No niin, otsikossahan jo päällisin puolin aiheeni ilmeneekin.
Tämä kysymys ei ole nyt tehty kenenkään kiusaksi vaan siksi, että voisin jollain ihmeellisellä tavalla ymmärtää teitä nuoret opiskelijat massaluennoilla.
Eli: kun tietyillä massaluennoilla ei ole minkäänlaista läsnäolopakkoa eikä nimilista kierrä, niin miksi ihmeessä tulette sinne surffailemaan netissä ja keskustelemaan kaverin kanssa viime öisistä puhelinrupatteluista sen ja sen kanssa? Ymmärrän täysin sen, että varmastikaan kaikkia yliopistolaisia ei se oppiminen tunnu kiinnostavan pätkän vertaa mutta miksette jää pois sellaisilta luennoilta, joille ei ole pakko tulla? Onko kyse jostain oman itsetunnon kohottamisesta, jotta kurssin lopussa (sanaakaan muistiinpanoja tehneenä) voitte sanoa itsellenne, että "osallistuin sentään kaikille luennoille, en ole laiskottelija"? Miksi ette vietä sitä aikaa jossain teitä miellyttävämmässä puuhassa, mitä ikinä se onkin? On niin helvetin turhauttavaa ja noloa opettajankin puolesta kerta toisena jälkeen pyytää vierustoveria tai takana istuvaa olemaan hiljaa, koska yllätys yllätys, minä olen luennoilla oppiakseni ja ylimääräinen pälätys joka puolella todellakin häiritsee pahasti.
Luultavasti saan tähän tulikivenkatkuisia vastauksia tyyliin "jokainen saa tehdä, mitä haluaa" ja niin saakin mutta en vain ymmärrä tätä käytöstä, joka ainakin Helsingin yliopistossa näyttää olevan vallitseva, ainakin tietyissä tiedekunnissa. Toivon, etten pahoittanut kirjoituksellani kenekään mieltä mutta jos sain ajattelemaan, niin hyvä niin.

Vastaukset 12
Vanhimmat
On se suorastaan perkeleellistä, etteivät aikuiset ihmiset voi pitää edes luennon aikaa sitä isoa turpaansa kiinni. Menisitte vaikka kahvilaan pulisemaan, siellä se vähemmän häiritsee.
Kivahan noilla luennoilla on käydä aina silloin tällöin kavereita tapaamassa ja kuulumisia vaihtamassa. Luentosali on sosiaalinen kokoontumispaikka ja mitä sillä on väliä vaikka ei aina ihan 100% keskittyisikään siihen luentoon? Itse en kyllä ymmärrä näitä ihmisiä joita toisten kännykällä pelaaminen tai parin sanan vaihtaminen vierustoverin kanssa häiritsee. Ei siellä luennolla ole pakko käydä, ainahan voit jäädä yksin kotiin, niin eipä ole ketään häiritsemässä.
Parin sanan vaihtaminen luennolla todella häiritsee. Itse olen aivan kypsä tyttölaumaan, joka on koko viime syksyn käynyt jostain syystä aivan samoilla luennoilla kuin minä ja joka kerta pulputtanut tunnilla. Se todellakin häiritsee ja en ymmärrä miksi pitää tunnille tulla turiseen. Luulisi todella olevan muita mieluisia paikkoja missä voi lässyttää omat lässytyksensä. Joskus vain tekisi mieli katkoa kielet tällaisilta lässyttäjilä. Toivottavasti tunnilla pulputtajat saavat itse maistaa samaa joskus on jotain heille mieluista kuunneltavaa.
"Itse olen aivan kypsä tyttölaumaan, joka on koko viime syksyn käynyt jostain syystä aivan samoilla luennoilla kuin minä ja joka kerta pulputtanut tunnilla."
Miltähän tytöistä tuntuis kun menis heidän pitämiin esityksiin samalla asenteella....? Pälä pälä, höpö höpö, mitä teit eilen, höpö höpö......hohhoijaaa.....ei vois vähempää kiinnostaa.........kato nyt totakin.......hihihehihehiiihhhhhhhhhh.............ei voi olla totta......mitä se nyt tekee.........hihiehihih
Mutta miksi oman oppimisen pitäisi kärsiä siitä, että toiset eivät osaa käyttäytyä? Itse ainakin opin paremmin seuraamalla luentoa kuin lukemalla kirjatenttiin. Aloittaja on aivan oikeassa, on todella epäkohteliasta sekä muita luennolla istuvia että luennon pitäjää kohtaan pulputtaa luennon aikana. Onneksi omilla luennoillani suurin osa on osannut käyttäytyä! Myöskin opettajat ovat suureksi osaksi sitä laatua, että huomauttavat kyllä jos joku ei keskity asiaan.
Jos on joka luennolla se sama tyttöporukka, joka pölöttää....eikö oo tullu mieleen sanoa niille et pitäkää turpanne kiinni?
mutta ei ne häiriköt aina nuoria ole. Keski-ikäisetkin, varsinkin jos sattuu useita paikalle, saavat aikaan melkoista sipinää. Mutta jos yleisön käytös on kuin yläasteella, pitäisi kurinkin olla. Luennoitsija sanoisi suorat sanat ja käskisi pihalle. Kai heilläkin on jokin velvollisuus katsoa, että on rauha opiskella. Ja vinkiksi kaikille pulinaongelmasta kärsiville: etupenkkiin kuulee yleensä ihan hyvin, tai voi ainakin lukea luennoitsijan huulilta...
"Luentosali on sosiaalinen kokoontumispaikka". Toivon todellakin, että kirjoittaja ei näe asiaa näin, sillä siinä tapauksessa ollaaan pikkuisen menossa metsään. Luentosali = oppimispaikka, ei sosiaalinen kokoontumispaikka! Niitä ovat Unicafe sun muut luentojen ulkopuolella tapahtuvat kokoontumiset.
Minua ei haittaisi, jos luentosalissa puhuttaisiin vuorollaan ääneen kyseisestä AIHEESTA. Mutta ei tosiaankaan kiinnosta mitä Riitalle kävi eilen baarissa, ja todella vaikea tosiaan keskittyä luentoon jos takapenkillä on kokoajan pälätys päällä.
Olen lähes samaa mieltä kanssasi. Jatkuva pölpöttäminen ottaa päähän eikä tunnista jää oikein mitään mieleen. Siksi yritänkin mennä istumaan sellaiseen paikkaan missä tälläisiä pälpättäjiä ei ole.
Toisaalta jos aihe on tylsä ja tunnit pidetään yhteen, niin välillä voi mielestäni keskustella jostain muustakin aiheesta / heittää läpän (ei kuitenkaan yli 10 sekunnin keskusteluja!) --> tämä saa mielen virkeäksi ja jaksaa taas keskittyä täysillä opiskeluun. Tämä on siis vain minun mielipiteeni. Toinen vaihtoehtohan olisi se että kaikki istuvat hiljaa ja luennoitsija lukee kuivaa tekstiä mumisemalla --> kiinnostus lähenee 0:llaa.
Meitä on moneen lähtöön
Jep. Olen itsekin monia kertoja ihmetellyt samoja asioita. Miksi raahautua luennoille, jos KOKO luennon vaan juttelee ja tirskuu kaverinsa kanssa, häiriten niitä ihmisiä, jotka ovat luennolla oppimassa. Usein käy luennoitsijaakin sääliksi.
tuskin sellaiset pikku välihuomautukset ketään häiritsevät ja kuten ed. sanoi, onhan se ihan virkistävääkin jonkun suhteellisen kuivan luennon aikana:) Mutta nimenomaan se peruskysymys, jota en edelleenkään ymmärrä, että miksei vaan suoraan tehdä kaikille palvelusta ja jäädä luennolta pois, kun ei se kuitenkaan tunnu kiinnostavan. BTW: yhdellä massaluennolla luennoitsija joutui pyytämään useampaan kertaan opiskelijoita olemaan hiljaa. Voi sitä myötähäpeän määrää siinä vaiheessa.