulee tuo 480p.

        läppärin kannen nostaminen ei palauta läppärin näyttöön kuvaa, vaan koko systeemi on ikään kuin resetoitunut samaan tilanteeseen kuin mistä lähdin liikkeelle.

        tuleeko ideoita mieleen, miten saisi toimimaan??

      • alkuper. lähet.
        aloittaja. kirjoitti:

        noniin, tilanne on nyt tämä että kuva siirtyy läppäristä hdmi-piuhan kautta kuva siirtyy ensin vain sinä mössönä mistä olen puhunut. mutta jos siitä mössön seasta onnistuu erottamaan oikeat painikkeet niin onnistuu siirtämään koneen tilaan missä se näyttää näytön sekä tietokoneeltä että läppäriltä, kummassakin SIIS paras mahdollinen resoluutio!

        ongelma on siinä, että kun läppärin kannen laittaa kiinni, niin tämä sekoittaa koko systeemin, ja telkkariinkin taas siirtyy se sama kurainen sotku. kysynkin siis että:

        - VOIKO LÄPPÄRIN KANNEN SULKEMISESTA AIHEUTUVAA SEKOAMISTA JOTENKIN VÄLTTÄÄ???????????????????????????

      • rautavika
        alkuper. lähet. kirjoitti:

        ne koneen virransäästöasetukset.
        Siellä on kohta jossa määritellään mitä tehdään kun läppärin
        kannen sulkee.

      • urpo1111111
        rautavika kirjoitti:

        ne koneen virransäästöasetukset.
        Siellä on kohta jossa määritellään mitä tehdään kun läppärin
        kannen sulkee.

        niihin olen laittanut että ei tapahdu mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4343
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      22
      2793
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2708
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2469
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2454
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2214
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      100
      2173
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      632
      2026
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1965
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      32
      1836
    Aihe