Espanjasta, kuinka on talvi mennyt siellä Kuusaalla. Onko lumesta ja pakkasista ollut haittaa, täällä ei ole lunta kuin Sierra Nevadassa missä voi mutkamäkeä lasketella t paita päällä. Kävin katselemassa kuinka laskettelu sujui, hyvinhän se mutta. minua ei saa siihen mäkeen. Minulle riittää vielä Barnoldsin edessä oleva töppära mäeksi.
Poikkesin tuossa Sevillassa joka on kaunis kaupunki etelä Espanjassa. Kamerani räpsähteli aika tiuhaan siellä kun on kuvattavaa vaikka kuinka paljon, etenkin vanhassa kaupungissa. Onhan sitä tullut talven aikana kierreltyä useammassa paikassa kuten esim. Ceutassa ja Granadassa Malagassa. Ceutahan on jo Afrikan mannerta , mutta Espanjalaisillahan on siellä ilo omistaa pieni kappale Afrikkaa. Mellilähän on toinen alue joka on myökin Espanjan omistuksessa oleva kaistale Afrikassa. On enemmän arabi vaikutteinen kuin Ceuta. Mellilä on minulle vielä outo tuttavuus mutta ei todennäköisesti enään montakaan viikkoa. Gibraltarillakin on tullut poikettua jo 3 kertaa kun on täytynyt näyttää vieraille mokomaa niemen nyppylää. No kauniitahan siellä ovat ostoskadut ja liikkeet turistien rahoja varten. Syytähän siellä on olla tarkkana vaikka onkin verotonta aluetta, sillä kun moni Suomalainen maksaa tavarasta enemmän kuin suomessa. Silloin kauppa on hyvä kun saa puolet tingittyä. Puntahan on virallinen valuutta mutta eurot kelpaa myöskin. Täytyy muistaa että konsevatiivisuus kukoistaa sielläkin. Mistäkö tietää että vastaantulija on Englantilainen, no sortseista ja sandaaleista tietenkin. Satoi tai paistoi tuli lunta tai vettä niin kyllä enkku kansallis housujaan pitää. Heillä on varmaankin 2 asiaa mistä ei luovu, sortseista ja naisten valkoisista kalsareista. Valkoiset kalsarit enkkunaisilla on kuin punta mistä ei luovuta kuin haudan partaalla jos sittenkään.
Että näin tänään: Jorma
Aurinko rannikkohan ei ole kuin suurta ostoskeskusta, en ole siellä kauaa viihtynyt, kun ostaminen ei niin kamalasti kiinnosta. Ainoa on vaatteet, niitähän täältä saa halvalla toreilta ja muutamista liikkeistä. Eihän tänne kannata ottaa mukaan kun Suomesta lähtee muuta kuin kahvia ja ruisjauhoja mistä saa tehytyä ruis leipää jos tekee mieli. Minulla on tehnyt jo monta kertaa joten olen aina silloin tällöin vääntänyt käntyn.Patonkia alkaa olla jo kurkkua myöden täynnä vaikka halpaahan patonki täällä on 37 centtiä halvin, joka Suomessa maksaisi toista euroa.
Lauantaina olisi tarkoitus lähteä Rondaan joka on myöskin erittäin kaunis paikka tuolla Granadaan mennessä. Olen kyllä ajanut monta kertaa ohitse mutta kertaakaan en ole käynyt, nyt täytyy vahinko korjata. 20 päivä olen ajatellut poiketa Tangerissa joka on tuossa Marokon puolella oleva, en viitsi sanoa mikä , jääköön se lukijan harkittavaksi. Kerran ole poikennut siellä mutta kuvaus jäi silloin vajavaiseksi, kun kauppiaat oli vaivana. Joku sanoo että kaupustelu siellä kuuluu kulttuuriin, mutta sonnan marjat ei Suomessakaan tungeta turistin suuhun asti, että se kultuurista. Onhan se outo maa Suomalaiselle mutta kuitenkin täytyy käydä taas vilkaisemassa.
Kyllähän tässä pian rupeaisi mieli vetää Suomeen päin mutta taitaa olla vielä niin kylmää että, on parempi pysyä täällä. Tämän kuukauden olen vielä täällä asunnossa sitten menen tuohon viereen leirintäalueelle kuukaudeksi. Sen jälkeen vasta lähden ajelemaan Suomea kohti Portugalin kautta, tiedä sitten missä vielä tulee poikettua ennen kuin Suomeen ehtii. Tarkoitus olisi toukokuun aikana saapua jos ei suunnitelmat muutu.

Vastaukset 2
Vanhimmat
kautta ajelin tonne heinolaan kun en viitsiny ajaa kimolast iittiin.....en tosin tullu vielä takas ainakaan samaa raittii mut tulenkin vasta kesällä kun en omista asuntovaunuu saati autoo...pyörä vaan mut moottori siinä kyllä on...pysy sie siel homo ku oot ja älä tule saastuttamaan tätä mukavaa porukkaa tääl kuusaal....
ota vaikka sumatra seuraavaks kohteeks ja eti sieltä jorma sun persiiseen...ja pysy siellä.t.suomiämmä
on sinun murheita, ajele minne tykkäät niin kuin itsekin toteat, että Heinolaan olet menossa. Käänny takaisin Iittiin siellähän ne kaikki hullut asustaa, Vie myös se romusi saastuttamasta kuusaan puhdasta ilmaa. Ajele vain metsiä pitkin olet kuitenkin vaaraksi muulle liikenteelle, muuta pidä ne paskaset äidin kutomat villahousut jalassasi. Kaikki pikkupomperithan on varmasti kasvatettu yhtä hyvin kuin sinut. Vieläkö isäsi käy ostamassa naisten alushousuja itselleen ja mieskaverilleen vai haetko sinä ne. Olen kyllä nähnyt kun toisen pikkupomperin kanssa varastelit uimarannalta käytettyjä alushousuja ja nuuskitte niitä roskiksen takana.
Tiedän että olet Sumatran Karjalaisia ravun syöttejä, kas kun ei kukaan ole vielä tunkenut sinua rapumertaan. Eiköhän sen joku tee ensi kesänä jos Kuusaalla liikut, paskathan lakaistaan aina kadulta pois. Turhaanhan sinä soitat suutasi kirjoittajalle, mielestäni on hyvä kun joku ymmärtää okein netin käyttö tarkoituksen. Oletko kateelllinen kirjoittajalle kun hän matkustelee ympäri eurooppaa vai onko joku puristanut peräsuolesi ulos. Ei ihmekään, puristaa vielä joku muukin jos jatkat tuollaista kirjoittelua senkin maalaistollo.