onko muut

Onko muut huomanneet useamman kuukauden työsuhteen tai harjoittelun aikana yliaktiivisuutta ns alkuväsymyksen jälkeen(tottumus kysymys) että unen määrä olisi vähentynyt vaikka viiteen tuntiin ja virtaa piisaa vielä 8h työpäivän jälkeenkeenkin vaikka kuinka paljon. Ei päikkäreitä. Voi olla normaaliakin mutta taispa tuon huomata jokunen muukin. Pitkää pyörä tai rullaluistin lenkkiä, tuntu et eikö tää kunto lopu koskaan. Lisäksi kuljin työmatkat pyörällä 7km suuntaansa.

Itselläni oli siihen aikaan lääkityksenä absenor 1000mg/vrk ja ketipinor 300mg/vrk.

Sitten toinen asia

Vuosia sitten diagnisoitu ns yleistynyt ahdistuneisuus häiriö 2005 johon sai citalopramia tilkasta. Lääke kait nosti mielialaa liikaa kun tuli pälätettyä mitä sylki suuhun tuo. Kaikista älyttömin temppu oli kun tuli kerrottua äitille kaikkee levotonta (naiset mielessä) ja sitten vielä kavereiden juttuja samoista asioista. Ennen lääkitystä ajattelin kokoajan että mitähän muut ajattelee minusta. Oli muuten pirun kiva liikkua esim kaupoissa.

Noin puoltoista vuotta sitten tuli oltua kangasvuoressa 2.5kk ryyppäämisen ja itsensä vahingoittamisen takia(en yrittänyt itsaria) en ollut varma onko kärpäsiä 1 vai 2 taisin myös nähdä pari outoa "väläystä" ja kerran kuulla räkästä naurua sekä koiran menetys. Tuloksenä tuo absenor 1000mg/vrk ja ketipinor 300mg/vrk. Silloin papereissa luki jotain että ohimenevä reaktiivinen psykoosi ja lekuri määräsi kuukausien sairasloman.

Ns poli aikoja on parin kuukauden välein jossa lääkitys vaihdettiin seroguel prolong 400mg/vrk kun lääkäri epäili että absenor on minua lihottanut.

Päivärytmi on välillä tyyliin nukutaan päivät valvotaan yöt välillä normaali ja sitten sillontällön tulee että herään aamulla valvon päivän ja yön tietokoneella tms valvon seuraavan päivän ja osan yöstä eikä vieläkään tunnu että tarttis mennä nukkumaan. Ei ole edes pönttö olo vaan ainakin tuntuu että ajatus kulkee normaalia nopeammin. Tässä vaiheessa tulee kyllä viimestään mentyä ja nukuttua vähintään menetetyt tunnit takaisin. joskus tulee sellasta että nukkuu jätkuvasi. Saa nähdä miten sitä piristyy kesällä vai piristyykö liikaa. Onhan se hauskaa mutta välillä ihmetyttää.

Saa nähdä minkä koodin lääkäri tälläkertaa laitaa papereihin mutta tuo lääkitys mietityttää.

Positiivista on se et olen kuukaudessa saanut painoa pois noin 5kg ruokavaliolla ja liikunnalla niin ei tule kokoajan nysvättyä kotona.
0235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Mies 24 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu