Tunnen itseni niin riittämättömäksi ja huonoksi. Minulla on kuukauden ikäinen vauva ja hän on kiltti, nukkuu yleensä yöt hyvin heräten vain 1-2 krt syömään, päivällä enemmän valvoo. Mutta ongelma ei ole tämä vauva vaan vauvan isoveli, 3v poika joka muuttui vauvan synnyttyä aivan kamalan mustasukkaiseksi.
Olen häntä silitellyt ja sylitellyt ja aina kun vauva nukkuu leikimme ja annan hänelle aikaa ja kerron kuinka hän on rakas ja ihana. Mutta.. aina kun vauva on hereillä ja vaatii syöttöä tai vaihdan vaippaa tai pidän vauvaa sylissä hän tekee omia juttuja. Tänään esim. roiskaisi kaikki ruoat lautaselta pitkin lattioita ja kaapin hyllyjä, aiemmin repinyt tapetteja, heittelee tavaroita, huutaa ym. Ymmärrän että hänellä ei löydy sanoja kertomaan miten pahalta tuntuu kun äidin huomio on toisaalla. Hermo menee, räjähdän hyvin helposti nykyään ja huudan, olen antanut tukkapöllyä ja tunnen itseni lapseksi kun näin teen. Ei vain jaksa.
Poika puhuu hyvin ja selvästi, saa näitä huutokohtauksia kun on huomannut että kun vauva itkee niin äiti rientää vauvan luo, tekee nyt samaa..
Vauvalle on kiltti, hakee vaippaa ja haluaa hoitaa, hän pitää vauvaa sylissä tietenkin olen siinä vieressä ettei mitään satu. Juttelin neuvolassa tästä ja on kuulemma normaalia. Huolestuttaa tämä oma pinna, en ole aiemmin ollut tällainen hirvitys, en ole huutanut tai antanut tukkapöllyä mutta nyt sitä tulee tehtyä.
Tukkapölly on parin hiustupsun nykäisi, ei siis mitään repimistä tms. Mitä voisin tehdä paremmin tai jättää tekemättä? Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Olen häntä silitellyt ja sylitellyt ja aina kun vauva nukkuu leikimme ja annan hänelle aikaa ja kerron kuinka hän on rakas ja ihana. Mutta.. aina kun vauva on hereillä ja vaatii syöttöä tai vaihdan vaippaa tai pidän vauvaa sylissä hän tekee omia juttuja. Tänään esim. roiskaisi kaikki ruoat lautaselta pitkin lattioita ja kaapin hyllyjä, aiemmin repinyt tapetteja, heittelee tavaroita, huutaa ym. Ymmärrän että hänellä ei löydy sanoja kertomaan miten pahalta tuntuu kun äidin huomio on toisaalla. Hermo menee, räjähdän hyvin helposti nykyään ja huudan, olen antanut tukkapöllyä ja tunnen itseni lapseksi kun näin teen. Ei vain jaksa.
Poika puhuu hyvin ja selvästi, saa näitä huutokohtauksia kun on huomannut että kun vauva itkee niin äiti rientää vauvan luo, tekee nyt samaa..
Vauvalle on kiltti, hakee vaippaa ja haluaa hoitaa, hän pitää vauvaa sylissä tietenkin olen siinä vieressä ettei mitään satu. Juttelin neuvolassa tästä ja on kuulemma normaalia. Huolestuttaa tämä oma pinna, en ole aiemmin ollut tällainen hirvitys, en ole huutanut tai antanut tukkapöllyä mutta nyt sitä tulee tehtyä.
Tukkapölly on parin hiustupsun nykäisi, ei siis mitään repimistä tms. Mitä voisin tehdä paremmin tai jättää tekemättä? Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 8
Vanhimmat
normaalilta lapsen käytökseltä. Sinun sen sijaan pitää hillitä itsesi. Lapsen pahoinpitely on rikos, ja ymmärrät varmaan, että jos äiit ei pysty olemaan ihmisiksi, sitä ei voi vaatia kolmevuotiaaltakaan. Niin kauan kun lapsi ei pura turhautumistaan vauvaan, ovat asiat vielä hyvin.
Mitä mieltä lasten isä on tilanteesta?
ainakin vertaistukea, auttaa en osaa tosin, koska itselläni samanlainen tilanne. Meillä siis myös 3-vuotias isoveli ja tosin vauva puoli vuotta. Nyt vasta isoveikka alkanut näyttää mustasukkaisuutta sekä muutenkin pahasti uhmaikäinen, eli käytännössä yhtään mitään ei tottele. Lisäksi tönii / nipistelee vauvaa heti, kun silmä "sekunniksi" välttää. Itse yritän kaikkeni, että isompi saisi mahd. paljon huomiota / rakkautta just esim. vauvan päikkäreiden aikana, mutta ei tunnu auttavan. Kun jotain kivaa esikoiselle keksii, tuntuu, että itse asiassa melkein vain pahentaa tilannetta, koska kun sen asian sitten joutuu vauvan takia lopettamaan, siitä nousee vielä suunnattomampi mekkala / raivari. Itse olen pitänyt itseäni hyvinkin rauhallisena tapauksena, mutta nyt on tullut ihan liikaa huudettua isommalle ja lisäksi olen myös tukistanut välillä, kun edes "pää punasena" huutaminen ei ole auttanut. Heti huutamisen / tukistamisen jälkeen tunnen itseni aivan kauheaksi äidiksi, itse asiassa minusta nykyään tuntuu enemmän tai vähemmän kauhealta koko ajan. Huono omatunto soimaa, kun isoveli kuitenkin myös osaa olla niin ihana (tuoda vaippaa, pusutella vauvaa yms.). Kuitenkaan en voi raivontunteelleni mitään, kun 3-vee oikein kunnolla koettelee hermoja. Samoin ap minua huolettaa pinnani lyhyys, kuitenkin olen vaan yrittänyt ajatella, että kyllä se tästä helpottaa kunhan uhma menee ohi ja lisäksi meillä nuorempi nyt kamalassa vaiheessa, kun pitää ihan koko ajan päästä äidin syliin, mikä tietenkään ei paranna asiaa :((
En siis ikävä kyllä sinua osaa auttaa, muuta kuin kertomalla että muillakin samanlaista.. tai siis ainakin täällä. Voimia meille molemmille jaksamaan, sekä toivomaan että lapsistamme lopulta kuitenkin kasvaa hyvinvoivia "kunnon kansalaisia"! Kaiketi tämä tästä helpottuu ajan myötä. Jaksuja sulle
Tämähän on NIIN tavallista. Kuin lukisi omasta elämästä.
Sama tilanne siis täällä. Kolmevuotias vesseli meilläkin, jonka kanssa on Paljon haasteellisempaa nyt kun on myös tämä n. puolivuotias vauva. Välillä meno on kuin nanny yms. ohjelmista :) Karjuttua tulee silloin tällöin, vaikka tukistamista olen yrittänyt välttää. Huomion antaminen esikoiselle on usein niin kortilla, että siitä minä poden todella syyllisyyttä. Sen huomaa, miten turhautunut pieni välillä on kun esim. nukutan tai syötän vauvaa.
Sitten, kun on kuitenkin yövalvomista ja omakin jaksaminen vähän sitä ja tätä, ottaisi niin mielellään teekupposen itsekin, kun on saanut vauvan päikkäreille. ...ja olisi mukava soittaa vaikka tuossa välissä jollekin aikuiselle. Syyllisyyttä lisää.
Sitten kun olemme juuri aloittaneet kivan leikin esikoisen kanssa, vauva jo kutsuukin äitiä. Tulee iso pettymys ja alkaa hälinöinti, kun toisen leikkiä häirittiin ja huomio vietiin.
Meillä isoveli saattaa tönäistä vauvaa, yrittää nostaa ja siirtää tätä muualle tai kömpiä vauvan päälle, kun vauva on lattialla. Voi myös laittaa salaa jotain vauvan suuhun. Silmät tarvitaan eteen ja taakse. Puhetta ei uskota sitten millään. Jäähypenkki auttaa jonkinverran, mutta se on käytännössä joskus hankala toteuttaa. Vauva voi huutaa lattialla ja haluaa äidin syliin, on juuri silloin nälkäinen tai väsynyt..
Illalla olen ottanut tavaksi leikkiä esikoisen kanssa kiireettömästi, sillä aikaa kun isä hoitaa vauvaa.
Tämä on tavallista arkea kaksilapsisessa perheessä. Mustasukkaisuutta tulee väistämättä. Näitä asioita pohdin jo kakkosen raskausaikana. Uskon kuitenkin, että kun vauva pian kasvaa ja tulee omatoimisemmaksi, tilanne helpottuu ja voi antaa molemmille yhtäaikaa sitä kaivattua huomiota. Samaten oppivat jossain vaiheessa leikkimään myös keskenään.
Lapsi muuttu sitä aggressiivisemmaksi mitä aggressiivisemmin häntä kohdellaan. On rikollista käydä lapseen fyysisesti käsiksi ja siitä ei seuraa lapselle muuta, kuin lisää pahaa oloa.
Lapset eivät ole "kilttejä" tai "tuhmia". Ihmiset vain reagoivat olosuhteissin ja asioihin tietyllä tavalla. Paha olo purkautuu esim. heittämällä lautanen ruokineen lattialle. Ns. tilanteeseen sopimaton käytös (lautanen lattialle) saa myös äidin huomion, joten sitä sitten käytetään. Ohjeena sanoisin, että laske vaikka sataan tuhanteen ja korjaa hiljaa sotkut, kuin että reagoisit millään tavalla tapahtuneeseen. Kun lapsi tekee jotain hyvksyttävää, anna myönteistä palautetta vaikka sanoilla " hienosti hoidettu" ja "kiva kun toit vauvalle vaipan, olet suurena apuna".
Lapsen on hyvä osoittaa kaikki tunteensa, mutta he tarvitsevat siinä ohjausta, tukea ja lohdutusta. Lapset ottavat käytökseensä mallia vanhemmiltaan. Jos aikuinen itse huutaa ja riehuu, on AIVAN varmaa, että lapsi tekee sitä samaa.
Mutta älä hyvä ihminen vedä edes yhdestä hiuskarvasta lastasi!!! Mikään ei lievennä tai oikeuta fyysisen koskemattomuuden loukkaamista! Sanoisinpa vielä, että jos hoidat asioita väkivallalla, lapsesi oppii samat temput ja alkaa hoitaa asioitaan samoin, esim. lyömällä vauvaa.
Neuvolat ovat täynnä tätejä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa perheiden tapahtumat. Heillä on tiukka aikataulu, jossa juuri ja juuri kerkeää tehdä mittaukset ja rokotukset. Ikävä homma, koska sieltä pitäisi ensin se apu saada..
Hei,
Kiitos vastauksista. Kaikki ovat hyviä ja tässä tilanteessa kaikenlainen vertaistukikin tervetullutta.
Olen nyt ollut lastani vetämättä "hiuskarvasta", isä on hoitanut enemmän vauvaakin ja olen saanut taaperon kanssa olla enemmän. Pahoja tilanteita on ollut, välillä tuntuu että tekisi mieli kopauttaa mutta hyvä systeemi todella on venyttää pinnaa laskea ja tuhista siinä pahimmat kiukut pois:-))
Huomasin että tilanne on sama tälle kohta kolmivuotiaalle, jos huudan ja otan hiustuposta vaikutus sama jos laskeudun hänen korkeudelleen, katson silmiin ja selitän rauhallisesti. Tuon ikäisellä vain on sellainen uhma että omat tunteet ovat vielä hallitsemattomia eikä äidin ja isän todellakaan saa rupea itsekin lapsen tasolle meuhkaamaan. Yritetään hillitä itsemämme vaikka tekisi mieli kiljua:-))
Kyllä tämä tästä...niin ja vaikka nyt vähän hiustupsusta olen nykäissyt en koe olevani lapseni pahoinpitelijä eli pysytään nyt kuitenkin asiassa....
"niin ja vaikka nyt vähän hiustupsusta olen nykäissyt en koe olevani lapseni pahoinpitelijä eli pysytään nyt kuitenkin asiassa.... "
Kuule, asia on niin, että SINÄ OLET LAPSESI PAHOINPITELIJÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ihan niin, sinun tehtäväsi aikuisena on olla se tunnetasolta kypsempi ja suojella lastasi kaikin tavoin, eikä olla se, joka lasta satuttaa ja PAHOINPITELEE!!!
Lopeta heti tukistelu yms. pahoinpitely. Ajattele että tää on nyt tätä, huokaise ja mene toiseen huoneeseen tai jotain. Isoveli on normaali, huolestuttavaa olis, jos ei reagois mustasukkaisesti vauvaan. Toiset ihmiset vaan on temperamenttisempia kuin toiset. Sua riepoo, mutta koitahan jaksella. Kerron sen, mitä toiset ei hoksinu ja mitä ei neuvolassakaan kerrota: kun vauva on n. alle vuoden ikäinen, hän alkaa osoittaa mustasukkaisuutta isostaveljestä. Kun pidät isoveljeä sylissä tms. osoitat huomiota, vauva tulee siihen kiljumaan ja tönimään - kun on oppinut itse liikkumaan. Ja se kestää ja kestää ja kestää - Lapsiesi loppuiän.,
Hei vaan, ihanaa että teillä on terveet lapset. Tuohan nimittäin kuulostaa ihan terveeltä mustasukkaisuudelta. Tässä pari vinkkiä joilla voisit helpottaa isoveikan oloa ja siten myös omaa oloasi: ota isoveli aktiivisemmin mukaan vauvanhoitoon, anna hänelle pieniä vauvansyöttöön tai vaipanvaihtoon liittyviä tehtäviä. Kehu häntä upeaksi isoveikaksi. Kun huutokohtaus tulee, pysy itse rauhallisena ja kysy asiallisesti mitä poika on vailla.
Niin se vaan menee että lapsiperheen vanhemmilla tuppaa pinna lyhenemään eikä pitenemään kuten yleisesti luullaan. Normaalia siis tuokin =)