Olen sairastunut vauvakuumeeseen. Olen kuumeillut jo pidemmän aikaa, mutta nyt kuume on muuttunut täysin voittamattomaksi. Kihlattunikin on toivonut lasta jo oikeastaan pidemmän aikaa kuin minä. Viime syksynä päätimme, että lapsi olisi tervetullut, mutta hetken yrityksen jälkeen otimme ehkäisyn jälleen käyttöön, koska suuhtessamme ilmeni luottamusongelmia, jotka luulimme voittaneemme ennenkuin päätimme aloittaa yrityksen.
Tammikuussa päätimme jälleen jättää ehkäisyn pois, sillä ajattelimme, että jos olemme tähän asti selvinneet ongelmistamme, niin selviämme kyllä jatkossakin. En voi kuitenkaan edelleenkään luottaa kihlattuuni, ja luottamus kun taitanee olla yksi tärkeimpiä asioita parisuhteessa, jos ei jopa se tärkein. Suvussani esiintyy endometrioosia, joten pelkään, että jollen pidä kiirettä, en enää myöhemmin voikaan saada lapsia. Kuljen ajankulukseni kaupoissa ihaillen lastenvaatteita- ja lastentarvikkeita. Seurailen hintoja, laskelmoin, mitä kaikkea pitäisi hankkia lapsen varalle, viikkailen vauvanvaatteita, ja tuntuu kuin en näkisi muita kuin raskaanaolevia naisia ja lapsia kaupungilla.
Tänään törmäsin raskaanaolevaan naiseen kaupassa, luulin hänen kurottavan korkealle kohti lasten kylpyaltaita kaupassa, ja tunsin niin suurta empatiaa häntä kohtaan, että meinasin tarjoutua avuksi. Huomasin kuitenkin, että hän kurottikin alemmalle hyllylle ottamaan koreja.
Kävellessäni ulkona haaveilen lastenvaunuista edessäni. Kihlattuni on suurelta osin oikein hyvä mies, uskon, että hän olisi myös erittäin hyvä isä. Hän valmistaa hyvää ruokaa, tekee mukisematta kotitöitä kanssani (välillä tuntuu, että hän hoitaa enemmän kotia kuin minä) ja hän on erittäin kiltti ihminen pohjimmiltaan. Hänellä on kuitenkin vähän (ei niin vähääkään) ongelmia rahankäytön kanssa, josta siis tämä luottamusongelma on saanut alkunsa. Tällä hetkellä pohdimme, siirtäisimmekö oikeudet hänen tiliinsä vain minulle. En kuitenkaan tiedä, olisiko se oikein, sillä onhan hän aikuinen mies ja hänen tulisi jo osata huolehtia raha-asioistaan. Viime päivinä emme ole tehneet muutakuin riidelleet. Lapsenkaipuuni on aivan auttamaton, mutten kuitenkaan haluaisi lasta huonoon suhteeseenkaan. Rakastamme kyllä kihlattuni kanssa hyvin paljon toisiamme, ja olemme taistelleet jo aika pitkään näiden ongelmiemme kanssa, mistä huomaa, ettemme kovin helpolla luovuta. Kaikkemme olemme valmiita yrittämään. Mieheni käy psykologilla, ja olemme myös yhdessä käyneet pari kertaa perheasianneuvojalla, mutta siitä ei tuntunut olevan mitään hyötyä, tajusin vain, ettei se perheasianneuvoja voi saada luottamustani kihlattuani kohtaan takaisin, vaan minun on itse löydettävä luottamus, kihlattuni tekojen kautta. Haluan olla varma, että teen oikean päätöksen, jos päätän antaa lapsen tulla.
Kokemuksia? Ohjeita? Kommentoikaa jotain. Olen niin yksin näiden ajatusten kanssa.
Tammikuussa päätimme jälleen jättää ehkäisyn pois, sillä ajattelimme, että jos olemme tähän asti selvinneet ongelmistamme, niin selviämme kyllä jatkossakin. En voi kuitenkaan edelleenkään luottaa kihlattuuni, ja luottamus kun taitanee olla yksi tärkeimpiä asioita parisuhteessa, jos ei jopa se tärkein. Suvussani esiintyy endometrioosia, joten pelkään, että jollen pidä kiirettä, en enää myöhemmin voikaan saada lapsia. Kuljen ajankulukseni kaupoissa ihaillen lastenvaatteita- ja lastentarvikkeita. Seurailen hintoja, laskelmoin, mitä kaikkea pitäisi hankkia lapsen varalle, viikkailen vauvanvaatteita, ja tuntuu kuin en näkisi muita kuin raskaanaolevia naisia ja lapsia kaupungilla.
Tänään törmäsin raskaanaolevaan naiseen kaupassa, luulin hänen kurottavan korkealle kohti lasten kylpyaltaita kaupassa, ja tunsin niin suurta empatiaa häntä kohtaan, että meinasin tarjoutua avuksi. Huomasin kuitenkin, että hän kurottikin alemmalle hyllylle ottamaan koreja.
Kävellessäni ulkona haaveilen lastenvaunuista edessäni. Kihlattuni on suurelta osin oikein hyvä mies, uskon, että hän olisi myös erittäin hyvä isä. Hän valmistaa hyvää ruokaa, tekee mukisematta kotitöitä kanssani (välillä tuntuu, että hän hoitaa enemmän kotia kuin minä) ja hän on erittäin kiltti ihminen pohjimmiltaan. Hänellä on kuitenkin vähän (ei niin vähääkään) ongelmia rahankäytön kanssa, josta siis tämä luottamusongelma on saanut alkunsa. Tällä hetkellä pohdimme, siirtäisimmekö oikeudet hänen tiliinsä vain minulle. En kuitenkaan tiedä, olisiko se oikein, sillä onhan hän aikuinen mies ja hänen tulisi jo osata huolehtia raha-asioistaan. Viime päivinä emme ole tehneet muutakuin riidelleet. Lapsenkaipuuni on aivan auttamaton, mutten kuitenkaan haluaisi lasta huonoon suhteeseenkaan. Rakastamme kyllä kihlattuni kanssa hyvin paljon toisiamme, ja olemme taistelleet jo aika pitkään näiden ongelmiemme kanssa, mistä huomaa, ettemme kovin helpolla luovuta. Kaikkemme olemme valmiita yrittämään. Mieheni käy psykologilla, ja olemme myös yhdessä käyneet pari kertaa perheasianneuvojalla, mutta siitä ei tuntunut olevan mitään hyötyä, tajusin vain, ettei se perheasianneuvoja voi saada luottamustani kihlattuani kohtaan takaisin, vaan minun on itse löydettävä luottamus, kihlattuni tekojen kautta. Haluan olla varma, että teen oikean päätöksen, jos päätän antaa lapsen tulla.
Kokemuksia? Ohjeita? Kommentoikaa jotain. Olen niin yksin näiden ajatusten kanssa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
vaikea neuvoa toisaalt näin eril. näkökulmasta, mutta,,,luottamus on kyllä todella iso asia. se ansaitaan. mutta luottamus ainakin omalla kohdalla tulee paljolti siitä että ollaan luvattu tahtoa...eli se naimisiinmeno. olla jumalan kasvojen edessä luvattu tahdon, eli rakastaa nyt ja aina kaikkina päivinä...
Se luottamus siihen, että minulle on annettu oikea ihminen rinnalle, Jumala on meidät toisillemme antanut ja se antaa turvan, levon, sitoutumisen, ja uskollisuuden ja synnyttää rakkautta jne. jne.
mitä vauvakuumeeseen tulee. molempien sitoutuminen.avoimuus. mitä toivotte haluatte , mitä pelkäätte, olkaa avoimia nyt.
Lapsi taas on itsessään arvokas. en kävisi kauppaa eduista tai haitoista. Lapsi on paras lahja maailmassa minkä mies ja nainen yhdessä voivat saada. huom. saada ei tehdä.
Kauniisti kirjoitettu, kiitos vastauksesta. :) Tosin eipä tuosta paljoa apua ollut näiden ajatusteni kanssa. Tiedän kyllä, etten ikinä katuisi, jos lapsi tulisi elämäämme, mutta onhan se iso asia. Haluan ollu varma, ettei lapseni perhe koskaan menisi rikki. Omassa lapsuudessani on tapahtunut joitakin asioita, joita olisi voinut jäädä tapahtumatta, ja haluan olla varma, että omalla lapsellani on turvallinen kasvuympäristö ja lapsuus, ettei hänen tarvitse pelätä tai olla epävarma mistään. Mutta tulemmeko selviämään ongelmistamme mitä eteen tulisikin? Siihen kun joku voisi antaa vastauksen, se kun vaan taitaa olla mahdotonta. Olen välillä luvannut itselleni, että nyt luotan kihlattuuni. Kyllähän minä vähän aikaa luotankin, kunnes tapahtuu jotain, mistä olen aivan varma, että kihlattuni on jälleen mokannut raha-asioiden kanssa. Sitten selviääkin, että tällä kertaa hän olikin ollut rehellinen. En siis edelleenkään luota häneen. Ja kyllä hän edelleen tekee pieniä mokia kokoajan, eivätkä ne niin minua haittaa, se minua haittaa, että saan koko ajan pelätä, että hän mokaa isosti. Ok, jos vähän selventäisin; kihlatullani on peliriippuvuus.
Omasta kokemuksestani voin kertoa ettei toimi. Entisellä miehelläni oli paha peliriippuvuus, josta sain tietää vasta kun olin jo raskaana. Hän onnistui pitämään hyvin kulissia yllä, vasta kun kolmen kuukauden vuokrat olivat rästissä ja kaikki rahat pelattu, oli hänen pakko kertoa ongelmasta. Rakastin miestä kuitenkin ja koska olin jo raskaana, ajattelin että hän muuttuu lapsen myötä. Olin väärässä. Aivan kuten narkomaani ja alkoholistikin, myös peliriippuvainen ihminen ajattelee vain itseään. Huomasin lapsen syntymän jälkeen että mies ei todellakaan muutu, ei edes halua muuttua. Toki hän rakasti lasta, mutta pokeria enemmän. Lopulta päädyin kasaamaan lapseni ja tavarani ja muutin pois. Onneksi itse selvisin rahavaikeuksilta, eli mies ei pelannut minun rahoja.
Tällä hetkellä mies elää uuden naisen kanssa ja heillä on kaksi yhteistä lasta. Peliriippuvuus on edelleen iso ongelma hänelle. Elatusapuja hän ei ole maksanut, kaikki on mennyt ulosottoon.
Sinun miehesi toki on kertonut jo ongelmastaan tässä vaiheessa. Mutta jos hän ei pysty lopettamaan pelaamista itsensä eikä sinun takia, niin miksi ihmeessä häb pystyisi lopettamaan sitä pienen lapsen takia? Mieti nyt vielä kuitenkin ennenkuin olet raskaana. Suomalaisen mentaliteetin mukaan miehen kuuluu pitää perheestä huolta. Oletko valmis kantamaan taloudellisen vastuun teidän perheestä koska miehesi tuskin tulee sitä tekemään?
Aivan, kiitos paljon vastauksesta!
Taidat olla oikeassa... Kihlattuni saa kyllä parasta aikaa psykologin apua, ja on luvannut hakeutua johonkin peliriippuvaisten ryhmään. Ehkä pitää vaan seurata, miten tosissaan hän on ja onko tukiryhmästä minkäänlaista apua. Olen elänyt lapsuuteni alkoholismin keskellä, joten voin kuvitella, että samoin kuin alkoholistille alkoholi on tärkein, niin myös peliriippuvaisille pelaaminen... Erittäin vaikea tilanne. Kiitos kuitenkin paljon vastauksestasi!
Niin, ja sitä piti vielä sanoa että jos teillä on jo nyt riitoja miehesi ongelmasta, niin riidat eivät taatusti häviä tai katoa lapsen synnyttyä. Niin julmalta kuin se kuullostaakin niin on ehkä parempi vaihtaa miestä mikäli haluaa lapsen. Ja tietysti sellaiseen mieheen jolla ei ole vastaavanlaisia ongelmia. Jos kestät miehesi peliriippuvuuden niin älä oleta että kestät sitä äitinä, tai että lapsenne kestäisi sitä.
Loppuen lopuksi teet itse päätöksen asiasta, mutta missään nimessä en suosittele lasta tuohon tilanteeseen.
Mutta yhdyn edelliseen kirjoittajaan. Oma kokemus alkoholistista ja luojan kiitos ei ehtinyt lapsi tulla!
Uskon, että syvästi rakastat puolisoasi, mutta lapsi antaitsee vastuuntuntoisen isän. Älä jää odottamaan, sillä jos se luottamus kerran menee on sitä vaikeaa löytää takaisin. Yksi virhe siihen päälle ja se on mahdotonta. Sen jälkeen olet henkisessä vankilassa, on se perhe jonka haluat pysyvän, mutta myös mies johon et voi luottaa. Ensikuukaudet vauvan kanssa ovat lumoavia itse kullekin, mutta kyllä sekin arjeksi muuttuu, raskaaksi sellaiseksi (ainakin oma mies kokee vauva-ajan hyvinkin raskaana, vaikka myös palkitsevana). Ja silloin on entistä helpompaa uppoutua johonkin "rentouttavaan" tekemiseen...
Uskon myös että kihlattusi yrittää parhaansa ja on hyvä ihminen.. Mutta.... Tässä on nyt kyse myös sinun loppuelämästäsi. Ja hyviä miehiä, hyvin rakastettavia on muitakin ja "ongelmattomia". Olipa rumasti sanottu, mutta en osaa pukea asiaa toisin.
Voimia jatkamiseen!
Juuri, kun yksi teistä kirjoittajista pääsi sanomasta, että oli onneksi itse selvinnyt rahaongelmilta, eli että mies ei ollut pelannut hänen rahojaan, sain selville, että oma kihlattuni oli varastanut kahden viikon sisällä rahakätköstäni 250e. Ette arvaa, kuinka raivostuin.
Samana iltana löysin kihlattuni tekstin netistä, jossa hän kertoo hautovansa itsemurhaa, mutta ei ole puhunut siitä kellekään, koska ei halua joutua sairaala hoitoon. Olen umpikujassa! En voi jäädä, mutta en myöskään halua lukea lähtöni jälkeen lehdestä hänen kuolinilmoitustaan!
Olen meinannut jo monta kertaa lähteä, mutta ymmärrätte varmaan, kuinka vaikeaa se on. Aina sitä vain ajattelee, että tällä kertaa hän on muuttuu, tällä kertaa hän pitää lupauksensa. Tällä kertaa en joudu pettymään.
Tällä hetkellä ajattelen, että lähden heti, kun se vain on mahdollista. Toisin sanoen, heti kun työsopimukseni loppuu (muutaman kuukauden päästä), että voin muuttaa aivan toiseen kaupunkiin, jotta pääsen kokonaan irti tästä Helvetistä. Mutta pelkään, että parin päivän sisällä mieleni on taas muuttunut, kuten tähän asti aina on käynyt. Kihlattuni on jotenkin saanut uskoteltua minulle muuttuvansa, ja saanut minut vielä kerran yrittämään.
Teidän vastauksenne antaa minulle todella paljon voimia, kiitos niistä! Todellakin, tässä on kyse myös minun tulevaisuudestani.
He ovat yleensä symppiksiä. He eivät sinänsä tee mitään vahingoittavaa heti,vaan pikkuhiljaa murtavat siltansa joka paikkaan. Eikä sitäkään välttämättä itse tiedosta.
Mun mies oli tosi kultainen ja puhu ihania.Oli lasten ihana isi. Mutta sitten tuli lopussa stoppi,vaikka luulin kai jotenkin asioiden menevän hyvin. Alkoi tulla petossyytteitä. Hän oli kaupasta hakenut tavaraa ja lupasi maksaa myöhemmin,eikä koskaan maksanut ja myi tavaroita. Sain tietää vasta kun asiat oli liian pitkällä.
Ja miten raastava ja pitkä ero siitä tuli,kun ei hän sinänsä käytöksellään mitään pahaa tehny edes erotessaan. Hän oli sellanen reppana,mutta mun oli pakko ajatella itseäni ja lapsia. (terapioita käytiin 7v.) Ainut,että hän muuttu eron jälkeen niin,ettei enää ole lasten kanssa tekemisissä.