Jospa ensi kesänä verottaja kävisi kysymässsä/vaatimassa kauppiailta kassakoneeen käyttöä. Terveys tarkastajakin voisi huvikseen kysäistä kaikilta elintarvikkeitten kanssa tekemisisssä olevilta hygieniapassien löytyvyyttä. Ei löydy ihan läheltä toista tälläistä verovapaata harmaan talouden aluetta. Aika kummalle tuntu sekin,kun vuodesta toiseen parilla eläkeläisellä on myydä omasta käytöstä poistettuja kirjoja päiväst ä toiseen. Eihän tuollainenkaan kuulu Kuopiossa verotuksen piiriin? Jos tämä verovapaus kuuluu jo vuosia tätä tehneille, niin toivottavasti verottaja jättää tulevana kesänä uudetkin tulevat kauppiaat samalla lailla rauhaan.
torista
kesää odottava
12443
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lue ensiksi lakia ja tuu sit tänne mussuttaan jos vielä mukamas aihetta löydät, tollo
eläkeläisillekkin jopa suomessa annetaan verokortti joka kertoo mitä voi ansaita ja millä prosentillla.
miksi helvetissä joku kivijalka kauppias tarvitsee kassakonetta? ehkä voidakseen todistaa hankeeensa.
lexonselvälle tuo laki tuntuu olevan aika kivasti hallussa,etköhän keskity vaikka muissa saiteissa pyörimiseen,tämä tuntuu olevan sinulle liian vaikeata ymmärtää.
Aika yllättävää on, että suomalaisilla toreilla saa myydä kaikkea ilman kassakonetta. Kuittia ei jää mistään kaupasta. Miten verottaja voi uskoa kauppiaan oman ilmoituksen myynnistään?
Käy joskus Mustamäkitori Tallinn. Siel olemisesd kassakone.
...eipä liene torimyynti mikään kultakaivos myyjille,
ja ne vähäiset hikiset pennoset mitä sieltä joku saa, niin tuskin se verottajaa kovin kiinnostaa.
Verottaja kytätköön isompia vedättäjiä.
jos vaikka kirjoja myymällä ansaitsee päivässä vaikkapa 200 ekeä ja käy myymässsä toreilla 20 kertaa kuussa niin eihän sillä hanki kun vaivaiset 4000 kuussa verottomana. en tiedä mitä nappeja myymällä voi hankkia mutta tekstistäsi päätelllen aika mielettömästi.
Nyt kaikki kirjojen, leivonnaisten ja villasukkien myyntiin på torget.
Kiitos kun joku laski meille tyhmille liikevoitonkin valmiiksi.
Kauppa se on mikä kannattaa.
Voithan itsekin kokeilla, millaisiin tuloiohin yllät torikaupalla. Monelle torikauppa on harrastus ja ajanviete, joten suosittelen aloittamaan sillä asenteella. Päivän tuloilla et välttämättä saa maksettuja toripaikkamaksua!
Mitähän ne sellaiset kassakoneet maksavat? Sellaisen hankkiminen voi olla jollekin eläkeläiselle, joka myy kirjojaan kymmenien vuosien tai jopa elinikäinen investointi. Sähköähän ne tarvitsevat toimiakseen, joten lisäksi tulevat sähkölaskut ja johtojen paljous ei varmasti miellyttää jokaista torilla kulkijaa. Toripaikan sähkö maksaa useita kymmeniä euroja/päivä.
Jos et tunne mielenkiintoa topottaa torilla tuntisotalla säällä kuin säällä, mutta haluat olla mukana "busineksessä", tässä hyvä liikeidea sinulle: Ala vuokrata kassakoneita torikauppiaille. Vuokran tulee kuitenkin olla kohtuullinen (muutamia euroja), jotta saat kauppaa. Nyt vain tekemään liiketoimintasuunnitelmaa ja laskemaan kannattavuutta. Verottaja ja muut yritystoimintatahot auttavat mielellään sinua uuden yrityksen perustamisessa.
Ne jotka ammatikseen tekevät torikauppaa eivät varmasti uskalla olla ilmoittamatta verottajalle tuloistaan puhumattakaan työskentelevänsä elintarvikkeiden parissa ilman asianmukaisia passeja. Ei kukaan täysijärkinen vaaranna omaa työpaikkaansa, siitä voit lähteä.
Huolet ne on tälläkin ketjun aloittajalla.
Ensinnäkään mikään laki tai asetus ei määrää, että kauppiaalla tulisi olla kassa kone. Onko se kuitti jotenkin virallisemman tuntuinen, jos se tulee koneesta kuin myyjän käsin kirjoittaessa? Lyökö koneen tekemä tulostus virallisen leiman kuittiin?
Oletko torilta ostaessasi pyytänyt myyjältä kuittia ja tämä on kieltäytynyt sinulle sitä antamasta, vai mistä huolesi kumpuaa?
Oletko jotenkin kateellinen jollekin kirjakauppiaalle, joka vuodesta toiseen myy torilla? Mikä sinua itseäsi estää aloittamasta samaa toimintaa, jos se kerran on niin tuottoisaa ja kateutta aiheuttavaa?
Sitten tähän verotukselen. Olet ilmeisesti täysin varma ja tietoinen, etteivät myyjät ilmoita tulojaan verotuksessa. Olet varmaan nähnyt heidän veroilmoituksensa kun niitä täyttävät ja niissä olevat tyhjät rivit?
Asiaa ajateltuna yhteiskunnan ja valtion kannalta, millaisia liikevaihtoja ja menetettyjä verotuloja oletat torikaupasta jäävän saamatta? Puhummeko käytettyjen kirjojen osalta kymmenien vai satojen tuhansien liikevaihdosta, mitä luulisit? Paljon on veromenetys tältä alueelta?
Mihin sinun mielestäsi valvonta tulisi kohdentaa? Torikauppaan vai miljoonien liikevaihtoa tekeviin yrityksiin? Kumpi on merkittävämpää yhteiskunnan kannalta, kaikkea ei pysty valvomaan?
ps. en edes tiedä, miksi vastasin näin järkevään viestiin
Haista sinä kuule vaan pitkä paska. Torimyynti on yksiselitteisesti harmaata taloutta ja sillä sipuli.
Torimyyjät pitäisi rekisteröidä julkiseen rekisteriin ja nettiin saada liikevaihto kaikkien nähtäville. Ilmiantojärjestelmä olisi paikallaan. Tavaran/marjanmyyjä torilla voi olla vaikka työtön (eikös niin?) ja olla siis töissä samaan aikaan kun nostaa työttömyyseuroja.
Kirppu tori toiminta on toinen jota katson hyvin kieroon. Se pitäisi laittaa luvan varaiseksi toiminnaksi.
Suljetaan koko Kuopjon tori ens kesäksi niin ei tuu harmoota taloutta ainankaan meijän pitäjässä!