Jos et itse rohkene kertoa, että usko ei enää innosta, voisit kääntyä Berliinissä toimivan Bernd Dresslerin kaltaisen tahon puoleen. Se voisi sanoa eron puolestasi läheisillesi.
"Eropalvelun suosion innostamana Dressler on nyt polkaissut pystyyn myös "anna anteeksi"-palvelun. Jos olet tehnyt tai sanonut jotakin, mikä jälkikäteen kaduttaa, Dressler on valmis esittämään anteeksipyynnön puolestasi. Tietysti maksua vastaan".
http://www.kaleva.fi/uutiset/Menik%F6-seurustelun-lopettamisessa-sisu-kaulaan-/838657
"Eropalvelun suosion innostamana Dressler on nyt polkaissut pystyyn myös "anna anteeksi"-palvelun. Jos olet tehnyt tai sanonut jotakin, mikä jälkikäteen kaduttaa, Dressler on valmis esittämään anteeksipyynnön puolestasi. Tietysti maksua vastaan".
http://www.kaleva.fi/uutiset/Menik%F6-seurustelun-lopettamisessa-sisu-kaulaan-/838657
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvien tapojen mukaista on kertoa parhaille tutuille, jos haluaa erota kavereista!
Esimerkiksi eroakirkosta.fi on luonut kätevän palvelun kirkosta eroamisen suhteen, jota on käyttänyt hieman yli 180 000 ihmistä.
Vl-liikkeen suhteen kysymys on kuitenkin hyvin erilaisesta sidoksesta. Jäsenyys SRK:n jäsenyhdistyksessä on vain tekninen asia, joka ei ole suoraan sidoksissa vl-uskoon. Toki jäsenyyttä suositellaan, mutta se ei ole vl-uskon edellytys. Esimerkiksi hakomaja.net voisi hyvin toteuttaa teknisen palvelun, jossa erotaan teknisesti SRK:n jäsenyhdistyksestä, MUTTA se ei poistaisi tarvetta selvittää vl-uskosta luopumista henkilökohtaisella tasolla - pikemminkin ehkä lisäisi niitä.
Vaikka usko on henkilökohtainen asia, niin vl-usko on pitkälti sosiaalinen juttu, missä ratkaisua joutuu usein käymään läpi vl-sukulaisten ja ystävien kanssa. Tämä on monille todella suuri prosessi, johon kannattaa valmistautua, mutta joka on valitettavasti jossain määrin pakollinen ellei halua eristäytyä sukulaisistaan ja vl-ystävistään yhtään enempää mitä ero kenties jokatapauksessa tuo...
Joillekin voi olla hyvä kirjoittaa vaikkapa kirje, missä perustelee päätöstään ja samalla jäsentelee sitä myöskin itselleen. Voi olla hyväksi myös harjoitella etukäteen sitä, että määrää itse tahdin ja rajat joiden puitteissa omaa irtaantumistaan käsittelee. Jossain määrin on kuitenkin hyvä asiaa henkilökohtaisesti käsitellä, vaikka se raskasta varmasti onkin. Mikään ulkoistettu palvelu ei voi korvata tätä.
Toki myös seurustelun päättäminen pitäisi mielestäni tehdä henkilökohtaisesti. Jos on aloittanut seurustelun jonkun kanssa, niin tämän on omasta mielestäni kyllä velkaa toiselle jos suhteen hänen kanssaan haluaa päättää. Se, että jollekin on olemassa ulkoistettu palvelu ei tarkoita sitä että kyseessä olisi mitenkään moraalisesti korrekti asia. Omasta mielestäni maksaminen juoksupojalle suhteen päättämisen suhteen on ihan saman arvoinen asia kuin tekstiviestillä jättäminen - halveksuttava tapa, jossa paetaan omaa vastuuta!