anoreksia(ko?)

Olen nyt n. kolmen vuoden ajan kärsinyt jonkin sortin syömishäiriöstä. 12-vuotiaana aloitin ja silloin vain vähensin ruokaa ja lisäsin liikuntaa. 13-vuotiaana aloitin oksentelun, mutta en koskaan oppinut sitä kunnolla ja se oli hyvin nopea kausi. 14-vuotiaana sitten alon paastota ihan hillittömästi ja pyörryin kaksi kertaa, ollessani hyvin nälissäni. Tämän paastoamis jakson jälkeen aloin syödä enemmän ja lihoin, mutta ruoka ja paino pyörivät koko ajan mielessäni. Pidin yhä muutamia paastopäiviä, mutta kuvittelin olevani jo parantunut. Nyt olen taas joutumassa kierteeseen, palaamassa tuohon 12 ikäisenä aloittamaani jaksoon. Olen jo vähentänyt syömistä ja alkanut liikkua enemmän, mutta ongelmani on, että paastoamisen jäljiltä kaikki lihakseni ovat aivan rapakunnossa ja jäljellä on vain läskiä. Tahdon jälleen laihtua, saada huomiota ja sääliä, ennen kaikkea näyttää paremmalta, mutta samalla ajattelen olevani sairas ja vahingoittavani perhettäni. Onko muilla tällaista? Miten toimitte?
0272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


avuton.. kirjoitti:

Olen nyt n. kolmen vuoden ajan kärsinyt jonkin sortin syömishäiriöstä. 12-vuotiaana aloitin ja silloin vain vähensin ruokaa ja lisäsin liikuntaa. 13-vuotiaana aloitin oksentelun, mutta en koskaan oppinut sitä kunnolla ja se oli hyvin nopea kausi. 14-vuotiaana sitten alon paastota ihan hillittömästi ja pyörryin kaksi kertaa, ollessani hyvin nälissäni. Tämän paastoamis jakson jälkeen aloin syödä enemmän ja lihoin, mutta ruoka ja paino pyörivät koko ajan mielessäni. Pidin yhä muutamia paastopäiviä, mutta kuvittelin olevani jo parantunut. Nyt olen taas joutumassa kierteeseen, palaamassa tuohon 12 ikäisenä aloittamaani jaksoon. Olen jo vähentänyt syömistä ja alkanut liikkua enemmän, mutta ongelmani on, että paastoamisen jäljiltä kaikki lihakseni ovat aivan rapakunnossa ja jäljellä on vain läskiä. Tahdon jälleen laihtua, saada huomiota ja sääliä, ennen kaikkea näyttää paremmalta, mutta samalla ajattelen olevani sairas ja vahingoittavani perhettäni. Onko muilla tällaista? Miten toimitte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu