lapsena tai pelkäsit maistaa? Sitähän joutui syömään jos jonkinlaista pöperöä, omasta mielestään, kun ei tiennyt mitä ne sisälsi.
Itselleni tarjottiin sienikastiketta perunoitten kera, mutta en suostunut sitä syömään kun luulin että ne sienet olivat kärpässieniä. Ensin oltiin varoiteltu ettei sieniä saa pistää suuhunsa ja sitten kuitenkin sitä tarjottiin ruokana. Aika nurinkurista lapsen kannalta.
No jostain syystä yksikään omista muksuista ei pidä maksakastikkeesta, mutta syövät maksalaatikkoa. Puurotkin taitavat olla heille vieläkin yök....
Itselleni tarjottiin sienikastiketta perunoitten kera, mutta en suostunut sitä syömään kun luulin että ne sienet olivat kärpässieniä. Ensin oltiin varoiteltu ettei sieniä saa pistää suuhunsa ja sitten kuitenkin sitä tarjottiin ruokana. Aika nurinkurista lapsen kannalta.
No jostain syystä yksikään omista muksuista ei pidä maksakastikkeesta, mutta syövät maksalaatikkoa. Puurotkin taitavat olla heille vieläkin yök....
Vastaukset 98
Vanhimmat
Kaikkea piti syödä tai ainakin maistaa, eikä kotoa tai kylästä ole jäänyt mieleen mitään erityisen pelottavaa, mutta lastentarhassa muistan istuneeni pitkät tovit jäähtyvän pinaattikeiton ääressä, kunnes opettaja armahti. Koulussa inhosin makaronivelliä, mutta syötävähän sekin oli, koska muuta ei sinä päivänä saanut. Pinaattikeitosta on sittemmin tullut suorastaan herkku, mutta makaronivelliä en kyllä enää suostu syömään.
Tämänikäisille on yleensä opetettu lapsena, että lautanen pitää aina syödä tyhjäksi. Minulle sen sijaan opetettiin, että lautanen pitää syödä tyhjäksi, jos sen on itse täyttänyt. Opetettiin siis olemaan ahnehtimatta. Toisen tekemästä annoksesta sai jättää, jos ei kaikkea jaksanut syödä - en muista, oliko silloin puhetta siitä, ettei PIDÄ ruuasta, se kai ei 50-luvulla tullut kysymykseen. Sodasta oli sen verran vähän aikaa, että ainakin meidän tuttavapiirissämme oltiin iloisia, kun ruokaa oli ylipäätään tarpeeksi.
pidin kaikista esim. kuolussa tarjotuista ruuista, mutta ne kotona annetut yököttivät toisinaan. Nyt muistui toinenkin inhokki mieleen ja se oli läskisoosi.
Läskisoosi oli minunkin inhokki, sitä kun joutui syömään sekä kotona että koulussa. Ei mene kurkusta alas vieläkään.
Meille sanottiin koulussa että ehdottomasti kaikki pitää syödä. Kansakoulussa kun jouduin syömään puolihyhmästä läskistä lihakeittoa, niin söin oikein hitaasti ja kun muut oli häipyny jo ruokalasta, nopeesti kahmasin lautaselta ne läskit ja laitoin taskuun.
Toisessa kansakoulussa olikin sitten pelkästään puuroja ja vellejä (paitsi torstaina jollon oli makkarakeittoa); karmeinta oli vitamannapuuro, se oli laitettu aina valmiiks lautaselle et ku siihen tuli syömään niin se karmeen pistävän hajunen massa oli siinä kökkönä ja sitä sitten söi ja yritti olla oksentamatta.
Näin Helsingissä 60-luvulla.
Kotona ei ollu mitään sellasta että lautanen piti syödä tyhjäks, jos jostain ei pitäny, ei sitä tarttenu syödä. Mutta koskaan en oo lapsuudenkaan jälkeen tykänny suomalaisesta perinteisestä lihakeitosta jossa liha on aina sitkeetä ja mautonta. Ja ne karmeet keittojuurekset löllöinä .
Ei ihme että kaikki lapset oli niihin aikoihin laihoja, kuten minäkin. Koulun loputtua syötiin sitte karkkeja, ja äiti tuli myöhään töistä, jaettiin usein siskon kanssa puoliks purkillinen Karjakunnan lihakeittoa, siin oli jauhelihaa ja porkkanasuikaleita, se oli hyvää.
Viikonloppusin äiti ja molemmat isoäidit teki ihanaa ruokaa.
..ei tuu mieleen mitään. Oonkohan aina ollut kaikkiruokainen.
Kotona muksuna piti aina ottaa leipää ruuan kans, vissiin että ruoka riittäis, vai olikohan se jokin terveellisyys pointti. Ei ollu isoa katrasta, kyllä sitä ruokaa aina oli yllin kyllin, mutta: "ota leipää kans"..
leipää tarjottiin minullekin ja muistelisin että liittyi terveellisyyteen ei niinkään siihen että sitä ruokaa riittäisi. Eihän se ruisleipä tahtonut maistua vaan vaalea leipä olisi ollut mieluisinta.
kun ei leivät ollu 'pelkkiä kuoria', oli kyllä hyvää rukiisen reikäleivän se reunus :)
Kansakoulun pohjaan palanut makaronivelli oli todellista "pakkopullaa".
Seuraavana inhotuslistallani oli läskisoppa = perunalohkoja liemessö lilluvien läskimöykkyjen seassa.
Parasta oli hernekeitton ja kaurapuuro.
Lapsuuteni kodissa ei neuvoteltu syömisestä. Pakkoa ei ollut mutta muutakaan, eikä välipaloja, saanut.
Yhdessä ulkona vietetyn vapaa-ajan ja talon töiden kanssa, pöperöt kyllä tulivat syödyiksi.
Samaa, karua periaatetta sovelsimme omiin penskoihimme.
Emme tarkoituksella tehneet heille vastenmielisiä ruokia joita oli todella vähän mutta emme myöskään neuvotelleet menusta tai syömisestä.
Jo syöttötuoli-iässä, jos ruokailu meni sotkemiseksi, laittoi vaimoni penskan sapuskan jääkääppiin ja 4h:n kuluttua sama pöperö kymänä nenän eteen. Aina kelpasi ja sotkeminen loppui ilman eri toimenpiteitä.
minäkin tein muksuille, et jos ei maistunut ei tullut muutakaan ku seuraavalla ruokaajalla ja usein se oli sitä samaa. Sitä kun joutu tekemään parin päivän sapuskat kerralla.
Meilläkin opetettiin että pitää maistaa kaikkea mitä tarjotaan. Opetella syömään jos on outoa.
Veriletut oli ruoka mikä ei mennyt alas, enkä kyllä syö niitä vieläkään.
Sienet oli kans jos ne oli isoja lällyjä, mutta äidin tekemät sieni-lihapullat oli ihania kun pilkkoi sienet niin pieniksi ettei niitä huomannut. Kastikkeista lähti sienet reunalle, mutta muuten mausta kyllä tykkäsin.
Isot sipulit kaivoin pois, kaiken piti olla huomaamatonta niin sitten meni.
Nyt kyllä tykkään sipulista paljon, sienent on hyviä jos ne on tosi pieneksi sekaan pistetty.
olen hulluna sieniin ja vielä muutama vuosi sitten kävin itse sienessä, nyt ei jalat enää kanna rämpimistä.
oli kammottava ruokalaji. Sitä ei ole onneksi tarvinnut sen jälkeen syödä.
mikä ruokalaji se tuo mahtaa olla?
En ole ihan varma, mutta taisi olla ohraryynivelli. Todella limaista tavaraa.
jo sen hajukin yököttää, näöstä puhumattakaan
Minä taas pidän siitä erittäin paljon..njam..
on kelvannut ja maistunut hyvältä köyhän pennuille..
Itse muistan saaneeni itkukohtauksen joskus tosi pienenä, ehkä noin nelivuotiaana, kun äiti yritti tarjota tekemiään verilettuja minulle. En ollut nähnyt verta muuta kuin silloin kun tappaa itikan ja väitin äidille että siinä letussa on itikoita. Se käski näyttää missä se itikka on ja minä osoitin sormella jotain tummempaa kohtaa, että tuossa, katso nyt.
Toinen karmea ruokamuisto suunnilleen saman ikäisenä. Yhdessä naapuritalossa oli jotkut talkoot missä koko kylä myös ruokittiin. Emäntä kysyi minulta haluanko limppisoppaa. Luulin että se on jotain makeaa kiisseliä tms. ja sanoin että joo, otan. Kun sitten sain eteeni lihakeittoa jossa oli valkoisia turvonneita taikinaklönttejä liukenin nopeasti ruokapöydästä :/
Kouluruoka on jäänyt ikuisesti mieleen niiden vähemmän houkuttelevien erikoisuuksien vuoksi. Pahinta oli ehkä se suomalaisen muhennoksen nimellä kulkeva liemetön lampaanjännekeitto. Liemellinen versio oli lähes yhtä kamalaa. Ne jänneklönteistä törröttävät verisuonenpätkät piirtyivät ikuisesti verkkokalvoilleni.
Siitä jäi myös loppuiäksi inho lampaanlihan makua kohtaan.
Kamaluuden huippu oli myös riisi-makkarakeitto. Siinä oli harmaita isoja makkaranpaloja, riisiä ja keltaista rasvalientä.
Lempiruoka kotona oli lihamureke tai hernekeitto. Koulussa parasta mannapuuro ja mehukeitto.
jos joku sattuu tietämään mitä ne on. Taitaa olla kotikonnuillani vieläkin perinneruokana. Maksaa, munuaisia ja verta enkä muitakaan ihme-elimiä tai nilviäisiä en suostu syömään. Hyvin olen pärjännyt ilmankin, muuten olen kaikkiruokainen.
Rössypottu on kettoruoka, jossa on perunoita, ruskistettua sianlihaa ja veripalttua; perinneruoka Pohjois-Pohjanmaalla. Nam!
SInä sen sijaan puhut mykyrokasta, jota syödään mm. Savossa.
kotoisin ja kyllä siellä juuri sellaista Rössypottua keiteltiin joidenka aineet luettelit. Tuota mykyjuttua en ole koskaan maistanut mutta Keski-Pohjanmaalla on toinen ruoka johon laitetaan veripalttua eli rössyä ja se on kampsukeitto. Onkohan niin, että muutan seuraavaksi Savoon kun tuo palttu vainoaa mua:))
leipäjankki, aivan ihania ruokia.
Leipäjankkia en ole kyllä syönyt valovuosiin.. sitä vois tehdä joskus, vaattii leivän kuivattamisen ,reikäleipä, (ruis) on jankkileipää.
oli isän spesiaali. Se menisi kyllä vieläkin:))
Muistaakseni näkkäristäkin, miksei, voi jankkia tehdä. Kokeilla ainakin.
ihmeen ruokaa se tuo on?
osanneeni inhota mitään ruokaa. Sen verran vaatimaton oli koti, että siellä kunnioitettiin kaikkea ruokaa. Toisaalta äiti oli ensiluokkainen kokki, teki kaikesta valmistamastaan maittavaa, sienistäkin herkkua.
En osannut tehdä itsestäni mitään tärkeää, joten söin mitä nokan alle annettiin.
.
pllut pakkokin olla taitava kokki jos ei oikein ole mistä laittaa ja kiitos heille.
Muistan kun piti syödä makkarasoppaa jossa oli isoja sipulipaloja, että teki pahaa, inhosin sipulia pienenä. Istuin kauan aikaa ruokapöydässä, soppa jäähtyi ja komento oli kova, kyyneleet valui silmistä, itketti niin kamalasti ja yökötti, en enää muista kuinka loppujen lopuksi kävi, sainko jättää lautaselle vai en): Tästä juontaa etten ikinä ole omia lapsiani pakottanut syömään mitään, kehoituksia kyllä olen antanut, mutta jos on näyttänyt vaikealle ruokailu, en ole pakottanut:)
Kokonain maksa oli kans silloin yök..yök.. Itse asiassa en edelleenkään tykkää kok.maksasta, laatikko on kyllä hyvää:)
Myöhemmin olen oppinut tykkäämään kaikista sopista, jopa sipuliakin niissä siedän:)))
monilla olevan se sipuli yökötyksen aikaansaaja. Itse olen pitänyt sipulista aina ja jos ei sitä ruuasta löydy saan aikamoisen hepulin.
Lastentarhassa jäin yksi, viimeisenä, itkemään ruismarjapuuroni eteen. Sitten minut armahdettiin ja päästettiin pois.
Veriletuista tuolla parikin kirjoittajaa inhokkinaan (pienenä) mainitsi. Itse olin lastentarhassa patterin vieressä ja "lapsen logiikalla" tipautin ne veriletut patterin väliin. No seuraus oli tietty arvattavissa...äitiini otettiin asian tiimoilta yhteyttä. Nykyään pidän veriletuista mutta ruismarjapuuron tarjoajan tungen sen p.....n. Yhävieläkin :/
Äitini oli alkoholisti ja rahat meni pubiin mutta sentään yritti meistä kaksosista huolta pitää. Läskisoosi (jonka tuolla inhokkinaan joku mainitsi) sen sijaan jopa meille lapsille maistui. Samoin äiti teki "sipulinsuolavettä" eli sipulia vedessä liotettuna ja eikun leivänpäälle. Sitäkin syötiin.
inhokki ruoka että et voinut tykätä tuosta puurosta. Minä olisin taatusti syönyt sen vinkuen. :)
koulussa siihen aikaan oli ruispuolukkapuuroa, jossa kokonaiset happamat marjat hillui. Oli se kauhun paikka, koitin olla yökkäämättä ja aina kun opettajan ( hän valvoi koululaisten ruokailua) silmä vältti, vein ruokakuppini ( emalikulho) keittolaan. Joku kakaroista heti kanteli: se jätti ruokaa.
Ei silloin ollut monenlaista ruokaa, perunakin tuli ruokalistalle vasta yläkoulussa ollessani.
hapanta ja karvasta puuroo, kun ei silloin ollut edes maitoo laittaa joukkoon, piti vaan pistellä isolla lusikalla ääntä kohden, kouluruuoat oli pelkkiä velli- ja puuroruokia siihen kouluaikaan 50 luvulla.
läskikastiketta, läskistä hernekeittoa ja tillilihaa ;((
sellaset ruuat missä oli läskiä tuntuikin lapsen suussa äklöttävältä ja ei senpuoleen kyllä vieläkin. Läskit pitää paistaa rapeiksi sitten ne menee.
läskiä vaikka se paistettaisiin missä :)
Koulussa hernekeitto, jossa lillui valkoisia läskipaloja ja niitä piti näkkileipää apuna käyttäen yrittää nieleskellä. Toinen oli keitetty kaali kaikissa muodoissaan, se ei meinannut uopta sitten millään.
Niin ja suolasienet oli jotenkin limaisia.
Nyt syön noista mainituista kaikkia muita, mutta läski ei maistu, vaikka sitä olisi kinkun reunassa vain sentin verran, niin syötän ne kohdat toisilla.
Lapsuudesta sen verran, ettei varakkuudella ollut tilanteessani osuutta siihen mistä pidin, ne oli vaan jostakin syystä tuollaiset ruuat, jotka tuotti äklötystä.
Näissä viestiketjuissa asiat tuppaavat rönsyilemään ja niin teen minäkin. 70-luvulla mainitsemastasi herkusta (läskinen hernekeitto) tuli hittituote purkitettunakin. Ainakin meidän perhessä nautittiin "extravedellä" laimennettua läskihernekeittoa ja tuottaja taisi olla HK. Nykyäänkin purkkihernekeitot ovat yhä aika huonoja mutta se HK:n tölkkihernekeitto...ne läskinpalat siellä hyökkäsivät suorastaan kimppuun.
Toinen asia mihin tekstissäsi kiinnitin huomiota. Kuinkahan moni nuori tietää että ennenvanhaan sai vain kuivaa näkkileipää..nykyään kouluissa tarjoillaan myös vaaleata leipää. Kerran kuussa oli juhlapäivä kun sai "OMENATUOREMEHUA"!! Ja pehmeä leipä oli myös erikoisuus 1-2 päivänä kuussa enintään.
aikasen erilaiset kouluruokamuistot, kuin meillä 50 ? Muistaakseni sanoit olevasi 40 .
Onneksi olen välttänyt läskinpalojen karkaamisen päälleni ;)))))) Osaankohan ensi yönä nukkua, jos ne lihat sieltä jostakin tulee..... ja kyllä niitä purkkeja varmasti vielä jossakin on.
Silloin pienenä kun laittoi näkkileivän päälle voita ja toisen näkkileipäpalan siihen päälle ja painoi pienillä sormillaan hiukan...... oli kuin matoja olisi luikerrellut näkyviin rei'istä, eli ohuita voimatoja.
Oli muuten hyvää.
Et edes lukenut tekstejäni. Ihan samanlaista näkkileipä-mössösapuskaa se oli munkin aikana vaikka olenkin vain 44 v.
Yritit nolata minut jollakin tavalla. no TODISTA sanasi. Missä kohtaa kuvailin kouluruokailuani niiiiin kovin erikoiseksi kuin sinulla.
Itse olen kaikki viestit läpi lukenut ja hyvin samanlaista se ruokailu oli 40 tai 50 palstalaisilla.
Eli kerro nyt kaikille lukijoille omat kouluruokamuistosi. ja olisi kiva jos nimimerkki olisi sinisellä!!
Jos et vastaa, ymmärrän sen siten että korvat luimussa häpeällisesti peräännyt kun huomasit puhuneesi paskaa!!
ODOTAN TÄSSÄ KONEEN ÄÄRELLÄ!!
yritin sanoa, että ehkä meillä ruokamuistot vaihtelevat, sentään ikähaarukka voi olla lähes 20 vuotta. MINÄ kuuntelen mielelläni sinunkin muistojasi. Tuli vain haikeus, ei meillä ollut koskaan mehuja, saati pehmeää leipää. Kenenkään NOLAAMINEN ei koskaan täällä ole tullut mieleenkään, miksi niin tekisin, jo ajatus on outo? Vanhin kouluruokamuistoni on silakkalaatikko, ihan oli hyvää. Sen muistan, jos jotain halusi lisää, piti nostaa käsi pystyyn, ja sormien määrällä näytettiin, mitä halusi.
Vaikeatajuista on netin kielioppi, nähtävästi voi loukata ilman pienintäkään tarkoitusta. Pyydän samalla mitalla ANTEEKSI!
Vaikea täällä on puhua ilman sanoja.
kyllä sitä läskisoosia tai läskinpaloja oli varakkuudesta riippumatta pöydässä kuin pöydässä. Vanhempien makutottumulsillahan siinä oli merkitystä, uskoisin.
kaalikeitto ja ispinävelli.
Se ispinävelli kiekauttaa mahaani vieläkin kun ajattelenki sitä keiton tuoksua/hajua se paremminki oli.
Ruispuuro oli sitä mieluista, niin marjapuurona kuin puhtaasti ruisjauhoihin keitetty puurokin.
Ai että se oli hyvää niin voi silmän kuin sokerinki kera.
Nyt aikuisena kaalikeitto on ihanaa niin kuin kaalilaatikkokin ja kaalikääryleet, tietenki itse tehtynä, ei valmisruokana.
Mainitsemasi maksa on kuulunut aina herkkuruokiini, ei voi olla parempaa kuin oikein paljon maksaa sisältävä kastike,,, aaah,,,
mitä on ispinävelli? En ole koskaan kuullut tuollaisesta ruokalajista.
talipaloja ja pottuja.....yhyyy,hyi... kamalaa keittoa. :(
Katsoppa tästä ispinä
http://www.kirjastovirma.net/ruokakulttuuri/15
joudun ehkä muuttamaan galleriaani tekstin ruokakysymykseen =)
Vastasin nimittäin, että nälissäni syön melkein mitä vaan, mutta tuo kyllä jäisi ehdottomasti
syömättä, on se niin hurjan tuntuista pelkästään kirjoitettuna.
sitä maksan tehtävää elimistössä, elikkä verifiltteri ja munuaiset ovat kusifiltteri, no miksi se veri sitten pitää suodattaa, jotta kaikki pöpöt siitä lähtisivät. Maku sinänsä vielä menisikin mutta...
ajattele, ne palleroiset ensin ruskistettiin siellä kattilanpohjalla, hui kauhistus... sitten siihen lisättiin vesi, perunat ja sit kun kypsää tehtiin hiukan suurustusta et siitä tuli sitä velliä... meen okselle,,,, voin pahoin...
outo olo, kun tuon luin ;(
Älä enää jatka tai tämä päättyy huonosti.
syö! Blondin ei kannata liikaa ajatella.
joskus vähän tökki, kun ei ollut nälkä, eikä sitä oltu oikein valmistettu.
LAPUAN LIEMI.
(tästä määrästä tulee 10 litraa valamista keittua)
700 g lampahanselkää
1,5 kg nauranpotkaa
1 kg sianpotkaa
6 l vettä (liemen keittämisehen)
3,5 l maitua
1 isoo löykki
20 kpl pippurimarjoja
1 rkl anista
1,5-2 rkl fenkoolia
1 rkl sualaa
KLIMMPTAIKINA.
0,5 l maitua
1 dl kermaa
3 dl rusinoota
2 munaa
3 tl sualaa
3 tl sokuria
n.1 kg vehnäjauhoja
Klippitaikinahan/ munat, maito, kerma, rusina, suala ja sokuri seatahan ja vehnäjauhot lisätähän ja taikina sekootetahan hyvin jotta klimpeistä tulis pehmoosia.
LIHALIEMEHEN luiset lihat pannahan likohon kylmähän vetehen, valutetahan, pistetähän uunipannuhun ja ripotellahan vähän sualaa päälle.
Lihat ruskotetahan 200 astehen lämmös, pistetähän patahan ja lisätähän vettä, jotta ne peittyy. Lisätähän liemehen löykkiä, pippurinmarjoja ja sualaa. Valamis liämi sihivilöörähän, jähärytetähän ja kuoritahan rasua pois.
Liemi kuumootetahan ja lisätähän kuumahan maitohon.
Kiahuvahan liämehen pitellähän klimpit, välillä nostellahan reikäkauhalla jottei klimpit hajua.
Maustetahan pippurimarioolla, aniksella, fenkoolilla ja sokurilla.
Viimetteeksi pistetähän joukkohon juustonpalat ja lihaliämes keitetyt ohorankryynit.
Tarkistetahan maku.
Lapuan liämi tarjotahan varista, jonka pohojalle on lorahutettu kermatilkka.
Passaa ehroottomasti pahan krapulanlääkkeheksi.
(Juusona käytetähän ns. poikinehen juusoa, eli leipäjuustoa)
juuri toissapäivänä maksakastiketta ja ai kun oli hyvää. Meinasin ahneuksissani purra kieleenkin. :)
löykki ja olipas monimutkanen ohje. Taitaa valmistukseen mennä koko päivä.
lapuanliemi näyttää minusta harmaalta tiskivedeltä, anis ja fenkooli saa sen vielä maistumaan fairylä.
miettiä kun sen muistaa ikänsä. Maitopohjainen makaronivelli jota koulussa joutui syömää. Se oli hirveintä mitä ajatella saattaa. Makaronit olivat sellaisia lötköjä ylikypsiä. Matovelliksi sitä kutsuttiin kun tuli vetelät kastenmadon pätkät mieleen:(((
mummo teki sitä kotonakin ja mielestäni se oli ihan hyvää. Vieläkin sitä söisin, mutta koskaan muista sitä tehdä.
on aina mennyt alas vaikka itkien, mutta hernerokka oli mulle lapsena kauhistus. Ei siinä ollut mitään ällöjä läskejä tai muutakaan. Maku vain oli sietämätön.
Vanhemmiten olen oppinut sitäkin syömään, mutta ei se mun herkkuihin kuulu. Kerran vuodessa on kiva syödä rokkaa, mutta kyllä sillä yhdellä annoksella aina pärjää pitkälle seuraavan vuoden puolelle.
se rokka päivä olemaan uusivuosi? Meillä kinkun jämistä tehdään omatekoinen hernekeitto silloin. Ja hyvää on :)
Kinkun jämistä minä oon tehny kiusausta tai kinkkupastaa. Rokka tulee eteen milloin tulee, ilman mitään sääntöä. Joskus jää joku vuosi kokonaan väliin, eikä sekään satu mitenkään.
Kelpasi kaikki mitä suuhun voi laittaa. Vasta myöhemmin n10V sen aikainen lipeäkala ilmestyi joulunajan pöytään. Se mokoma pani vähän nikottelemaan, meni kuitenkin runsaan voisulan kanssa alas kun vaihtoehtoja ei ollut tarjolla.
Lapsuuren ruokakomeron mieleen ,leipää voita ja iso halpa makkara,ei ollut sillon ruokahaluttomuutta.
Joka ruokailu äiti sanoi et älkää syökö kaikkea,huomennakin on nälkä.
Vasta isompana oli vara valita.
ja livekalaa? Enpä moista ole koskaan kuullutkaan, saati maistanut. Pitänee kokeilla, lie vaikka menisi kieli samaa matkaa. Lipeäkalaa oli meilläkin, mutta sen kanssa ihanaa munavalkokastiketta. Sillähän syö herkkuna vaikka tiskirättiä, luulen.
.
Kitinää ruuasta. En syö sitä enkä tätä.
Muutaman viikon kun on pelkällä suolaveteen kastetulla ruisleivällä ja vedellä, niin osaa paremmin arvostaa vaihtoehtoja edellä mainitun rinnalla.
Olen vielä halunnut kokeilla tuota kala elämystä. Kokeilematta vain on jäänyt.
Lipeäkala on kai nyt paljon valmiimmassa muodossa kuin silloin ennen. Silloin pelkkä hajukin karkoitti minun ruokahalun ties minne.
Vanhemmat immeiset kyllä piti sitä suurena herkkuna. Me lapsukaiset viivyteltiin pöytään menoa mahdollisemman kauan, jos vaikka sattuisi moinen herkku vaikka loppumaan, ennen kuin keritään pöydän ympärille.:)
Minun muistikammassa ei ole merkkiä muna kastikkeesta, voihan olla että sitä olikin. Kyllä voisula kalanpäälle kaadettuna oli kuitenkin se mitä minä muistan.
on tosi valmisruokaa nykyään, hyvä ettei jo syötyä. Herkkuahan on monesti nykyisinkin kaikki, mikä on harvinaista. Onhan ollut ostereistakin juttua, syökö niitäkään moni maun takia? :/
Muistan minäkin lipeäkalan hajun, se oli melko mellevä. En minäkään kalassta tykännyt, alas meni kuten kaikki muukin, siitä ei ollut kahta puhetta.
.
Ruotsissa syödään lipeäkalaa jouluna, vaikka suurimmalle osalle se kelpaa pelkästään kastikkeen ansiosta. Eikä sekään maistu millekään.
http://www.lutfisk.nu/vad_varje.shtml
täälläkin, ja taitaa sen syönti nykyisin olla entiseen verraten tosi minimaalista. Sinällään ikävä, kevyttä on ainakin kala.
Minulle ei ole sen kastike hollandaisekastike, vaan ihan aito paksu valkokastike, siinä hakattua kananmunaa, sitä kalalle ja ripaus maustepippuria kasalle. A vot, hyvää kastiketta, kalakin uppoaa.
Entäs se teitin hapansilakka, vieläkö se on herkkua, vai eikö vielä? :))
.
oli meillä jouluna pöydässä ja ei se tainnut olla minunkaan herkkua, mutta tuli se syötyä, en tosin muista millä ilmeellä.
ja veriletut ovat hyvä yhdistelmä kanssa.
äitin kanssa, maustepippuria ja suolaa päälle, oli hyvää.
Isä oli kauppareissulla ja piti tuoda lipeäkalaa, no hän toikin, mut se oli kuivattua joka olisi pitänyt käsitellä jo aikaisemmin, miten, en sitä muista.
Mie olin hirveen huono syömään, ei vaan maistunut ehkä se on lapsena sellaista, kun pittää totutella moniin uusiin ruokamakuihin.
Muistanpa hyvinkin inhotukseni piimävelliin, jossa mukana oli vehnäjauhoista, lihaliemestä, rusinoista tehtyjä taikinapalloja, jo keiton hajukin oli karsee. Mikäs siinä , itkun kanssa tai ilman - syötävä oli :/
Ei ole kuulunut myöhemminkään minun ruokalistalleni :))
En ole jatkanut ´kaikkia on syötävä´periaatetta , riitti kun maistoi. Enhän ole kaikkiruokainen vieläkään.
ollut minulla kunnia tutustua tuohn ruokalajiin koskaan ja toivottavasti ei tarvitsekkaan..heh..kuulosti karmealta tökötiltä. :)
kaikkiruokainen olin. Koulussa inhosin ylikaiken sellaista kauralimaa, jossa luumua joukossa. Ihan oksennuksen näköistäkin se oli. En suinkaan ollut ainoa, joka siitä ei pitänyt. En muista että sitä kukaan olisi lisää ottanut. Yleensä ruokaa ei ollut lisää kuin ihan muutamalle, niin tarkkaa oli sen ruoan kanssa maaseudulla.
Eipähän hernekeitto,veriletut,liharuoat eikä sisäelin-ruoat maistuneet minulle koulussa.Vasta aikuisena opin syömään liharuokia ja hernekeittoa.Verilettuja ja sisäelimiä en syö vieläkään.
minäkin tuon kauraliman, en koulusta, vaan kotoa. Äiti keitteli sitäkin, ja ihan syötävää se oli. Jos nyt ei kovin herkullista. Koulukeittolassa sai varmaan seistä kovin kauan, tuli oikein venyväksi.
Oliko lisäannokset joillekin aina samoille oppilaille, vai kuin? Liian laihoille? Vai oliko kysymys hieman tyhmä?
Itse olin suuressa koulussa, jossa muistaakseni jokainen sai halutessaan lisää.
.
kouluruoat poikkesi totutusta kotiruoasta. Totuin syömään kotona ihan kaikkea, silloin kun eläimet teurastettiin, niiden verestä veriohukaiset ja sisäelimiä keittoon tai paistiin, makua antamaan. Jos en nyt niin himoinnutkaan niitä. Hernekeittoa oli silloin aina tämän tästä. Yleisemmin se ruoka kotona oli kuitenkin sitä perunaa ja kastiketta. Aamupäivästä velliä tai maitopohjaista keittoa.
todella venyvää oli. Yleisemmin oli ne lisäannokset samoille oppilaille. Sitten kun muutimme tänne maalikylille, ruokaa oli lisää vaikka kaikkien ottaa ja leipää ja maitoa. Täällä ei myöskään tarvinnut viedä niitä perunoita ja marjoja koululle, kuten siellä kotipuolessa aina syksyisin vietiin.
suuri elämänmuutos muutto sinullekin, uusi koulu mahtoi olla iso entiseen verraten? Onneksi sinulla on sisaruksia, kun entiset kaveritkin jäivät. Tekisi hyvää nykykoululaisillekin poimia muutama litra marjoja syksyisin, mutta mihin ne sitten pantaisiin, vietäisiin jonnekin suurkeittiöiden pakastamoihin. Muilta mailtahan tarvikkeet niihin pitää ostaa, mistä halvimmalla irtoaa.
.
melkoinen muutos muuttaa pienestä kyläkoulusta tänne suureen kouluun, viidensadan oppilaan joukkoon. Luokatkin oli alkuun aina haettavissa.. Kävimme marjassa koulunkin kanssa. Silloin kun yöpakkasia ei ollut vielä ollut, kävimme mustikoita poimimassa. Keittäjä sitten mehusti ne talven varalle. Olisihan se ehkä elämyskin nykypäivän lapsukaisille, marjareissu koulun kanssa. Tosin täällä saisi mennä melkoisen matkan varmaan ennen kuin marjoja löytyisi. Lapsenlapseni ovat olleet muutaman kerran mustikassa, tosi innokkaana keräsivät, eikä pahemmin hyttysistä narisseet. Vesisade oli suurin haitta viimeksi.
juttu lapsenlapsillesi marjassa käynti. Nythän nuorilla perheillä kuuluu olevan ihan muotia marjastus ja sienestys, mikäkä hienompaa. Ennen lapset mukaan marjaan, kuin kieli vyön alla kuljettaa laatuaikana maksaviin harjoituksiin jatkuvasti. No, minähän se nämä tiedän. :)))))
Toisaalta, kaupunkimummoni ei ollut metsänkävijä. Koskaan en hänen kanssaan ollut vaikkapa sienimetsällä, isän ja äidin kanssa kylläkin.
Juuri ajattelin marjareissua koulun kanssa, tai ainakin osan kerraallaan. Moni nykylapsi ei monesti, jos koskaan, ole metsässä käynytkään. On aika mennyt oudon kovaa eteenpäin, ja tavat muuttuneet.
.
se hyvää heille vaihtelua lapsille. Väliin muutakin kuin tietokonepelejä, treenejä ja koulunkäyntiä. Olen monesti ajatellut, että marjat taitaa jäädä metsiin, kun tämä ikäpolvi ei sinne enään kykene menemään. Pitäisi saada tuo nuorempi sukupolvi innostumaan poiminnasta. Ei ainakaan noissa maisemissa, missä olen keräillyt, niin se ikäryhmä kerääjissä on meikäläisen ikäistä tai hiukkasen vanhempaa. Ei nuorempaa porukkaa ensinkään siellä ole näkynyt. Sienestäjissä enemmänkin on sitten nuoriakin kerääjiä.
Toinen juttu vielä, nuorten pitäisi oppia marjojen hyötykäyttö. Mehän on se opittu kotonamme. Vielä sekin, kaupan limsat tahtoo olla monille lapsille marjamehuja tutumpia. Sienet ovat ehkä marjoja muodikkaampia juuri nyt?
Lienee minulle uniaika, pää jystää tyhjää. Kiitos juttelusta, Hyvää Yötä! :))
....
Kaupan mehu on suosiossa suurelta osaltaan. Onneksi noille mun mummotettaville kelpaa omatekoinen mehu. Siinä ei ainakaan niitä paljon puhuttuja lisäaineita ole.
Kiitos Sinulle illan piristyksestä! Hyvää Yötä! Täytyy lähteä kohottelemaan tyynyä oikeaan asentoon.:))
tuntuu että ruokia tehdään kouluissa aivan liikaa että kattila tolkulla menee jätteisiin vai jättävätkö muksut vain yksinkertaisesti syömättä.
mitään sellaista. Muistan kun Äitilänen nakkasi pänikkään kouralla jauhoja ja sitkuse kaato sitää pänikästä paistin-pannua kohti, ni sieltä pänikästä tuli verta, mut kylse puolukoitten kans meni ja kovasti maitoo sit kyytipojaksi :))
Aikas vähän Äitiläinen osteli kaupasta silleen..oltiin aikas oma-varaisia: Äidin veljet metsästivät ja siitä tartunnan sain kun hieman vanhenin, sorsametälle ja talvella sit jänö ja lintu jahdissa, kalassa käytiin, marjastamassa, sienestämässä ja omasta pellosta potut ja muut vihannekset, ruoka riitti kellarissa melkeinpä talven yli, oli suolakalaa, lihaa, läsää. marjoja, mehua..jne..
Kaitse oli silleen et mitä muut söi, ni piti syödä itsekkin.
Mut kyl mulla oli niitä karkki päiviäkin ja ne sit haettiin kaupasta limun kera :)
hertsileijaa ne olinkin unohtanut. Siis tarkoitan, että harvoin niitä oli ja silloin kun sai niin hetkessä tuli ahmittua, vaikka kuinka meinasi että nyt säästän.
Kovasti yritin miettiä, että mitähän lapsena olisin inhonnut, mutta ei kertakaikkisesti tule mieleen mitään.
Kaikenkaikkiaan söin pienenä tyttönä hyvin vähän, semmosia lempi-lempi-ruokia ei ollut, vaikka äitini oli erittäin hyvä ruuanlaittaja. Ne ruoka-ajat vaan tuli aina mukamas väärään aikaan, keskeytti mun touhuni ja piti keskeyttää leikit ja muut tekemiset ja istahtaa pöydän ääreen.
Usein en syönyt mitään tai sitten pari lusikallista, vaikkei syynä ollut, etten olisi tykännyt ruuasta. Minulla vain oli kiire jatkamaan touhujani.
Jätin yleensä ruokaa lautaselle, ei pakotettu syömään kaikkia. ja joitakin en maistanut ollenkaan, kun oli niin ikävän näköistä mössöä. Kuten esim. makaroonilaatikko oli sen näköistä, että en tahtonut sitä maistaa, kun oli niin ruman näköistä. Myöhemmin, kun maistoin, se tuntui oikein maukkaalta.
Aamuisin en suostunut syömään yhtään mitään. En vieläkään syö. Kouluun lähdin Aina syömättä mitään.
Paitsi kahvia join. En nyt ihan pienenä tyttönä, mutta aika pienestä kuitenkin.
Aika hyrahti tuolla Mapsissa niin etten huomannut muuten kuin niskat meinasi jäykistyä.
Vaikeaa se oli minunkin pienenä keskeyttää leikkini ja mennä syömään. Usein äitini sai karjua ulkona naama punasena pitkäänkin ennen ku suostuin mukamas kuulla että nyt on ruoka aika. No usein sainkin sitten syödä kylmää ruokaa mutta ei haitannut. Vieläkin syön mielelläni kaiken ruokani kylmänä.
Olen yrittänyt syödä aamupalaa, mutta jotenkin mä saan silloin pahan olon. Pitää odottaa ainakin muutama tunti jos ei pitempäänkin ennenku ruoka maistuu.
yhden ainoan ruoan mitä en suostunut syömään..Sitä sanottiin kamssipaistiksi,vaikka se oli verileivästä tehtyä keittoa...:¤
Muuten kyllä kelpuutin kaikki ruoat,sillä nälkäisenä ei ole varaa kranttuilla..
Inhosin kaurapuuroa, ruispuuroa, valkoista riisipuuroa, täytekakkuja, leivoksia, kermavaahtoa, maitoa, maitoliemisiä keittoja, makaronilaatikkoa, munuaisia, maksaa, sipulia, etikkasäilykkeitä ja ketsuppia. Vastenmielisinä ominaisuuksina edellämainituissa elintarvikkeissa näen maidon maun, limaisuuden ja väkevät maut.
En syö mitään niistä tänäpäivänäkään, paitsi täysjyvästä ilman maitoa valmistettua riisipuuroa.
yli muiden, tässä perusteluineen jouduin niitä syömään tuntitolkulla, kunnes keittiöhenkilökunnan työpäivä tuli täyteen, opettaja tuli jatkamaan valvontaa, joten ruokatunti venähti iltaan asti, kunnes opettajankin työpäivä tuli täyteen, opetus suunnitelma oli toisarvoinen asia, ja ne kaksi selityksineen, ensin kesäkeitto, se oli minusta kuin oksennusta, toinen oli maksalaatikko joka oli löysää velliä jossa lillui rusinoita se taas vaikutti mielestäni toisen pään tuotokselta.
ei maistuneet lapsena eivätkä vieläkään. Tuntuu ikävältä ajatella syövänsä jonkun verta, siitä tulee mieleen tappaminen :/
Tykkään hernekeitosta, mutta kerran oli koulussa sellaista hernistä, että kuvotti kauan. Sopassa oli tukkapaloja elikä läskinpaloja, joissa oli karvoja. En tykännyt.
oli sika kaltattu joten ei ihme jos ei maistunut.
mitään ruokaa, sillä aina oli nälkä ja isolla perheellä vähän ruokaa .
Jos nyt jotakin inhosin, se oli klimppisoppa joka ei mennyt alas , ei ! Päivinä , jolloin kyseistä ruokaa oli tarjolla, nakertelin porkkanoita ja lanttuja .
Inhottuani tässä kaikkea ruokaa muutaman päivän, kiitos ihanaisen vatsataudin, voin nyt vastata, että lapsena kotoa muistamani inhoruoka oli perunapuuro. Piti oikein googlettaa, että miten se tehtiin. http://www.myllynparas.fi/portal/suomi/kuluttajat/reseptit/puurot/vaihtelua_puuroihin/perunapuuro/
Pakko sitä oli syödä, kun muuta ei pöytään tuotu. Maidon kanssa nieleskelin sen, jotta en olisi makua maistanut. Pitänee nyt aikuisena joskus tuota tehdä ja maistaa, vieläkö on pahaa.
Koulussa inhosin ruismarjapuuroa, jota oli usein tarjolla. Muuten minusta kouluruoat olivat hyviä, paitsi ylivetelä makaronilaatikko ja maksalaatikko. Kummastakin tykkään nykyisin, kuten melkein kaikista puuroista muutenkin.
Moni on täällä inhokiksi maininnut ruismarjapuuron. Minä rakastin sitä kun sitä sai vain koulussa. Äiti ei tehnyt koskaan sitä vaan aina vispipuuroa jota taas aloin inhota siksi että sitä piti aina syödä.
Koulun maksalaatikko oli elämässäni ainut maksalaatikko josta tykkäsin. Siinä ei ollut maksaa kuin nimeksi. Se oli lähinnä vain rusinoilla höystettyä riisipuuroa.